Jos ihminen kuolee nukkuessaan sydänkohtaukseen, herääkö hän siihen ja sitten kuolee? Vai kuoleeko heräämättä?
Jos kuolee sydänkohtaukseen nukkuessaan
2
706
Vastaukset
- ngcmjnhgcmjhg
Kukaan ei ole palannut kertomaan asiasta kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta esimerkiksi sairaaloissa on havainnoitu molempia tapoja. Lopputulos nyt kuitenkin on se yksi ja sama...
- MuistoVaarista
Oma vaarini kuoli 75-vuotiaana sydänkohtaukseen ollessaan tavanomaisilla iltapäivänokosillaan olohuoneen sohvalla.
Samassa huoneessa olleet eivät huomanneet pitkään aikaan mitään. Sanomalehtikin, jota vaari oli lueskellut, oli laskeutunut kasvojen päälle kuten yleensä aina, kun hän oli nukahtanut kesken lehdenluvun.
Jossain vaiheessa oli pantu merkillle hengityksen vähän kovempi rohina lehden takaa, mutta sitä oli luultu tavallista kovemmaksi kuorsaamiseksi.
Sitten mummo oli huomannut, että vaarin käsi retkottaa hieman oudossa asennossa sängyn laidan yli, ja oli mennyt herättelemään luullen silloinkin, että vaari vaan nukkuu tavallista sikeämpää nunta. Lopulta kun vaari ei vastannut herättelyihin, mummo huomasi hänen nukahtaneen ns. pidempään uneen.
Suvussa tätä vaarin lähtöä kesken iltapäivänokosten pidettiin hienona tapana. Moni on toivonut, että pääsisi lähtemään samalla tavalla, kesken unien.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222