No niin. Tiistain 23.1. salaisella listalla päätetään Kittilän kunnan vaatimuksista vireilläolevassa rikosasiassa. Eli maksajia etsitään, mistä ne sitten löytyvätkään ?
Kirjallisten vaatimusten toimittaminen
Nimi3rkki
12681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tähän asti tärkein väärä/oikea päätös salaisessa kokouksessa. Päätös pitäisi olla. Mikäli luottamusmiesten toimet ovat aiheuttaneet kunnalle taloudellisia menetyksiä, tulisi ne oikeudessa myös vaatia heidän maksettaviksi.
Todennäköistä on, että äänestys päätös tulee olemaan lain vastainen? Koska luottamusmiehet eivät saa aiheuttaa vahinkoa kunnalle.
Näin se kuitenkin menee, tavat tuntien.
No niin sitten vain rikosilmoituksia kehiin Kittiläläiset ja kuntalaisaloite siitä että koijareilta peritään korvaukset kunnalle.
Rauhottua ja malttaa pitäs valittamisessa ja turhan vatvomisessa.
Kyllä asijat on nyt semmosessa putkessa, että ratkasuja tullee ku ootamma.
Monelta turuhanpäiväseltä pykälältä ja valitukselta HO:lle olis säästytty, jos näitä maksuvelevollisia alettas hakemhan vasta kj:n erottamis- ja lakimieslasku käräjien jälkheen. Nämät kaks kait niitä enimmin kuntaa rasittavia on. Hissihommistahan kunnalle ei kuluja ole tullu.
Tästähän korvausvastuusyystähän sovintosopimuski palloili monet kerrat valtuusthoon ja media rummutti niin palajo, että tarviithin kolome viisasta ihimistä selevittämhään tätä valittamisen paljoutta.
Kuuleppa. Kunnan pitää esittää korvausvaatimukset nyt ja heti käräjiä varten, koska se kuuluu asiaan. Elikkä ny ollaan jo perimmäisen äärellä. Vaatiiko kunta käräjillä korvauksia. Olkaa kuites nyt jäävit tarkkoina, laittomuuksia ei saa tehä. Koittakaa ny ymmärtää, että te että voi kaveria auttaa, korvausvaatimukset on esitettävä julkisesti. Vai pölökäättäkö, että korvausvaatimuksen esittäminen on rikoksen myöntämistä. Lauseke vois olla, jos vastaajat todetaan syyllisiksi, niin kunta vaatii vastaajia korvaamaan yhteisvastuullisesti 750 000 euroa laillisine korkoineen rikoksen tapahtumapäivästä alkaen. Summa on lonkalta veetty, mutta tuskinpa se voisi pienempikään olla.
Muistakaa, että kunnan pitää esittää vaatimus asianomistajana rikosasiassa. Kukahan sen tästä sakista pystyy tekemään . Oikeudenmukainen Kittilä, mutta sehän taitaa hävitä kaikki äänestykset. Ilman sen suurempia ennustajanlahjoja voisi sanoa, että Kittilässä joudutaan järjestämään uudet kunnallisvaalit, tai VVM ottaa Lex Kittilän puitteissa kuntalaisten edun ajettavaksi. Mutta mutta, kepukepukepu.
Ei kepu voi rikollisia suojella, jos se aikoo uskottavasti hoitaa valtion asioita. Saatte nähdä isoja yllätyksiä ennen tuomioita.
Mitähän mietä on Kittillän laki ym. idiotit em. kommntteihin. Vieläkö kuntalaiset on maksajina? Pystyykö kukaan tekemään kuntalaisia tyydyttävän ratkaisun asiassa. Todennäköisesti ei? Idiooteista ei muodostu kuin rasitteita, koko päätäntävaltaan
Korvauksia kaikille -kunta korvaa kunnanjohtajille, rinnevirkamiehille, kaatopaikan pitäjille, nuohoojille ja shamaaneille. Koska he itse niin päättävät ja kunta olemme he
Tässähän maksetaan valtuuston valitsemalle vs. kunnanjohtajalle liki seitsemän tonnia kuukaudessa helevetinmoisesta vehtaamisesta. Pekka Rajala ylisti kehukirjeessään, että asian - ja Kittiläntuntemusta riittää. Ylinampa heiluu päätöksenteossa niin, ettei YLE ja Suomenkuvalehti perässä pysy.
Kittilä maksaa myös ylimääräisistä kokouksista aiheutuvat kokouspalkkiot yms. juristiselvitykset.
Nää ylimääräiset kokoukset on järjestetty sen takia että päättäjät saavat rahastaa maksimipalkkiot, ennen kuin joutuvat tuomiolle. Silloin rahantulo loppuu ja alkaa korvauksien maksaminen.
Yritän nostaa tätä, mutta tämä torpataan jo kymmenettä kertaa. Miksi?
Menihän se läpi. Hyvää yötä.