Juhlat/tapahtumat yms

Niin kuin kirjoitin, olen vältellyt juhlia jo vuosia. Kuitenkin mulle tulee välillä asiasta jotenkin niin epäonnistunut olo, kun ei voi olla paikalla toisen tärkeissä hetkissä. Ois niin paljon helpompaa, kun vois aidosti iloita toisten kanssa ja saada yhteisiä muistoja, ilman et pää on sekaisin ja koomassa monta päivää juhlan jälkeen.

Oonpa muuten törmännyt pariin ihmiseen, joilla juhla-stressi aiheutti ihan oikean sairastumisen, vieläpä vakavalla tavalla. Ne taas on toisaalta sellaisia esimerkkejä, mitä en itse haluaisi kokea.

Pari päivää nyt otettu Propralia tavallista enemmän ja onneksi olo sen kanssa ei ole enää ihan niin outo, mitä se on joskus alussa ollut. Mulla on ollut monta asiaa mitkä laukassu taas nää oireet ja hirveetä olla pitkästä aikaa pisteessä, missä kaikki ihmisten kans oleminen jännittää.

Juhlien pelosta on tullut sinulle kierre. Se voi tulla monesta muustakin asiasta ihan samalla tavalla: kun pelkää, niin rupeaa pelkäämään vielä enempi. Joku sanoisi, että pakota itsesi ja totuta itsesi sietämään, mutta minä ehdotin, ettet menisi etkä tuntisi menemättömyydestä syyllisyyttä.

Tämä maailma on jotenkin kummallinen, kun ihminen ei voi sanoa, että en voi tulla, kun saan siitä paniikkikohtauksia. Jos sinulla olisi koipi katkennut, niin sen voisi sanoa luontevasti. Jos voisit kertoa tuntemuksistasi ihan luontevasti, olosi voisi olla parempi. Mutta aina on joku hoomoilanen, jonka mielestä sellaisista asioista ei saa puhua. Tiedän omasta kokemuksestani, vaikka ne kokemukset liittyvätkin ihan muunlaisiin tilanteisiin. Jos paniikkikohtaukset eivät koskettaisi, niin en kai minä täällä kirjoittelisi.

"Mikä pakko on mennä noihin juhliin ylipäätään? Mielestäni ongelma on keinotekoinen."

Alkoiko se hakea nyt partneria, vaikuttaa olevan humalassa? Lääkkeitä tuo hakee kaiken aikaa. Eikö saa sairaalaan hoitoon, että siellä käytäisiin kunnolla asiat läpi? Jos on 3 vuotta ollut terapiassa, en usko oikein, että vielä hakee terpaiaa ja lääkkeitä. Kyllä siinä ajassa saa oheijta.

Ei pitäs juhliin lähteä. Missä nykykumppani luuhaa kaikki viikonloput, sitten valehtelee tutuille? Mitä hemmittiä tämmöinen on, jättää toisen yksin. Ei pidä lähteä, ettei satu mitään ongelmia.

Saisiko joku tuttu tulla seuraksi? Jos se vakikumppani on poissa, silloin joku sinne kaveriksi, siis kotiväki. Ei naaopurin homoja, valehtelemaan tai kertomaan (kyselevälle äidilleen sinkuissa) palstoille kaikkia juttuja vahtimisestaan.

Mikä selitys on seille, että tuo homo oli koko loppukesän toisen seunnossa vahdissa, luvattako? Tiesikö joku siitä? Missä se kumppani silloin oli? Oliko nainen myynyt illan tuolle tyypille? Tosi outo yhdistelmä, eikö lie joku hoitaja? Mitä virkahoitaja siellä penkoi? Ainakin se täällä juoruaa heti seuraavalla viikolla.

Moi! Oon ottanut pienimmillään juuri tuon 2,5mg Propralia. Auttaa jonkin verran kyllä sekin, mutta julkisen syömisen kammoon ei tuo määrä vielä oikein tehoa. Nyt oon ottanut muutamana päivänä 10mg. Auttaa kyllä paremmin tuohon syömisongelmaan ja vapisevaan oloon, mutta mitään tarkkuutta vaativaa työtä en välttämättä lähtisi tekemään. Taidan olla aika herkkä tuolle lääkeaineelle. Joskus otin jopa 40mg kerralla lääkärin ohjeen mukaan ja se oli kyllä liikaa. Olo oli veltto ja humalainen. Oon myös ottanut todella pieniä määriä Diapamia aamuin ja illoin, mikä on auttanut. Jopa 2mg on tuonut helpotusta. Mä kyllä pystyn hyvin lähtemään ulos, siellä kun on sellainen vapaa olo. Sen sijaan en kestä minkäänlaisia pieniä/ahtaita/suljettuja paikkoja. Oven siis oltava aina lähellä ja poistumisreitti vapaana.

Voihan paska! Tarkoitin ilmaista sinulle osanottoni, kun aiemmat viestini ehkä vaikuttivat tylyiltä, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. En hilluisi täällä, jos itselläni ei olisi ahdistusta, vaikka se onkin erilaista kuin sinun.

Kyllä sinulla minun mielestäni pitäisi olla lääke, joka tasaa ahdistuksen pahimpia huippuja. Mikä on oikea lääke juuri sinulle, niin se on vain kokeiltava. Lääkkeet kun vaikuttavat ihmisiin niin yksilöllisesti.

Ja mene mahdollisuuksien mukaan semmoisiin paikkoihin toisten kanssa, joissa viihdyt. Minä suosittelen mieluisaa tekemistä, ei pelkästään sitä, että ollaan yhdessä ja istutaan ja puhutaan.
Mitä tykkäät tehdä toisten kanssa?

mene.minne.haluat kirjoitti:

Voihan paska! Tarkoitin ilmaista sinulle osanottoni, kun aiemmat viestini ehkä vaikuttivat tylyiltä, vaikka se ei ollut tarkoitukseni. En hilluisi täällä, jos itselläni ei olisi ahdistusta, vaikka se onkin erilaista kuin sinun.

Kyllä sinulla minun mielestäni pitäisi olla lääke, joka tasaa ahdistuksen pahimpia huippuja. Mikä on oikea lääke juuri sinulle, niin se on vain kokeiltava. Lääkkeet kun vaikuttavat ihmisiin niin yksilöllisesti.

Ja mene mahdollisuuksien mukaan semmoisiin paikkoihin toisten kanssa, joissa viihdyt. Minä suosittelen mieluisaa tekemistä, ei pelkästään sitä, että ollaan yhdessä ja istutaan ja puhutaan.
Mitä tykkäät tehdä toisten kanssa?

Lue lisää

Jaa-a, tykkäisin esim.laittaa muiden kanssa ruokaa, istua kesällä rannalla, kävellä metsässä tms. Mulle se paikoillaan istuminen ja sievästi keskusteleminen julkisilla paikoilla tai muuten ihmisten ilmoilla on paniikissa kyllä ihan pahinta. Oikein tunnen kun adrenaliinit virtaa, hienomotoriikka katoaa jne, mutta mihinkään ei voi sitä purkaa. Siinä sitten täristään kömpelönä ja yritetään esittää normaalia. Jälkikäteen iskee kamala häpeä omasta epäonnistumisesta ja outoudesta. Joskus hyvänä päivänä saatan sitten tosin yllättäen onnistuakin.

Nyt kävin ostamassa luontaistuotteita, niistä on välillä ollut jonkin verran apua. Pahimpiin paniikkeihin ei kyl tunnu oikein auttavan muu kuin rauhoittava Propral.

Millainen sinun ahdistuksesi sitten on?

juhla_paniikki kirjoitti:

Jaa-a, tykkäisin esim.laittaa muiden kanssa ruokaa, istua kesällä rannalla, kävellä metsässä tms. Mulle se paikoillaan istuminen ja sievästi keskusteleminen julkisilla paikoilla tai muuten ihmisten ilmoilla on paniikissa kyllä ihan pahinta. Oikein tunnen kun adrenaliinit virtaa, hienomotoriikka katoaa jne, mutta mihinkään ei voi sitä purkaa. Siinä sitten täristään kömpelönä ja yritetään esittää normaalia. Jälkikäteen iskee kamala häpeä omasta epäonnistumisesta ja outoudesta. Joskus hyvänä päivänä saatan sitten tosin yllättäen onnistuakin.

Nyt kävin ostamassa luontaistuotteita, niistä on välillä ollut jonkin verran apua. Pahimpiin paniikkeihin ei kyl tunnu oikein auttavan muu kuin rauhoittava Propral.

Millainen sinun ahdistuksesi sitten on?

Lue lisää

Kysyit ahdistuksestani. Minulla on kroonistunut ahdistuneisuushäiriö, mikä johtuu osittain lapsuuden turvattomuudesta, osittain siitä, että minulla diagnostisoitiin vasta yli 50-vuotiaana ADHD, jolle ei siinä vaiheessa tietenkään enää voinut mitään tehdä. Koulut ja opiskelut menivät yli horisontin, sen sijaan työelämässä pärjäsin hyvin. harmittaa vain että meni yli 20 vuotta elämästä hukkaan. Olen jäänyt vanhuuseläkkeelle hieman alle 65-vuotiaana, minkä jälkeen ahdistusoireet pahenivat.

Paikallaan oleminen ahdistaa, samoin varta vasten tuotettu melu kuten kovaääninen musiikki ja juoppomelu naapurista. Mutta yleisesti ottaen minua ahdistaa eniten ahdistuksen pelko eli olen kierteessä. Hoitoa takana yli 40 vuotta, ei helpotusta oireisiin, minkä tietenkin tuo ADHD selittää.

Minulla ei esimerkiksi liikunta auta tippaakaan. Vanhemmiten olen alkanut harjoittaa liikuntaa ihan tietoisesti vahvistaakseni lihaskuntoa ja ehkäistäkseni vanhuuden vaivoja, mutta ahdistuneisuuteen se ei auta. Työ auttoi ja jotkut toiminnalliset harrasteet.

Lääkkeitä olen käyttänyt yli 30 vuotta, kaikenlaista kokeiltu. Auttavat rajallisesti ahdistushuippuihin.

Niin ja sinun tilanteestasi vielä. Ei minuakaan huvittaisi istua jonkun sukulaisen sohvalla ja yrittää seurustella sivistyneesti, jos mitään sanottavaa ei tule mieleen. Mutta minua se suututtaisi enempi kuin ahdistaisi. Minulla ei oikeastaan ole ollenkaan sukulaisia. Mutta sinulla on. Eikö niitä juhlia voisi järjestää jossain muualla kuin jonkun kotona? Silloin tila olisi avonaisempi ihmisten tulla ja mennä eikä jämähdettäisi paikalleen. Arvelen, että sinun sukulaisissasi on lisäksesi monia, jotka eivät syystä tai toisesta niistä tapaamisista tykkää. Mutta tavan vuoksi niitä järjestetään.

Tsemppiä!

4-vuotta sitten olin viimeksi sukujuhlissa mukana. Nyt ois taas yhdet tiedossa. Ei kukaan varmaan oletakaan enää mun osallistuvan, haluaisin vain itse saada edes jonkin onnistumisen kokemuksen asiasta.

Täytyy nyt alkaa testaamaan tota pidempivaikutteisempaa rauhottavaa, kun oon vapaalla. 5-v sitten sain ekan kerran rauhoittavia tk-lääkäriltä eikä onneks vielä oo koukku iskenyt. Välillä menää kuukausiakin ilman.