VS. kunnanjohtajan valinnasta valitettu. "Hallinto-oikeuteen valittaneen Harri Mattilan mukaan luottamushenkilöiden tavoite on ollut omien tekojen peittely."
Selvähän se on että päättäjät maksavat tästä vielä lisää korvauksia Mattila on oikeutettu saamaan korvaukset ja taas joku yrittää niitä kunnan maksettavaksi. KORTOT HÄVETKÄÄ.
0Äänestä
LexKittilä
Mattila voittaa hallinto-oikeudessa.
0Äänestä
valtion_virkamies
Toivottavasti Kittilän "päättäjät" vähitellen tajuavat kuinka rumalta heidän toimintansa näyttää ulkopuolisten silmissä. Kun nuo Mattilan perusteet lukee, niin ei voi kuin ihmetellä miten Ylinampa valittiin. Nostan hattua Harri Mattilalle viitseliäisyydestä tehdä valitus hallinto-oikeuteen.
0Äänestä
leevileviltä
Osoittaa ammattitaitoista suhtautumista asiaan. Eli katsoi velvollisuudekseen toimia lain mukaan. Mitä ei voi sanoa näistä vastaan väittäjistä.
0Äänestä
eiymmarraidiootteja
Tehdäänkö Kittilässä päätökset "kännisssa" vai "narussa"? Hakijana on 18 vuoden kokemuksen omaava. Valitulla 1,5 kk kokemus kunnanjohtajan tehtävistä. Hän on jo kahdenkuukauden sisällä valinnastaan rikostutkinnassa. Tämä on siis täysin käsittämättöntä. Onkohan Kittilän päättäjät edes huomanneet, että melkein kaikki päätökset menevät jonkinlaiseen jälkiselvitykseen. Onko tässä mitään järkeä. Lestojen " sisäsiittoisuuskaan" ei tätä asia oikein selitä, kun kaikki päättäjistä ei tiettävästi ole niitä? Ei ymmärrä? Toivottavasti oikeuslaitos aikoinaan ymmärtää?
0Äänestä
Kittilä_kittiläläisille
Ei niitä kännissä tehdä. Mutta Kittilän perällä kyllä poimitaan paljon sieniä...
0Äänestä
IsoA1955
Ja lättyyn tulee tässäkin. Miten suuria idiooteja jossain kunnassa voi päätäjät olla. Lain rikkojien ei pitäisi ehdoin tahdoin tehdä typeryyksiä veronmaksajien piikkiin. Jos jollain on liki 20 vuoden kokemus viran hoidossa ja toisella ei oikeastaan ole kokemusta ollenkaan niin hallinto-oikeuden ratkaisu on selvä.
0Äänestä
Oikeusvoittaa
Miten tämä aiheeton kähinä vain jatkuu. Kunnassa on tehty demokraattinen valinta ja valituksi on tullut henkilö joka entuudestaan tunnetaan. Näin ollen päättäjät tietävät, että hyvä yhteistyö sujuu valitun johtajan kanssa, mikä on ehdottomasti kunnan ja kuntalaisten etu. Valitus tuntuu järjettömältä, koska valittu on kelpoisuusehdot täyttävä. Ja ehkä tärkeintä, että hän tuntee jo entuudestaan kunnassa noudatettavat käytännöt. Yhden vuoden takia olisi kai turhauttavaa perehdyttää uusi työntekijä viranhallintaan. Ja jälleen tuodaan mielipiteissä esiin laestadiolaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä kunnan päätöksenteossa, saati näissä valinnoissa. Anettakoon nyt täysi työrauha Sanna Ylinampalle, sillä hänen ainut tavoitteensa on tehdä parhaansa meidän kaikkien hyväksi uskontokuntaan ta poliittiseen taustaan katsomatta.
0Äänestä
DemokratiaaKittilässä
Me teemme nyt demokraattisen valinnan palstalla. Oikeusvoittaa nimimerkki on valittu Kittilän presidentiksi. Kittilä irtautuu Suomesta omaksi valtakunnaksi.
0Äänestä
Linnanvaltias
DemokratiaaKittilässä kirjoitti:
Me teemme nyt demokraattisen valinnan palstalla. Oikeusvoittaa nimimerkki on valittu Kittilän presidentiksi. Kittilä irtautuu Suomesta omaksi valtakunnaksi.
Kannatetaan. Tärkein valintaperuste on, että tuntee 'Kittilässä vallitsevat käytännöt'. Niillä pääseekin sitten linnaan istumaan niin kuin pitääkin.
0Äänestä
leevileviltä
Kuka peittelee ja mitä? Vastaappa nyt rehellisesti nimim. Oikeusvoittaa. Jos uskallat?
"VS. kunnanjohtajan valinnasta valitettu. "Hallinto-oikeuteen valittaneen Harri Mattilan mukaan luottamushenkilöiden tavoite on ollut omien tekojen peittely."
0Äänestä
leevileviltä
Demokraattisen päätöksen täytyy olla lain mukaan tehty. Kittilän laki ei täytä lain vaatimuksia, vaikka joku P R niin väittääkin. Ja me "kähisemme" niin kauan että Kittiläänkin saadaan laillinen demokratia.
0Äänestä
Hearthburn
Tämän kaltaiseen tekstiin ei kykene muut kuin Kakslauttasesta saapunut apumies ja hitlerinviiksiä vailla oleva edunvalvoja? Ei ole enää monta päivää pelata tätä peliä! Sitten tulee Antti , koulukaveri keskikouluajoilta!!🎵🎵🎵⛓
...päättäjät tietävät, että hyvä yhteistyö sujuu valitun johtajan kanssa, mikä on ehdottomasti kunnan ja kuntalaisten etu. Valitus tuntuu järjettömältä, koska valittu on kelpoisuusehdot täyttävä. Ja ehkä tärkeintä, että hän tuntee jo entuudestaan kunnassa noudatettavat käytännöt...
Niin, "hyvä yhteistyö" tarkoittaa tietenkin, että päättäjät saavat haluamansa asiat (ts. kunnassa noudatettavat käytännöt) läpi itse demokraattisesti valitsemansa kumileimasimen avustuksella. Mäkelä ei aikoinaan suostunut siihen rooliin eikä varmastikaan Mattila olisi suostunut.
Voiko joku ystävällisesti kopioida Rajalan kommentit Lapin Kansasta? Juttu on maksumuurin takana,
0Äänestä
Torvi4
Kaikki julkisiksi, jos mahdollista. Saamme asiat oikeille raiteille. Ja päättäjien kelpoisuuden uudelleen arvioitavaksi.
0Äänestä
Lukutaidoton
Olepa hyvä. Mies ei myöskään lue lehtiä. Ehkä kannattaisi.
"Eihän Nurmijärvikään ottanut Anna Mäkelää"
Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ei ole vielä perehtynyt valitukseen, joka koskee vs. kunnanjohtajavalintaa.
Kisassa valitsematta jäänyt Harri Mattila on tehnyt Suomen Kuvalehden mukaan asiasta valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. (Lue lisää täältä.)
–Ei ole tullut vielä Kittilän kuntaan tietoa tällaisesta. Suomen Kuvalehteä mie en lue, Rajala sanoo.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Mattila vetoaa valituksessaan siihen, että hän oli selvästi kokeneempi kuin valittu Sanna Ylinampa.
–Nurmijärvelläkin valittiin kunnanjohtaja, jolla ei ole siitä päivääkään (kunnanjohtajan työ-) kokemusta. He eivät sinne Anna Mäkelää ottaneet. Hänellä on sentään neljä vuotta työkokemusta (kuntajohtamisesta), Rajala vastaa.
Nurmijärven uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin joulukuussa kansanedustaja Outi Mäkelä, joka on myös Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kittilän entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä jäi äänestyksessä toiseksi.
–En usko, että tämä on ratkaisevaa. Tämä oli valtuustoon päätös ja sillä selvä, Rajala sanoo.
Mattilan valituksessa vedotaan myös siihen, että kunnanjohtajaa oli valitsemassa useita syytteessä olevia luottamushenkilöitä.
Rajalan mukaan Kittilässä odotetaan nyt rauhassa valitusta hallinto-oikeudelta.
–Jos se tulee, se tulee. Jos se tulee, se täytyy käsitellä asianmukaisesti.
0Äänestä
houhouhoudiin
Jospa Rajalalle tilattaisiin porukalla Suomen Kuvalehti, niin hän pysyisi paremmin kartalla. Ja ymmärtäisi mitä tarkoittaa D E M O K R A T I A?
0Äänestä
leevileviltä
Lukutaidoton kirjoitti:

Valituksessaan Harri Mattila toteaa, että jos ansioituneinta hakijaa ei valita, siihen on oltava yleisen mittapuun mukaan hyväksyttävä syy, joka työnantajan tulee myös osoittaa. Kittilässä ei hyväksyttävää syytä ole ollut.
Nurmijärvellä valittiin kunnanhallituksen puh. joht. Outi Mäkelä kunnanjohtajaksi 1.5. 2018 alkaen. On kunnanhallituksen puheenjohtajana 1.6. 2017 alkaen. aina 30.4. 2018 asti. Oli kunnallisvaalien ääniharava Nurmijärvellä ennen Vanhasta.
0Äänestä
leevileviltä
Korjaus edelliseen
Mäkelä on aktiivinen toimija Nurmijärven kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2001. Hän on toiminut Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien. Hän oli Nurmijärven ääniharava vuoden 2017 kunnallisvaaleissa 1304 äänellä päihittäen reippaasti toiseksi eniten ääniä saaneen keskustan Matti Vanhasen. Joulukuussa 2017 Nurmijärven kunnanvaltuusto äänesti Mäkelän kuntansa seuraavaksi kunnanjohtajaksi. Mäkelä aloittaa virassa 1. toukokuuta 2018
0Äänestä
houhouhoudiin
leevileviltä kirjoitti:

Siellä Nurmijärvellä tämä demokraattinen päätöksenteko toimii. Kittilässä ei .
0Äänestä
minäkötyhmä
Tässäpä Rajalan mietteitä. Tällaisiin aivoituksiinhan me on Rajalalta totuttu. Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ei ole vielä perehtynyt valitukseen, joka koskee vs. kunnanjohtajavalintaa. Ei ole tullut vielä Kittilän kuntaan tietoa tällaisesta. Suomen Kuvalehteä mie en lue, Rajala sanoo. Nurmijärvelläkin valittiin kunnanjohtaja, jolla ei ole siitä päivääkään (kunnanjohtajan työ-) kokemusta. He eivät sinne Anna Mäkelää ottaneet. Hänellä on sentään neljä vuotta työkokemusta (kuntajohtamisesta), Rajala vastaa.En usko, että tämä on ratkaisevaa. Tämä oli valtuustoon päätös ja sillä selvä, Rajala sanoo. Mattilan valituksessa vedotaan myös siihen, että kunnanjohtajaa oli valitsemassa useita syytteessä olevia luottamushenkilöitä. Rajalan mukaan Kittilässä odotetaan nyt rauhassa valitusta hallinto-oikeudelta. –Jos se tulee, se tulee. Jos se tulee, se täytyy käsitellä asianmukaisesti.
0Äänestä
Hävettää
Sanna Ylinamman valinnasta vs.kunnanjohtajaksi tulee kallis lasku Kittilälle kaikin mahdollisin tavoin. Poliisi tutkinee tuonkin sekoilun. Hävettää olla kittiläläinen.
0Äänestä
Torveloinenko
Hei, miksi Sanna Ylinampan valinnasta tulisi lasku kunnalle. Hänet valitiin täysin demokraattisesti vt. kunnanjohtajaksi. Jos pari valtuutettua on sitä mieltä, että päätös ei ollut hyvä, niin mitä sitten. Olen itsekin jäänyt viranahltijavalinnoissa kakkoseksi, joskus jopa huonommalle sijalle, enkä ole edes ajatellut valittaa. Kunnissa seurataan aika tarkkaan näitä valittajia ja mahdillisuudet siten tulla valituksi jatkossa huononevat.
0Äänestä
LuetaanEduksi
"Kunnissa seurataan aika tarkkaan näitä valittajia ja mahdillisuudet siten tulla valituksi jatkossa huononevat." Tässä tapauksessa valitus varmasti luetaan henkilölle eduksi. Turhaa on Kittilän nykyään jo perin vaatimattomalla uskottavuudella tällaisia uhkauksia jaella.
0Äänestä
Leevileviltä
Selvitysryhmä takoo näille uhkailijoille kyllä sellaista lakia päähän, että sellaiset lopetetaan siihen paikkaan. Uskokaa kerrasta sitten.
0Äänestä
IsoA1955
Virkaan on valittava pätevin. Pätevyyttä arvioitaessa huomioidaan myös muut tehtävään soveltuva kokemus. Kuten Nurmijärvellä on tehtykin. Ja mikä tärkeää, jos Nurmijärvellä olisi valinasta valitettu, niin valinta olisi tutkittu asianmukaisesti. Kuten Kittilässäkin tehdään. Ja minusta näytää siltä että Nurmijärven valintaan on riitävät perusteet mutta Kittilän valinalle ei.
Uskokaa nyt sitä Kittilän hallintojohtajaa. Jos olisitte häntä uskoneet tähänkin asti, niin oikeudessa ei olisi tarve käydä seuraavaa viittä vuotta. Viimeistään nyt kannataa muutaa toimintatapaa, koska asia on jo niin julkinen että se käydään läpi perin pohjin oikeusistuimien lisäksi tiedotusvälineissä. Veikkaan syytetyille huonoa menestystä kummassakin.
Hyviä hiihtokelejä sinne Kittilään.
0Äänestä
leevileviltä
IsoA1955 kirjoitti:

He ovat tiensä valinneet, niinkuin ennen aikaan puolueet eduskunnassa. Mennään laput silmillä ja tupot korvissa. Ei kuunnella eikä nähdä mitään. "Ylhäältä" (kukkulalta) on heille annettu tarkat ohjeet. Käyttäytyvät ikäänkuin hurmostilassa olevat saarnaajat ennen.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Selvähän se on että päättäjät maksavat tästä vielä lisää korvauksia Mattila on oikeutettu saamaan korvaukset ja taas joku yrittää niitä kunnan maksettavaksi. KORTOT HÄVETKÄÄ.
Mattila voittaa hallinto-oikeudessa.
Toivottavasti Kittilän "päättäjät" vähitellen tajuavat kuinka rumalta heidän toimintansa näyttää ulkopuolisten silmissä. Kun nuo Mattilan perusteet lukee, niin ei voi kuin ihmetellä miten Ylinampa valittiin.
Nostan hattua Harri Mattilalle viitseliäisyydestä tehdä valitus hallinto-oikeuteen.
Osoittaa ammattitaitoista suhtautumista asiaan. Eli katsoi velvollisuudekseen toimia lain mukaan. Mitä ei voi sanoa näistä vastaan väittäjistä.
Tehdäänkö Kittilässä päätökset "kännisssa" vai "narussa"? Hakijana on 18 vuoden kokemuksen omaava. Valitulla 1,5 kk kokemus kunnanjohtajan tehtävistä. Hän on jo kahdenkuukauden sisällä valinnastaan rikostutkinnassa. Tämä on siis täysin käsittämättöntä. Onkohan Kittilän päättäjät edes huomanneet, että melkein kaikki päätökset menevät jonkinlaiseen jälkiselvitykseen. Onko tässä mitään järkeä. Lestojen " sisäsiittoisuuskaan" ei tätä asia oikein selitä, kun kaikki päättäjistä ei tiettävästi ole niitä? Ei ymmärrä? Toivottavasti oikeuslaitos aikoinaan ymmärtää?
Ei niitä kännissä tehdä. Mutta Kittilän perällä kyllä poimitaan paljon sieniä...
Ja lättyyn tulee tässäkin. Miten suuria idiooteja jossain kunnassa voi päätäjät olla. Lain rikkojien ei pitäisi ehdoin tahdoin tehdä typeryyksiä veronmaksajien piikkiin. Jos jollain on liki 20 vuoden kokemus viran hoidossa ja toisella ei oikeastaan ole kokemusta ollenkaan niin hallinto-oikeuden ratkaisu on selvä.
Miten tämä aiheeton kähinä vain jatkuu. Kunnassa on tehty demokraattinen valinta ja valituksi on tullut henkilö joka entuudestaan tunnetaan. Näin ollen päättäjät tietävät, että hyvä yhteistyö sujuu valitun johtajan kanssa, mikä on ehdottomasti kunnan ja kuntalaisten etu. Valitus tuntuu järjettömältä, koska valittu on kelpoisuusehdot täyttävä. Ja ehkä tärkeintä, että hän tuntee jo entuudestaan kunnassa noudatettavat käytännöt. Yhden vuoden takia olisi kai turhauttavaa perehdyttää uusi työntekijä viranhallintaan. Ja jälleen tuodaan mielipiteissä esiin laestadiolaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä kunnan päätöksenteossa, saati näissä valinnoissa. Anettakoon nyt täysi työrauha Sanna Ylinampalle, sillä hänen ainut tavoitteensa on tehdä parhaansa meidän kaikkien hyväksi uskontokuntaan ta poliittiseen taustaan katsomatta.
Me teemme nyt demokraattisen valinnan palstalla. Oikeusvoittaa nimimerkki on valittu Kittilän presidentiksi. Kittilä irtautuu Suomesta omaksi valtakunnaksi.
Kannatetaan. Tärkein valintaperuste on, että tuntee 'Kittilässä vallitsevat käytännöt'. Niillä pääseekin sitten linnaan istumaan niin kuin pitääkin.
Kuka peittelee ja mitä? Vastaappa nyt rehellisesti nimim. Oikeusvoittaa. Jos uskallat?
"VS. kunnanjohtajan valinnasta valitettu. "Hallinto-oikeuteen valittaneen Harri Mattilan mukaan luottamushenkilöiden tavoite on ollut omien tekojen peittely."
Demokraattisen päätöksen täytyy olla lain mukaan tehty. Kittilän laki ei täytä lain vaatimuksia, vaikka joku P R niin väittääkin. Ja me "kähisemme" niin kauan että Kittiläänkin saadaan laillinen demokratia.
Tämän kaltaiseen tekstiin ei kykene muut kuin Kakslauttasesta saapunut
apumies ja hitlerinviiksiä vailla oleva edunvalvoja? Ei ole enää monta päivää
pelata tätä peliä! Sitten tulee Antti , koulukaveri keskikouluajoilta!!🎵🎵🎵⛓
Rajalan kommentit aiheuttivat naurun pyrähdyksen.
https://www.lapinkansa.fi/lappi/kittilan-kunnanhallituksen-puheenjohtaja-valituksesta-eihan-nurmijarvikaan-ottanut-anna-makelaa-200656710
...päättäjät tietävät, että hyvä yhteistyö sujuu valitun johtajan kanssa, mikä on ehdottomasti kunnan ja kuntalaisten etu. Valitus tuntuu järjettömältä, koska valittu on kelpoisuusehdot täyttävä. Ja ehkä tärkeintä, että hän tuntee jo entuudestaan kunnassa noudatettavat käytännöt...
Niin, "hyvä yhteistyö" tarkoittaa tietenkin, että päättäjät saavat haluamansa asiat (ts. kunnassa noudatettavat käytännöt) läpi itse demokraattisesti valitsemansa kumileimasimen avustuksella. Mäkelä ei aikoinaan suostunut siihen rooliin eikä varmastikaan Mattila olisi suostunut.
Voiko joku ystävällisesti kopioida Rajalan kommentit Lapin Kansasta? Juttu on maksumuurin takana,
Kaikki julkisiksi, jos mahdollista. Saamme asiat oikeille raiteille. Ja päättäjien kelpoisuuden uudelleen arvioitavaksi.
Olepa hyvä. Mies ei myöskään lue lehtiä. Ehkä kannattaisi.
"Eihän Nurmijärvikään ottanut Anna Mäkelää"
Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ei ole vielä perehtynyt valitukseen, joka koskee vs. kunnanjohtajavalintaa.
Kisassa valitsematta jäänyt Harri Mattila on tehnyt Suomen Kuvalehden mukaan asiasta valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. (Lue lisää täältä.)
–Ei ole tullut vielä Kittilän kuntaan tietoa tällaisesta. Suomen Kuvalehteä mie en lue, Rajala sanoo.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Mattila vetoaa valituksessaan siihen, että hän oli selvästi kokeneempi kuin valittu Sanna Ylinampa.
–Nurmijärvelläkin valittiin kunnanjohtaja, jolla ei ole siitä päivääkään (kunnanjohtajan työ-) kokemusta. He eivät sinne Anna Mäkelää ottaneet. Hänellä on sentään neljä vuotta työkokemusta (kuntajohtamisesta), Rajala vastaa.
Nurmijärven uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin joulukuussa kansanedustaja Outi Mäkelä, joka on myös Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kittilän entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä jäi äänestyksessä toiseksi.
–En usko, että tämä on ratkaisevaa. Tämä oli valtuustoon päätös ja sillä selvä, Rajala sanoo.
Mattilan valituksessa vedotaan myös siihen, että kunnanjohtajaa oli valitsemassa useita syytteessä olevia luottamushenkilöitä.
Rajalan mukaan Kittilässä odotetaan nyt rauhassa valitusta hallinto-oikeudelta.
–Jos se tulee, se tulee. Jos se tulee, se täytyy käsitellä asianmukaisesti.
Jospa Rajalalle tilattaisiin porukalla Suomen Kuvalehti, niin hän pysyisi paremmin kartalla. Ja ymmärtäisi mitä tarkoittaa D E M O K R A T I A?
Valituksessaan Harri Mattila toteaa, että jos ansioituneinta hakijaa ei valita, siihen on oltava yleisen mittapuun mukaan hyväksyttävä syy, joka työnantajan tulee myös osoittaa.
Kittilässä ei hyväksyttävää syytä ole ollut.
Nurmijärvellä valittiin kunnanhallituksen puh. joht. Outi Mäkelä kunnanjohtajaksi 1.5. 2018 alkaen. On kunnanhallituksen puheenjohtajana 1.6. 2017 alkaen. aina 30.4. 2018 asti. Oli kunnallisvaalien ääniharava Nurmijärvellä ennen Vanhasta.
Korjaus edelliseen
Mäkelä on aktiivinen toimija Nurmijärven kunnallispolitiikassa. Hänet valittiin valtuustoon ensimmäisen kerran vuonna 2001. Hän on toiminut Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodesta 2005 ja Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009 lähtien. Hän oli Nurmijärven ääniharava vuoden 2017 kunnallisvaaleissa 1304 äänellä päihittäen reippaasti toiseksi eniten ääniä saaneen keskustan Matti Vanhasen. Joulukuussa 2017 Nurmijärven kunnanvaltuusto äänesti Mäkelän kuntansa seuraavaksi kunnanjohtajaksi. Mäkelä aloittaa virassa 1. toukokuuta 2018
Siellä Nurmijärvellä tämä demokraattinen päätöksenteko toimii. Kittilässä ei .
Tässäpä Rajalan mietteitä. Tällaisiin aivoituksiinhan me on Rajalalta totuttu.
Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala ei ole vielä perehtynyt valitukseen, joka koskee vs. kunnanjohtajavalintaa. Ei ole tullut vielä Kittilän kuntaan tietoa tällaisesta. Suomen Kuvalehteä mie en lue, Rajala sanoo. Nurmijärvelläkin valittiin kunnanjohtaja, jolla ei ole siitä päivääkään (kunnanjohtajan työ-) kokemusta. He eivät sinne Anna Mäkelää ottaneet. Hänellä on sentään neljä vuotta työkokemusta (kuntajohtamisesta), Rajala vastaa.En usko, että tämä on ratkaisevaa. Tämä oli valtuustoon päätös ja sillä selvä, Rajala sanoo.
Mattilan valituksessa vedotaan myös siihen, että kunnanjohtajaa oli valitsemassa useita syytteessä olevia luottamushenkilöitä. Rajalan mukaan Kittilässä odotetaan nyt rauhassa valitusta hallinto-oikeudelta.
–Jos se tulee, se tulee. Jos se tulee, se täytyy käsitellä asianmukaisesti.
Sanna Ylinamman valinnasta vs.kunnanjohtajaksi tulee kallis lasku Kittilälle kaikin mahdollisin tavoin. Poliisi tutkinee tuonkin sekoilun. Hävettää olla kittiläläinen.
Hei, miksi Sanna Ylinampan valinnasta tulisi lasku kunnalle. Hänet valitiin täysin demokraattisesti vt. kunnanjohtajaksi. Jos pari valtuutettua on sitä mieltä, että päätös ei ollut hyvä, niin mitä sitten. Olen itsekin jäänyt viranahltijavalinnoissa kakkoseksi, joskus jopa huonommalle sijalle, enkä ole edes ajatellut valittaa. Kunnissa seurataan aika tarkkaan näitä valittajia ja mahdillisuudet siten tulla valituksi jatkossa huononevat.
"Kunnissa seurataan aika tarkkaan näitä valittajia ja mahdillisuudet siten tulla valituksi jatkossa huononevat."
Tässä tapauksessa valitus varmasti luetaan henkilölle eduksi. Turhaa on Kittilän nykyään jo perin vaatimattomalla uskottavuudella tällaisia uhkauksia jaella.