Mielipiteitä kaivataan

Täytyy sanoa että aika järkyttävältä tyypiltä kuulostaa tää sun miehes isä...en varmaan pitäis mitää yhteyttä :D

Kai miehesi sanoo vanhemmilleen että lopettavat?

Mies on silloin surkea, kun se ei suojele oma perhettä, vaan antaa noi asian mennä.
Sinulle sanon, että jos haluat että sinut revitakse maanpohjaan, niin mene ihmeessä sinne uudetsaan kylään?
Minun anoppi teki sama minulle ja sanoin silloin se oli viimeinen kerta kun hän aukkoi, tai auttoin hänet ja se oli viimeinen kerta, kunnes kuoli

on ymmärrettävää miksi appesi on kateellinen. Hän ei ole itse kyennyt saamaan aikaiseksi kaikkea sitä mitä teillä on: henkistä kehittäytyneisyyttä, taloudellista (tarpeeksi) hyvinvointia jne..

Appi kai tuntee pudonnensa kärryiltä, juna meni jo! Tosin KOSKAAN ei ole liian myohäistä kehittää itseään ja oppia uutta; varojen keruuta, ammattiin tarvittavia taitoja, vain omaksi ilokseen oppia uusia asioita.
Tuo ihminen ei sitä oikein tajua, siksi hän käyttäytyy kuvailemallasi tavalla.

Te ette pysty muuttamaan häntä, varsinkaan ellei hä sitä itse halua. Joten pararasta että ette ostele hänelle yhtään mitään, ei lahjoja, ei lounaita, päivällisiä. lahjoittakaa vaikka nuo summat hänen nimellään hyväntekeväisyyteen!!! Ainakin joku ilahtuu antamastanne lahjasta!

Kaikki hänen sanontansa vain yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Teflon kuulo!

Vähentäkää kanssakäyntiä hänen luonaan. Tai ainakaan sinun ei aina tarvitse olla miehesi mukana vierailujen aikana.

Hei Kummallist.

Kirjoituksessasi tuot esiin, miten pettynyt olet appivanhempiesi ja sinun väliseen vuorovaikutukseen. Listaat kohtia, joissa koet tulleesi ylikävellyksi tai moitituksi.

Mieleeni nousee, millä tavalla näitä vuorovaikutuspulmia on yritetty ratkaista? Ja millä tavoilla vielä ei?

Oletko puhunut asiasta miehesi kanssa? Miten hän kokee tilanteen? Millä lailla miehesi ilmaisee liittymistä tähän teidän perheeseenne, puolustaakseen teidän käytäntöjänne ja tapojanne esim lasten suhteen? Millä lailla ikävä moitinta katkaistaan, jos vaikkapa vauvanvaunujanne moititaan?
Oletko yllämainituissa tilanteissa lasten tapauksissa ottanut asian puheeksi, että te vanhempina itse päätätte, milloin on sopiva ulkoilusää tai miten ruokatavoista pidetään kiinni?

Se, mitä appiukko esim ajattelee talostanne tai autostanne on tietenkin ihan hänen asiansa. Mutta teidän perheenne rajoja esim. lapsenkasvatuksessa ei saa ylittää. Rajojen puolustaminen on minun nähdäkseni teidän tehtävänne. Sinun ja miehesi muodostama 'aita' estää ulkopuolisten puuttumista siihen, miten teidän kasvatuksenne ja muut käytännön asianne hoidetaan. Miten voitte vahvistaa perhettänne yhteen hiileen puhaltajana?

Millaisia ajatuksia sinulle näistä kysymyksistä tulee mieleen?


Merja, diakoni

Kiitoksia kaikista vastauksista! (Toki saa enemmänkin tulla)

Mieheni on kanssani samaa mieltä että hänen vanhempansa ovat mahdottomia ja ylittäneet rajan. Hän ei kuitenkaan uskalla asiaan puuttua koska siitä seuraa sota. Hänen isänsä ei arastele huutaa myöskään minun läsnäollessa. Aikanaan miehini puolusti meidän vauvan vaunuja, mutta siitä tuli niin kova huuto ja riita että välit menivät useammaksi kuukaudeksi ja lopulta mieheni joutui pyytämään vanhemmiltaan anteeksi kun ei kuulemma kunnioita heitä. En tiedä mikä olisi paras tapa asiaa käsitellä...

Ei ole mitään järkeä kunnella noin tarkalla korvalla katkeran ihmisen mielipiteitä, antaisin mennä tuollaiset kommentit läpi korvien ja heittäisin vähän vettä lisää kiukaalle myötäilemällä.
Ei tuohon kilpalaulantaan ole pakko lähteä mukaan. Negatiivisiin kommentteihin voi todeta, että, ai niinkö, no kiva ettei itselläsi ole samaa ongelmaa kuin meillä. Tai onneksi et ole itse ostanut samanlaista, jne.

Ja sitten ei muuta kuin puheenaiheen vaihto johonkin yleiseen, kuten kylläpäs on sadellut vettä, onpa siellä paljon lunta/pakkasta. Tämä toimii myös muistisairaiden vanhusten kanssa :).

Valittajien marinat voi aina kääntää positiivisiksi, eikä ole mitään järkeä jäädä märehtimään ja loukkaantumaan ikävien ihmisten puheista. Ei vaikka ne olisivat miehen sukulaisia :).

Mitä noihin lahjoihin tulee, niin yleensä lahjat annetaan antamisen ilosta, ei vastalahjan toivossa.

Lasten kasvattaminen. Ei sinun tarvitse anoppilassa lapsille sanoa, että kiittäkää ruuasta. Nämä käytöstavat opitaan kotona, kodin ruokapöydän ääressä. Jos anoppi/appiukkosi ovat sitä mieltä ettei tarvitse kiittää ruuasta, tai ettei leluja tarvitse siivota, niin sitten ei tarvitse, älä turhaan ota asiaa puheeksi. Jos seuraavaksi marisevat, etteivät lapset kiitä/siivoa, niin sitten sanot, että sori, korjataan seuraavalla kerralla asia ja sitten kiitetään ja siivotaan. Jos taas tulee kommentti ettei meillä tarvitse... niin siihen voi hymyillen tokaista, että jospa joka toinen kerta kiitämme/siivoamme ja joka toinen kerta emme. Ja taas puheenaiheen vaihdos päälle.

Sinun ohitsesi puhuminen. Kun sitä tapahtuu, niin tee samoin. Esim. tuo painojuttu, appi käskee poikaansa vahtimaan sinun painoasi, niin sinä vastaat miehellesi naurahtaen, siinäpä sinulla onkin iso urakka :) tms ja osoitat puheesi vain miehellesi katsomalla häntä, ei appiukkoa. Eli käännät asian suoraan sillä sekunnilla leikiksi ja puhut samalle ihmiselle kuin appesi.

Elämä on juuri niin hankalaa kuin mitä sinä itse sen haluat olevan.

Esim. minä tulin anoppini kanssa aivan hyvin toimeen, vaikka hän oli maailman negatiivisin ihminen mitä maa vaan voi päällään kantaa. Anoppi valitti ihan kaikesta ja kommentoi tekemisiäni aina kielteisesti. Vaatteeni olivat punainen, tai paremminkin musta :) rätti hänen päänsä päällä. Joka ikinen kerta anopppi huomautti vaatteistani, joka ikinen kerta naurahdin ja sanoin hänelle, että luojan kiitos, onneksi sinun ei tarvitse kulkea näin rumissa vaatteissa! Samaten se kun anoppi vähätteli valmistuttuani saamiani arvosanoja (kurssin kolmanneksi parhaat), totesin hänelle, että eikös olekin ihanaa, ainakin kaksi ihmistä ovat iloisempia kuin minä.

Anoppi haukkui uuden kotimme seinien tapetit ja ikkunaverhot, sanoin hänelle, että onneksi sinun ei tarvitse asua täällä :), keitänkö kahvit :). Leipomani piirakka oli likilaskuinen, sanoin, ikävää että saat vain tällaista, mutta onneksi jouluna saan sitä sinun tekemääsi ihanaa kakkua jne. Kun ei ala yhtään vääntämään katkerien valittajien kanssa, voi itse paremmin.

Niin samaa mieltä tuossa, ettei ikävien ihmisten jutuista kannata pulttia ottaa.

Mulla on tosi negatiivinen duunikaveri ja sitä joutuu kuuntelemaan 40h viikossa x 47 viikkoo. Eka vuoden veetutti kuin sitä kuuluisaa pientä oravaa, länkytin vastaan ja ketutti sen kuittailut joka ikisestä asiasta.
Mietin duunipaikan vaihtoo sun muuta, mutta kun homma on tosi mukavaa muuten, liksa erittäin hyvä, työmatkan pääsee viidessä minsassa fillarilla, niin en millään jäis tästä duunista pois.
Yks kaunis aurinkoinen kesäaamu mä ajoin fillarilla duuniin ja siinä samalla tajusin, että ei hitto, mä voin lopettaa päivittäisen vittuuntumisen. Antaa sen kuittailla mitä tahansa, mä sanon sille jotain yleispätevää, ai jaa, ai tolleen, no mikä ettei, vai tollasta tänään, ja jatkan kuin ei mitään. On mun vallassa suutunko vai enkö.
Tottakai se itsehillintää alussa vaati mutta parissa kuukaudessa siitä ihmisestä tuli mulle yhdentekevä. Ei hetkauta suuntaan eikä toiseen sen läpän heitto, en ees kuuntele. Jos joku kysyy parin minutin päästä mitä duunikaveri sano, mulla ei ole mitään hajuu, koko ihminen menee mulla täysin ns. yli hilseen jättämättä mitään jälkee.

Jos heillä itsellään on suurperhe, niin kai heillä on muitakin lapsia, joilla on omat perheet. On siis muitakin miniöitä tai vävyjä kuin sinä, ja muitakin lapsenlapsia. Miten heidän kanssaan on asiat? Onko appiukko heille samanlainen?

Olet kyllä saanut hyviä kommentteja ja ohjeita. Ei näistä appivanhemmista tarvitse niin kauheasti välittää, jos he tuon sorttisia ovat. Teillä on oma elämä. Eläkää sitä ja ihan oman päänne mukaan.

En tiedä, olisiko tuossa kuitenkaan kyse appiukon kateellisuudesta. Voi olla, että hän on vain katkera. Katkera siis siitä, että te elätte elämää, jota hän ei enää pysty elämään. Nuoruus on mennyt, teillä taas kaikki tässä ja nyt ja vielä edessäkin. Te hankitte kaikennäköistä ja teette kaikenlaisia asioita, jotka on hänellä jo taakse jäänyttä. Eli hän ei osaa tai ei halua elää sitä roolia, mikä hänellä nyt on. Hän ei osaa iloita siitä, että on aikuisten lasten isä ja jo isovanhemmankin osassa. Häntä ei enää kuunnella, hänen neuvojaan ei enää tarvita eikä hän voi opastaa ketään eikä määrätäkään mistään samalla tavalla, kuin silloin kun lapset oli pieniä ja hän hallitsi heidän elämäänsä.

Tuo, että hän ei puhu sinulle ja ikään kuin sivuuttaa sinun olemassaolonsa ja jopa puhuu sinusta halveksivasti pojalleen, voi - ikävä kyllä - olla myös sitä, että hän itse asiassa haluaisi itsekin vielä olla nuoren miehen osassa ja omistaa kauniin nuoren vaimon tai tyttöystävän. Mutta kun sitä ei voi mitenkään tuoda esille, niin se tulee sitten tällä tavoin, niin kuin päinvastaisesti.

Anna appivanhempien olla mitä ovat. Et niitä kuitenkaan saa miksikään muuttumaan. Jospa ne siitä ajan mittaan rauhoittuisivatkin.

Minulla oli ihana anoppi, mutta sitäkin omituisempi appi. Kyllä monet kerrat sai hammasta purra, kunnes vähitellen opin olemaan välittämättä. Kävi enemmän vain sääli anoppia, joka joutui mokoman kanssa kaiket ajat olemaan. Aika korjasi heidät molemmat, onneksi kuitenkin appiukon ensin. Rauha hänellekin kuitenkin.

Että joku näitä typeriä provoaloituksia tänne viitsiikin kirjoittaa!! Kerro satusi muualla.

Niin, miten on-,jos ketomasi on totta ( ninkuin uskon) , nämä appija anoppi ovat samanlaiia myös muita sulaisia ja vieraitakin ihmisiä kohtaa.
Kaikista puhutaan negatiivisesti ja koko ajan ovat riidoissa joidenkin ihmisten kanssa.Tämä jatkuu läpi elämän.
Itse en ole missään tekemisessä sellaisten ihmisten kanssa. Heidän sanavarastoon ei ole ikinä kuuluneet sanat ,,KIITOLLISUUS JA ANTEEKSI.
Kerro ap onko näin

Anoppi voi olla ns. nyrkin ja hellan välissä, joten ei voi olla erimieltä kuin appi tai saa kuonoon? Ennen oli ennen ja nyt on nyt, jotkut jääneet menneeseen, kun omasta mielestä kaikki oli silloin niin hyvin? Tasa-arvoisuus on myrkkyä näille, jotka eläneet kurissa ja nuhteessa. rooli jäänyt päälle ilmeisesti?

Kokeeko teidän menestymisen kukkoiluna hänelle, et kokee teidän paremmat asiat vinoiluna hänelle? Halunne näyttää, et meillä meneekin näin hyvin, kuin teillä menee? Maalla varsinkin, suhtautuminen asioihin voi olla aika kapea katseista? Kanssakäyminen vain perheen piirissä ja ehkä naapurin? Nähdään asiat vain omasta näkökulmasta, eikä osata asettua toisen asemaan?