SEURAN ARTIKKELI
Uskonnollinen yhteisö loi varjon Tarja Smuran uusperheen arkeen: "Minunkin sopeutumisellani on rajansa”
https://seura.fi/ihmiset/julkkikset/olen-asettanut-muiden-tarpeet-omieni-edelle/
Luin tuon Seuran artikkelin ja eipä ollut kovinkaan laadukasta journalismia. Mitä on tapahtunut kun Suomalainen journalismi on luisunut tälle tasolle? Tämä on ikävimpiä esimerkkejä tutkivan journalismin nykytilasta jossa jonkun yksityisyyttä sekä läheisiä ja syvimpiä arvoja syyllistetään hyvin arveluttavalla tavalla kaikkia osapuolia kuulematta. Todella säälittävä juttu!
Mitä on tapahtunut yleiselle moraalille kun perheen sisäisistä asioista revitään julkisuudessa tavalla joiden pohjalta lukija voi jäädä arvuuttelemaan mitä ikävimpiä asioita? Mikä saa jonkun antamaan puolisostaan juttuja joiden sisältö saattaa loukkaa toista osapuolta ja hänen läheisiään. Onko yleinen moraali mennyt tasolle jossa parisuhdeasioita selvitellään julkisesti roskalehdissä kun parisuhteen rakoillessa keskustelut olisi käytävä omassa piirissä ei "torilla" tai lehtien otsikoissa.
Yleisellä tasolla Suomessa lehdistön moraali on mennyt hävettävän alas, joku voi kertoa mitä tahansa mutta toimituksen asia on taata kaikkien asiaan liittyvien osapuolien oikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen sekä taustojen totuuden varmistaminen myös niiden joihin kirjoituksessa viitataan. On enemmän sääntö kuin poikkeus että lehdistö ilman minkäänlaista vastuuntuntoa ja sääliä tuntematta voi repiä jonkun hampaisiinsa ottaman ihmisen sekä tämän läheiset henkisesti riekaleiksi jopa siinä määrin että revitty uhri menettää työkykynsä tai työpaikkansa sekä ihmissuhteensa julkisen loanheiton seurauksena.
Alan tapa on että maksetaan juttupalkkioita, mitä kutkuttavamman tarinan joku antaa sitä suurempi on jutuista maksettava palkkio. Skandaalin janoiset toimittajat taustoja tutkimatta ja jutun antajan motiiveita selvittämättä kirjoittavat aivottomia tarinoita joiden pohjalta kansa on valmis tuomitsemaan kirjoitukseen valitun uhrin, tietämättä perustuuko kertomus yhteenkään tosiasiaan vai onko kannustimena ollut jutusta maksettu palkkio vai muu katkeruus.
Julkaisujen ja toimittajien moraalikäsitystä on moneen lähtöön, toisille moraalikäsitysten noudattaminen ja factoihin perustuva kirjoittaminen on kunnia-asia ja toisille taas kärsimysten aiheuttaminen taustoja tarkistamatta ja mihinkään pohjautumattomilla kirjoituksilla on merkityksetöntä, ainoa vaatimus on että lehti myy. Moniko päätoimittaja ja jutun kirjoittanut tulee ajatelleeksi mitä henkisiä kärsimyksiä on kirjoituksillaan aiheuttanut.
Kärsimyksellä tarkoitetaan erilaisia negatiivisia muutoksia vahinkoa kärsineen tunnetilassa, kuten pelkoa, surua ja nöyryytystä. Kärsimystä voi aiheutua muunkin kuin henkilövahingon kuten fyysisten vammojen yhteydessä henkilövahingoista riippumatta. Kärsimyksestä voidaan tuomita sen aiheuttaja korvaukseen, korvaus ei edellytä, että vahingon kärsijälle olisi aiheutunut samalla fyysinen haitta tai psyykkisen tilan häiriintyminen. Pahimmassa tapauksessa jonkun loppuelämän tuhoaminen läheisten ja työyhteisön silmissä, työpaikan menetyksineen voi johtaa mittaviin rahallisiin korvauksiin jopa vankeusrangaistukseen.
Olisiko syytä hieman harkita mitä joku suustaan laskee ja mitä toimittajan kynästä lähtee. Asia kuin asia niin aina on vähintään kaksi osapuolta... yleensä enemmän. Juttu oli "pannukakku" jossa oli kirjoitettu vain yhden osapuolen näkemyksiä. Mielenkiintoista olisi tietää mikä olisi vastapuolen näkemys. Liitolle lienee vaikea nähdä tulevaisuutta jos yhteiset asiat puidaan lehtien lööpeissä olkoonkin totta tai tarua. Jokainen voi miettiä mielessään johtaako tällaiset kirjoitukset parhaaseen tulokseen.

Vastaukset 33
Vanhimmat
No niinpä. Journalismia Suomessa ei nykyään enää ole, sen verran tehokkaasti vihepunnafeministisuvakkikupla on siivbonnut toimnitukset oikeista toimittajista. Mitä tulee tuohon juttuun niin tärkeimmäthän tulee tuossa:
Markus kilttinä aisurina tarjoaa pitsat:
"Kohtaamisessa olivat mukana Tarjan hyvä ystävä sekä Gabriel ja Samuel. Markus tarjosi porukalle pitsat."
Nainen ei kykene rakastamaan aisuria, lapset tulevat aina olemaan etusijalla:
"Tarja ei salannut Markukselta tunteitaan. Lapset tulisivat olemaan aina hänelle kaikessa etusijalla."
Akka makaa kotona ja Markus painaa simona töitä minkä kerkiää ts. kantaa rahaa taloon:
"Ennen häitä Tarja ja Markus keskustelivat kasvatusperiaatteista ja sopivat, että Tarja kantaisi päävastuun kodista ja lapsista Markuksen tehdessä vuorotyötä kahdella paikkakunnalla."
"Tarja ei saanut toivomaansa tukea Markukselta, joka oli jatkuvasti työssä tai yhteisönsä parissa."
Naisellakin on haaveita omasta "urasta", rahaa niistä ei varmaan kovin paljoa tule:
"Tulevaisuudessa hän voi kirjoittaa kirjan, ryhtyä tubettajaksi tai toimia televisiossa keskusteluohjelman vetäjänä. Tai tehdä jotain ihan muuta."
Summa summarurm, mies käytännössä huoklehtii kaikesta, on ottanut naisen ja useamman lapsen huollettavaksi ja saa nyt raataa niska limassa elättääkseen ne ja mitä saa kiitokseksi naiselta? pelkkää ylenkatsetta ja moitetta, ei kiitollisuuden häivääkään nähtävissä jutussa vaikka käytännössä varmaan Markus pelasti naisen taloudelliselta katastrofilta.
Markus taisi haksahtaa jännänaiseen. Olisihan silmien pilkkeeestä pitänyt tietää asia.
Kirjoitti ihan spostia ennestään tuntemattomalle naiselle, jonka tiesi julkisuushakuiseksi ex-missiksi. Tarjosi ritarillista suojelua urun murtamalle jännäprinsessalle..
Juuri noin miehet toimii jännäjennojen kanssa. Ja sitten ihmetellään kun meni kaikki; rahat, terveys, luottamus naisiin... Kannattiko pelastaa se prinsessa sieltä tornista? Oisko voinut valita kumppaniksi ihan tavallisen maatiaisen?
Joopa joo
Kyllä tämä on huomattu jossain muuallakin kuten esimerkiksi tämän linkin teksteissä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15213216/miesten-kohtelu-we-too#comment-93221122
Ja tuo Renny Harlinista Kaunista elämää ohjelmassa esitetyt väitteet jossa arvomaailma ei kohtaa.
Entäpä ensimmäinen aviopuoliso Raul Gescheimer ja häneen liittyvä lehdistön vuositolkulla kestänyt lynkkaus. Miksi aina näin?
Taas valitetaan miten ennen "oli paremmin" vaikkei niin ollut, kyllä skeidaa ja hömppää on painettu niin kauan kuin on osattu ja sitä ennen rustattiin käsin. Sitäpaitsi ei jokin haastattelu ole mitään tutkivaa journalismia.
Edellinen liitto Raul Gescheimerin kanssa
https://www.is.fi/viihde/art-2000000552568.html
Avioliitto Raul Gescheimerin kanssa (Apu lehti) Lainaus, tekstistä
"Gescheimer kertoi tuolloin erosta tuoreeltaan Avulle numerossa 44/2012. Hän kertoi halunneensa tulla julkisuuteen siksi, että Smura oli tuolloin syyttänyt häntä julkisesti eri lehdissä. Gescheimer sanoi, että hän oli se, joka päätti ongelmien vuoksi lähteä avioliitosta. Päätös ei syntynyt yhden asian takia. Toivoin pitkään, että tilanne olisi muuttunut. Gescheimer tunsi myös, että kaikki kaatui hänen päälleen, eikä apua ollut tarjolla. Henkinen taakka kasvoi liian kovaksi.
https://www.apu.fi/artikkelit/tarja-smuran-vaikea-ero-nain-ex-mies-raul-gescheimer-kertoi-asiasta-avulle"
Näin taisi käydä nykyisenkin miehen Haapasalon kanssa käydä, mies joutui tekemään kahta työtä ja vastaamaan kaikesta ja mitä sai palkaksi? Hänet ja hänen läheisensä asetettiin Seuran artikkelissa hyvin outoon valoon. Ihan yleisellä tasolla. Tuohon Seuran juttuun mitenkään yhdistämättä, mitä on tapahtunut. Aiemmin viikkolehdet kunnioittivat edes hiukan ihmisarvoa ja yksityisyyttä. Nykyisin nämä samat julkaisut kalastelee vuosikymmenien takaisia ns. "jukkiksia", tehdään yksipuolinen juttu ja julkaistaan totena toista osapuolta kuulematta. Jos siinä sivussa puoliso ja puolison läheiset saavat epämiellyttävää julkisuutta niin se ei menoa haittaa, aina löytyy mistään piittaamattomia toimittajia joiden moraalinen kynnys joustaa sopivasti tilanteen mukaan ja tyhmä kansa nielee kaiken totena.
Tuo Seuraan annettu juttu oli pohjanoteeraus ja typerä kaikilta osiltaan. Ei ollut ihme jos mies lähti, olisi tehnyt itsensä tomppeliksi jos olisi jäänyt siihen edelleen elättämään ihmistä joka kiittää kaikesta huolenpidosta haukkumalla puolisonsa sukuineen milloin missäkin lehdessä julkisesti Sillä sahaa vain omaa oksaansa jonka varassa perhe yrittää rimpuilla vaikeuksien keskellä, eikä tuo seuran juttu ollut lajiaan ensimmäinen samansuuntaisi juttuja on antanut aiemminkin. Mennä nyt perheen arimmat kipukohdat huutamaan koko kansalle oksettavaa parisuhteessa. Saa nähdä joutuuko Markus Haapasalo samanlaisen loanheiton kohteeksi johon Raul Gescheimer joutui? Tuo Seran juttu jo enteislee samaa. Taisi olla fiksuinta mitä Haapasalo on tehnyt parisuhteessaan oli kun älysi viimeinkin lähteä. Meillä Tampereella ei hyvällä katsota että perheen sisäisiä asioita kailotetaan juorulehtien palstoilla.
Som moro
Smura haksahti jännämieheen ja sen sukuun.
Taisi mies haksahtaa jännänaiseen.
Komppaan. Jännänaiset saa miehen kuin miehen palvelemaan.itseään. ja palvomaan, jos nainen on kaunis. Sitten nää miehet haukkuu kaikki naiset, kun luulevat että naisen perusluonne on olla kiukkuileva, määräilevä, miestä alistava prinsessa.
Miksi kiltit naiset ei saa kunnollista miestä? Kunnolliset miehet parveilevat jännäjennojen ympärillä, kunnes tukehtuvat hunajaan.
No sinäänsä juttuhan oli ihan hyvällä maulla kirjoitettu.. ei tuossa kauheesti ketään syyllistetty. Mutta hyvin kerrottiin ihan normaaleja uusperheen kipujuttuja.
Lapset ovat esimerkiksi todella tärkeitä lähisukulaisille ja perheille. Uudet suhteet ei ole lasten kanssa läpihuutojuttu. Erilaiset kasvatusmetodit kolahtelee vastakkain ja kuitenkin kaikki pitäisi olla tasavertaisia keskenään.
Onhan julkisuudessa paha näistä puhua, kun pitäisi olla kaikkien mielipiteet huomioitu, mutta toisaalta näin me ihmiset opitaan ja aletaan miettiä asioita. Esimerkin kautta. Joku ihme vimma meillä kaikilla on vaan kertoa vaikeuksista ja ongelmista muille...
Siitähän tämä palstakin elää...
Ja sitten vielä erikseen että lasten pahoinpitely ei ole yksityinen kasvatusongelma tai lasten sopeutumikipuilua, vaan rikos. Rikos ei ole yksityisasia.
Niin. Jotenkin kaikkia pahoinpitelyitä pitäisi käydä mediassa paremmin läpi. Ihmiset eivät samaistu tarinaan, kun hytkäyttävät olkapäitään ja miettivät, että ei kosketa minua. Mutta todellisuus on yleensä varmasti muuta. Väkivallan tekijä on usein ihan tavallinen ihminen, joka ei näe enää mitään muuta ulospääsytietä ongelmistaan.
En puollusta väkivallan tekijöitä, mutta ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen tai ei hyväksyminen. Ongelma ei poistu poistamalla oire, vaan todellinen syy.
Onko se senkummemmin rikos kun naisen pahoinpitely? Lapset näkee kun isä pahoinpitelee äitiä. Miehet hurraa sitä vaikka lapset olisi näkemässä. Eihän miehen mielestä pahoinpitely ole rikos koskaan.
No fyysinen pahoinpitelyhän on aina rikos. Ja mikä siinä uhria eniten sattuu? Se nöyryytys. Se on alistamista.
Mutta alistaa voi muutenkin. Esimerkiksi uusperheissä voi alistaa toista lapsia aseenaankäyttäen.. exät ovat monesti valmiita käyttämään omia lapsiaan vallanvälineenä entistä siippaa vastaan.
Ja sitä ei Suomen rikoslaki koske...
Aikuinen voi lähteä aina menemään, vetää takas lättyyn, tehdä rikosilmoituksen, vaatia oikeuksiaan ja vetää rajojaan. Lapset ei.
Totta! Ja pitää muistaa, että lapset on ains lojaaleja vanhemmilleen. Se on side, jota väärinkäyttäminen on typerintä mitä ihminen voi ikinä tehdä. Vastuu vanhempana pitäisi aina muistaa...
Lapsenteko pitäisi olla kaikille raastavampaa ja harkittua. Mutta se teko on juurikin niin nautinnollista ja helppoa...jopa ironinen sävy on luonnolla tässä...
Useamminnkin niin että uus siippa ei hyväksy toisen lapsia, joka naamioidaan sitten milloin miksikin...
Onko se senkummemmin rikos kun miehen henkinen tai fyysinen pahoinpitely? Lapset näkee kun äiti pahoinpitelee isää. Naiset hurraa sitä vaikka lapset olisi näkemässä. Eihän naisen mielestä naisen tekemä pahoinpitely ole rikos koskaan.
Löytyykö niitä jännänaisiin haksahtaneita miehiäkin? Miksi mies ei tunnistanut? Turha purppasta päinvastaista, niistä riittää palstalla pauketta.
Löytyykö niitä jännämiehiin haksahtaneita naisiakin? Miksi nainen ei tunnistanut? Turha purppasta päinvastaista, niistä riittää palstalla pauketta.
Jaa? No minä uskon, että lapset hyväksytään kyllä, mutta kasvatusmetode ei..
Eron jälkeen moni vanhempi "hyvittää" eron tuomaa tuskaa väärin. Ja unohdetaan läsnäolo lasta kohtaan..
Ei näissä voi vaan itseään miettiä. Mutta ei pidä "suojellakaan" liikaa lasta totuudelta. Vanhempana pitää ymmärtää lasta, ei toisinpäin...
tulipa tästä uhriutujatarinasta sekin mieleen että oletteko ikinä missään nähnyt eronneen haastattelua jossa se eronnut myöntäisi itsessään olleen vikaa? se on aina se toinen jossa enemmän syytä eroon vaikka periaatteessahan ne menee aika fifty-fifty.
En nytten äkkisiltään muista mitään selkeää haastattelua, mutta eikös tässäkin Smura ilmoita, että on itse toiminut ajattelemattomasti ja olettanut asioita? En minä ainakaan näe tuossa jutussa erikoisemmin syyttelyä vaan muita kohtaan...
Asiat vaan menee joskus solmuun...mitä useampi kokki, sen huonompi soppa. Tuo uusioperhekin olis tarvinnut kummankin avointa asennoitumista ja kunnon suunnittelua yhdessä.
Olen nähnyt sekä kuullut itsekin.
Jopa usein ainakin nainen sanoo että syitä on useimmiten molemmissa. Miehet ei yleensä edes puhu. Mieshän ei puhu eikä pussaa. Jos pussaa niin pussaa vierasta naista jonka jälkeen vaimo haluaa erota. Siltikin vaimo sanoo useimmiten että vikaa on kummassakin. Itsessä ja miehessä.
Miehillä on vaikea monesti myöntää sitä, että on ollut liian sinisilmäinen ja luottanut sokeasti toiseen ja pitänyt suhdetta itsestäänselvyytenä.
Vastuu siitä, että parisuhteessa pitää muistaa itsensä ja myös toinen on vielä pitkälti vanhojen asenteiden mukaista. Ei ole oikein mallia, miten elää tasavertaisesti naisen kanssa. Toisaalta ei nainenkaan osaa elää monesti itsensä kanssa. Lastenhoito ja arki toimii, mutta ei välttämättä olekaan sitä toista, joka sanoo miten tehdään...niinkuin ehkä äidin kautta opittiin...
Ihmiset on selkeästi kovin eri vaiheissa näissä asioissa. Puhumalla ja elämällä se selviää missä mennään ja onko edellytyksiä yhteiselolle. Liian suuri toive kai on vieläkin se kovin kaivattu juttu, että ihmiset lakkaisivat painostamasta ja arvostelemasta toisten ratkaisuja, ellei niistä joku heikko ja vallanalainen kärsi.
Joo. Olen huomannut saman. Säikähdetään, kun toinen puhuukin suoraan ja asia menee ihon alle, varsinainen syy jää huomaamatta.
Itsellä huoltajuus/tapaamisasiat oli joskus retuperällä. Toisen...ulkopuolisen oli vaikeaa tulla siihen. Nyt sen ymmärrän..ja itse olin puun ja kuoren välissä.
Eikä tälläisiä pidä miettiä silloin, kun toinen olisi tulossa elämään, vaan ne pitäisi olla kunnossa jo ennen sitä. Mutta mitenpä senkään ymmärrät, ennenkuin koet? Tärkeintä on oppia ja ymmärtää faktat...
Jaa että fifty-fifty! Jestas! Mistä moinen takinkääntö nyt yht'äkkiä?
Normaalistihan sä olet sitä mieltä, että kaikki syy on aina ja iankaikkisesti naisessa ja mies on kaikissa tapauksissa täysin syytön.
Tästä artikkelista saa kuvan että Smura on elänyt perhe-elämää lähinnä omille lapsilleen. Hän syyllistää artikkelissa miehensä nuorinta lasta, kuvaten hänet ongelma nuoreksi. Itsensä hän asettaa "rajoja asettavan rakastavan äidin asemaan".
Voin hyvin kuvitella miksi tällainen suhde ajautuu karille. Mies odottaa yleensä naisesta ensisijaisesti vaimoa itselleen ja toissijaisesti äitiä lapsille. Jos saakin sitten vain äidin lapselleen, ja vieläpä äidin joka riitelee miehen vanhempien lasten kanssa, niin on loogista miettiä etteikö kodinhoitaja olisi parempi vaihtoehto.
Sinällään hassua mutta vaikuttaa että molemmat ovat olleet hyvin rehellisiä suhteen alussa siitä mitä hakevat, mutta kumpikaan ei ole kuunnellut toista. Smura käyttää tuossa argumen-toinnissaan taitavasti sanaa lähipiiri, kun hän puhuu miehensä lapsista joiden kanssa ajautui ristiriitaan. Jos tekstiin kirjoitettaisiin että "ensimmäiset vuodet suhdettamme pyrkivät ohjaamaan myös Markuksen lapset", niin se kuulostaisi erilaiselta kuin sanan läheiset käyttö.
Tarja voi olla hyvä äiti, mutta ymmärrän jos mies lähtee kun lapset nukkuvat vanhempiensa vuoteessa. Parisuhteeseen kuuluu useasti myös seksuaalinen puoli ja vanhempien kahdenkesken olo. Nyt kun lapsilla alkaa olla jo ikää Tarja tajuaa itsekin että hänen elämänsä on mennyt lapsia ajatellessa. Ja kaksi miestä lienee lähtenyt kun eivät myöskään saaneet riittävästi huomiota.
Varsin koomista kun puhutaan tässä erossa joku alkaa kirjoittamaan väkivallasta, liekö kirjoittaja puhunut fyysisestä- vai henkisestä väkivallasta. Mistäköhän hatusta tuokin on keksitty keskusteluun, eihän tuossa Seuran jutussa ollut sanakaan moisesta... ei edes viittausta sellaiseen, näin ne asiat "hovissa paisuu". Henkistä väkivaltaa on arvostella perheen suku ja läheiset syllistyipä siihen kumpi tahansa. Ei ole kummankaan puolison asia haikailla lehdissä jatkuuko liitto vai ei, ne asiat on fiksumpaa puida omien seinien sisällä, kuten sanonta kuuluu "likapyykki pestään kotona". On tosin syytä muistaa että ns. jukkisilla on ullut kautta aikain maan tapa kailottaa kaikki asiansa lehtien palstoilla. Kun sen jälkeen äijä tai muija ottaa pitkät niin ihmetellään huuli pyöreänä mikähän meni vikaan. Että sellaista parisuhde terapiaa kumppanille ihan omasta takaa.
Onkohan tuossa jutun kirjoittaneella toimittajallakaan ollut yläkerrassa kaikki muumit kotona.
Toimittajan olisi syytä lukea hyvin huolella Journalistin opas ja sieltä erityisesti kohdat
https://journalistiliitto.fi/fi/pelisaannot/journalistin-ohjeet/
http://www.jsn.fi/periaatelausumat/haastattelu-1981/http://www.jsn.fi/periaatelausumat/yksityiselama-1980/
Alaikäiset lapset nauttivat erityistä suojaa julkisuudelta joten heidän vetämisensä mukaan aikuisten julkisesissa kädenväännöissä ja kirjoitteluun heidän oikeilla nimillään ei näytä hyvältä. Kukapa lapsi aikuistuttuaan haluaisi että heille on jo valmiiksi luotu digitaalinen identiteetti internettiin jota on täysin mahdotonta poistaa. Tästä on vastuussa myös toimittaja. Toimittajille näyttää olevan tärkeämpää saada jutun kirjoituspalkkio kuin ajatella pätkääkään mitä he tekevät alaikäiselle lapselle. Olisi huomattavasti älykkäämpää pitää keskustelu täysi-ikäisten välisenä ja piirissä kuin sekoittaa lapsia aikuisten riidan käsittelypalstoille.