Miksi joillakin ihmisillä on vaikeuksia äänen suunnan hahmottamisessa ja kuinka yleistä tämä on? Voihan tietysti olla niin, että toisessa korvassa ei ole kuuloa mutta entä jos molemmissa on kuulo?
Äänen suunnan hahmottamisen vaikeudet
pokke_
3264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pääasiassa siksi koska muutaman sukupolven aikana todellinen luonnonvalinta ei ole ollut enää vaikuttamassa urbaanin ihmisen lisääntymisedellytyksiin ja mahdollisuuksiin, vaan päin vastoin nykyinen tasapäistävä semisosialistinen yhteiskunta jopa kannustaa toistaitoisia lisääntymään.
Tuloksena on aisteiltaan tylsiä ihmisiä joilla on äänen suunnan ohella vaikeuksia hahmottaa omaa sijaintiaan avaruudellisessa tilassa (kömpelyys, tilan- nopeuden- ja suunnistuksen sekä ennakoinnin ongelmat liikenteessä), puutteellinen kognitiokyky, yksinkertainen, jopa sellainen huumorintaju jota vielä pari vuosikymmentä sitten olisi suoraan sanottu lapselliseksi tai peräti vähä-älyiseksi (tuubit, putoukset ym.) oikein alleviivattua, vulgaaria ja niin hidasta että hölmöinkin varmasti tajuaa.
Nykyihminen nyt vaan on tyhmä. Ja tyhmenee edelleen.
", jotka johtavat etenevään kehitysvammaisuuteen"
http://www.kvtietopankki.fi/kehitysvammaisuus/aivojen-kehityshairiot/aineenvaihduntahairiot
Ympäristömyrkkyjä, toksisia kemikaaleja kieltämättä arvellaan erääksi syyksi länsimaissa tapahtuvaan yleiseen äo:n laskusuhdanteeseen. Toki ei sovi unohtaa kehitysmaista peräisin olevien vieraslajien lisääntyneen väestöosuuden vaikutusta, vaikka siitä ei tietenkään saisi puhua.