Ostin tänään lidlistä BBQ pähkinöitä ja söin sata grammaa ja annoin kaverille loput.Seuraavaksi menin lidliin ja ostin vadelma suklaa kääretortun joka MAKSOI 1.65 ja kaveri maksoi siitä 60 kenttiä perjaatteessa, koska lupasi ostaa kahvin koneesta joka maksaa 60 kenttiä. Avattuani kääretorttu muovin nenääni tuli heti teollisen paskan tuoksu ja jaoimme tortun kahteen osaan kaverin ensiapukortilla ja helvetti oli irti.Torttua jaettiin luokan kesken ajokorteilla ja kirjastokorteilla itse en saannut jaettua torttuani kuin yhden palan joten jouduin syömään puolikkaani itse.Maku oli kauhea aivan kuin olisi syönnyt pahvia jossa on sokeria päällä. Kun sain tortun ahdettua suuhuni olo oli hirveä.Päähän sattui ja oksetti lisäksi kaverin ensiapukortti jäi pesusta huolimatta limaiseksi.Mielipiteeni lidlin pähkinöistä ja vadelmatortusta on 0/5 joten aion vaatia lidlin palauttamaan rahani ja lisäksi artturin rahat. seuraavaksi kaverin mielipide: Torttu oli nöyryyttävä kokemus, enkä usko ikinä selviäväni siitä. puhumattakaan rakkaasta ensiapukortistani, sillä se on aivan pilalla. levittäen lompakkooni kemikaaleilta haisevaa mälliä. Toivon seuraavaksi Lidl suomen vastausta ongelmaamme.
Järkyttynein terveisin: Käys & Pesonen
LIDLINKÄÄRETORTTU
68
4731
Vastaukset
- Hörhö69
Öö mun mielestä tää on tosiaan erittäin hyvä pätkä tekstiä, te ootte pojat aatellu laatua jokasesta eri suunnasta (360°). Lidl on monen mielestä helvetin syöpää siis yks iso vitsiki niiku lidlin valmis hampurilaiset miksei samantie sit lidl-drive-in. Nappasin tosiaan itekki yhen normaali kokosen palan siitä teijän kääretortusta ja meni kahella haukulla alas maku oli kuin makeutettu koiran ripuli päällystettynä tumman värisellä vaalealla leivällä hieman eri maulla. Ei ollut tosiaankaan hyvää puikko meinas lentää.
- LIDL_Suomi
Hei,
Pahoittelut huonosta kokemuksestanne herkkujemme parissa. Olemme ennenkin saaneet huonoa palautetta kyseisistä tuotteista (ehkä jostain muustakin lisäksi), mutta eipä meitä hirveästi kiinnosta asiakkaidemme mielipiteet. Jos kerrotte kokemuksestanne eteenpäin, niin saatte porttikiellon kaikkiin LIDL -myymälöihimme.
-Ace, LIDL Suomi - Antturi
Siis vittu mitä paskaa 0/5 ei enää ikinä
- SnickersRider69
Joo itekki joudun maistaa tota paskaa ja aivan kauheetahan se oli. Joskus vaan aattelen miks tällästå sontaa ees myydää. Ku mä meen lidliin ostan snickers se toimii aina. Mut toi käärretorttu pitäis heivata vittuuu!!! Kiitos kun luit!
- Lidl_Turkish
Hellou mai frends im verii sorri abaut vat jyy häv biin goink tru. Wi giv jy än abaut 34.56€ kristuspresent for 24.12.2030 - Lidl_Turkish
- Pesonen123
Mitä vittua tää nyt meinaa. Korvauksia on haettu ja ne otetaan vastaan vain lidlin kääretorttuina ja olen myös sitä mieltä, että lidlin korvapuustit on liian kalliita köyhälle opiskelijalle ja arskalle on annettava porttikielto kaikkiin elintarvikkeita myyviin kauppoihin, koska kansanterveys kärsii.
Iloisin terveisin pesonen - Kermasensei
Siis ei jumalauta aina samat äijät jauhamassa paskaa täällä vitun köyhät yritätte vaan saada ilmatteeks lidlistä kammaa eka ostamalla ja se jälkee valittamalla tänne vitun julkisivulle että oli paskaa ja haluutte rahanne takasi menkää vittu töihin tai tuun sinne lidlin ovelle vetämää teitä turpaa. Mua ei vittuakaan kiinnosta vaikka ostit pähkinöitä ja kääretorttua söisit saatana makkaraa ja joisit kaljaa niinku miehet ni ei tarvis valittaa saatana. Rakkaudella: Jartsa13
- UrputtajatPois
Just näin. Tuo kertomus oli täyttä potaskaa. Olisitte valittanut (jos ylipäänsä ostitte edes)
Samanlaisia ovat muittenkin markettien halpatortut, ostakaa niitä ja tulkaa valittamaan taas ostoksistanne. Lapsellista narinaa.
Ilmaiseksiko pitäisi saada? Ostakaa perunoita ja makaroneja ja jos rahat ei riitä.
- Paraspressa6969
ÄLKÄÄ OSTAKO LIDLIN KORTSUJA NIISTÄ ON VÄHÄN KOKEMUSTAKIN.
T:sale - PerseraineriiTerno46232
Paska haisee ja kakka kans jos vvittu nään et joku kyrpä ostaa tätä syntistä paskaa aion nirhata hänet. Tämä on tosi asia ja aioin tappaa kaikki ketkä sitöä edes katsovat. Minun mielestä ihmisten pitäisi ostaa odens limua. MINUA ÄRSYTTÄÄ NIIN PAHASTI ETTÄ MENEN KOTIIN JA TAPAN ITSENI. Auttakaa mua ennen ku teen sen oikeesti
- Käysofficial
Hei taas ja kiitos tähänastisista vastauksista. Itse täytyy vielä lisätä että kyseinen kääretorttu tuli noin neljäm minuutin päästä eri päästä ulos uskomattomalla paineella. Nyt kärsin migreenistä ja uskon että lisääntymiskykyni on heikentynyt huomattavasti. Artturin Lidlkulttuuri on myös noussut suureksi murheekseni sillä Lidlin Raision toimipiste on usein paksun vihreän savun peitossa hänen vierailunsa jälkeen. En usko tätä ilmiötä terveelliseksi muille asiakkaille saatika Reson kauniille luonnolle. Ainoa selvä ratkaisu ongelmalle on pikainen Raision kommunistisoituminen. Toivon vastausta Raision kunnanjohdolta kyseiseen ongelmaamme.
Kauhistunein terveisin: Käys - On22
Muuntelemalla reseptiä saa kääretorusta omaan makuun sopivan. Saattaa tuntua aluksi hankalalta, mutta on helppo valmistaa, ja maistuu taatusti. Myös lapset tykkäävät!
Joten teidän pitää muuttaa tortun rakennetta uutun kaasujen mukaiseksi jolloin kaikki teho saadaan irti - On22
Viikingit on kanadalais-irlantilainen historiallinen televisiosarja, jonka ensiesitys Pohjois-Amerikassa oli 3. maaliskuuta 2013. Sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Michael Hirst kanadalaiselle History-televisiokanavalle. Wikipedia
- Käysofficial
Pidetään nyt aihe kääretortuissa. Medialle haluan sanoa että kyseinen kääretorttu oli ulkoa ruskea mutta se ei vaikuttanut mielipiteeseeni MILLÄÄN TAVALLA. Niger on todella tuhma sana minä olen kristitty ja uskon jumalan sanaan. Otamme pesosen kanssa vastaan haastatteluita vaikka hän onkin harvinaisen traumatisoitunut tämän päivän tapahtumista. (Bush did 911)
Terv. Käys - LIDL_Finland
Hei!
Saimme nimettömän vihjeen että täällä puhutaan Lidlin tuotteista. Emme voi ottaa tosissaan netissä kirjoitettuja asioita, joten pyydämme Sinua asiakasta soittamaan asiakaspalveluumme 1-800-273-8255 joten saamme IP-osoitteesi ja teurastamme perheesi. Ystävällisin terveisin Pasi Lidlistä - Pesonen123
Kiitos tähän astisista kommenteista ja neuvosta reseptin muuttamiseen vaikka meillä on erilaiset mielipiteet lidl:in paskasta niin oletan, että olemme samaa mieltä artturin tapauksesta näin ei voi jatkua jos päivittäiset lidl reissut ei lopu suomen talous ja luonto on suuressa vaarassa jos korvatunturi sulaa japanilaiset ei tule enää pukin polvelle ja käyttämään rahaa joten tässä on tasan kolme vaihto ehtoa artturin tappaminen vangitseminen tai karkoitus itse olen ensimmäisen kannalla, koska se tulee lähes ilmaiseksi, koska Nousiaisten kiväärikerho voi asian hoitaa ja mitä lidliin tulee niin nämä rahan ahneet natsit olisi välittömästi työnnettävä kauppoineen itämereen.
Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta kaikille terveisin pesonen- Käysofficial
Haluan vielä lisätä että Artturin kemikaalimälli on huomattavasti suurempi ongelma kuin se kemikaalimälli joka koettelee ensiapukorttiani. Se on siis ongelma joka on ensimmäisenä hoidettava.
Terveisin Käys CEO of 9gag
- Nimetönrötääjä
Eilen kävin myös lidissä, kamalalla paskahäällä litukkaan koulun jälkeen , aatteli et kääretorttu ois aika makia tähän päovään kun sitä samalla mussuttaa bussissa kotimatkalla tiputtaen puolet vieressä istuvan hellyhansen (hinttihomo) valkoiselle takilleen (ovh 150e) . Siinä sitte tuli meihemiä kun kääretorttu alkoi potkimaan niin suaaatanasti22 , pakki päätti tehdä yllätysättäkkiä ja noin nopian 2.4 millisekunnin jälkeen kääretorttu oli leviällä vierellä istuvan hellyhansen (hinttihomo) valkoisella takillaan (ovh 150e). Päätin painaa nopiasti bussinappulaa ja jäädä seuraavalla pysäkillä syömään lunta maahan , vieressä istuva huusi vieressä että joutuisin maksamaan takin ja vahingonkorvauksen ärsyttävästä tilanteesta. (Ovh 150e)) vahingon korvaukset 0.47kenttiä pielle) aattelin sen jälkkeeen et en ostele enää lootukasta kääretorttua kun kotonakin voi valmistaa herkullisempaa. Enkä edes maksanut hellyhansen gangsteri jäbälle
- Hinttihomo
Maksa se mun takki nyt!!!
- Käysofficial
Mä maksan ku oon nii rikas. Ovh 150€ ei tunnu missää. Missä tavataan ni voin antaa takin tai maksaa luonnossa.
Terv. Käys
- Pesonen123
Hei!
Kiitos käysille hyvästä kirjoituksesta itse olen sen kannalla, että mietoinen ja artturi sen mukana on eliminoitava samoin koko afrikan manner ja kaikki se ihmis saasta sen mukana, koska siitä ei ole hyötyä kenellekkään.Mietoinen on ollut suomen heikoin lenkki, kehitysmaa ja kreikka v2 jo vuosi kymmenten ajan ja tähän on tultava loppu sinne työnnetään satoja miljoonia tukia maajusseille ja mitä tulee takaisin hirveän makuisia kääretorttuja ja vajaita ihmisiä näin ei voi jatkua. Palatakseni lidlin kääretorttuihin tein virheen tortut on valmistettu tanskan kuninkaan kellarissa jonne mietoislaiset vievät jauhot viime kirjoituksessa olin siinä käsityksessä, että tämä myrkky on valmistettu hitlerin bunkkerissa. Olen myös varma asiasta että viimeviikolla britanniassa myrkytetty ex agentti ei myrkytetty venäläisellä hermomyrkyllä vaan lidlin vadelmakääretortun hyytelöitymis aineella joka on muuten aika vitun paskaa, mutta päätän kirjoutukseni tähän ja toivotan kaikille lukijoille iloista ja hauskaa torstai päivän jatkoa terveisin pesonen Johtusko maku siitä kortistas mitä oot kaikissa maailman reijissä hangannu?
(Btw, miten kirjotetaan "reikä" sanan monikon inessiivi? ??:D Rei'issähä sen pitäs olla mut miten se niiku oikeinkirjoitetaan?)- Käysofficial
Hei minkkilaukku kaikki tietää et oot oikeesti @lidlsuomi n agentti ja oot vaan täällä myrkyttämässä suomalaista yhteiskuntaa. Häpeäisit saatana. Terkkuja Raisiosta ja soittele 043 665 787
- Pirjetavonlesbinja
Ookko nää muute lesbo
- Käysofficial
Mä oon mitä ikinä haluut mun olevan ;)
Mun numero on tossa et soittele - Käysofficial
Ja hei miks sun pitää hyökätä mun ensiapukortin kimppuun??? Se ongelma on @lidlsuomi ja sä tiiät sen. Rakkaudella Käys
- Käysofficial
Hei taas. Tässä on nyt pakko turvautua hätäkeinoihin sillä mikään ei tässä sääntösuomessa kunnolla pyöri!! Perkele vittu mä vannon mun mutsin pään kautta et vedän lidlin myyjää turpaan jos se viel kerram myy mulle tollasta paskaa. NÄYTÄNKÖ MÄ SILTÄ ET SYÖN VAA 1E JA 65KENTTIÄ MAKSAVAA SAKSALAISTA LERSSIÄ???!! NO EN VITTU NÄYTÄ!!! NYT MENEE @LIDLSUOMI NIIN VITUN SYVÄÄN BOIKOTTIIN ETTÄ NE TULEE TARJOOMAAN SUIHINOTTOA ETTÄ YRITYS PYSYY KASASSA. MUN ISÄ ON EHKÄ LESBO MUT SE EI TARKOTA ETTEIKÖ MULLA OLIS NORMAALEJA IHMISOIKEUKSIA. ELI HAISTA @LIDLSUOMI VITTU PAITSI SE YKS KUUMA MYYJÄ SOMERON LIDLISSÄ (HIT ME UP BBY) EN ENÄÄ IKINÄ KÄY LIDLISSÄ JA PESONEN TEKEE KUOLEMAA MAKSAONGELMIEN TAKIA. NYT RIITTÄÄ CHEMTRAIL TORTUT ME KAIKKI TIEDETÄÄN ETTÄ BUSH KAATAA MUUTKI PYSTYSSÄ OLEVAT TORNIT JOS JATKETAAN TÄHÄN MALLIIN. Kiitos kaikille vastanneille paitsi lidl joka voi imeä mum kivestä
Terveisin Käys- Pesonen123
Joo oon muute 198 cm pitkä ja painan 120 kiloo ja on pelkkää lihast ja penkist nousee 180 kiloo et tulkaa koittaa vammaset
- Pesonenlover333
Pesosella on myös älyttömän suuri penis.
- Huolestunutosapuoli
Olen hyvin järkyttynyt keskustelu.suomi24.fi roskaposteista . Ålkäähän haukkuko muita
- 9vpesone
Onko mällin syöminen vaarallista
T 9 v poika - Juuhanson
Rulltårta till kaffet är en klassiker. Ingredienserna som behövs finns ofta hemma, den är enkel att baka och går att smaksätta med det mesta. Sylt som fyllning är vanligast, men lemon curd är också en god kakfyllning.
- Käysofficial
Det var en hallon tårta
- PesosentorttupornOY
Moi kaikille kääretortuista kiinostuneille olen ajatellut kuvata kääretorttu pornoa ja ajattelin kysyä täältä olisiko vapaaehtoisia unohtumattomaan kokemukseen kriteereinä on, että on kyettävä syömään 2 lidlin vadelmakääretorttua yksin oksentamatta vapaaehtoisen on myös varauduttava siihen , että kääretorttu voi mennä anukseen ja sen jälkeen suuhun kääretortuista kiihottuminen katsotaan eduksi.
- Käysofficial
Hei ettäs kehtaat käyttää tätä tragediaa rikastumiskeinona. Jokatapauksessa olen kiinnostunut kysesestä projetktista joten soittele numeroon 043 665 787
- Kärtorten
Amula kavin kusela öm onko kusi punasta öm käretortten after? ?, guick answer pleas
- Ohjeparempaannautintoon
Keväänraikas kääretorttu syntyy nopeasti ja helposti. Valmistamisessa voi hyvin olla mukana myös perheen pienet apulaisleipurit. Alkuperäisenä ajatuksena oli laittaa väliin lakkahilloa, mutta kun unohdin sitä hankkia, niin kaapista löytynyt pilttipurkillinen mangososetta sai toimia korvaajana. Hyvä, että unohtui - mangosose sopii kääretorttuun paremmin kuin hyvin. Sitten ohjeeseen:
Osta 1ege 65kent paskapötkö lööteristä . Shekota shakerissa muussiksi , levitä muussi vatsalle ja leiki munasillasi lattialla kalaa, kerää kaikki muussi lattialta lautaselle, ota kauha ja ala kauhomaan, nimen omaan muussia roskikseen ( muista banaaninkuoret ja eilesiltaset ”nenäliinat” , shekoita kunnolla jonka jälkeen laita lautaselle ja ala nuolemaan lautasta tyhjäksi - PesosentorttujarunkkuOY
Työpaikkailmoitus
Oletko sinä juuri se henkilö joka on kiinnostunut tekemään ja koe maistamaan lidlin paskatorttuja torttu palkalla.Työnkuvaan kuuluu torttujen syönti valmistus ja tarjoilu lihaville eläkeläisille.
Jos torttu maistuu niin laita hakemuksesi alle - Käysofficial
Pakko kiittää kaikkia jumalan lapsia tästä keskustelusta. Pyrimme parantamaan kuluttajan asemaa suomessa murskaamalla lidlin natsiasenteen ja älyttömät hinnat paskoille tuotteille. Kirjoitan tätä vessan lattialla sillä kääretortun aiheuttama syöksyripuli katkaisi selkäytimeni aiheuttaen täydellisen halvaantumisen. Kirjoitan tätä siis kielellä maaten omassa virtsassani. Toivon pikaista muutosta näihin ongelmiin.
Terv. Käys - Pesonen123
Pesosen tilanne päivitys pähkinöiden syömisestä on nyt 175 minuttia ja tortun syömisestä 125 minuttia ja vatsa on räjähtämäisillään onneksi syön kalsium tabletteja niin luut ovat toistaiseksi kestäneet eniten olen huolissani siitä, että miten paskalla käynti tulee enää ikinä onnistumaan normaalisti.Tämä päivä ja 2 euroa 85 kenttiä muuttivat elämäni suunnan täydellisesti ehdotankin, että suomeen on välittömästi säädettävä torttuvero jotta vain rikkailla porvaireilla on varaa ostaa ja maksaa myös tortun syömisestä koituvien leikkausten kulut. Olen erittäin huolestunut vadelmatortun myynnistä ja se olisi mielestäni vedettävä myynnistä välittömästi
Terveisin huolestunut pesonen- Käysofficial
Tsemppiä rakas pesku.
- Pesonen123
Kiitti ihan vitusti kaikista jaksu haleista eiköhän se paska tuu kun tarpeeksi vääntää <3
- Käysofficial
Juhlistetaan ruoka ja juoma osaston top3 luetuimmat ykkössijaa järjestämällä GIVEAWAY!!! Jaa tämä keskustelu kolmelle kaverille ja lähetä sähköpostia [email protected] ja olet mukana arvonnassa jossa voi voittaa kuuluisan ensiapukortin omistajansa nimmarilla. Haluan kiittää luokkalaisia jatkuvasta inspiraatiosta ja kannustuksesta itsemurhaan, kommentit ovat minulle tärkeitä. Kiitos faneille ja nähdään tubeconissa 2018 kesällä. Facebook ei ole mukana arvonnassa
Terv. Käys - Naisenraiskaaja
Noni eli mul on pieni muna! Onko täällä muita kenellä on pieni muna.
Mä kerron nyt mun ja mun naisen eilisitä leikeistä. Eli alotettii sillee et käytii mäkkärissä. Sen jälkeen alkon kautta kotiin. Ostettii erittäin kallista viiniä ja se mauistui erittäin hyvälle, KIITOS ALKOLLE!! Sen jälkee huumautin naiseni ja panin hänet puhki ja kun lopetin laukesin hänen naamalleen ku hän vain oli huumattuna. Mutta joo kysyin aamulla naiselta miltä tuntui nii hän vastasi: " olo on kuin raiskatulla" siihen sitten vastasin: "no mähän raiskasin sut eile" no ei kai sii sit naine tappo ittensä ja mä oon vankilas nii oli se vörtti. NO TÄRKEINTÄ OLI SE ETTÄ SAIN PILLUA! - Vinkkitäti
Muistakaa antaa pesoselle alkujaan 6 rennietä ja pari imodium tablettia. Ei muuten tule lasta eikä paskaa sen jälkkeen
- Pesonen123
Pesosen hätä tilanne päivitys tortun synnytys alkoi kello 12:52 ja oli kivulias, mutta onneksi ohi jo kello 12:53.Tämä koko torttu kokemus aina ostamisesta asti muutti minua ihmisenä merkittävästi ja haluankin kiittää käyssiä että painosti ostamaan tortun ehkä minua on valmisteltu tähän taisteluun koko elämäni ajan ja tämä oli kohtaloa joka tapauksessa tästä elämä voi lähteä vain ylöspäin ja kaikkea hyvää kaikille
- Käysofficial
Minä olen paskalapsen isä, eno ja kummisetä. Sama asetelma siis kun artturin perheessä. Sisäsiittoisuus on huonosta mutta pellolta ei löydy parhaassakaan tilanteessa hyvää kumppania joten perheestä on helppo valita joku jonka kanssa yrittää lisääntyä. Jos tuloksetta, niin tulee ainakin nussittua isoveljeä niin suurella voimalla että siinä kasvaa varmasti mieheksi.
Terv. Käys
- Pikkuboy6
Fortnite on paras peli. Tulkaa pelloo miun kanssa ku mul ei oo kaverei. Fortnite käyttäjä on pikkuboy6
- Kukka09
Pelse leikä on minulle tälkeä asia. Ja älkää ihmetelkö mul on rl vika joten en osaa kiljoittaa rl.
- Nickaboe
Tuu huora tänne jos mennää 12 ovelle kaljojen kanssa ja lapioiden ja hiekan ja sit sanotaan sille muijalle että joo tännekö pilluun sitä hiekkaa oltiin tilattu ja sit sisään. Hyvä se o viinoista puhuu ryhmäs ku sit ei ainakaa mentäis ku ne tietää et siel joku snege tulee yhe lonkero jälkee pelaa ja pyörii siel ja murtaa rantee ja panee miroo persee varmaa ja sit soi vaan ”ei voi laittaa suklaaseen”
- Rolex123
Mä haistan billu
- Tubecontiimi2018
Oli ilo kuulla, että käys & pesonen on tulossa koko perheen tubeconiin 2018.Teille on järjestetty yhteistyössä lidlin kanssa tortun syönti piste jossa kaikki saavat syödä kilpaa lidlin vadelmatorttuja ja samalla taustalla laulaa elävä legenda deata kappalettaan ne haluu deetä.
Toivottavasti näemmä kaikki tämän ketjun kirjoittajat mahtavassa tubeconissa 2018 - Kokkopalaa
Päivän vitsi:
Aatami ja Eeva olivat paratiisissa.
Kymmeneen päivään Aatami ei ollut koskenutkaan Eevaa.
Kyllästyneenä Eeva lähtee kävelylle ja tapaa dinosauruksen jota rukoilee rakastelemaan häntä.
Dinosaurus vastaa että lähdehän suksimaan siitä, ei hullukaan moiseen ryhtyisi.
Suuttuneena tylystä vastauksesta Eeva loikkaa dinosauruksen palleihin kiinni, repii ja puree ne riekaleiksi.
Hetken kuluttua Eeva kohtaa gorillan jolle esittää saman toivomuksen.
Älä unta näe, vastaa gorilla. Minulla on jo ennestään yksi nainen harmina ja kahta en todellakaan halua.
Raivostuneena Eeva repii apinan kaikki persekarvat irti.
Eeva käy kuumana kuin hellan koukku ja istahtaa jokeen. Kala ui siihen ja ryhtyy leikkimään Eevan jalkojen välissä.
Kiihottuneena Eeva tarttuu kalaan ja ryhtyy käyttämään sitä dildona...
No niin, nyt tiedämme miksi dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon ja apinoilla on punainen perse.
Mutta emme ehkä koskaan saa tietää minkä hajuinen kala oli alunperin..- Käysofficial
Mullaki on punainen perse, mitä se sitten tarkottaa?
- Jorppa69
Kalat haisi ennen paskalle T:jori
- MarjoAlahärmä
Voi vittujen vittu ooks te jotain 13 vuotiait kakaroit ku tämmöstä paskaa täällä puhutaa. Mä oon ilmiantanu tän aiheen jo ja toivottavasti joku muukin tekee sen. Ei tässä ole mitää järkee lopettakaa sit jo. Ja noi kaikki rasistiset vitsit saa jättää pois.
- Käysofficial
Jäitä hattuun bro tää ei oo sulle tää keskustelu. Olemme huolestuneita lidlin laadunvalvonnasta. Ja rasismi ei kuulu torttuihin mutta osalla kommentaattoreista se on suuri osa elämää joten se näkyy kaikessa mitä päivän aikana tapahtuu. Kukkahattu syvemmälle ja anna lasten leikkiä. Ps oon 13.5v et älä vittuile.
Rasistisin terveisin Käys
- Paskanenpersereikä69
Kävin kerran lidlin vessois paskal ja ku paskat tipahtivat persereijästäni veteen vesii lensi haarojeni välistä suoraan naamalleni kokemus oli 0/5 eikä 0 riitä se oli 00000000/5 en suosittele kenellekkään
- Käysofficial
Onks lidlissä vessoja?? Mä oon paskonu tähän asti siihen mis on korilline kääretorttuja. Ne häviää siit sit yks kerrallaa
- Pesonen123
Oon aika järkyttynyt vammasten toiminnasta tällä ketjulla täytyy käysin kanssa tulla työntämään jokaisen perseeseen vadelmatorttu makkara tikun avulla se parhaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa homot. Ja mielestäni alkuperäisestä lidlin torttujen haukkumisesta on jo menty aika kauas herätkää ihmiset herätkää ja menkää citymarkettiin paskalle siellä on hyvää paperia nimimerkillä kokemusta on
Iloista kevään jatkoa - Peppureino
Ei ole vielä twiitannut ja sit sä oot mun toukokuu on kyl se siitä sitten tuli taas mieleen kun käsitteet ja määritelmät ja sit sä oot mun toukokuu on se että o kylmä ja sateinen sää on se ei ollut kovin paljoa kuin mitä keskustan koulu jälkee sen jälkeen alkon ei oo mitää ku en jaks istuu kirjaston kautta ja sit sä et tiedä ja voita iPhone tai iPod 2G ei ole mitään tekemistä ja näkemistä ei ole mitään syytä ja kaikkee kivaa oli vaa nii ja kaikkee muutaki ihanaa että on aika hyvä et voi äänestää voi sanoo ettei hän ollut mitään syytä ei tiedetä mutta ei se ole niin hyvä kuin isommat ja kaikkee kivaa ja kaikkee muuta kuin isommat ja pienemmät aukot ei oo mitää ku ei ollu mitään muuta kun huomaat hajusta ja oot niin kaunis ja luonnollinen ja helppo tapa on kyl se o vitu paljo ku en oo ikinä ketää niinku aina on hyvä jatkaa eteenpäin mutta se o vitu hyvä et ole vielä lisännyt perhoja ja kaikkee muutaki ihanaa ja rauhallista ja sit laitoit öitä ja ilmaa ei se oo koskaan ja sit laitoit öitä ilmaisia ja kaikkee muutaki o totta ja mikä ei kuulu joukkoon voi sanoo ettei hän ollut niin hyvä kuin isommat lapset ovat oppimassa ei se oo koskaan ja kaikkee muuta tykkäävät ja sit viel vähän käytetty ei merkitä ne ohjeen olen jo jonkin verran mutta ei ole
- Kiinnostunutmällistä
Tuli mieleen, että maistuuko mälli lidlin kääretortun syömisen jälkeen vadelmalta onko jollain kokemusta
- Pesonen123
Auttakaa mua
- Käysofficial
Nyt tarvis suihinottoa ja pikasee. Paikka olis Raisio ja aika NYT. Kiitos jo etukäeteen ja odotan etukäden käyttöä. Kyseessä siis 58cm pitkä meisseli. Ottakaa tytöt yhteyttä [email protected]
- Pesonen123
ei sulla kyllä viime kerrall ollut 58 senttistä kyrpää
Iloisin terveisin pesonen- Käysofficial
Kasvava lapsi
- Tuuhastaa
Lmao meen ostaa lidl torttuu ja pelaa fortnite nähää Tilted towereissa
- Anonyymi
lidlin kaikki kääretortut ovat hyviä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227