Keitä tulee mieleen elämänne varrelta?
Ainaskin: Heikki Kinnunen
Mikko Kivinen
Oiva Lohtander
Arja Koriseva
Ritva Valkama
Kaija Koo
Aku Hirviniemi
Riku Nieminen (ei ole tajunnut vielä lopettaa)
Paula Noronen (ei olisi pitänyt aloittaakkaan)
Tällä hetkellä lain määräämä kulutuspinta on 1,6 mm. Pitäisikö lakia tiukentaa?
Julkkuja, joiden naama kului liikaa teeveessä!
5
194
Vastaukset
- P_D
No ensimmäisenä tuli mullekin mieleen tuo suomen Nicholas Cage, eli Aku Hirviniemi kahdella ilmeellään, eli hämmästyneellä ja ei hämmästyneellä...
Toiseksi, miten ihmeessä Suomessa määritellään julkkis? Ihan naurettavilla meriiteillä pääsee otsikohin, esimerkiksi joku idolsin ensimetreillä pudonnut, mainostamaan itseään. Mikä on tosi outoa kun usein ei ole edes levyä tekeillä tai minkäänlaista tarjottavaa yleisölle muutenkaan!!
Ennusteena sanoisin että tätä Alina "plagiaatti" Tomnikovaa nähdään jatkossa ihan joka yhteydessä.
Ja kyllä, tiukentaa pitää. Näille ns. julkkiksille rajoitus 1 ohjelma/sarja per vuosi. - FackShe
Paljonkohan Noronen joutuu maksamaan siitä, että saa telkkariaikaa päivittäin?
- Voikkaa.veke
Noroin on hauska ja hervottoman oloin nainen.
- arkihuolesikaikkiheitä
Muusikko Olli Lindholmin tai Pate Mustajärven naamassakin näkyy elettyjen päiven lukumäärä. Mut ei se mitään. Eläkeikään naaman arki vielä tuplaantuu.
Itselläkin parasta ennen leima erottuu enää tosi hyvällä kiikarilla. Mietin pitkään..ja muutman kossupaukun verran vastatakseni tähän. Mikko kivisen muistan parhaiten ppotkuhaalarissaan oiks se pikku kekkosek..äh kakkosessa..vähän enen kokki kolmosta..master (rip in peace).. pitääkin katsoo yle areenasta.. heikki kinnunen..ei ikinä voisi kuluttaa kasvojaan.. https://www.youtube.com/watch?v=3J_TEQthSAI
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6162300Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271136- 1091118
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki7978Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 87863
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89762Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 63725
- 65573