Rikoksista syytetty opettajaksi

Monista rikoksista syytteen saanut Timo Kurula palaa opettajaksi 2018 vuoden alusta. Eikö Suomen laista löydy kohtaa, jolla tuo voitaisiin estää. Ei ole hyvä esimerkki, eikä kannusta nuorisoa opiskelemaan ja elämään rehellisesti, jos opettajana on moninkertainen taparikollinen, kuten tässä tapauksessa.
472117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Voi vaikuttaa
"Työnantajan tai eräiden viranomaisten on vaadittava rikostaustaote nähtäväksi, jos työtehtävään pysyväisluontoisesti ja olennaisesti kuuluu työskentelyä lasten kanssa. Rikostaustaotteeseen merkitään ainoastaan ne rikosrekisteriin sisältyvät tiedot, joilla on arvioitu olevan erityistä merkitystä, kun henkilö työskentelee lasten kanssa."

Äänestä

Eihän höntö vielä ole tuomittu.

Äänestä
  • Kittilän kunnanjohtajana voi sählätä vaikka taparikollinen tai poliisitutkinnassa oleva, mutta kyllä minusta opettajan tehtävissä odotetaan jonkinlaista rehellisyyttä ja luotettavuutta. Kyllä se tietenki niin on, että jos on luonteeltaan ketku, niin on sitä sitten aina, tehtävästä ja roolista riippumatta. Kysehän ei ole hänen kohdallaan kertahairahduksesta, vaan tavoitteellisesta, suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä rötöstelystä kuntalaisten kustannuksella.

    Äänestä

Aivan oikein. Timohan on toiminut moitteetomasti opettajana, ja hänelle paluu virkaansa on selvää ja oikeudenmukaista. Ja koko ajan meidän on muistettava, etteihän häntä ole tuomittu mistään....ja tuskin tuomitakaan.

Äänestä

Rehtori katsoo kyllä onko sopiva jatkamaan opettajana.

Äänestä
  • Onko jollain vielä niin pimeä pää että puolustaa tuollaista ketkua voi hitto että kittolässä on hulluja ihmidiä

    Äänestä

  • Rehtorin rouvahan on tämä nykynen kunnajohtajan sijanen. Pienet on suhmuroijien piirit. Toisaalta ei ole Timpellä vielä tuomiota, joten kaipa saa jatkaa ja sitte tuomion tullessa voipi koululautakunta pohtia asiaa. Mutta ai niin sielläki on suhmuroijasakista melko äänekäs edustaja..

    Äänestä

Muualla Suomessa opettajan pitää olla nuhteeton.

Äänestä
  • Opettajat ovat esikuvia oppilaille. Ei ihme ,että näitä vastaanväittäjiä löytyy Kittilästä näinkin paljon. Sanonta : Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pitänee Kittilässä erittäin hyvin paikkansa.

    Äänestä

rehtorille atressi jossa nimiä ja vaaditaan ettei ukko opeta sehän on siinä.hopihopi toimeksi vaan sillä siitä lestasta pääsette

Äänestä

Tietääkseni opetuksen taso on ollut ala arvoista.Timppaa kun ei ole opettaminen kiinnostanut. Nyt on nuoret olleet iloisia ja tyytyväisiä kun on ollut oikea opettaja.

Äänestä

Hyvä Timppa. Pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja rehdisti kuten tähänkin ast. Vilpittömästi tsemppiä haasteeliselle urallesi, näytetään niille.

Äänestä
  • Juu näyttäkäähän niille. Ei muuta kun "köyhät kyykkyyn". Mitä noista etelän tulijoista on väliä, teillä on omat lait. Pitäkää niistä kiinni ja jos joudutte lukemaan tiilenpäitä, niin pidittepä oman päänne ainakin. "Ura" on ehkä aluksi hankalan puoleinen, mutta tottuuhan siihen. Jotkut joutuu olemaan "uraputkessa" kymmeniä vuosia ja pakon edessä aika kuluu heilläkin.

    Äänestä

Mitään ette voi. Kateelliset vain pelaavat itsensä työelämästä ulos. Valta ei vaihdu. Tämä on tahtotila. Tuomioita ei tule. Kun tämä vouhotus on ohi, katsotaan ketkä olivat epälojaaleja, ketkä aukoivat päätä. Oikeus voittaa.

Äänestä
  • Taitaa olla taas ylen syönnistä johtuen verensokerit liian korkealla . Aivo toiminta hiipumassa...selvästi

    Äänestä

  • ”Kittilä-Kittiläläisille” siirtyy uhkailulinjalle! Olis’ kiva tavata!

    Äänestä

  • Ei pitäis olla vapaalla jalalla tuon ihmisen, sen verran on pää pimentynyt.

    Äänestä

Mitään ette voi kaverille.

Valtio ottaa haltuun kittilän alkuvuodesta. Syytetyn siiretään pois kaikista luottamustoimista. Oikeusprosessi kestää arviolta viisi vuotta. Osa saa vähintään ehdonalaista, osa tuomion. Vahinkorvaukset ja muut oikudenkäyntikilut yhteensä satoja tonneja. Julkisuusmylläkkä ja henkinen paine valtava koko viiden vuoden ajan, Kaikki eivät tule sitä kestämään. kestä.

Kun prosessi on loppu, niin mukana olleet on pehmeitä poikia ja tyttöjä. Enkä usko että uudet luottohenkilöt Kittilässäkään ovat niin pöljiä että lähtevät samaan leikkiin uudestaan. Kyllä yhteiskunta rötöstelijät kuriin saa Kittilässäkin.

Jännitäviä tulevia vuosia.

Äänestä

Kepun jäsenkirja, joten voi palata.

Äänestä
  • Se ei nyt auta, vaikka ehkä on annettu jotain piilolupauksia. Eikä kukkulakaan taida auttaa kovan paikan edessä. Eletään rehellisempää aikaa mitä oli Juhantalo- case. Nyt on kansalla ns. valta. Ei puolueilla.

    Äänestä

  • Kukkulän törpöt yrittävät nyt painostaa uusia päättäjiä heidän alamaisikseen. Eipä taida onnistua. He sanovat vain, että ette voi meille uusille mitään. Valta vaihtuu.

    Äänestä

  • Valitettavasti suurin osa uusista valtuutetuista tai varavaltuutetuista tekee niinkuin käsketään eli Rajala kumppaneideen sanoo. Se on kuulemma sitä ryhmäkuria. Yhä elävät kuplassa ja kuvittelevat enemmistön päätös on aina oikea. Mahtaa olla ensi vuosi rankka kun kupla hajoaa

    Äänestä

Kyllä K:lle tulee tuomiota!!

Äänestä

Virkamieheltä vaaditaan koeteltua kansalaiskuntoa. Rikollinen on kyllä siinä koetuksessa köykäiseksi havaittu. Virka pois heti, jos tuomio tulee. Ei lapsia rikollisuuteen saa kasvattaa edes näillä kairoilla.

Äänestä

Tälle opettajalle tuomio tulee vuoren varmasti. Uskoisin että normaaliälyllä varustettu henkilö ei ota vastaan opetustehtävää. On liian suuri herkkupala sitten lehdistölle kun tuomio on niskaan rapsahtanut. Varmasti saa laajalti palstatilaa ja TV näkyvyyttä.

Äänestä

Nuoriso olllut tyytyväinen Kurulan sijaiseen ja ovat nyt kauhuissaan, kun Timpe palaa opeksi; ei paljon opettaminen kiinnosta, laitetaan video pyörimään ja sitä rataa...

Äänestä
  • Onko kunnassa asiat noin huonosti olleet opetuksen osalta? Toivottavasti tilanne paranee ja könkään valta vähenee.

    Äänestä

kyllä sisäsiittoisuus näkyy noissa teidän jutuissanne... lopettakaa se serkkujenne paneminen...

Äänestä

Onkohan Timo Kurula nyt lukuvuoden alussa malttanut keskittyä Biologian opetukseen?

Äänestä

Ole huoletta. Timo Kurula on ehdottomasti opettajien eliittiä, mitä ei himmennä lainkaan hänen vuosien työ kunnallispolitiikassa. Koululaiset ovat vanhempineen olleet häneen aina tyytyväisiä. Timo on ammattitaitoinen ja empaattinen opettaja.

Äänestä
  • Tekstin rakenteesta päätellen olet suorittanut ainakin apron kasvatustieteessä! Muuten kirjoitus on täyttä paskaa!
    Jos kysymyksessä on sarkasmi, ei toimi.

    Äänestä

  • Tästä on jo kahdesti poistettu viittaus 11.9.2017 kh.n pöytäkirjaan ja T Kurulan ihmeellisiini jääviystulkintoihin.

    Äänestä

  • zensuuri kirjoitti:

    Tästä on jo kahdesti poistettu viittaus 11.9.2017 kh.n pöytäkirjaan ja T Kurulan ihmeellisiini jääviystulkintoihin.

    On totta totisesti sensuuri käytössä, kun asialliset kommentit poistetaan. Eikö sensuuri pitäisi toimia myös toisin päin, eli sensuroitais asiaton ilmoitus siitä, että kommentti on jonkun (tässä tapauksessa Timpen) mielestä poistettava.
    Ei T. Kurulan tekemisiä saa tekemättömäksi sillä, että sensuroidaan hänestä kirjoittelu.

    Äänestä

  • Jos hän on palannut opettajaksi niin suojelu on käynnissä?

    Äänestä

  • Timpe on oikiasti uhanalanen ja näinollen suojeltu. Mie olen aina ihimetelly tätä sutkien nauttimaa oikeusturvaa. Sitä suojelua riittää maailiman tappiin saakka, ei saa olla ilikiä. Uhrin yli voi kävellä mennen tullen ja pyyhkiä kengät selekänahkaan. Ne on vain pieniä muotoseikkoja.

    Poista tämäki viesti niin Timpeä ei itketä! Timpeä lainatakseni"Ei tällaisia prosesseja pitäisi Suomessa olla!!!

    Äänestä

Kittilän kunnan asukkaita on jo neljän vuoden ajan riepoteltu kunnan päätöksenteon laittomuuksilla. Tämä riepottelu on heijastunut ihmisten välisinä jännitteinä työpaikoille, kouluihin ja muuhun kuntayhteisön elämään. T Kurula on ollut keskeinen henkilö kunnaan erimielisessä päätöksenteossa. Kykeeneekö hän suhtautumaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti opettamiinsa lapsiin ja nuoriin, vaikka he olisivat hänen vastustajiensa lapsia ?

Äänestä
  • Ei pysty. Ja siksi me lasten vanhemmat olemmekin 'kauhuissamme' jos ja kun tuollainen taparikollinen tulee opettamaan lapsia ja nuorisoa.

    Äänestä

Rehtorin tulee valvoa että kaikki saavat tasapuolisen kohtelun!

Äänestä
  • Mitäs tämä rehtorin aviosiippa tekee töikseen?

    Äänestä

  • Yllätys yllätys taitaapa olla rehtori......!

    Äänestä

  • ylläreitä kirjoitti:

    Yllätys yllätys taitaapa olla rehtori......!

    Siis kunnanjohtaja eikä rehtori :)

    Äänestä

Raskaassa rikossyytekuormassa kunnan asioiden hoitamisesta oleva ex kunnanjohtaja palaa opetamaan lapsia. Sen että onko tälläinen ryvetynyt virkamies sovelias hoitamaan virkaansa ratkaisee rehtor, joka on uuden vt kunnanjohtajan aviosiippa. Uusi vt kunnanjohtajakin taitaa kaiken kukkuraksi ola ongelmissa tehtävien juriidisen hoitamisen kanssa.

Ei maailmassa voi olla tälläistä. Kittilässä kylläkin. Eikö henkilöillä itsellään yhtään herne heilu että miltä tämä ulospäin näyttää.

Äänestä
  • Piiri pieni pyörii, osaavatko nyt jäävätä itsensä

    Äänestä

  • on nämä ympärillä pyörivät melkoisia pöljiä kun eivät heitä tätä ukkoa ulo kunnanjohtajan paikalta äänestämällä. Tuntuu ihan uskomattomalta porukalta ja vieläkö Kittilään opettajaksi. Ei sovellu Kittilän koulujen opettajaksi on hyvinkin etsteellinen opettamaan esim. näiden toistamieltä olevian aikuisten kansalaisten lapsia.

    Äänestä

Vain suomessa ja amerikassa mahdollista.

Äänestä

ja elä epäillää monien lasten rasikaamisesta .. pitänyt kellarissa ja rasiknnut tappanut ja hävittänyt ruumiit

Äänestä

Täysin rikollinen mieli sillä on

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mie-eppäilen kirjoitti:

Monista rikoksista syytteen saanut Timo Kurula palaa opettajaksi 2018 vuoden alusta. Eikö Suomen laista löydy kohtaa, jolla tuo voitaisiin estää. Ei ole hyvä esimerkki, eikä kannusta nuorisoa opiskelemaan ja elämään rehellisesti, jos opettajana on moninkertainen taparikollinen, kuten tässä tapauksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu