Miten seurustelemattomuus on vaikuttanut elämääsi?

Siten että pleikka, viina, porno, runkku.

Mitkä?!?!

Muuttuu syrjääniks huomaamattaan.

Hyvä ja huono puoli on se, että eipähän joudu ketään muuta elättämään/miellyttämään ketään muuta ihmistä. Siinä mielessä siis hyvä, että joutuu lähinnä vastaamaan itselleen vain. Huonona puolena se, että mieli voi olla aika "erakoitunut", eli voi alkaa vituttamaan aika nopeasti, jos joutuu kuulemaan muiden ihmisen sinusta esittämää valitusta, kun sitä joutuu kuitenkin niin harvoin sellaista kuuntelemaan. Itselläni on muutamia ihan hyviä kavereita, joista osa itsekin on sinkkuja/ikisinkkuja ja ei heitä haittaa seurustelemattomuuteni. Toki sitten mitä cuckimmassa suhteessa joku on, sitä enemmän sellaista kaveria harmittaa sinkut ja semmoiset aina purkavat pahaa oloaan eniten niihin sinkkukavereihin, koska oikeasti ovat vain kateellisia. Yksin kun on yli kolmekymppisenä, niin pitää oikeasti keksiä kaikenlaista elämäänsä ja yrittää jotenkin suunnitella elämäänsä pidemmälle, jottei kyllästyisi liian helposti. Toki kiireinen työ auttaa täyttämään 1/3 aikataulusta, mutta pitää aktiivisesti ja oma-aloitteisesti harrastella kaikkea järkevää pysyäkseen "terveenä". Isovanhempani jonkun verran jopa ihmettelivät kun en ole seurustellut, mutta en usko vanhempieni ihmettelevän, koska tietävät varmasti itsekin osittain miten hankalia nuo seurustelujutut ovat nykyään miehille. Naisillehan seurustelu on itsestäänselvyys.

Miten niin muka, siis ... miksi nainen on ikionanoija?

On, ja kaikki ......... vanhemmat, sisarukset, muut sukulaiset, ystävät, työkaverit, naapurit, ystävän ystävät, puolitutut.......... Ja miksei ihmettelisi, eihän jatkuva sinkkuus enää "vanhemalla iällä" olen normaalin ihmisen olotila.

Luottamus toisiin enemmän kortilla, kuin jos olisi parisuhteessa, riippuu tottakai parisuhteestakin? Tämä monesti myös syy erakoitumiselle, toisarvoisuus tilanteissa, joissa toiset on avecin kanssa. Homppeli epäilyjen alla? Kauan kestänyt sinkkuus vaikeuttaa sitoutumista toiseen? Olenko riittävä toiselle, satuntanko itseäni ja toista, jos kaikki ei menekään toivotulla tavalla?

Tiedostan myös sen, jos löytyisi ihanteellinen kumppani, kuinka kivaa ja nautittavaa kaikki voisi olla? Kahden kauppa, joka olisi palkitsevaa ja nautittavaa yhdessäoloa, kuulostaa enemmän lottovoitolta eli ei niin uskottavalta, että osuisi kohdalle? Elän toivossa silti, en halua menettää toivoa paremmasta huomisesta ja mielitietystä, joka kaiken avaa voisi (solmut mielessä)?

Ei kukaan halua naisetonta ätmiä kaveriksi.

Minulla ei ole ystäviä työkavereiden lisäksi. He kohtelevat minua aivan tavallisesti, vaikka tietävät että olen erakko. Vanhempani eivät ole ikinä painostaneet minua etsimään kumppania. Se johtuu siitä, että siskollani on mies ja kolme lasta. Suvun jatkaminen on siis hoidettu. Hyvä niin.

En enää tässä vaiheessa 41-vuotiaana osaisi kuvitella eläväni jonkun kanssa tai omaavani ystäviä yksityisessä elämässäni. Olen tottunut siihen, että kun en ole töissä olen yksin kämpillä. Pelaan videopelejä, luen, soittelen kitaraa ja katselen tv-sarjoja, toisinaan kotitreenaankin. Netflixin, pelikonsolin ja sähköisien kirjojen lukulaitteen kautta minulla on ajankulua vapaa-ajalle loppuelämäksi. Joten en tarvitse muita ihmisiä sotkemaan tätä omaa rauhaani.

Olen muuttunut luonteeltani erakoksi ja tästä olisi vaikea muuttua. Ulkopuolisien ihmisien läsnäolo saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi. Joten yksin jatkan loppuun asti.

Toki näen perhettäni: vanhempia, sisaruksia (sisko ja hänen perhe, sekä veli) muutaman kerran vuodessa ja pidän yhteyksiä kännykällä. Se on tarpeeksi. Töissä osaan olla sosiaalinen ja työasioissa itsevarma, kuten työrooliin kuuluu. Yksityiselämässä olen erakko, heikko itsetuntoinen ja epävarma enkä usko itseeni. Selittää yksinäisyyteni ja siinä mieluummin olemiseni. Mutta näillä mennään. Elämä on ok ja jatkuu näin loppuun asti. Piste.

Voimia kaikille seksittömyydessä eläville yksinäisille ihmisille.

Olen ollut aikoinaan naimisissa jonkin aikaa lapsia ei tullut nyt ajateltuna onneksi ei.Olen kyllä huomannut et minua kartetaan kun olen olen jo vuosia ollut seurustelematta,jopa levitetty huhuja et olen homppeli vaikkei ole edes mies kavereitakaan.Outona oikeasti pitävät kun olen yksin mökillä tai veneilemässä jopa parikin viikkoa ,kyllä olen huomannut miten kaikkien suhtautuminen muuttuu kun tarpeeksi kauan asustelee yksin.

Kukaan ei ihmettele, tai ainakaan kysele.

Mies vihaa tulee naisilta päin naamaa.

Faija alkoi kerran muutaman kaljan jälkeen taputella olkapäälle selittää, että ”Sulla ei oo liiemmin tyttöystäviä näkyny, se on mulle ihan ookoo, jos sä oot homo”. Oli kai omassa päässään tullu sinuiks ”asian” kanssa ja halus kertoo.

Voi vittu että meinas itku tulla, nöyryyttävämpää tilannetta mä en muista. :(

Olen ehtinyt jo yli 40-vuotiaaksi elää seurustelematta kertaakaan ja koskaan ei ole sukulaiset tai työkaverit kyselleet puhumattakaan ihmettelemisestä. Työkavereita nyt ei kiinnostakaan paskan vertaa ja ymmärrän hyvin sillä itseänikään ei työkavereiden naisasiat kiinnosta mutta sukulaisten hiljaisuutta olen joskus ihmetellyt. Tosin, en todellakaan kaipaakaan mitään kyselyjä tai uteluja.

Kyllä sukulaiset ja kaverit ihmetelleet miksi olen sinkku ja yksin. Ovat sanoneet että olen kunnollinen mies ja sanoins itten että siinähän se vika onkin. En hakkaa naisia ja juopottele aina joten vika minussa.

Oli ihmettelyä, jotenkin se sosiaalinen stigma oli pahempi kuin olisi ollut vaikkapa alkoholiongelmasta.