Miksi ihmiset vastustavat ydinvoimaa?

Hyvääenergiaa

Ydinvoiman rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on merkittävä, sillä sen aiheuttama hiilijalanjälki on pienimpiä mahdollisia verrattuna muihin energiantuotantomuotoihin. Toki tuulivoimalla on myös pieni hiilijalanjälki, mutta jos haluttaisiin korvata esimerkiksi Olkiluoto - 3 tuulivoimalla niin tarvittaisiin yli 500 tuulivoimalaa:

Olkiluoto - 3 keskimääräinen teho = 1600 MW
Nykyaikaisen tuulivoimalan nimellisteho = 3 MW

1600 MW / 3 MW = 533

Ja tässä täytyy huomioida, että tuulivoiman osalta puhutaan nimellistehosta, eli voimalan täytyy pyöriä täysteholla, jotta tuo määrä saadaan tuotettua, mutta ainahan ei tuule. Sähköä täytyy kuitenkin syöttää verkkoon sen kysynnän mukaan eli emme voi korvata ydinvoimaa tuulivoimalla.

Turvallisuudesta sen verran, että Tsernobylin ja Fukushiman onnettomuudet johtuivat vain ihmisen ahneudesta ja piittaamattomuudesta turvallisuutta kohtaan. Suomessa vastaavanlaisten tapaturmien sattuminen on äärimmäisen epätodennäköistä, sillä kaikki mahdolliset skeenaariot kärpäsen aiheuttamasta oikosulusta terroritekoon on otettu huomioon.

Ydinvoima on siis turvallista ja ilmastoystävällistä niin mikä siitä tekee niin vastenmielistä?

33

6244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1500

      Hieman tarkentaen:
      jos haluttaisiin korvata Olkiluoto- 3 tuulivoimalla niin tarvittaisiin noin 1500 tuulivoimalaa.
      (OL3 1600 MW, käyttökerroin 90%, , tuulivoimala 3 MW, käyttökerroin 30%).

      • ja-vielä

        Ja lisäksi sähkön kulutushuipun aikana talvipakkasella tuulimyllyjen seisoessa kuin seinäkello tarvitaan vielä tuulivoimaloiden tehon verran muulloin seisovaa varavoimaa.
        Juuri niinkuin tälläkin hetkellä. 2000 MW:n tuulimyllytehosta irtoaa vaivaiset parisataa megawattia.
        https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/


      • Tammikuu_2016

        Tuokin ainoastaan silloin jos sattuisi tuulemaan. Tammikuussa 2016 olisimme jäätyneet jos olisimme olleet tuulivoiman varassa. Totuus on joillekin ikävää.


    • AtomivoimaaLisää

      Ydinvoiman vastustaminen on niin vitun trendikästä, siksi.

      • Helppo.vastata

        Ydinvoimaa vastustetaan poliittisista ja taloudellisista syistä. Viherkiimaiset politiikan vuoksi ja tuulivoimaan sijoittaneet siksi että saisivat enemmän rahastettua tukiaisten muodossa jos ydinvoimaa ei olisi.


    • Yli 30 hyvää syytä vastustaa ydinvoimaa:

      Tshernobylin ydinkatstrofiin liitettyjä sairauksia/terveyshaittoja:

      - Puhdistustyöntekijöiden sukupuolielinten epämuodostumat ja toiminta
      - Allergioita
      - Anemia; osissa Valko-Venäjää kasvanut 7-kertaisesti
      - Epätyypillistä anemiaa
      - Ruokahaluttomuutta
      - Sikiövaurioita sekä ihmisillä että muilla lajeilla
      - Keuhkoputken tulehdus
      - Rinta-, kurkunpää-, suu- ja kilpirauhassyövät
      - Kaihi
      - Kromosomivauriot (korjaamattomat)
      - Huimaus
      - Endokriinijärjestelmän muutokset
      - Epänormaali väsymys
      - Poikkeuksellista kuumeilua usein
      - Hiustenlähtöä
      - Päänsärkyä
      - Sydänsairauksia
      - Korkea verenpaine
      - Immuunijärjestelmän heikkeneminen ("Tshernobyl AIDS")
      ---> http://keskustelu.suomi24.fi/t/14184346/
      - Epämiellyttäviä ihosairauksia
      - Leukemia
      - Maksasairaudet
      - Keuhkosairaudet
      - Metaboliset muutokset
      - Nenäverenvuotoa
      - Ennenaikaisia kuolemia
      --- (7000 kpl, raivaustyöntekijöitä)
      - Ohimopaine
      - Hidas parantuminen sairauksista ja leikkauksista
      - Vatsakipu
      - Lasten keskuudessa syyllisyyttä (määrittelemätöntä)
      - Tuberkuloosi
      - Kilpirauhasen laajentuminen
      - Epätyypillisiä kilpirauhasen ongelmia
      - Sokeus (?)
      - Lapsilla epätavallisen hidas painon nousu

      (Terveyshaittojen suomennokset epävirallisia)

      https://ratical.org/radiation/CNR/HoloVsNoProb.html
      Artikkelin konekäännös:
      https://translate.google.fi/translate?sl=en&tl=fi&js=y&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&u=https://ratical.org/radiation/CNR/HoloVsNoProb.html&edit-text= "

      • Foliohatulle

        Eivät nuo ole hyviä syitä, koska noiden perusta eli Tsernobylin onnettomuus on jo argumentoitu kumoon ennestään tässä aloituksessa. Onnettomuudessahan oli kyse ihmisten hölmöilystä, ja se on siis jo käsitelty.

        No mutta voihan ydinvoimalla hölmöillä jatkossakin! Kyllä voi, mutta niin voi kaikella muullakin voimalla! No entä muut vaihtoehdot silti, kun pitää inttää ja vänkää?

        Muut eivät ole uskottavia laskelmien valossa tai sitten niihinkin tosiaan liittyy riskejä - jopa oikein toimiessaan. Argumentit ydinvoimaa vastaan perustuvat enemmän irrationaalisiin pelkoihin koskien väärinkäyttöä tai onnettomuuksia kuin asialliseen huoleen oikein käytetyn ydinvoiman riskeistä.

        Ydinvoima on samalla tavalla hyvä renki, mutta huono isäntä kuin tulikin. Ei tulen käyttöäkään kukaan täyspäinen ole kieltämässä sen takia, että ihmisten toheloinnin vuoksi jatkuvasti kuolee ihmisiä ja tuhoutuu omaisuutta ja ympäristöä tulipaloihin.

        Ydinvoima ei ole ongelmaton, mutta se on paras vaihtoehto. Kuten on sanottu, niin ydinvoima aiheuttaa ongelmia silloin kun se ei toimi oikein (eli ihmiset ovat tumpeloineet sen kanssa, vrt. tuli), mutta esim. hiilivoima aiheuttaa ongelmia kun se toimii oikein.

        PS. Joo ja minä tiedän, että sinä olet erikoistunut käyttämään aikasi täällä ydinvoiman vastustamiseen. Minulla ei ole aikaa jäädä tänne katselemaan mitä vastailet, joten älä suotta yritä panostaa tavallista enempää näihin. Nämä ovat ihan vain faktoihin ja järjenkäyttöön perustuvaa pohdintaa, ja tiedän jo ennalta, että sinulle se on myrkkyä.


      • Säteilylämpö

        Listasi tukee ydinvoimalaonnetomuuksien välttämistä huolellisella ja asiantuntevalla suunnittelulla ja käytöllä sekä ydinvoiman käytön lisäämistä, sillä polttamiseen perustuva energiantuotanto on ilman onnettomuuksiakin jatkuvaa ympäristön myrkyttämistä ja tuhoamista.


    • tuossa-selitys
      • money.talks

        Alati kiristyvien turvallisuusvaatimusten takia kustannukset ovat karanneet. Mutta pelkoonhan tämäkin pohjimmiltaan perustuu.


    • 83.5eMW

      Tuulisähkön tuotannon ja ydinsähkön tuotannon C02-päästöt ovat samaa luokkaa. Joten molemmille sama takuuhinta, nyt 83,5 e/MWh, yhteiskunnalta.

      1200 MW ydinvoimala tuottaa sähköä n. 9,5 TWh/vuosi, joka tuulisähkön takuutariffilla merkitsisi sähkön arvoa n. 800 miljoonaa euroa/vuosi. Ydinvoimalan hinta tulisi siten maksettua 10 vuodessa. Seuraavat 50 vuotta ydinvoimala olisi todellinen rahasampo omistajilleen.

      • melko.kallista

        Suomen olosuhteissa tuulivoimalla aikaansaatu päästövähäennys sähköntuotannossa maksaa noin 100 e/t_CO2 ja ydinvoimalla noin puolet tuosta. Päästöoikeuden pörssihinta on luokkaa 7 e/t_CO2.


      • lisää.ydinvoimaa
        melko.kallista kirjoitti:

        Suomen olosuhteissa tuulivoimalla aikaansaatu päästövähäennys sähköntuotannossa maksaa noin 100 e/t_CO2 ja ydinvoimalla noin puolet tuosta. Päästöoikeuden pörssihinta on luokkaa 7 e/t_CO2.

        Ydinvoima on ainut realistinen vaihtoehto suuren mittakaavan päästöjen torjunnassa. Tuosta saa suuruusluokka-arvion sille, mitä energiantuotannon CO2-päästöjen torjunta todellisuudessa maksaa.

        Koko maailmassa henkeä kohti laskettu vuotuinen CO2-päästö on 5 t verran. Sen torjunta ydinvoimalla maksaisi siis noin 250 e. Kehittyvien maiden väelle tuokin on iso raha. Suomalaisille kustannus ei ole ylivoimainen, vaikka meidän päästö henkeä kohti laskettuna on yli 2-kertainen.


      • vihreää.energiaa
        lisää.ydinvoimaa kirjoitti:

        Ydinvoima on ainut realistinen vaihtoehto suuren mittakaavan päästöjen torjunnassa. Tuosta saa suuruusluokka-arvion sille, mitä energiantuotannon CO2-päästöjen torjunta todellisuudessa maksaa.

        Koko maailmassa henkeä kohti laskettu vuotuinen CO2-päästö on 5 t verran. Sen torjunta ydinvoimalla maksaisi siis noin 250 e. Kehittyvien maiden väelle tuokin on iso raha. Suomalaisille kustannus ei ole ylivoimainen, vaikka meidän päästö henkeä kohti laskettuna on yli 2-kertainen.

        Kun vaalikeskusteluissakin ilmastomuutos on todettu ihmiskunnan ja suomalaisten suurimmaksi uhkaksi, on ydinvoiman käyttö suorastaan suomalaisen kehittyneen yhteiskunnan velvollisuus.


    • vahvialast

      Vesivoima ja ydinvoima ovat ilmaston pelastajia. Näitä vastaan on vihreät uskovaiset. Vuosi sitten heidän mallimaa Saksa olI edelläkävijä. Kupla on puhjennut. Ydinvoiman tuonti on lisääntynyt Säätövoima ei riitä. Aurinko ja tuuli ei riitä. Maassa maksetaan kalleinta sähköä. Voisivatko ns. Vihreät esittää jotain järkevää kustannustehokkuudesta ilmastomuutoksesta jos vesi ja ydinvoima on teille periaatteellinen asia.

      • ydinvoimaalisää

        Täysin samaa mieltä kanssasi. Vihreät ajattelevat, että sähköä tule vain kun työnnetään töpseli seinään. Kerran satuin katsomaan eduskunnan kyselytuntia, jossa joku vihreiden kansanedustaja kiihkosi, että bensiini ja dieselautoista tulee luopua mahdollisimman pian ja siirtyä sähköautoiluun, muttei kertonut miten se sähkö niille autoille tuotetaan.


      • vihreä-valhe-etoo
        ydinvoimaalisää kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä kanssasi. Vihreät ajattelevat, että sähköä tule vain kun työnnetään töpseli seinään. Kerran satuin katsomaan eduskunnan kyselytuntia, jossa joku vihreiden kansanedustaja kiihkosi, että bensiini ja dieselautoista tulee luopua mahdollisimman pian ja siirtyä sähköautoiluun, muttei kertonut miten se sähkö niille autoille tuotetaan.

        Silloin myös esim. sairaalat jäisivät ilman varavoimaa jos diesel kiellettäisiin. Vihreällä valheella on lyhyet jäljet tässäkin tapauksessa. Perehtyisivät nyt edes pikkuisen alan käytäntöön, niin loppuisi valehtelu.


      • Pointti1

        "Vesivoima ja ydinvoima ovat ilmaston pelastajia."

        Kyllä, mutta vesivoima aiheuttaa mittavia ympäristömuutoksia. Se on ekosysteemien toimivuuden kannalta ongelmallista. Siksi jotkut vihreät varmaan tajuavat vastustavat sitä. Sitä en tiedä, miksi he ovat niin pöljiä, että he vastustavat ydinvoimaa.


      • Pointti2
        ydinvoimaalisää kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä kanssasi. Vihreät ajattelevat, että sähköä tule vain kun työnnetään töpseli seinään. Kerran satuin katsomaan eduskunnan kyselytuntia, jossa joku vihreiden kansanedustaja kiihkosi, että bensiini ja dieselautoista tulee luopua mahdollisimman pian ja siirtyä sähköautoiluun, muttei kertonut miten se sähkö niille autoille tuotetaan.

        "Vihreät ajattelevat, että sähköä tule vain kun työnnetään töpseli seinään."

        Eivät ajattele. He vain haluavat puhtaita energiantuotantomuotoja sekä energian käytön vähentämistä. On toinen asia, että ymmärtävätkö he sen, että mitä se edellyttää.

        "Kerran satuin katsomaan eduskunnan kyselytuntia, jossa joku vihreiden kansanedustaja kiihkosi, että bensiini ja dieselautoista tulee luopua mahdollisimman pian ja siirtyä sähköautoiluun, muttei kertonut miten se sähkö niille autoille tuotetaan."

        Vihreillä on tuosta huolimatta kuvitelmansa siitä, miten se sähkö tuotetaan. Sen verran voisitte olla jauhamatta paskaa, että keskittyisitte kritisoimaan vihreitä siitä missä he oikeasti ovat väärässä ettekä keksisi noita omia olkinukkeargumentointivirheitä heistä.


      • Pointti3
        vihreä-valhe-etoo kirjoitti:

        Silloin myös esim. sairaalat jäisivät ilman varavoimaa jos diesel kiellettäisiin. Vihreällä valheella on lyhyet jäljet tässäkin tapauksessa. Perehtyisivät nyt edes pikkuisen alan käytäntöön, niin loppuisi valehtelu.

        "Silloin myös esim. sairaalat jäisivät ilman varavoimaa jos diesel kiellettäisiin."

        Eivät jäisi, vaan ne käyttäisivät vain jotain muuta polttoainetta kuin dieseliä. Dieseliä voi tehdä muustakin kuin fossiilisesta öljystä. Se olisi sitten taas ihan toinen tarina, että mitkä ympäristövaikutukset tai muut vaikutukset esim. biodieselin tai jonkin synteettisen ei-fossiilisperäisen dieselin valmistuksella olisi.

        "Vihreällä valheella on lyhyet jäljet tässäkin tapauksessa. Perehtyisivät nyt edes pikkuisen alan käytäntöön, niin loppuisi valehtelu."

        Ei siinä ole mitään vihreää valhetta, että halutaan vähentää hiilidioksidipäästöjä. Se on asia mikä on pakko tehdä, etteivät asiat pitkällä aikavälillä mene täällä aivan vituiksi. Konservatiivinen möllöttäminen paikallaan ja takertuminen fossiilisiin vain siksi, ettei viitsitä edes yrittää keksiä ratkaisuja, ei ole kaukana itsepetoksesta eli valheesta. Alan käytännöt eivät siis ole mikään argumentti. Alan käytäntöjen on muututtava. On sitten eria asia, että pystyvätkö vihreät tämän ratkaisemaan.


      • atomimies

        "Ei siinä ole mitään vihreää valhetta, että halutaan vähentää hiilidioksidipäästöjä. Se on asia mikä on pakko tehdä, etteivät asiat pitkällä aikavälillä mene täällä aivan vituiksi"

        Eli siis lisää vain ydinvoimaa. Koittakaa nyt vihreät käsittää, että se on hyvä energiantuotantomuoto!


    • vaalinäkymä

      Mites pressan vaalit ?

      Näyttää kansan enemmistö äänestävän ydinvoimamyönteistä ehdokasta vaaleissa.

    • K.Late

      Pressan vaalit on mitä vähimmiten ydinvoimavaalit. Pressalla ei ole ollut mitään vaikutusta esimerkiksi siihen, että hirttivätkö kunnat itsensä Fennovoiman pyramidihuijaukseen. Siitä ei taida enää päästä irti, mutta siihenkään ei presidentti pysty auttamaan.

      Fennovoima/Rosatom vahinko pääsi syntymään suomalaisesta pakkomielteestä. Outoa, että Helsingin ja Vantaan kalataiset kaupungit nyt vasta myöntävät menneensä halpaan ja miettivät irtipääsyä.

      • riskialtista

        Joo huono puolihan siinä on se, että Rosatom on mukana. Jos ette tienneet niin Putinin vihaama entinen FSB everstiluutnantti Aleksander Litvinenko myrkytettiin Poloniumilla, joka oli lähtöisin eräästä Rosatomin voimalasta ja tämä on todistettu sillä, että Venäjä on ainut valtio, joka nuihin aikoihin valmisti erittäin kallista Poloniumia. Venäjä ei ole myöntänyt tekoa tunnetusti. Että tämmönen yhteistyökumppani.


      • Altocumulus

        Kuin Iisakin kirkkoa yrittää yhtä voimalaa meille rakentaa Ranska, joka on natoliitossa Usan kanssa. Muiden sotarikostensa jatkoksi v.m. hyökkäsi 2003 tekaistuin perustein Irakiin käynnistäen toista vuosikymmmentä kestäneen islamistiaallon. Että sellainen vaihtoehto.


    • vaalinäkymä

      "Helsingin ja Vantaan kalataiset kaupungit nyt vasta myöntävät menneensä halpaan ja miettivät irtipääsyä."

      Niin, miettivät irtipääsyä hiilivoimasta, ei ydinvoimasta. Hyvä vaihtoehto heille on pienydinvoimalat- vähäpäästöistä, taloudellista sähkön ja lämmön tuotantoa.

      Ps. Suomessa presidentti on avainhenkilö mm. Venäjän suhteiden hoidossa.

      • Anonyymi

        Pieleen meni taas kerran: Ne ns. pienydinvoimalat ovat kehityksessään vasta varovaisissa suunnitelmissa ja siks toiseks ne nimen omaan tulisivat vain kaukolämmön-, ei sähköntuotantoon. Siksi niiden rakentaminen olisi paljon simppelimpää kuin isojen sähköä tuottavien voimaloiden kun siinä vain kaukolämpöä tekevässä prosessissa ei tarvitsisi käyttää korkeita paineita ja lämpötiloja ja muutenkin teknisesti se olisi paljon yksinkertaisempi kun kerta kaikkiaan laitteita ja tekniikkaa olisi paljon vähemmän.

        Helsinki ja Vantaa ovat kyllä ehtineet pohtia myös ydinvoimaomistuksistaan irtipääsyä. Helsingin osuushan tuli pääosin silloin kun Helsinki osti 40 % Vantaan energialaitoksesta ja Vantaalla oli jo silloin se sovittu osuutensa OL3- projektissa.
        Kivihiilestä luopumista ei enää hetkeen ole H:gissä tarvinnut miettiä sillä päätökset ovat tehdyt.
        Tasavallan presidentti ei saata liittyä mitenkään H:gin tekemisiin ja H:gin tekemiset eivät juuri liittyne Venäjänsuhteisiin...


    • KERTY

      ISTUINNOJATUOLISSA JA ALKOINÄKYÄVALOJUOVIA,20-30 CM POIKKILEIKKAUS SATOJA MRTREJÄ PITKIÄ VIERI VIERESSÄ,JOTKA SITTEN VAIPUIVAT. LUIN SEURAAVAN PÄIVÄN LEHDESTÄ:OLIVAT SAMMUTTANEET ATOMIVOIMALAN OHION VALTIOSSA USA:SSA, KOSKA KANSI OLI MENNYT RIKKI. MITTAILIN MYHEMMI MIYYARILLA, JOSTA NÄKYI, ETTÄ TUOLTA SUUNNALTA TULIGAMMASÄDETASOISRA HIUKKASSÄTEILYÄ JA VALOJUOVAT AIHEUTUI ILMAMOLEKYYLIEN POUKKOILUSTA SÄTEIDEN TIELTÄ. SIIS SIELTÄ TULEE ILMRISESTI VIELÄKIN TUOLLAISIA SÄTEILYJÄ. LISÄKSI NÄKYI MITTARIM ,UKAAN TULEVAN SAMANKALTAISIA SÄTEILYÄ TULEVAN 7 MUUSTA SUUNNASTA.
      ELÄMÄ MAAPALLOLLA VOI HUONOSTI, SILLÄ POPULAATIOT OVAT ROMAHTANEET JA NYT SYNTYVYYS SUOMESSA ROMAHTAMASSA!
      ATOMIVOIMALOIDEN SAMMUTTAMINEN AINAKIN AUTTAISI SELVIYTYMÄÄN!!!

    • Anonyymi

      Aloituksesta jo yli 4 vuotta sitten osa keskustelijoista tiesi ydinvoiman hyödyt myös ilmastomuutokseen . Nyt 4 vuotta myöhemmin jopa vihreät ovat liittyneet ydinvoiman kannattajiin. Nyt omavaraisuuskin ja huoltovarmuus kelpaavat heille. Hyvä että viimeisetkin änkyrät käänsivät takkinsa oikein päin.

    • Anonyymi

      Olkiluoto 1,2,3 ok, Loviisa ok, Fennovoima on lierojen vastenmielinen poliittisesti rujo viritelmä. Näyttää pahalta. Mitä hemmettiä ne ajatteli, hylkäsivät muut 2 hakemusta mutta ajoivat väkisin läpi moisen virityksen. Persaukiset kepukunnat "omistajaksi". Rahat vipataan kremlistä, joka myös suuromistajaksi. Ja vielä väen väkisin. 2014 venäjä valtasi reaktori tehtaan ukrainalta, sieltä sitten heti vänkäämällä reaktori Suomeen. näyttää ehkä hiukan rivolta lännestä katsottuna. Kepuli järjestelyillä vieläpä, fortumin mukaan, kunnat mukaan, irti ei pääse kukaan. Kaikki mahdolliset riskit on haalimalla haalittu yhteen kekoon. Oksettavaa alimman tason matelua

    • Anonyymi

      Ydinvoimaako ? Kyllä kiitos !

      • Anonyymi

        EI ydinvoimaa.Lasten leikkiä aikuisten maailmassa.Siis: Ydinvoima on liian kallista.Se tuhoaa elinympäristön eläimiltä ja toimii hirmuhallitsijoiden aseena ihmisiä vastaan. Vain diktatuureissa ydinvoima voi toimia koska kukaan ei saa sitä vastustaa. Demokratioissa sitä puolustaa lapset ja lapsenmieliset sekä laiskat jotka pelkäävä työntekoa. Siis väki jolla ei ole tulevaisuutta ja joka tekee tahallaan velkaa muille maksettavaksi kysymyttä maksajilta mitään ja välittämättä näiden maksukyvystä.En usko että utopia voi koskaan ratkaista ongelmaa johon ydinvoima on ihmiskunnan työntänyt pakonomaisesti valehtelenalla sen seurauksista.Se on pelkkä rahanreikä kuten nykyinen maailmantalous osoittaa pitävästi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe