Menikö laskelmat metsään?

Se että tutkijalla on jotain saumaa tuollaiseen väitteeseen, johtuu vain siitä että
asiaa ymmärtämätön ihkuväki on päässyt sotkemaan asian ytimen.
Jos Suomen metsät ovat koskaan olleet hiilinieluina, niin tämän suuruuden aika osuu
jääkauden jälkeiseen metsittymiseen, jolloin aloitettiin nollapisteestä.
Seurasi aarnimetsien ajanjakso, jossa metsiin sitoutunut hiili oli tasapainossa niistä
lahoamisen ja metsäpalojen kautta vapautuvan hiilen kanssa.
Eli mitään lisää ei sitoutunut.
Tämä päättyi kun apinansuku oppi ensin valtaamaan aarniometsistä karjalle heinämaita,
ja jatkui kaskiviljelyn aikaan jolloin kunnon metsiä ei juuri ollut.
Metsäveli sattuu asumaan talossa joka on rakennettu kaskiviljelyn loppumisen aikaan,
ja se kyllä näkyy hirsitalon rakenteissa, - ei ollut enää saatavina kunnon hirttä.

Suomen itsenäisyyden aika ja varsinkin 50 - luvulta alkaen tapahtunut metsien uudistaminen
on poistanut vanhat harvat raiskiot, joiden tilalla kasvaa nyt tukkipuun kokoista kuusi, mänty
ja koivumetsää.
Tämä myös omien metsieni suhteen, joiden voi kehua olleen hiilen sitojina omienkin toimien
ansiosta.
Hongat siis humisevat metsäveljen metsissä mutta miten jatkossa?

Niiden hiilinieluna toiminut aika on väistämättä ohi, eikä niitä millään opilla sellaiseksi
saakaan.
Jos ei tehdä mitään, niin lahoaminen vapauttaa juuri samanverran hiiltä kuin mitä vanha
kituliaaksi käynyt kasvu sitä pystyy sitomaan.
Käytännössä enemmän hiiltä vapautuu, kunnes saavutetaan uusi hiilitase joka
on paljon alle nykytilan.
Paras tilanne saavutetaan kun toimitaan niinkuin Suomessa nyt toimitaan.

Suomelle julmisteleville ulkomaan pässeille pitää sanoa kohteliaasti että turvat tukkoon.
Ja kysyä päälle että millähän pelillä metsistä hiilinielu saadaan aikaiseksi, - se kun sotii
käytännössä biologian, kemian ja fysiikan lakeja vastaan.
Epäkäytännöllisiä jippoja kyllä löytyy, niinkuin vaikka tukkipuiden junttaamista turvesoihin,
sun muuta pöljyyttä.

Minulla on metsässäni kymmeniä eri hoitokuvioihin. Rantakuvioissa metsän ikä on noin 120 vuotta eli taimettunut kaskiviljelyn loppumisen aikaan Etelä-Savossa. Olen antanut ammattilaisten arvioida metsävarat ja kasvun kuvioissa. Vanhassa metsässä kasvu on ollut 5 kiintokuutiota vuodessa. Mutta lahoaminen on ollu yhtä suurta eli puuston tilavuus ei ole lainkaan kasvanut. Maaperään on ehkä sitoutunut 100 - 200 kg hiiltä vuodessa (arvioin Rothamstetin mittausten perusteella). Voimakkaasti kasvavassa istutuskuusikossa (ikä noin 40 vuotta) kiintokuutioiden määrä on lisääntynyt noin kymmenellä hehtaaria kohden vuodessa.

Metsällä voidaan sitoa hiiltä, mutta ei se ratkaise hiidioksidin pitoisuuden kasvua ilmakehässä.

Toisen maailmansodan jälkeen piti siirtoväelle ja rintamamiehille perustaa nopeasti maatiloja. Helppoja raivausalueita olivat hyväkasvuiset turvesuot. Suomi piti saada myös nopeaan talouskasvuun ja tämän vuoksi vielä 1970-luvulla ojitettiin metsän peitossa olevia turvemaita.
Kaikkiaan lienee Suomessa noin 5 miljoonaa hehtaaria ojitettu metsämaita. Kasvihuoneilmiöstä ja hiilidioksidepäästöstä ei silloin ollut mitään puhetta. Historiaa emme voi muuttaa, nyt on tärkeintä kasvattaa puuta tehokkaasti ojitetuilla turvemailla.