Parkkifirma hävisi oikeudessa

oikeus-voitti

Eilinen Iltalehti kertoo, että parkkifirma nosti Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kanteen pysäköijää vastaan, koska tämä oli jättänyt maksamatta kaikkiaan 46 valvontamaksulappua. Oikeuden päätöksen mukaan autojen omistaja ei ole velvollinen maksamaan maksuja, ja firman tulee itse selvittää, kuka tai ketkä on sen sopimuskumppanit.

En laita linkkiä, koska ne tunnutaan aika herkästi poistettavan. Uutinen siis löytyy Iltalehdestä ja on julkaistu eilen.

31

549

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sehän perustui juurikin oikeuden ennakkopäätöksiin joista eka oli Saviaron keissi. jossa todettiin että parkkifirman EI ole mahdotonta saada selville kuskia omin keinoin eikä maksut ole omistajan vastuulla.

      Omistaja taasen:

      1 Ei reagoinut aiheettomiin maksuihin vaan vasta oikeuden kirjeeseen

      2 Ei todistanut että hän EI olisi itse ajanut (esim todistajien avulla) saati pystynyt nimeämään ketään muuta kuskia

      Parkkifirma taasen:

      1 Lateli vanhoja fraaseja miten kuskin selvittäminen on lähes mahdotonta heille

      2 EI pystynyt todistamaan mitenkään että omistaja olisi ajanut.

      Joten päätös oli selkeä.

      Eli jos sulta peritään aiheettomia maksuja ja et ihan oikeasti ole ollut kuski (ikinä ei tiedä jos ne todisteet löytyykin) niin odottele rauhassa kutsua oikeuteen. Oikeudenkäynnistä saat vaivanpalkkaa noin 70-80€

      • Just_joo

        Omistaja taasen:
        Kohta 2 on tarpeeton.
        Omistajan EI tarvitse todistaa mitään. Sopimusasiassa sopimukseen vetoavan on todistettava vetoomuksensa olevan asianmukainen ja oikealle sopimusosapuolelle kohdistettu. Jos ei onnistu, juttu oli sitten siinä.
        Seuraava!


      • Nimenomaan.

        Omistaja ei todistanut että joku olisi ajanut tai myöntänyt että olisi itse ollut kuski eli kaikki meni ennakkopäätöksen mukaan.

        Mutta se on jo todettu että tuulilasiin jätettyyn lappuun reagoinut henkilö tulkitaan oikeudessa kuljettajaksi.

        Eli jatkossa vaan autot kavereiden tai muiden perheenjäsenten nimiin niin ei tartte niitä lasiin tulleita maksuja maksaa eikä nopeuskameroistakaan ole niin väliä


      • se.on.niin.väärin
        Bussissa kirjoitti:

        Nimenomaan.

        Omistaja ei todistanut että joku olisi ajanut tai myöntänyt että olisi itse ollut kuski eli kaikki meni ennakkopäätöksen mukaan.

        Mutta se on jo todettu että tuulilasiin jätettyyn lappuun reagoinut henkilö tulkitaan oikeudessa kuljettajaksi.

        Eli jatkossa vaan autot kavereiden tai muiden perheenjäsenten nimiin niin ei tartte niitä lasiin tulleita maksuja maksaa eikä nopeuskameroistakaan ole niin väliä

        ".......eikä nopeuskameroistakaan ole niin väliä"

        kyllä nopeuskameran, peltipoliisin kuva on niin selkeä että siitä nekee kuskin.
        viimeksi katseltiin kuvasta että minä sain sakot ja kahden keltasen viivan ylittänyt minun ohittajani ei .


      • Niin ja kun omistaja toteaa "en tiedä kuka kuvassa on" ja kuva on niin tarkka että siitä näkee että se ei ole omistaja niin poliisin keinot saada kuski selville pelkällä kuvalla on melko lähellä 0%


      • Jänniä.juttuja

        Ha ha haa,, helppo tarkistaa lähipiirin henkilöt jos heillä on ajokortti tai passi.

        Monta kertaa näin tapahtunut ja kyllä he sieltä poliisin puoleltakin osaavat olal hyvin hankalia.


      • kerro.lisää
        Jänniä.juttuja kirjoitti:

        Ha ha haa,, helppo tarkistaa lähipiirin henkilöt jos heillä on ajokortti tai passi.

        Monta kertaa näin tapahtunut ja kyllä he sieltä poliisin puoleltakin osaavat olal hyvin hankalia.

        Mikä taho tuon tarkastuksen on tehnyt, millä tavoin, millä valtuuksin, ja mitä on seurannut?


      • Varmaan poliisi sen voi tehdä jos omistaja ei ole kuvassa ja ei suostu kertomaan kuka ajoi. Toisaalta ajokykyisiä ihmisiä on suomessa miljoonia joten käytännössä mahikset on minimaaliset, ellei kuski ole esim. oma isä

        Parkkifirmalle pelkän kuvan avulla kuskin selvittäminen on lähes mahdoton homma


    • neitipimpula

      Yleensä ratkaistaan hovioikeuden mukaan eli menee sinne. Jutussa mainittu.

      • herra.kikki

        Eli firma aikoo todistaa hovissa, että autojen omistaja on ollut kuski väitettyjen sopimusrikkomusten tapahtuessa.

        Varmasti juu.


    • XcVbNm_MnBvCx

      Ottamatta kantaa tapahtumiin tai oikeuden päätökseen, lienee kuitenkin erittäin todennäköistä, että auton omistaja on itse useimmilla kerroilla ajanut autoaan ja itse pysäköinyt virheellisesti. Jos asiasta ei ole muistikuvia, on syytä epäillä pahemman luokan dementiaa ja kyseenalaistaa myös ajo-oikeus kyseiseltä henkilöltä.

      • Jos parkkifirma saa selville kuskin omin keinoin niin ei se kuski valehtelusta mitään rangaistusta saa. Ei hän ole toiminut oikeudessa todistajana (= saa valehdella vapaasti)

        Ja hän vain totesi ettei kerro kuka autolla ajoi. Ei väittänyt että ei muista tai ei tiedä


      • Xcxcxcc

        No siinä tapauksessa parkkifirman on helppo todistaa, että omistaja on ollut asialla kun lappuja on kirjoitettu.

        Miksei se sitten todista sitä?


      • milloinjäävätkiinni
        Xcxcxcc kirjoitti:

        No siinä tapauksessa parkkifirman on helppo todistaa, että omistaja on ollut asialla kun lappuja on kirjoitettu.

        Miksei se sitten todista sitä?

        EU:n uuden tietosuoja-asetuksen mukaan henkilön tietoja ei voida käsitellä ns. hiljaisen sopimuksen perusteella. Eli henkilön on ensin annettava suostumus henkilötietojensa käsittelyyn jollakin tavalla, jonka jälkeen tietoja voidaan käsitellä. Parkkifirma rikkoo tätä asetusta, jos etsii auton omistajaa ilman tämän suostumusta.
        Viranomaisilla on tietysti omat oikeutensa, mutta sehän ei mitenkään liity parkkifirmoihin


      • Just_joo

        > ... lienee kuitenkin erittäin todennäköistä, että auton omistaja...

        Voi kun oikeuden päätökset eivät perustu todennäköisyyksiin vaan todisteisiin. Jos todisteita ei ole, juttua ei ole.

        Seuraava!


      • reinot48
        Bussissa kirjoitti:

        Jos parkkifirma saa selville kuskin omin keinoin niin ei se kuski valehtelusta mitään rangaistusta saa. Ei hän ole toiminut oikeudessa todistajana (= saa valehdella vapaasti)

        Ja hän vain totesi ettei kerro kuka autolla ajoi. Ei väittänyt että ei muista tai ei tiedä

        Oletkos koskaan ollut oikeudessa, minä 7-8 kertaa ja aina voittajan puolella.

        Ei se nyt niin mene kuin satuilit.

        "Jos parkkifirma saa selville kuskin omin keinoin niin ei se kuski valehtelusta mitään rangaistusta saa. Ei hän ole toiminut oikeudessa todistajana (= saa valehdella vapaasti)

        Ja hän vain totesi ettei kerro kuka autolla ajoi. Ei väittänyt että ei muista tai ei tiedä"


      • Menee juurikin näin. Se saako parkkifirma sen kuskin joskus selville vaiko ei... Sitä tuskin samme ikinä tietää


      • 56789wq
        Bussissa kirjoitti:

        Jos parkkifirma saa selville kuskin omin keinoin niin ei se kuski valehtelusta mitään rangaistusta saa. Ei hän ole toiminut oikeudessa todistajana (= saa valehdella vapaasti)

        Ja hän vain totesi ettei kerro kuka autolla ajoi. Ei väittänyt että ei muista tai ei tiedä

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.


      • Niin? Mitä kameroista on hyötyä.

        Vasta oikeudessa voi saada selville onko kuvan tyyppi omistaja. Jos ei ole niin omistaja poistuu salista 100€ rikkaampana.

        Henkilöllisyyden selvitys pelkellä kuvalla on lähes mahdottomuus


      • lälälällätilää
        56789wq kirjoitti:

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.

        Mistä saatte yksityisfirmaan laillisesti omistajan kuvan?,ette passikuvaa ei korttikuvaa.mulla 16v moottoripyöräkortin kuva ajokortissa joka vanhenee 2020v päälle kun olen 75v lälälällätilää koittakaa tunnistaa,passikuva viime vuostuhannelta


      • Näinkömeinaat
        56789wq kirjoitti:

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.

        Meinaatko että käyttävät yleisellä paikalla salaa tallentavia valvontakameroita?


      • lälälällätilää
        56789wq kirjoitti:

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.

        Kaupungin oikeusavustaja on sanonut eri jutun yhteydessä"Suomessa i yksityishenkilöiden,ei virkamiesten videot/kuvat/äänitteet,paljo paina.Oot katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia"


      • piipaapiipaaa
        56789wq kirjoitti:

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.

        Ai ne pystyy luonnonlakejakin rikkoon kun magneetila puuhun


      • Rosvotkiinni
        piipaapiipaaa kirjoitti:

        Ai ne pystyy luonnonlakejakin rikkoon kun magneetila puuhun

        Parkkipate käyttää puumagneetteja, joita ovat ostaneet eBaystä.


      • piipaapiipaa
        56789wq kirjoitti:

        Ainakin muutamilla parkkifirmoila on pieniä muutaman kympin kameroita joita laitetaan magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ja jotka kuvaa autoa. Mullakin on Hesaan mennessa 4-6 sellaista autossa, kuvaa 6,5 tuntia omalla akullaan. Normaalisti vai edessä ja takana.

        "magneetilla, piikillä puuhun tms kiinni ".Tämä kertoo kaiken yksityis parkkifirmojen henkilöstön haku vaatimuksista


    • Tämähän meni juuri kuten kuulukin.

      Oikeudessa ei edes yritetty pohtia virhemaksun aiheellisuutta.

      Aiheellisuus pohditaan oikeudessa jos/kun parkkifirma saa kuskin selville ja jos kuski kiistää maksun aiheellisuuden

    • erilaki

      miksi valehdella jos vastapuoli on hölmö , eihän omakotitalon omistajakaan saa laittaa vain yhtä kieltokylttiä autotallin takaseinään jossa virhemaksun määräksi on ilmoitettu 5000e.......pysäköimällä hyväksyt ehdot.....

      1, en siis ole havainnut ehtoja
      2. auton pysäköi siis parkkiin joku muu alueelta löytyvä ihminen joka saa "juomarahat" ihan niin kuin jenkeissä.
      3. kilpien irroitus parkkeerauksen ajaksi on tuomittavaa josta joku antaa julkisella alueella ehkä sakot jos jää kiinni , mutta yksityisalue , ei ole tieliikennelain mukainen alue.........
      4. ei ole mitään lakia yksityialueella tapahtuvasta ajoneuvon , käytöstä , vakuutus pitää olla lakien ja säädöksien mukaista ja maastolakia kulkuneuvon käytöstä pitää kunnioittaa , ettei sienet eikä puunjuurien kasvu häiriinny..
      5. vartiointifirmojenkin jampat ja lissut pysäköi lakien ja määräysten vastaisesti , vaikka ovat syyttämässä henkilöitä lakien ja määräysten vastaisesta toimista , jopa heidän omien laitteidensa vikahälytykset antavat luvan epäillä lähiseudun viattomia , alueelta löytyviä henkilöitä

      ihan samaa liiketoimintaa harrastaa nämä paku jampat jotka isoja vahinkoja välttäen syöksyvät asiakkaiden koteihin , autot alueella pysäköiden

      joten eiköhän nämä parkki ja vartiointifirmat rupea näyttämään esimerkkiä ja pysäköivät lakien ja määräysten mukaisesti käyttäen ihan samoja ehtoja joita alueen 1 kyltti edellyttää , pysäköintikiekko näkyviin ja jokaisen valvotun alueen pysäköintilupa ikkunaan ja parkkiruutuun auto suoraan......muutkin tekee bisnestä..

    • puuristi

      isännöitsijä joka osaa ottaa vastaa joulupullon , osaa antaa alueensa valvontaan , osaa varmaan myös varata pysäköinnin valvojalle pysäköintiruudun johon muut ihmiset eivät saa pysäköidä ( virhemaksun uhalla).
      tässä ruudussa oleva auto ilmaisee myös asukkaille että alueen pysäköinnistä pidetään aidosti huolta eikä vain ajella autolla ristiin ja rastiin "pillurallia" tieliikennelaki kieltää vastaavan ajelun parkkialueella ja myös vakuutuslaki.
      myös tarpeeton tyhjäkäynti on kielletty.
      valokuvaavatkin ajoneuvoja autoistaan , seisottaen ajoneuvoa kulkutiellä, ajoneuvon ikkunasta kuvaten , tyhjäkäynnillä.

      täysin älyvapaata puuhaa.

      1. jalkautukaa julkista liikennettä käyttäen
      2. piha aluetta valvotaan jalkautuen.
      3. valvontatyöhön ei ajoneuvo liity mitenkään.
      Eihän kunnallinenkaan "lappuliisa" ajele espaa edestakaisin.

      laitoin juuri mökkini pihaan ehdot , marjastaa saa , mutta ämpärin jättäminen mättäälle , katsotaan roskaamiseksi mistä virhemaksu on 45 000e.

      otin kotiini myös vartiointipalvelun , sekä ovimiehen joka vahtii ettei kotiini tule ihan kuka tahansa pelle.
      mainiota että heti ovimies pidätti yhden pellen joka toikkaroi jonkun laukun kanssa ja väitti olevansa , jokakodin turvakartoittaja......

      ......pihalle tulija , rinnastetaan luvatta pysäköijään josta virhemaksu on 4500e. , ehdot lukee selvästi piha alueen pää sisääntulossa joka on noin 600 metriä tämän sivuportin vasemmalla puolella.

      • Purkkipate

        wtf? :D

        No kunhan ette paten "sakkoja" maksa niin kaikki hyvin


    • P-ruutu

      Tällä viikolla saatiin yhden luikurin tapaus päätökseen. Oikeuden päätöksen mukaan krooninen värinpysäköijä lähti oikeudesta 13000 eur köyhtyneenä. Nyt on viimeinen aika tajuta, että maan omistaja on viime kädessä se, joka määrää pysäköintiehdoista. Päätös oli hyvä ja antaa suuntaa seuraaville oikeuden päätöksille vastaavissa asioissa.

      • Pate.on.ahtaalla

        En tiedä, mistä tapauksesta on kyse, koska et laittanut linkkiä uutiseen.

        Maanomistajan oikeutta maansa hallinnointiin ei kukaan ole kiistänyt, mutta Paten oikeuden sakottaa ketä lystää ja valehdella auton omistajalle tämän vastuista on kiistänyt monikin. Eikä Paten toiminnalle ole löytynyt perusteita muualta kuin Paten omista valheista.

        Paten tilanne heikkeni entisestään uuden tietosuojalain myötä, koska jokainen auton omistajalle lähetetty karhukirje rikkoo tuota lakia. Tosin eipä Patea taida lain noudattaminen juuri kiinnostaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1321
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1155
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      990
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      956
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      889
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe