miten tässä näin kävikään? Osti Med Group-konsernin, jolle on ulkoistettu
vanhuspalveluita ja keplottelee nollatuntisopimuksilla. Hallinnossa kaikki
eturivin sossut ja vasurit. Tradeka voi jatkossa vielä anteliaammin antaa
vaalitukea ja vaalirahaa vasemmistolle ja sen ehdokkailla. Ei voi muuta sanoa
kuin " että silleen". On aikoihin eletty.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt ne voi olla käsi toisten taskussa vielä aiempaa tehokkaammin.
Joko posti on perustanut yksityisen lääkäripalveluja tarjoavan palvelupisteen?
Keskustan tomerat naiset jyräsivät vasemmiston. Rinne piilotteli heidän
ohjelmaansa valinnanvapaudesta, Saarikko kävi sen lipuskan häneltä
hakemassa. Kas kummaa, siinä oli edelleen pakkoyhtiöittämisen kiel-
teinen kanta, jonka hallitus on jo poistanut laista. Lisäksi he sekoilivat
täysin tämän sote-bisneksen hyväksymisen kanssa. Empä ole aikoihin
noin sekoilevaa vasemmistoa nähnyt. Valehtelivat minkä kerkesivät.
🤣🤣🤣 Loppuiko facebookista kommenttiketjut, johon tuota sketsihahmohokemaa voi jankata? 🤣🤣🤣
Tottahan toki vasemmisto hyväksyy tämän, koska se takaa vaalirahoituk-
sen näille populisteille. Tämän he ymmärtävät, joskin siihen se sitten lop-
puukin. Andersson haroo hiuksia ja näppäilee kännyänsä. On vain ideolo-
gian sanansaattaja eduskunnassa. Täysin turhake edustaja. Siellä Taavikin
osaisi tuon homman.