Paljoko antaisit aikaa sotkujen selvittämiseen?

Aloimme seurustelemaan noin kaksi vuotta sitten. Mieheni asui pienessä yksiössä ja minä vielä vanhemmillani. Olin rakastanut mieheeni. Hän on hyvin sosiaalisesti lahjakas sekä älykäs mies, joka ottaa kaikki huomioon jne jne.
Mieheni pyysi useaan kertaan muuttamaan yhteen, ja vihdoin suostuin sillä oli jo aika muuttaa vanhempieni luota. Vietin jo jokatapauksessa suurimman osan ajasta hänen luonaan.
Nyt kun olemme asuneet yhdessä puoli vuotta, koen olevani kovin ahdistunut. Minulla on vakituinen työpaikka, josta verojen tms jälkeen minulle jää n. 1580 euroa.. Miehelläni on ollut kaksi työpaikkaa, mutta tällä hetkellä työtön ja taistelee kela-etuuksista. Nyt jäi ensimmäinen vuokra maksamatta hänen osaltaan ja viikon kuluttua tuleekin jo seuraava. Mies nousee joskus kun huvittaa. Pyydän, voisiko tehdä ruoan tiskit tms.. joskus tekee, tuntuu että minä teen enemmän vaikka olen töissä joka päivä 8-4 ja illat meneekin kilpa-urheilun kanssa.. kehtasi vielä kysyä, voiko lähteä keskiviikkona bileisiin vaikka koko päivänä ei nähnyt mitään vaivaa minun tai talon eteen ja hänen talouselämänsä sekä työllisyys/koulutus tms on päin sanonko mitä. Tarinaa voisin jatkaa ikuisuuksiin mutta siis..

Räjähdin miehelleni ja sanoin katuvani yhteenmuuttoa. Mies jäi vain roikkumaan itsesääliin kuinka maailma kohtelee häntä kaltoin. Olen silti huomannut pieniä, en kovin suuria muutoksia hänessä. Lupasin antaa hänelle aikaa selvittää sotkunsa, mutta rehelliesti olen niin väsynyt tähän kaikkeen jo. Ei minua tarvitse palvella tai elättää, mutta kun hän ei voi elättää edes itseään jokseenkin.. teen kaikki ns. "Miesten" hommatkin itse..

Mikä on mielestänne tarpeaksi hyvä aika antaa miehelle aikaa? Uskon että hänessä on potentiaalia, mutta en haluaisi elämän vaan lipsuvan ohi jos kaikki lupaukset paljastuvat tyhjiksi.
32969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Älä viitsi ruveta äidiksi miehellesi, se nalkutuksesi ajaa hänet vain pois suhteestanne ja hän luovuttaa. Istukaa yhdessä pöydän ääreen ja jutelkaa asiallisesti, että mitä tilanteelle voisi tehdä. Hän ei varmasti halua olla poika, vaan kasvaa aikuiseksi mieheksi, siihen hän tarvitsee arvostusta ja kunnioitusta vaikeassa tilanteessaan ,ja nalkuttamalla se vain häviää.

1Äänestä

Kyllä kotitöitä pitää tehdä, ei kukaan ole niin laiska. Kotitöihin menee tunti päivässä jos sitäkään. Miehes halusi sinusta laskujen maksajan sille ja palvelijan. Ei todellakaan vaikuta hyvältä mieheltä jos ei edes kotitöitä osaa tehdä. Miten voi mennä bileisiin juomaan kaljaa jos vuokrakin on maksamatta. Itselle ei tulis mieleen juopotella jos laskuja on pinossa. Eihän mies saa muuta kun työttömyys korvauksia jos kerran olet töissä ja asut sen luona. Se ei kai saa asumistukea ja mies tiesi sen kun muutit sinne, pistää sut maksamaan koko vuokran.

Äänestä

Vastaus riippuu paljolti siitä millainen mies on eikä se oikein selviä tekstistä. Onko mies sinua vanhempi ja omaksunut elämäntavan, johon ei kuulu opinnot ja työ, vaan sossun rahoilla eläminen, myöhään nukkuminen, päihteet jne. Jos näin, niin kyse on mt-ongelmista (masennus, erilaiset diagnoosit jne) todennäköisesti eikä siitä selviä, jos ei itse halua tai näe tilanteessa mitään vikaa. Voit toki yrittää herätellä, mutta voi olla niinkin, että mies nimenomaan on tottunut siihen ja etsii jonkun, joka hoitelee asioita hänen puolestaan.

Jos taas olette samanikäisiä, mies ei ole onnistunut saamaan opiskelupaikkaa ja työtä, mielialakin siinä ehkä notkahtanut, niin aikarajojen sijasta teidän pitäisi puhua siitä miten eletään yhdessä ja tulevaisuudessa, ovatko käsityksenne siitä aivan erilaiset. Odottaako mies että teet kaikki kotityöt ja maksat laskut, miten rahat käytetään jne. Teillä voi olla noista asioista aivan eri käsitykset. Jos mies etsii opiskelupaikkaa ja työtä, niin siinä hän tarvitsee tukea ja tsemppiä, mutta joka tapauksessa on kyse kahdesta tavasta elää joista pitäisi keskustella.

Valitettavasti pelkkä rakkaus ei riitä vielä mihinkään, vaan pitäisi olla yhteinen käsitys siitä, miten on hyvä elää. Se keskustelu teillä on ilmeisesti käymättä. Sen perusteella voi miettiä jatkoa, muutatko pois omillesi, jatkatteko seurustelua erilleen asuen vai mitä teette.

Äänestä

Kiitos vastauksista!
Kyse ei onneksi ole siitä että minä nalkutan miehelleni jatkuvasti. Jos nätisti pyydetyt asiat ei tapahdu , niin sitten ne jäävät vain yksinkertaisesti tekemättä jotta mies oppisi vähän oma-aloitteiseksi ja huomaisi itsekkin että asian eteen voisi tehdä jotain.

Mieheni on selvästi masentunut ja hänellä on peli-ongelma. En ole tähän päivään saakka ollut mitään muuta kun kannustava enkä painostava jne. Se ei kuitenkaan tehonnut, ja olen todella väsynyt joten uhkasin erolla koska siihen tämä vie kun tuntuu, että kotona on raskaampaa kun töissä. Hän ei ole saannut opiskelupaikkaa, kovasti hakee joka yhteishaussa.
Olemme keskustelleet siitä miten kotityöt tms pitäisi jakaa ja mitä haluamme elämältä. Mies sanoo haluavansa samoja asioita kuin minä. Häntä hävettää ja itkettää kun minun on pakko maksaa hänelle jotain esim. reissussa yksi ateria. Joten perus"moraalit" ovat kyllä ihan kunnossa, ne eivät vaan koskaan sinne käytäntöön ole viellä päässeet. Olemme siis keskustelleet lukuisia kertoja ja hän tietää kyllä kuinka ahdistunut olen..
ehdotin, että ongelmiemme ratkaisemiseksi kävisimme yhdessä peliongelmasta psykologilla. Se ei käynyt millään ja hän kiisti ongelmansa olevan paha vaikka se todella on. Hän suostuisi lähtemään sillä ehdolla, että maksan sen. En kuitenkaan tiedä onko mitään järkeä sitten mennä, kun ei tiedosta ongelmaansa jne. Minusta meidän pitäisi pyytää ulkopuolisten apua jo tässä vaiheessa.

Äänestä
  • Jos mies ei halua apua sieltä mistä sinä ehdotat, niin sanot että ok, hoida asia omalla tavallasi, mutta tilanteeseen on tultava muutos.

    Sinä aiot odottaa tasan päivän ajan, että hän alkaa ottaa myös vastuuta kotitöitä. Ja kahden viikon ajan, että peliongelma loppuu. Ja tasan kahden kuukauden ajan, että raha-asiat saa rullaamaan oikeaan suuntaan. Jos nämä muutokset eivät tapahdu, niin sinä et jää elämääsi tuhlaamaan hänen rinnalleen. Ei riitä että puoliso on ystävällinen ja kiva, vaan täytyy olla lisäksi vastuunottokykyä haasteissakin jne.

    Ja jos mies ei saa kahdessa kuukaudessa töitä, niin sitten oppii elämään niin, että työttömyystuki riittää. Monella muullakin riittää, joten miksipä ei hänellä.

    Äänestä

  • N22 on saanut harvinaisen hyviä vastauksia.
    Kela on kela ja sen kanssa ei ole helppoa. Työmarkkinatuen lisäksi miehesi voi hakea asumistukea. Kelan sivulta löytyy laskurit, joihin syötetään omat tiedot ja selviää mitä kannattaa hakea. Työmarkkinatukipäätös kesti kohdallani kuukauden, siis se eka. Ei kelan hitaus ole miehesi syytä.
    Hyvä että osaatte keskustella. Tuosta peliriippuvuudesta en sano mitään, kun en asiaa tunne. Parempi, että etsit siitä tietoja muualta.

    Mitäs jos säästäisit takuuvuokran verran itse? Voit sitten olla kuulolla uuden asunnon suhteen, josset halua muuttaa takaisin vanhempiesi luo.

    Äänestä

  • Sinä olet äiti tai vanhempi avopuolisollesi. Jos tuon roolin haluat ottaa, siitä vain. Jossain vaiheessa luultavasti tympäännyt ja odotat uhrauksistasi palkkiota tai vastapalveluja. Et niitä tule saamaan ja sitten katkeroidut ja kirjoitat tänne uudelleen.

    Päätökset ovat sinun koskien omaa elämääsi. Miehesi tulisi tehdä hänen elämäänsä koskevat päätökset ja kantaa vastuu sekä kortensa kekoon teidän arjestanne.

    Äänestä

No, jos minä olisin tilanteessasi eli kahden vuoden seurustelun tulos on tuo, mitä kuvalit, en epäröisi hetkeäkään erota.

Tuossa vaiheessa parisuhdetta pitää olla vielä hyvin rakastunut, intohimoinen ja arjen pitää rullata enimmäkseen kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Jos toisen tavat ärsyttävät jo nyt, on varmaa, että ne ärsyttävät myös tulevaisuudessa.

Ei teistä paria tule, eikä parisuhteenne elä enää pitkään. Miksi pitkittäisit itsestään selvää ratkaisua?

Äänestä

Olet itsekin vielä hyvin nuori ja ensimmäisessä omassa asunnossa ja suhteessa, sinun ei pitäisi joutua kantamaan vastuuta toisen masennuksesta ja peliongelmasta. Jokainen ensisijaisesti vastaa itsestään vaikka suhteessa oltaisiin ja tukea voi. Aika ratkaiseva on mielestäni se ettei toinen näe itaellään olevan ongelmaa, vaikka ongelma on ilmiselvä. Silloin ei pokein ole mitään tehtävissa kun elämän ongelmia paetaan riippuvuuksiin. Jos tututstutmihin tahansa riippuvuutta käsittelevään tekstiin niin kumppanille luvataan kaikenlaista, mutta itse asia jää hoitamatta ja riippuvuus vaikuttaa arkeen.

Jos rakastatte toisianne niin voittehyvin seurustellaasumatta yhdessä. Silloin et joudu kustantamaan miehen elämää kuten nyt näyttää käyvän, vaikkei hän sitä haluaisi. Kelan tukien takia on myös viisainta asua erillään, koska tulosi vaikuttavat miehen asumistukeen. Saatte lisää miettimisaikaa suhteeelle jos etsit oman asunnon.molemmille jää luultavasti myös enemmän rahaa käyttöön.

Äänestä

Kuulehan nuori neiti! Olet jo opetuksesi saanut, eiko se ole vieläkään uponnut aivoihisi? Tuo mies haki vain vuokranmaksajaa ja taloudenhoitajaa , FWB (friend with benefits = ilmainen huo..a).

Mutta heti takaisin kotiisi pariksi kuukaudeksi että saat säästettyä oman asunnon takuuvuokran. Sitten haet ikioman pikkiriikkisen asunnon. Asunnon johon varasi riittävät.
Poikaystävääsi voit aina tapailla kun ja jos sinulta siihen (kiirieisen ohjelmasi ohella) riittää.

Tai vielä parmpi neuvo: ala katselemaan omistusasuntoa! Voit aloitttaa halvalla ja vaatimattomalla ensin. Nyt kun vielä lainojen korot ovat alhaisia. Sen sijaan että maksaisit vuokraa, tuo samainen summa menee sinun ikiomaa asunta kohti lainan lyhennyksinä. Yhtenä päivänä tuo asunto on maksettu ja olet elänyt "ilmaiseksi" nyt omassa kodissasi!

Piipahda pankissa kysymässä kuinka se toimii. Vähintään kolmessa pankissa ja valitse niistä SINULLE paras vaihtoehto.

Äänestä

Olen samaa mieltä aikataulusta edellisen oijwoije kirjoittajan kanssa.

Avokkisi tulee ilman muuta nyt työttömänä hoitaa koti, käydä kaupassa ja valmistaa ruuat jne. Jos aikuinen mies ei pysty näihin arjen perusasioihin edes sopimuksesta, vaan päivät menevät lorviessa ja pelatessa, voit unohtaa nuo muut tavoitteet saman tien. Kaikenlaista voi puhua, mutta teot osoittavat todellisen mielenlaadun.

Haluttomuus myöntää peliongelmaa ja sen vaikutusta elämäänne kertoo myös, mitä asioita arjessa hän pitää tärkeinä. Älä missään tapauksessa maksa mitään ulkopuolisia apuja, kun mies ei halua muutosta.

Väliaikaistöitäkö ei sun mies ole hakenut aktiivisesti? Tottahan pitäisi jo olla aktiivisesti toteuttamassa varasuunnitelmia jos opintopaikkaa ei ekassa haussa irronnut.
Jos mies pääsisikin opiskelemaan, sinä olisit joka tapauksessa vielä vuosia se joka maksaa vuokran ja elämisen yhteiset kulut, koska hänellä olisi tulona vain työttömyyskorvaustakin vaatimattomampi opintotuki. Oletko sellaiseen valmis?

Kyse on lopulta miehesi asenteesta ja vastuunotosta oman elämän suhteen. Avoliitossa pitäisi ottaa vastuuta myös parisuhteesta, rahasta ja yhteisestä kodista, ja näihin eivät miehesi elämäntilanne ja -taidot oikein tunnu riittävän.

Äänestä

Miehes on luuseri ja ota ero mahdollisimman pian. Monet naiset kärsineet paljon tuollaisen miehen takia. Jotkut on henkensäkin menettäneet. Miehelläs peli ongelmakin vielä eli pelaa rahansa kolikkopeleihin ja sinä silti maksat sille ruuat. Entäs ne matkakulut, maksat kai nekin, miehes käyttää nyt jo sinua hyväksi itkemällä ongelmiaan jotka voisi helposti selvittä mutta se ei halua koska olet niin sinisilmäinen ja se käyttää sua hyväksi sen takia. Miksi naiset haluaa sellaisia luuseri miehiä , ei kelpaa kunnolliset miehet joilla ei ongelmia ole. Minulla ollut 32 työpaikkaa joten työnteko ei ole ongelma vaikka tällä hetkellä olenkin työtön. Rahaa on silti maksaa kaikki laskut enkä eläisi koskaan toisen rahoilla.

Äänestä

Eroa heti, sinua on kusetettu. Mies halusi sinut asumaan kanssaan hyötytarkoituksessa (helppo seksi, ilmainen palvelu, rahallinen hyöty). Tyyppi esimerkki miehestä millaisia pitäisi ihan viimeiseen asti karttaa.

Äänestä

Kun sulla vielä tunteita on, ehdota että voitte jatkaa seurustelua mutta haluat asua omillasi itsenäisesti sittenkin, kun juurihan vasta lapsuudenkodistasi lähdit etkä ole vielä yksin asunut.

Luulempa vain, että ne sun tunteetkin tuossa karisee kun mies osoittautuikin tuommoiseksi saamattomaksi ja tsempattavaksi tapaukseksi. Jos hänessä tosiaan on potentiaalia kuten uskot, se selviää vaikkette asu yhdessä. Jos hän on samassa jamassa peliongelmineen ja työttömänä vielä ensi kesänäkin, niin onneksi erosit. Jos taas saa yhtäkkiä elämänsä kuntoon, niin ero sai miehen ryhdistäytymään.

Älä ainakaan mieti, että et nyt voi jättää miestä, millä se maksaa vuokraakaan ja mitenkä selviytyy henkisesti jos jätät hänet. Se on hänen tehtävänsä ottaa oma vastuu elämästään. Ota sinäkin omastasi ja myönnä ripeästi, että yhteenmuutto oli nyt vikatikki.

Äänestä

Jep. Mies on sosiaalisesti lahjakas ja älykäs, siksi kävi noin. Hän lumosi sinut, sai koukkuunsa. Jos mies olisi terveesti sosiaalinen lahjakas, hän hakisi aktiivisesti töitä, ja tekisi kotityöt, ihan kaikki, eikä ruikuttaisi miten maailman kohtelee kaltoin.
Itse en voisi olla parisuhteessa miehen kanssa, jota en voisi arvostaa. Sinun miestä en voisi arvostaa, en mitenkään.

Äänestä

Mikä on ikäjakautumanne...jos saan kysyä?

Äänestä

Onko teillä yhteinen vuokrasopimus? Jos mahdollista, niin kannattaa vaihtaa ja sopipia se vuokranantajan kanssa erillisiksi vuokrasopimuksiksi niin silloin ette ole puolisot kelan mittakaavassa vaan kämppikset ja silloin tulosi ei vaikuta hänen etuuksiinsa.
Kannattaa myös ymmärtää se , että nykysuomessa työ- ja opiskelutilanne on muuttunut sillä lailla että mamut ajavat kaiken ohi, ja normisuomalainen joutuu turhan usein nuolemaan näppejään. Esim Turussa on paljon täsmäkoulutusta maahanmuuttajille, jossa koulutuksen jälkeen on valmiina työpaikka odottamassa, mutta kantasuomalaisille ei vastaavaa palvelua ole tarjolla. Lisäksi opiskelupaikkojen laatua ja määrää kokoajan supistetaan ja karsitaan kun määrärahoja leikataan ja vaaditaan säästöjä.

Äänestä

Kiitos kaikille älyttömästi vastauksista ja pohdinnoista! Yllätyin positiivisesti kuinka monta ja hyvää kommenttia sain. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että mies saa aikaa 2kk saada työpaikka, oli se sitten kuinka kamalaa niin saisi ainakin motivaatiota etsiä samalla toista.
Meinasi taas puhua mut ympäri sanomalla, että hänen ystävänsä vaimo oli kaksi vuotta työttömänä ja hänen miehensä sili rakasti ja uskoi tähän ja lopulta sai paikan. Että miten edes kehtaan olla ärtynyt ja vähän vihainenkin tilanteesta.. on se kyllä ovela..

Äänestä
  • Hyvä että nappasit kiinni tuosta. Mies pyrki syyllistämään sua rakkaudettomuudesta ja huonosta asenteesta. Toisenlainen mies olisi sanonut ”oot oikeassa, rakastan sua ja haluan olla yhdessä, mun pitää ottaa töitä vastaan heti, mitä vain, ja ottaa muutenkin osaa enemmän kotihommiin”.

    Olet sen verran järkevän oloinen nainen, että osaat kyllä erottaa aktiivisen työttömänkin työnhakijan ja asiansa hoitavan miehen siitä, joka vain selittelee saamattomuuttaan.

    Äänestä

  • Kysyitkö, tekeekö tuo ystävän vaimo kaikki "miesten hommatkin", kun miehensä on töissä ? Pidän todennäköisenä, että työtön vaimo tekee kaikki huushollihommat toisin kuin miehesi.

    Äänestä

Et tule jaksamaan tuon miehen kanssa pitkään, jos hän ei hoida itseään kuntoon. Mielestäni mies tarvitse lääketieteellistä apua tuosta itsesäälistä nousemiseen.
Tuosta peliriippuvuudesta minulla on jonkinlaista näkymää, se on kuin riivaaja eli siitä ei pääse helpolla ylitse. Ja mitä luultavammin asian ydin onkin siinä, että mies ei edes halua työhön, vaan aikaa pelaamiseen. Joten tarkistapa mitä hän tekee kun suljet oven .

Sinun ei kannata alkaa elättämään ja antamaan mahdollisuutta pelaamiseen. Hän saa varmasti jostain rahaa eli työttömyystukea, joten vaadi maksamaan kuun alussa oma osuutensa kuluistanne eli tiukasti puolet tilillesi ja hoidat nämä asiat. Ei aikuinen mies voi elätyttää itseään toisella. Toki tiedän naisia, jotka näin tekevät ja tuhoavat omankin elämänsä.

Tämän jälkeen kyllä näet miten menee ja postikin kannattaa tarkistaa, josko sitten alkaa ottaa pikavippejä ja toivottavasti ei sinun tiedoillasi. Onhan hän vahtimassa postin tuloa joka päivä.

Valehteleminen kuuluu oleellisesti pelaajien toimiin.
Tuo on tauti, joka ei hevillä lähde, monilta on mennyt ihan kaikki elämä sekaisin. Kaikki raha menee pelaamiseen ja velkojen maksuun.
Ulosoton paine kasvaa kaiken aikaa, sillä pelaaja ei osaa edes ajatella mitään järkevästi. Hän tarvitsee lääkärin apua riippuvuuteensa.

Äänestä
  • Hyvä pointti tuo ettei mies vain ala ottaa velkaa tiedoillasi. Näinhän suurin osa peliriippuvaisista tekee niin kuin huumeriippuvaisetkin, kun sairaus on tarpeeksi pitkällä. Rahaa on jostain saatava, kun omat loppuu kavalletaan työnantajalta, vaimolta jne. Peliriippuvuus on tosi vakava asia, jos tässä oli kyse rahapeleistä. Voi mennä pitkään ennen kun saat tietää jos nimelläsi on otettu pikavippejä.

    Äänestä

Ennustanpa, että ap on joskus työttömänä seuraavan 40 vuoden mittaan. Ja moni vastanneista kokee saman. Muistakaa sitten, mitä olette tänne naputtaneet!

Tietysti voi olla, että mies haaveilee elättäjästä. Olisi hyvä, jos hän löytäisi töitä t. koulutusta. Voi olla, että on jotain downshiftaus-ajatuksia..

Äänestä

Onneksi poikaystäväsi tajuaa ja löytää paremman naisen

Äänestä

Tuo peliriippuvuus kuulostaa todella hälyttävältä. Tiedän sen tunteen kun lyö rahaa rulettipöytään, ja takoo ensin mustan tai punaisen välissä. 50/50 voittaa tai hävitä. Aina kun häviää tulee fiilis, että nyt on pakko laittaa uudestaan, koska seuraavan ON PAKKO osua omaan värivalintaan, koska edellinen oli väärin.

Siinä sitten välillä onnistuen ja välillä menettäen kuitenkin päivän päätteeksi voittaa pelin pyörittäjä.
Itse en osaa pokeria, enkä muita pelejä, ja olen tyytyväinen että en päätynyt ruletissakaan syvälle pelin pauloihin.
Tein päätöksen että en pelaa mitään rahapelejä, enkä ole alkanut edes ilmaisten alkupääomien tarjoavien netissä toimivien rahapelien mukaan.

Rahapelit voivat työttömälle olla todella paha paha juttu, koska ne vähäisetkin rahat joita avustuksina saa, tullaan kuitenkin loppujen lopuksi häviämään pelin pitäjien taskuihin.

Työtön saattaa ajautua väärään mielikuvaan, että pelien kautta voisi saada leveämmän leivän, kun "sijoittaa" osan rahoista pelaamiseen.
Kun tulee häviöitä, suo kasvaa ja kasvaa, ja houkutus on laittaa se viimeisinkin euro vielä kiinni, että "pakkohan se nyt on jo voittaa, kun koko ajan on hävinnyt".
Siinä sitten meni kuukauden vuokra ja ruokarahat!!

Ota vakavasti tuo pelijuttu, ja todella, hankkiutukaa kokonaan rahapeleistä eroon.

Niin tein itse, enkä ole katunut. Tiedän sen tunteen, miltä voiton ja häviön hetkellä tuntuu.
Ja tiedän ja ymmärrän peliriippuvaista, koska olen nuo tunteet itsekin läpikäynyt.

Äänestä

Noniin ja nyt on siis aikaa kulunut. Olemme eronneet enkä voisi olla onnellisempi. Enää ei ahdista elämä.. kiitos tästä viestiketjusta, minun oli vaikea kertoa ystävilleni meidän ongelmista sillä mies kielsi sen hänen kunniansa nimissä.. olen tästä nyt ottanut opikseen enkä koskaan enää ota miestä joka ei voi liikuttaa evääkään puolestani, kun minä vain jatkan ja yritän kaikkeni hänen puolesta. Oma mielenterveyteni koki pienen kolauksen tästä henkilöstä enkä vaan voi jatkaa auttamista loputtomiin. Kiitos siis kaikille <3

Äänestä
  • No mutta haluaisitko nyt tutustua sporttiseen ja hyvin toimeentulevaan talolliseen sinkkumieheen:) ?

    Äänestä

  • Ehdottomasti!

    Äänestä

  • Jäikö se sulle velkaa? En ole koskaan tajunnut miehiä ketkä elää naisen rahoilla.

    Äänestä

  • Jes! Niin sitä pitää. Parempaa onnea seuraavalla kerralla. Ja mieti yhteen muuttoa todella pitkään.

    Äänestä

  • ewrtyui kirjoitti:

    Jäikö se sulle velkaa? En ole koskaan tajunnut miehiä ketkä elää naisen rahoilla.

    @ewrtyui ei varsinaisti, mutta kyllähän mä kaiken maksoin..

    Äänestä

Olen tuo nimimerkki: Mieskysyy, jolle vastasit..Kirjottele, niin päästään tutustumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N22hukassa kirjoitti:

Aloimme seurustelemaan noin kaksi vuotta sitten. Mieheni asui pienessä yksiössä ja minä vielä vanhemmillani. Olin rakastanut mieheeni. Hän on hyvin sosiaalisesti lahjakas sekä älykäs mies, joka ottaa kaikki huomioon jne jne.
Mieheni pyysi useaan kertaan muuttamaan yhteen, ja vihdoin suostuin sillä oli jo aika muuttaa vanhempieni luota. Vietin jo jokatapauksessa suurimman osan ajasta hänen luonaan.
Nyt kun olemme asuneet yhdessä puoli vuotta, koen olevani kovin ahdistunut. Minulla on vakituinen työpaikka, josta verojen tms jälkeen minulle jää n. 1580 euroa.. Miehelläni on ollut kaksi työpaikkaa, mutta tällä hetkellä työtön ja taistelee kela-etuuksista. Nyt jäi ensimmäinen vuokra maksamatta hänen osaltaan ja viikon kuluttua tuleekin jo seuraava. Mies nousee joskus kun huvittaa. Pyydän, voisiko tehdä ruoan tiskit tms.. joskus tekee, tuntuu että minä teen enemmän vaikka olen töissä joka päivä 8-4 ja illat meneekin kilpa-urheilun kanssa.. kehtasi vielä kysyä, voiko lähteä keskiviikkona bileisiin vaikka koko päivänä ei nähnyt mitään vaivaa minun tai talon eteen ja hänen talouselämänsä sekä työllisyys/koulutus tms on päin sanonko mitä. Tarinaa voisin jatkaa ikuisuuksiin mutta siis..

Räjähdin miehelleni ja sanoin katuvani yhteenmuuttoa. Mies jäi vain roikkumaan itsesääliin kuinka maailma kohtelee häntä kaltoin. Olen silti huomannut pieniä, en kovin suuria muutoksia hänessä. Lupasin antaa hänelle aikaa selvittää sotkunsa, mutta rehelliesti olen niin väsynyt tähän kaikkeen jo. Ei minua tarvitse palvella tai elättää, mutta kun hän ei voi elättää edes itseään jokseenkin.. teen kaikki ns. "Miesten" hommatkin itse..

Mikä on mielestänne tarpeaksi hyvä aika antaa miehelle aikaa? Uskon että hänessä on potentiaalia, mutta en haluaisi elämän vaan lipsuvan ohi jos kaikki lupaukset paljastuvat tyhjiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu