Laajenevan työntävän voiman ruuhka-alueet

MrPressure

Ei ole olemassa erikseen ainetta ja erikseen energiaa.

Ei ole olemassa erikseen ainetta ja erikseen voimia.

On vain yhtä ja samaa aina olemassa ollutta asiaa.

Se on jotakin fyysisen konkreettisesti olemassa olevaa ja se itsessään on jo työntävää voimaa.

Sen tiheys vaihtelee aluettain ikuisessa ja äärettömässä avaruudessa joka on ei yhtään mitään.

Sen tiheys vaihtelee koska ERILLISTEN OSASTEN LIIKE AVARUUDESSA SUHTEESSA TOISIINSA.

Ns. atomien ytimissä sitä on tiheämmin ja nämä alueet missä sitä on tiheämmin, ovat tämän työntävän voiman ruuhka-alueita.

Ruuhka-alueiden ruuhkat säilyvät koska ruuhka-alueita kohti työntyy koko ajan lisää työntävää voimaa jonka vauhti hidastuu ruuhka-alueella työntävän voiman takia.

Toki osa ruuhka-alueilla olevasta työntävästä voimasta ohjautuu ulos ruuhka-alueilta.

Laajenevat ruuhka-alueet kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa ja näin ruuhka-alueista koostuvilla systeemeillä on sisäinen paine joka saa ruuhka-alueista koostuvat systeemit hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle.

Myös sillä kierrätettävällä työntävällä voimalla on sisäinen paine koska se koostuu erillisistä työntävän voiman ruuhka-alueista jotka kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa.

Tietysti laajenevilla ruuhka-alueilla on oma sisäinen paineensa joka saa ruuhka-alueet myös laajenemaan työntävän voiman takia ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrPressure

      Se että protoni koostuisi kolmesta kvarkista on fysiikan valkoinen valhe. Oikeasti protonit ja neutronit koostuvat ziljoonista kvarkeista. Ziljoona ei ole oikea luku, mutta kuvaa sitä että protoni koostuu erittäin monesta erillisestä kvarkista.

      Tähti koostuu ziljoonista protoneista ja neutroneista.

      Protonit ja neutronit koostuvat ziljoonista kvarkeista.

      Yksittäiset kvarkit koostuvat ziljoonista pienemmistä tihentymistä, jne, tätä jatkuu loputtomiin.

      Itse asiassa atomi on astetta pienempi maailmankaikkeus, mitä tämä meidän meidän havaitsema maailmankaikkeus. Samoin kvarkit muodotuvat ziljoonista pienemmistä maailmankaikkeiksista, jne. Ja kvarkit laajenevat hetkessä nykyisen maailmankaikkeuden kokoiseksi!

      Kun nyt olen selvittänyt aukottomasti oikean atomirakenteen, alan kehittää lääkkeitä syöpää vastaan! Niin, minähän laskin miten kannattaisi toimia.

      1. Kehittäisin itse toimivia hoitomuotoja ja / tai lääkkeitä.
      2. Yrittäisin saada muut ymmärtämään millaisista tihentymistä aine oikeasti koostuu, jolloin olisi tuhansia ihmisiä pohtimassa syöpää eri näkökulmasta. No, eipähän kukaan syöpään ennen aikojaan kuoleva pääse kysymään miksi en yrittänyt kertoa millaisista tihentuäymistä aine oikeasti koostuu.

      .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe