Uutuus Benella kalat, mitkä ruokittu rypsiöljyllä

Benella

Jonkin aikaa on ollut myynnissä uutuutena S-ja K-ryhmien kaupoissa "ravintoarvoja kohottavaa" Benella merilohta ja siikaa, mitkä on kasvatettu RYPSIöljyllä.
Ennen syötettiin kalaöljyä ym.
Raision sivuilla on näin:
Benella-sopimuskasvatusmallin avulla Raisio haluaa nostaa suomalaisen kalan arvostusta. Malli korostaa kotimaisuuden lisäksi Itämeren tilan ja kalan ravintoarvon kohenemista.
Entä te, jotka on allergisia rypsille ja rapsille ? Voitteko syödä ilman oireita ?
Monesta kirjoituksesta saa lukea, että rypsi ei ole ihmiselle hyvä ruoka-aine, siinä on omega-6:sta yli puolet enemmän kuin omega-3:sta eli keho happamoituu entisestään. Joissakin jutuissa lukee, että rypsin ja -öljyn käyttö on kuin auton moottoriin laitettaisiin jo kertaalleen ajettua öljyä. Eli ihmisellä keho ja aivot ym. ei saa sitä, mitä tarvitsee..
Miten on, onko näin ?

1

1535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huuhaatakorypsi

      Rypsi ei ole kalan luontaista ravintoa. Syön mieluimmin villikalaa kuin kasvatettua, vaikka olisi kuinka ruokittu rypsillä. Kehon happamoituminen rypsin takia on pelkkää huuhaata - ei rypsiä silti pidä juomalla nauttia, siitä voi tulla happamat housuun.

      Näitä "itse oppineita ravintotieteilijöitä" on vaikka kuinka ja paljon, suurin osa on puhdasta puoskarointia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5018
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1640
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1303
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      94
      1064
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1060
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      184
      905
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe