Alumiinifolio ja metallivuoka

Kaveri teki ruokaa mustassa metallisessa uunivuoassa ja piti foliopaperia vuoan suojana 2 ja puoli tuntia. Olen lukenut että foliota ei saa käyttää metallivuokien yms kanssa, mutta en kehdannut asiasta mainita ja söin kiltisi ruokani... Onko miten vaarallista?
44533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Musta metallinen uunivuoka kuullostaa pinnoitetulta alumiinivuoalta, jos ei sitten ole vanha, teräksinen pinnaltaan käytössä tummunut teräs-astia - niin tai näin niin parin tunnin folion käyttö tuskin mitään suuria määriä alumiinia liuotti ruokaan varsinkaan kun ruoka ja folio eivät olleet kosketuksissa toisiinsa ja ruoka ei ollut erityisen hapan, joten aivan hyvin voit syödä ruokaa hyvin mielin - toivottavasti oli makoisaa.

Noin yleensä - ruokaa ei tulisi säilyttää metallisessa astiassa pitkään juuri metallien liukenemisen takia varsinkin hapokkaissa ruoissa kuten esim. tomaattipohjaisissa ruoissa.

Toinen asia on ns. galvaaninen reaktio eli metallin siirtyminen heikommasta metallista vahvempaan kuten esim. alumiinista teräkseen aiheuttaen vähimmillään korrosiota folioon, värihaittoja ruokaan ja pahimmillaan alumiinin kertymistä itse ruokaan, joten suosittelen ruoan säilytystä muutamaa tuntia pidempään vain lasiastioissa tai lyijyvapaissa, lasitetuissa keraamisissa astioissa.

Avainsanat tässä ovat alumiini, galvaaninen reaktio, hapokkuus ja säilytyksen kesto - itse säilytän jääkaapissa esim. seuraavan päivän uuniruoan peiteltynä tuorekelmulla lasi-/keraamisessa vuoassa ja hajuhaittoja ehkäistekseni peitän koko komeuden foliolla tiiviiksi enkä pidä sitä muutamaa päivää kauempaa jääkapissa vaan pakastin on tarkoitettu pidempään säilytykseen.

Pakastan esim. ylijääneen fetan käärien sen leivinpaperiin minkä käärön laitan pakastusrasiaan myöhempää käyttöä odottamaan - feta itseasiassa kestää pakastamisen ja on puolen tunnin huoneenlämmön olemisen jälkeen normaalisti käytettävissä.

Mutta kuten aiemmin tuli todettua niin 2,5 tunnin peittely foliolla tuskin mitään haittoja aiheutti.

Äänestä
  • Olen grillannut ruokaa paljon kesäisin alumiinifoliossa, esim. Vihannes nyyttejä. Kuolenko nyt paljon aikaisemmin mitä ilman folion käyttöä.

    Äänestä

  • Grillaaja kirjoitti:

    Olen grillannut ruokaa paljon kesäisin alumiinifoliossa, esim. Vihannes nyyttejä. Kuolenko nyt paljon aikaisemmin mitä ilman folion käyttöä.

    Nuu tuskinpa, mutta nyytit voisi kääriä ensin leivinpaperiin ja sitten folioon.

    Ruoan kosteus estää paperia palamasta ja alumiinin liukenemista ruokaan kuten hapokkaiden (viini, tomaatti, etikka...) ainesten kanssa voi käydä.

    Ja kuten edellä jo tuli ilmi niin vuoan peittäminen foliolla tuskin aiheuttaa nitään vaaraa vaan voi hyvin käyttää jatkossakin kunhan ei säilö ruokaa jääkaappiin vuorokausiksi.

    Ruoan säilytykseen suositellaan keraamisia/lasisia astioita, joista ruokaan imeytyy mahdollisimman vähän mitään haitallista - muoviset ja metalliset astiat eivät sovellu ruoan pitkäaikaiseen säilömiseen poislukien pakastusrasiat pakastamiseen.

    Tosin elintarviketeollisuus pakkaa ruokaa myös alumiinisiin rasioihin eikä Evira ole näistä älähtänyt, joten suht'turvallisia taitavat olla.

    Äänestä

Minä tein tuollaista ensimmäistä tuon tyyppistä ruokaani: jauhelihasta tehty risotto, eli tosiaan riisiä ei kannata laittaa liikaa, kun riisihän on lisuke ja se liha on varsinainen ravinto, ja riisin kypsyttämisessä pitää olla tarkkana, 20s liian kypsää risoton riisi niin menee jo Sukulan paskaksi koko ruoka.

Mausteet ovat melko hyvin kohdallaan, pitää vielä hieman parantaa.

Eihän kukaan halua Sukulan paskoja kuitenkaan syödä, sama kuin koirankakkaa söisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Foliohattujoo kirjoitti:

Kaveri teki ruokaa mustassa metallisessa uunivuoassa ja piti foliopaperia vuoan suojana 2 ja puoli tuntia. Olen lukenut että foliota ei saa käyttää metallivuokien yms kanssa, mutta en kehdannut asiasta mainita ja söin kiltisi ruokani... Onko miten vaarallista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu