Ilmastonmuutoksen lähtökohtaisen syy on tabu.

FLTG563

Ilmastonmuutoksen lähtökohtainen syy on siinä, että maapallon väkiluku on kolminkertaistunut sitten 1950-vuoden, eikä siinä, että Pena ajaa Saabilla maisemareitin kautta sunnuntai kirkkoon, tai että Erkki syö lihaa, vaikka oman hiilidioksidinsa aiheuttavatkin. Kuitenkaan ilmastovalistajat ei syyllistämisen ja elämäntapamuutos valistustensa yhteydessä sanallakaan mainitse itse lähtökohtaista ongelmaa, ja että siihen pitäisi ensisijaisesti/myös puuttua, jotta tämän lähtökohtaisen kasvavan onglelman kompensoinilla on ylipäätään mitään merkitystä. Ihmiset eivät ole tyhmiä, vaan tälläinen totuuksien epäkypsä välttely saa ihmisissä aikaan turhautumista sitä toivottua omaa panostaan kohtaan, tai negatiivista asennoitumista koko ilmastonmuutosasiaa kohtaan. Ajatellaan, että tämän lähtökohtaisen ongelman kompensointia saadaan jatkaan aivan kuinka pitkälle tahansa, kunnes asutaan neljäneliöisissä kopeissa ja syödään kuppi riisiä päivässä. Koska itse lähtökohtainen ongelma ja sen ratkaiseminen on täysi tabu. Eikä poliitikot esim. puhu sanallakaan mistään kansainvälisisen syntyvyyssäätelysopimuksen ajamisesta tms. Kun kuitenkin asia on ongelma johon joku päivä pitää kuitenkin löytyä tahtoa tarttua. Ei ilmastonmuutos ole ainoa oire liiasta ihmismäärästä. Eikä hiilidioksidi ainoa ilmastonmuutoksen aiheuttaja, vaan myös runsas hiilinielun väheneminen, joka yhtälailla aiheuttaa epätasapainotilaa.

Kun ihminen on saanut tieteen avulla luonnon raadolliset keinot rajoittaa väestön kasvua minimiin, niin luulisi olevan itsestään selvää, että ihmisen pitää ottaa tämä luonnon tehtävä säätelemällä syntyvyyttä, eikä asiaa voi jättää tuuliajolle. Täysin itsestään selvä asia. Kuitenkin, kun olisi tilaisuus tarttua aiheeseen erittäin painavista syistä, niin sitä ei tehdä, vaan erästä väestötutkijaa lainaten keskitytään järjestelemään Titanicin kansituoleja.

13

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ölkflsjdjg

      Todellinen ilmasto-ongelma on todella liikakansoitus ja elintaso. Puhutaan märehtijöiden röytäisyistä ja muista pikkuseikoista, mutta unohdetaan suurimmat röytäilijä määrät.

    • vihreä.valhe

      Väestönsiirrot aurinkovyöhykkeeltä Lieksan takamaille kylmään ja pimeään on hölmöläissatujakin hölmömpää maailman parantamista.

    • pidot.pilaantuu

      Tällä hetkellä väkimäärä lisääntyy noin 16 kertaa Suomen asukasluvun verran joka vuosi.

      Pidätellään me vaan hengitystä, kierrätetään ja kompostoidaan.

    • amerikka.ensin

      Keskimääräinen päästö on neljä tonnia hiilidioksidia vuodessa. Suomalaisen keskimääräinen päästö on 3-kertainen ja amerikkalaisen vielä tuplat suomaaliseen nähden.

    • Koko ihmiskunta mahtuisi seisomaan Inarinjärven jäälle.

      Ongelma ei siis ole ihmisten suuri määrä vaan ihmisten elintavat.

      • dedeeeeede

        Silloin sielä jäällä olisi ainakin kolme kertaa liikaa ihmisiä.
        Ongelma on siinä ,että köyhät lisääntyvät eniten ja heitä avustetaan saamaan parempi elintaso.
        Globaalissa taloudessa työpaikat siirretään halpamaihin ja heidän elintasonsa nousee.
        Maapallon luonto eikä varat riitä kaikkien käyttöön, jos ja kun ihmisten määrä nousee.


    • suhteelli.suude.ntaju

      Maat hiilidioksidipäästöjen perusteella vuonna 2015, prosenttiosuus kaikista päästöistä.

      29.5% Kiina
      14.3% USA
      9.6% EU
      6.8% Intia
      4.9% Venäjä
      3.5% Japani
      2.2% Saksa

      Mikä onkaan Suomen osuus kokonaispäästöistä?

      • 876780

        Tuossa hiukan vanhaa tietoa, mutta tuskin % osuus kauheasti muuttunut.
        Vuonna 1990 Suomi tuotti 53,230 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä eli Vuonna 1990 Suomi tuotti 53,230 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä eli 0,247 % koko maailman 21 532,147 miljoonan tonnin päästöistä koko maailman 21 532,147 miljoonan tonnin päästöistä:


      • 87678987

        Löytyi tuoreempi.
        Vuonna 2011 Suomen päästöt olivat 54,056 miljoonaa tonnia 0,166 % koko maailman 32 578,645 miljoonan tonnin päästöistä,

        On se hurja luku 0,166 %


    • kilokiol

      On tuo 0,16% sellainen, jos Suomi ajettaan täysin alas että ei tuotaisi päästöjä ollenkaan niin se ei vaikuttaisi yhtään mitään.

      • Vaikuttaisihan se - 0,16%.

        Kummaa logikkaa denialistilla.


    • Selvät.Pelit

      Ilmastonmuutosta ei ole. Tai on se siinä mielessä, että joskus on ollut jääkausia ja välillä lämpökausia.
      Ei siis mitenkään ihmisen aiheuttamaa. Ehkäpä dinosauruksetkin kuolivat "ilmastonmuutokseen" ??

      Massasukupuuttoja on nimittäin useita maapallon historiassa ja tuntuisi järkeenkäyvältä, että se on johtunut ilmaston normaalista muuttumisesta. Tätä tietenkään ei voi hyväksyä luonnollisena normaalisti tapahtuvana asiana, vaan täytyy keksiä aina joku meteoriitti sukupuuttoon.

      Vaikka ei mikään meteoriitti aiheuttanut jääkauttakaan 25 000 vuotta sitten.

      • Vähän väliä tälle palstalle ilmestyy ihmisiä, jotka tietävät TOTUUDEN.

        Omasta tietämisestään varmoja ovat yleensä sellaiset ihmiset, jotka ovat perehtyneet asiaan vain pintapuolisesti. Yleensä varmuus vähenee, kun asioihin tutustuu perusteellisesti.

        Semmoista taas ja hohhoijaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe