Milloin tunnustetaan

Keisarin.vaatteet

Ilmastotiede alkaa muistuttaa Ptolemaioksen maailman maapallokeskeistä mallia, jossa aurinko ja planeetat kiersivät maapalloa. Ptolemaioksen malli keksittiin, kun ensiksi oli uskonnon määräämänä päätetty, että kaikki kiertävät maapalloa. Mallissa tietenkin havaittiin ongelmia, joten mallia tehtiin aina vain monimutkaisemmaksi. Vastaavasti, kun nykyisessä ilmastotieteessä on päätetty, että hiilidioksidi määrää maapallon lämpötilan, mutta reaalimaailma ei seuraa teorioita, keksitään mitä mielikuvituksellisempia selityksiä tai sitten piilotetaan totuus.

Kun lämpötila ei nousekaan mallien osoittamalla tavalla joko vaietaan tai keksitään mitä mielikuvituksellisempia syitä miksei näin käynytkään.

Kun merenpinnan korkeus ei osoitakaan mallien osoittamia nousun merkkejä keksitään mitä mielikuvituksellisemipa mekanismeja selittämään mallien oikeellisuutta. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Kun taas tapahtuu mitä tahansa, siis aivan mitä tahansa, kerrotaan sen olevan suora seuraus ihmisen aiheuttamasta katastrofaalisesta ilmaston lämpenemisestä joka taas johtuu hiilidioksidista.

Samoin aikanaan keksittiin mitä mielikuvituksellisempia "korjaustermejä" selittämään maapallokeskeisen astronomian havaitsemia poikkeamia, kunnes viimein uskonto heitettiin syrjään, totuus paljastui ja järjestelmä osoittautui huomattavasti yksinkertaisemmaksi, kuin mitä jatkuvien korjausten synnyttämä väkisin väännetty malli.

Milloin ilmastotieteessä tunnustetaan, ettei keisarilla ole vaatteita?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Aurinkokeskinen_maailmankuva

22

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohhoijaaaa

      Oli miten oli, mutta kaikki johtuu ilmastonmuutoksesta.

    • Niinistö

      Kukaan ei kyennyt kumoamaan sitä fysiikan lakia, että hiilidioksidi absorboi lämpösäteilyä.

      • näinhän.se.on

        Sekä jos kuumalla raudalle asettaa kätensä, niinähän nahka kärähtää!!

        Maapallon kuuma rautaydin siis lämmittää maapalloa! Aivan varma juttu, koska kuuma rauta polttaa!


    • California_Dreamin

      Miksei maapallosta tullut ikuinen kasvihuone kun joskus ammoin hiilidioksidipitoisuus oli ilmakehässä 10-kertainen nykyiseen verrattuna? Ryhtyivätkö dinosaurukset ilmastotalkoisiin?

      Ja nimim. sananen_keisarille: Rahavirtojen suunnasta, tulosta ja menosta on varmaan helppo olla jumalisen oikeata mieltä, kun ei kosketa henkilökohtaisesti.

      • Maapallo oli tähän aikaan (kauan ennen dinosauruksia kun hiilidioksidipitoisuus oli äärimmäisen korkea) kuin kasvihuone, joskin syanobakteerit (sinilevän aikaiset sukulaiset) onnistuivat tuhoamaan melkein kaikki muut sen aikaiseen maahan sopeutuneet lajit tuottamalla siitä happea todella suuret määrät.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Oxygenation_Event


    • lämpenee

      Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys, sanoi Sauli Niinistökin.

      • opijldlj

        Kirjoitetaanpa seuraavasti.

        Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys, sanoi investointipankkiiri Sauli Niinistökin.

        Jolloin helpommin nähdään mistä on kyse.


    • Niinistö

      Tieteen historiaan kuukuu paljon vastaavia tapauksia.

      1600-luvulla katolinen kirkko ei hyväksynyt Galileo Galilein havaintoja aurinkokeskisyydestä.

      1800-luvulla Charles Darwinia pilkattiin apinaksi kehitysopin takia. Sama on jatkunut vielä meidän päiviimme vastustajien kehitettyä oman ID-teorian.

      1900-luvun alussa Albert Einstein mollattiin maan rakoon suhteellisuusteorioineen.

      Monenlaista denialistilässytystä on saatu lukea myös AGW:sta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tieteelliseen todisteluun denialistit eivät ole missään vaiheessa kyenneet. Siksi heitä kutsutaaan denialisteiksi eikä esim. skeptikoiksi, mikä antaisi heidän mökellykselleen liian suuren arvon.

      • cirruskerosiinano

        Nyt pitää piristää muistia mitä AGW tiede on väittänyt ilmastossa tapahtuneen ja mitä tapahtuvan, onko se oikeasti jotain suurta ja erikoista jota voi verrata asimerkkeihisi, ei todellakaan.
        Nostan tässä esiin Svensmarkin joka on sanonut että kukaan ei tiedä vielä kaikkea Maan ilmastosta, mutta selvästi hän on tiennyt paljon enemmän kun AGW tiedemiehet, koska hänen pilvi teoriansa näkee juuri nyt toimivan ja olevan toiminnassa Maan ilmastossa.


      • GalileoOliHiemanKukkuu

        "1600-luvulla katolinen kirkko ei hyväksynyt Galileo Galilein havaintoja aurinkokeskisyydestä."

        Niin, harvoin vielä nykyäkään jyväksytään ylimielisten jolppien ja muiden riitapukarien plagionteja. Galileosta kerrotaan että tällä oli noussut kusi päähän, minkä vuoksi tämä oli kilahtanut ja mennyt jopa henkilökohtaisuuksiin mikä sai silloin paavin suivaantumaan. Airinkokeskeisen mallin oli esitellyt kirkolle jo 1400-luvulla muuan pappi nimeltä Nikalaus Kopernikus tekemiensä havaingojen sekä aiempien tutkimusten perusteella ja Kopernikaaninen oppi sai tuolloin jopa paavin siunauksen eikä vain kirkon pelkästään hyväksyntää. Harva silti vaikuttaa näin yli 500 vuotta myöhemmin lainkaan muistavan Kopernikusta, mutta isoegoisena tunnetun lyhytpinnaisen Galileon kaikki tuntuvat sen sijaan aina muistavan.


      • voi_reppanoita

        Hyvinn tuossa kuvaillaan aikakausien denialisteja, jotka eivät menneet konsensuksen mukana.
        Ei tämä muuksi muutu, vaikka kuinka poistelette viestejä


    • MikäTiede

      Puhdasta uskonoppiahan se on.

      • Niinistö12

        Kehitysoppiko? Vai aurinkokeskeinen planeettajärjestelmä?


      • Ikfxk

        Milloin perustetqåaan ensimmäinen ilmastoteologia professuuri?


    • Naamapetteri

      Eihän todellisuudessa enää kukaan uskokaan tähän ilmastotonttuiluun. Enää on kyse kasvojen säilyttämisestä ja kunniallisesta perääntymisestä.

    • SäälittäviäSelityksiä

      Nyt syynä kylmyyteen on mystinen "suihkuvirtaus". Muutama vuosi takaperin se oli inversio. Puuttui enää pelikaani turbiinista.

      • 646384846483

        Mihin kylmyyteen? Tavallista talvisäätä. No Suomessa lenseää...


    • alati_muuttuva_planeetta

      Paljonko hiiliveroa pitää maksaa tulivuorenpurkauksesta?
      ... ja auttaako se jotakuta (paitsi kusetuksen keksijöitä)?

    • NoHohHoijaaHuoh

      "Ptolemaioksen malli keksittiin, kun ensiksi oli uskonnon määräämänä päätetty, että kaikki kiertävät maapalloa."

      Onko tälle jotain selkeää lähdettä vai ihan päästäsikö vedit? Olisi ihan kiva tietää, sillä minulla ei ole mitään hajua siitä syystä tai motiivista miksi vuosina 85 – 165 elänyt kreikkalainen tähtitieteilijä Klaudios Ptolemaios Aleksandrialainen kehitti maakeskeisen mallinsa, ellei se ollut jo jopa olemassa ennen Ptolemaisosta.

      Wikipedia ainakin sanoo Ptolemaioksesta seuraavaa:
      "Almagestissä Ptolemaios kokosi yhteen antiikin tähtitieteellisen tietämyksen. Hänen tärkeimpiä lähteitään olivat Hipparkhoksen teokset, jotka hän esitti omissa nimissään. Ptolemaioksen tähtitieteellinen malli oli maakeskinen. Teos oli oman aikansa mittapuulla matemaattisesti erittäin ryhdikäs ja selitti havaintotarkkuuden puitteissa tähtitaivaan ilmiöt hyvin."

    • Avaaja: Jo aikoja sitten ollaan löydetty suuri yhteys ihmisten toimilla ja keskilämmön nousemisella.
      Se mitä tulee nyt enemmän ja enemmän on että selvitetään täsmälleen millä mekanismeilla tämä yhteys vaikuttaa.

    • iojdfsgjk

      "Ilmaston lämpeneminen" oli suuri huijaus, jolla huijarit ja investointipankkiirit tekivät hyvän tilin.

      Mutta nyt kun asia tiedetään, ilmastohuijauksella rahastaminen olisi syytä lopettaa. Ensiksi energiaverot pois ja lisäksi päästökauppa lopetettava, ellei ole jo lopetettu.

      Lisäksi koulukirjoihin tästä surullisesta episodista on syytä kirjoittaa kappale, ettei pääsisi enää koskaan uusiutumaan. Esim. Ponzi-huijausten yhteyteen.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe