Miten seurustelemattomuus on vaikuttanut elämääsi?

Kaikysyäsaa

Onko kaverit alkaneet vältellä tai onko vanhempasi ihmetellyt miten olet yksin vielä yli 30 vuotiaana? Onko sinulla nais ystäviä jotka ihmetelleet ikisinkkuuttasi?

24

745

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ätmi-sinkku

      Siten että pleikka, viina, porno, runkku.

    • Mitkä?!?!

    • olmmos

      Muuttuu syrjääniks huomaamattaan.

    • hienoahienoa

      Hyvä ja huono puoli on se, että eipähän joudu ketään muuta elättämään/miellyttämään ketään muuta ihmistä. Siinä mielessä siis hyvä, että joutuu lähinnä vastaamaan itselleen vain. Huonona puolena se, että mieli voi olla aika "erakoitunut", eli voi alkaa vituttamaan aika nopeasti, jos joutuu kuulemaan muiden ihmisen sinusta esittämää valitusta, kun sitä joutuu kuitenkin niin harvoin sellaista kuuntelemaan. Itselläni on muutamia ihan hyviä kavereita, joista osa itsekin on sinkkuja/ikisinkkuja ja ei heitä haittaa seurustelemattomuuteni. Toki sitten mitä cuckimmassa suhteessa joku on, sitä enemmän sellaista kaveria harmittaa sinkut ja semmoiset aina purkavat pahaa oloaan eniten niihin sinkkukavereihin, koska oikeasti ovat vain kateellisia. Yksin kun on yli kolmekymppisenä, niin pitää oikeasti keksiä kaikenlaista elämäänsä ja yrittää jotenkin suunnitella elämäänsä pidemmälle, jottei kyllästyisi liian helposti. Toki kiireinen työ auttaa täyttämään 1/3 aikataulusta, mutta pitää aktiivisesti ja oma-aloitteisesti harrastella kaikkea järkevää pysyäkseen "terveenä". Isovanhempani jonkun verran jopa ihmettelivät kun en ole seurustellut, mutta en usko vanhempieni ihmettelevän, koska tietävät varmasti itsekin osittain miten hankalia nuo seurustelujutut ovat nykyään miehille. Naisillehan seurustelu on itsestäänselvyys.

      • olet.väärässä

        " Naisillehan seurustelu on itsestäänselvyys."

        Joo ei todellakaan ole, jos naisella on jotain ongelmia. Se kun ei riitä jos nainen kuin nainen kelpaa aina jollekin.


      • hienoahienoa
        olet.väärässä kirjoitti:

        " Naisillehan seurustelu on itsestäänselvyys."

        Joo ei todellakaan ole, jos naisella on jotain ongelmia. Se kun ei riitä jos nainen kuin nainen kelpaa aina jollekin.

        Jos naisella on ongelmia, niin selvittäkööt ne itse, niinhän ne ongelmat itse selvitetään. Tosin suuremmalla osalla naisista ainut ongelma on hypergamia ja siitä johtuva pysyvien suhteiden aikaansaamattomuus, kun kaikille ei vain yksinkertaisesti riitä niitä 20% parhaita miehiä.


      • voitpitääne
        hienoahienoa kirjoitti:

        Jos naisella on ongelmia, niin selvittäkööt ne itse, niinhän ne ongelmat itse selvitetään. Tosin suuremmalla osalla naisista ainut ongelma on hypergamia ja siitä johtuva pysyvien suhteiden aikaansaamattomuus, kun kaikille ei vain yksinkertaisesti riitä niitä 20% parhaita miehiä.

        No miehillä nyt on vaikka mitä harhakäsityksiä naisten elämästä... Pidä ne :D


    • kerroitsenaisena

      Miten niin muka, siis ... miksi nainen on ikionanoija?

    • einormia

      On, ja kaikki ......... vanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset, ystävät, työkaverit, naapurit, ystävän ystävät, puolitutut.......... Ja miksei ihmettelisi, eihän jatkuva sinkkuus enää "vanhemalla iällä" olen normaalin ihmisen olotila.

    • LöydänköOikean

      Luottamus toisiin enemmän kortilla, kuin jos olisi parisuhteessa, riippuu tottakai parisuhteestakin? Tämä monesti myös syy erakoitumiselle, toisarvoisuus tilanteissa, joissa toiset on avecin kanssa. Homppeli epäilyjen alla? Kauan kestänyt sinkkuus vaikeuttaa sitoutumista toiseen? Olenko riittävä toiselle, satuntanko itseäni ja toista, jos kaikki ei menekään toivotulla tavalla?

      Tiedostan myös sen, jos löytyisi ihanteellinen kumppani, kuinka kivaa ja nautittavaa kaikki voisi olla? Kahden kauppa, joka olisi palkitsevaa ja nautittavaa yhdessäoloa, kuulostaa enemmän lottovoitolta eli ei niin uskottavalta, että osuisi kohdalle? Elän toivossa silti, en halua menettää toivoa paremmasta huomisesta ja mielitietystä, joka kaiken avaa voisi (solmut mielessä)?

    • Ätmi-

      Ei kukaan halua naisetonta ätmiä kaveriksi.

    • SoliterniuM1977___

      Minulla ei ole ystäviä työkavereiden lisäksi. He kohtelevat minua aivan tavallisesti, vaikka tietävät että olen erakko. Vanhempani eivät ole ikinä painostaneet minua etsimään kumppania. Se johtuu siitä, että siskollani on mies ja kolme lasta. Suvun jatkaminen on siis hoidettu. Hyvä niin.

      En enää tässä vaiheessa 41-vuotiaana osaisi kuvitella eläväni jonkun kanssa tai omaavani ystäviä yksityisessä elämässäni. Olen tottunut siihen, että kun en ole töissä olen yksin kämpillä. Pelaan videopelejä, luen, soittelen kitaraa ja katselen tv-sarjoja, toisinaan kotitreenaankin. Netflixin, pelikonsolin ja sähköisien kirjojen lukulaitteen kautta minulla on ajankulua vapaa-ajalle loppuelämäksi. Joten en tarvitse muita ihmisiä sotkemaan tätä omaa rauhaani.

      Olen muuttunut luonteeltani erakoksi ja tästä olisi vaikea muuttua. Ulkopuolisien ihmisien läsnäolo saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Joten yksin jatkan loppuun asti.

      Toki näen perhettäni: vanhempia, sisaruksia (sisko ja hänen perhe, sekä veli) muutaman kerran vuodessa ja pidän yhteyksiä kännykällä. Se on tarpeeksi. Töissä osaan olla sosiaalinen ja työasioissa itsevarma, kuten työrooliin kuuluu. Yksityiselämässä olen erakko, heikko itsetuntoinen ja epävarma enkä usko itseeni. Selittää yksinäisyyteni ja siinä mieluummin olemiseni. Mutta näillä mennään. Elämä on ok ja jatkuu näin loppuun asti. Piste.

      Voimia kaikille seksittömyydessä eläville yksinäisille ihmisille.

    • 5656mies

      Olen ollut aikoinaan naimisissa jonkin aikaa lapsia ei tullut nyt ajateltuna onneksi ei.Olen kyllä huomannut et minua kartetaan kun olen olen jo vuosia ollut seurustelematta,jopa levitetty huhuja et olen homppeli vaikkei ole edes mies kavereitakaan.Outona oikeasti pitävät kun olen yksin mökillä tai veneilemässä jopa parikin viikkoa ,kyllä olen huomannut miten kaikkien suhtautuminen muuttuu kun tarpeeksi kauan asustelee yksin.

    • eivaikuta

      Kukaan ei ihmettele, tai ainakaan kysele.

      • Ehket kiinnitä huomiota eläessäsi omaa elämääsi, mitä muut ihmettelee.
        Tuli vaan mieleen mieheni sinkkuveli, joka ei ole käsittääkseni ikinä tuonut ketään kotiinsa näytille eikä maininnut seurustelevansa kenenkään kanssa.

        Jotakin on joskus sutinaa ollut jonkun naisten kanssa, mutta koska ja miten tiiviisti, sitä ei tiedä kukaan meistä. Eikä kyllä kiinnosta tietääkään.

        Hän haluaa pitää yksityisasianaan, thats fine.

        Hänen äitinsä aika ajoin ihmettelee ääneen, kun ketään ei koskaan tuo näytille että onkohan sillä ketään ja miksei. Kun kumminkin ihan miehen näköinen ja omillaan toimeentuleva, fiksukin mies.

        Voipihan sitä jotkut miettiä, ääneti ittekseen tai hiljaa keskenään.

        Toiset viihtyy ittekseen, eipä se ole aina sen kummempaa.


    • Kaisanoasaa

      Mies vihaa tulee naisilta päin naamaa.

    • heteroAT

      Faija alkoi kerran muutaman kaljan jälkeen taputella olkapäälle selittää, että ”Sulla ei oo liiemmin tyttöystäviä näkyny, se on mulle ihan ookoo, jos sä oot homo”. Oli kai omassa päässään tullu sinuiks ”asian” kanssa ja halus kertoo.

      Voi vittu että meinas itku tulla, nöyryyttävämpää tilannetta mä en muista. :(

      • ätminöyryytys

        Tiedän tunteen mua on äiti epäillyt homoksi ja täti vihjailee sitä. Se vei kyllä pikkuisen tolaltaan ja hävettää. Asian valoinen puoli on kuitenkin mille annan arvoa että sain käsityksen että mut hyväksyttäisiin homonakin. S


      • heteroAT
        ätminöyryytys kirjoitti:

        Tiedän tunteen mua on äiti epäillyt homoksi ja täti vihjailee sitä. Se vei kyllä pikkuisen tolaltaan ja hävettää. Asian valoinen puoli on kuitenkin mille annan arvoa että sain käsityksen että mut hyväksyttäisiin homonakin. S

        Mulle tuli sellainen fiilis, että faijan olis ollu jotenkin helpompi hyväksyä mut suhteessa olevana homona kuin ikisinkkuna heterona. Luuli siis ihan oikeesti, että mä seurustelem miehen kanssa.


      • heteroAT kirjoitti:

        Mulle tuli sellainen fiilis, että faijan olis ollu jotenkin helpompi hyväksyä mut suhteessa olevana homona kuin ikisinkkuna heterona. Luuli siis ihan oikeesti, että mä seurustelem miehen kanssa.

        No onhan sulla hyvin aikaa löytää vielä se tyttöystävä, että ei kannata turhaan masentua mistään vanhempien vihjailuista ja oletuksista.


    • qyzzä

      Olen ehtinyt jo yli 40-vuotiaaksi elää seurustelematta kertaakaan ja koskaan ei ole sukulaiset tai työkaverit kyselleet puhumattakaan ihmettelemisestä. Työkavereita nyt ei kiinnostakaan paskan vertaa ja ymmärrän hyvin sillä itseänikään ei työkavereiden naisasiat kiinnosta mutta sukulaisten hiljaisuutta olen joskus ihmetellyt. Tosin, en todellakaan kaipaakaan mitään kyselyjä tai uteluja.

      • Se.nössö.ätmi

        Työkavereilta ei suurempaa kommenttia. Firmassa A naimisissa olevat esinahat aina irvailivat sinkkuja ja huorasivat jatkuvasti. Firmassa B esinahka julkisesti esitti, että jos ei mies ole ollut naimisissa 30 -vuotiaana, hänessä on jotakin vikaa. Niin kai sitten olikin, en kiellä. Joku sosiaalisen kanssakäymisen osaamattomuus.
        Sitten kun olin ollut naimisissa ja kaikki oli mennyt päin Helvettiä ja ero tullut, ei kukaan irvaillut. Olivat tyytyväisiä kun itsellään meni paremmin.


    • Kiltti-ja-Kunnollinen

      Kyllä sukulaiset ja kaverit ihmetelleet miksi olen sinkku ja yksin. Ovat sanoneet että olen kunnollinen mies ja sanoins itten että siinähän se vika onkin. En hakkaa naisia ja juopottele aina joten vika minussa.

    • ohionhion

      Oli ihmettelyä, jotenkin se sosiaalinen stigma oli pahempi kuin olisi ollut vaikkapa alkoholiongelmasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      445
      13966
    2. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      164
      3108
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      62
      2761
    4. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2652
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      38
      2127
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2098
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1987
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1585
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      64
      1547
    10. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      23
      1512
    Aihe