Sipilä ja Berner te onnistuitte tuhoamaan Keskusta

Olen vuosia täällä ennustellut mitenkä Sipilä ja Berner kokoomuslaisella politiikallaan tulevat tuhoamaan perinteisen Keskustapuolueen.
Sipilä jo lähtökuopissa valmistautu Kokoomukset apupuolueeksi ostihan hän Bernerin pois Kokoomuksen riveistä lupaamalla hänelle minisrerinpaikan. Hälytyskellot eivät Sipilä huumassa soineet, vaikka moni kokenut keskustalainen syrjäytettiin hallitusta muodostettaessa.

Keskustan äänestäjät pissi pahasti omaan nilkkaansa, seuraavassa hallituksessa tulee olemaan Kokoomus-Demarit-Vihreät, ja RKP silloin syrjäseutujen annetaan kuihtua, ja painopiste tulee olemaan kasvukeskuksiin.

Suomeen halutaan nousua ja työllisyyttä sitä ei tule jos unohdetaan kasvukeskukset siinä mielessä Vapaavuoren politiikka on oikeata. On kallista ylläpitää alueita jossa ei ole työtä ehkä pidemmällä tähtäimellä on hyväkin kun perinteinen keskustalainen politiikka on tullut tiensä päähän. Maaseudun ihmisten on vain muutettava kasvukeskuksiin etenkin nuoret rohkeasti kohti etelää siellä on tulevaisuus.
61208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Sipilän ja Urpon sinisten avulla masinoima aktiivimalli, sensijaan toimii odotetusti,
koska yli puolet Kemppalaisista työttömistäkin joutui heti armotta leikkuriin .

Äänestä

Perinteinen kepu alkaa jo olla tiensä päässä, maalaiset vähenee kaupungistumisen myötä, joten jos kepu haluaa olla perinteisillä linjoilla, on se sama kun amputaatio. Ehkä pienpuolueena on mukava olla, kaikki juntit sopivat yhden pöydän ääreen.

Äänestä

Se on oikein että kepulaisiltakin leikataan.
Asutuspolitiikassa korjataan V Vennamon tekemiä virheitä.
Hän asutti ihmiset mahdollisimman hajalle.
Pelkuri.
Roi kehittyy. Rakennetaan kuin viim. päivää. Tulee kylpylähotelli, Uimaharju ja napapiirille paljon muuta.
Kempassa ei iklun ilkua.

Äänestä
  • Oulussa näyttää olevan pystyssä kymmeniä nostureita. Asuntoja valmistuu kiihtyvällä vauhdilla joten maalta-ajo politiikka on ehkä harkittuakin. Onhan selvyys jos Suomessa on töitä ei ole mitään järkeä makuuttaa ihmisiä alueilla jossa ei ole työtä.

    Siksipä tuntuukin oudolta kun mahdollista tulevaa tehdastakin ollaan valmiita vastustamaan, ihan osa polittisista päättäjistäkin. Kemijärvelläkin on vastustettu kaikkea, se kyllä alkaa nyt kostautumaan.
    Keskustapuoluekkin on nyt ajanut itsensä nurkkaan, osa on jo siirtynyt Kokoomuksen huomaan. Poliittisessa kentässä tulee olemaan oikealla tungosta koska Kokoomuksen linjoilla on nyt RKP, Keskusta, ja Siniset. Kaikille ei riitä äänestäjiä joten he siirtyvät suoraan Kokoomukseen.

    Äänestä

  • 87653440 kirjoitti:

    Oulussa näyttää olevan pystyssä kymmeniä nostureita. Asuntoja valmistuu kiihtyvällä vauhdilla joten maalta-ajo politiikka on ehkä harkittuakin. Onhan selvyys jos Suomessa on töitä ei ole mitään järkeä makuuttaa ihmisiä alueilla jossa ei ole työtä.

    Siksipä tuntuukin oudolta kun mahdollista tulevaa tehdastakin ollaan valmiita vastustamaan, ihan osa polittisista päättäjistäkin. Kemijärvelläkin on vastustettu kaikkea, se kyllä alkaa nyt kostautumaan.
    Keskustapuoluekkin on nyt ajanut itsensä nurkkaan, osa on jo siirtynyt Kokoomuksen huomaan. Poliittisessa kentässä tulee olemaan oikealla tungosta koska Kokoomuksen linjoilla on nyt RKP, Keskusta, ja Siniset. Kaikille ei riitä äänestäjiä joten he siirtyvät suoraan Kokoomukseen.

    Kokoomus on kyllä hyvä puolue, sinne kannattaa siirtyä.

    Äänestä

  • eihuonoole kirjoitti:

    Kokoomus on kyllä hyvä puolue, sinne kannattaa siirtyä.

    Se on ihan sinun päätöksesi.
    Jos haluat tukea työnantajia? Jotka voi sitten voi pompottaa työntekijöitään.

    Äänestä

  • Ggjjkkmk kirjoitti:

    Se on ihan sinun päätöksesi.
    Jos haluat tukea työnantajia? Jotka voi sitten voi pompottaa työntekijöitään.

    Aika monen muunkin, koska kokkarit on Suomen suosituin puolue.

    Äänestä

siis... absurdeintahan tässä on se että, keskustahan on keskustassa ja keskusta taas sijaitsee STADISSA eikä missään maalla tai lähiseudupitäjissä..
Osa landelaisista luulee olevansa Hesassa vaikka kävisivät vaa Helsinki vantaalla tai Espoossa IKEASSA..
Totuus on vaa se et useimmat poliitikot ketkä haalivat ääniä maakunnissa eivät itse edes asu siellä vakinaisensa kanssa kunnolla missä äänetäjiä höynäyttävät .. (ole olleet vuosikausiin kok pitäjässä) vaa heillä o kaupunkiasunto paremmas osotteessa ku äänilääni sijaitsee vaa ovat kirjoilla muualla missä teeskentelevät .. entisen sukunsa maineella--

Äänestä
  • Keskustalla on Helsingissä 2 valtuutettua ja Kokoomuksella 25. Kyllähän on Kepun loppu kun maaseutu autioituu. Keskusta ei koskaan ole ollut palkansaajan asialla, enään on hankala tehdä käännöstä koska oikealla on jo tungosta.

    Hallitusta muodostettaessa Keskustan kenttäväki (ei kemijärviläiset) olisi halunnut hallituskumppaniksi SDP:n kuitenkin sielultaan kokoomuslainen Sipilä hyppäsi Kokoomuksen syleilyyn.

    Jos seuraatte historiaa aina puolue joka on Kokoomuksen kanssa hallituksessa tulee kärsimään rökäletappion.

    Äänestä

  • politiikko kirjoitti:

    Keskustalla on Helsingissä 2 valtuutettua ja Kokoomuksella 25. Kyllähän on Kepun loppu kun maaseutu autioituu. Keskusta ei koskaan ole ollut palkansaajan asialla, enään on hankala tehdä käännöstä koska oikealla on jo tungosta.

    Hallitusta muodostettaessa Keskustan kenttäväki (ei kemijärviläiset) olisi halunnut hallituskumppaniksi SDP:n kuitenkin sielultaan kokoomuslainen Sipilä hyppäsi Kokoomuksen syleilyyn.

    Jos seuraatte historiaa aina puolue joka on Kokoomuksen kanssa hallituksessa tulee kärsimään rökäletappion.

    Siltikään kemijärveläistä perähikiää ei saa kokoomukselaiseksi.
    Koska sitä junttikylää ei saa helsingiksi tekemälläkään.

    Äänestä

Keskustan väki on ikääntynyttä - luonnollinen puoluekuolema.
Kaupungeissa ei äänestetä keskustaa.
Ei tarvitse kuin miettiä hetken keskustan entisiä puoluejohtajia niin tulee epäuskoinen tunne - ei herranen aika, miten kukaan on voinut noita ääliöitä kannatta

Äänestä

Sipilältä ja Berneriltä meni sentään Kepun tuhoamisessa kolme vuotta, persut tekivät itsestään selvää kertaheitolla, puoli vuotta ja mutasarjaan josta ei ole paluuta. Kepu on vielä ihan kuranttia tavaraa apupuolueeksi hallitukseen, jossa lahdataan 5 - 6 elinkelvotonta maakuntaa, tuskin maltan enää odottaa.

Äänestä

Sipilän kehonkieli kertoo epävarmuudesta ja kokenut katsoja huomaa sen. Kädet heiluu ja välillä hipaistaan korvanlehteä. Se voi olla merkki jopa valehtelusta. Ehkä tahattomasta. Suosittelen jotain esiintymiskurssia hyvän kouluttajan avulla. Esimerkiksi Anne Berner ja tasavallan presidentti hallitsevat esiintymisensä. Ei siis kannata katsella seiniä esiintyessään television suorassa lähetyksessä.

Äänestä

Onko nyt pienpuolueiden aika? Mitä jos äänestäisimme nyt erilaisia ihmisiä valtuustoon, eduskuntaan jne., erikoisihmisiä. Heistä, joista keskustelu palstallakin puhutaan. Kun Kemijärvelle tuli uusi S-Kauppa, niin mitä valitettiin, erikoistavaroita enemmän! Siis erikoinen = ei-tavallinen, se on kaiken "AA" ja "OO". Olenko erilainen, jos kannatan kansan asiaa?

Äänestä

Ennustukseni alkaa toteutumaan. Keskustapuolue on tuhon partaalla. Berner sai mitä halusi paikan Ruotsin pankkielämän ytimestä. Berneri haluttiin ruotsiin koska hänellä on nyt valtiollista tietoutta mitä sikäläinen elinkeinoelämä tarvitsee, onhan tulossa esim. hävittäjäkaupat.

Mielenkiinnolla odotan milloin Sipilälle löytyy "ostaja" onhan hänellä nyt paljon tietoutta jolla tietty sijoittajapiiri pääsee rikastumaan. Tuskimpa Sipilä politiikassa pidempään viihtyy hänelle kyllä löytyy paikka kuin Häkämiehelle aikoinaan.

Keskusta onkin jo tuhottu koska maanviljelijätkin on siirtymässä Persuihin sitä minäkään en olisi uskonut. Selvyys kuitenkin moni Keskustapuolueen äänestäjistä siirtyy Kokoomukseen. Kannattajiksi jää nämä syrjäseutujen vanhukset jotka eivät koskaan ole muuta osanneet äänestää kuin Kepua.

Äänestä

Kepu on kuin feenikslintu, aina se nousee tuhkasta. Kyllä tuo nokkapuolueena hallituksessa olo maksaa nyt veronsa, kepulla on taas 4 vuotta aikaa olla köllötellä ja kerätä itseään oppositiossa. Sieltä se sitten taas ponnahtaa keulille, kun muut on joutuneet tekemään raskaita leikkauksia ja jos persut jotenkin pääsee hallitukseen, niin ne putoaa pienpuolueeksi, kun niitten äänestäjät pettyvät raskaasti. Niille kuitenkin lupailta kaikenlaista jota ei voi meidän lakienkaan mukaa edes toteuttaa, niin sieltä tullaan kovaa kyytiä takaisin keskustaan.

Äänestä
  • Sipilä ei ole politiikassa pitkään on saanut oppia lisää, ja tietää mikä valtionyhtiö on pistettävä lihoiksi ja kaapata oman sisäpiirin omistukseen. Onhan jo nytkin Raskone myyty pilkkahintaan keskustalaiseen lähipiiriin.

    Hallitusvastuu ei Keskustan tuhoa ole tehnyt vaan tämän kaksikon röyhkeä toiminta, eihän Kokoomus ole kannatustaan menettänyt.
    Bernerin taksiuudistusta kirotaan, konkursseja tulee uusia yrittäjiä on tullut tuhansia ja hinnat ovat jo nyt vain nousseet.
    Takseihin ei vaadita taksamittaria jokainen voi arvella tuleeko niitä veroja maksettua. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat ovat vallanneet markkinoita, moni ihmettelee mistä heille löytyi rahat autojen hankintaan.

    Äänestä

  • berneriäKirotaanTaksissa kirjoitti:

    Sipilä ei ole politiikassa pitkään on saanut oppia lisää, ja tietää mikä valtionyhtiö on pistettävä lihoiksi ja kaapata oman sisäpiirin omistukseen. Onhan jo nytkin Raskone myyty pilkkahintaan keskustalaiseen lähipiiriin.

    Helsingissä istahdin taksiin rautatieasemalta kuskia jututtaessa Bernerin nimi oli punainen vaate. Kertoi miten uusilla tulijoilla oli vapaus ajella ilman mittareita. On aina hyvä kysyä matkan hinta ennenkuin istuu taksiin. Hän myös kertoili maahanmuuttajien ryntäyksen yrittäjiksi, ihmetteli suurerti mistä löytyivät varat autojen hankintaan.
    Suren niitä vanhoja yrittäjiä jotka ovat ikänsä palvelleet asiakkaita rehdisti ja ammattitaidolla nyt he ovat joutuneet lopettamaan.

    Äänestä

  • berneriäKirotaanTaksissa kirjoitti:

    Sipilä ei ole politiikassa pitkään on saanut oppia lisää, ja tietää mikä valtionyhtiö on pistettävä lihoiksi ja kaapata oman sisäpiirin omistukseen. Onhan jo nytkin Raskone myyty pilkkahintaan keskustalaiseen lähipiiriin.

    Hallitusvastuu ei Keskustan tuhoa ole tehnyt vaan tämän kaksikon röyhkeä toiminta, eihän Kokoomus ole kannatustaan menettänyt.
    Bernerin taksiuudistusta kirotaan, konkursseja tulee uusia yrittäjiä on tullut tuhansia ja hinnat ovat jo nyt vain nousseet.
    Takseihin ei vaadita taksamittaria jokainen voi arvella tuleeko niitä veroja maksettua. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat ovat vallanneet markkinoita, moni ihmettelee mistä heille löytyi rahat autojen hankintaan.

    Onhan sillä sipilällä kokemusta kun aikanaan osti rautaruukilta eli suomen valtiolta jonkun osa-aleen 30milj.markalla ja pitikö sitä 2-3vuotta ja myisit ameriikkalaisille 120milj.markalla että on kyllä tietoa miten valtion yhtiöitä pilkotaan ja sit pieni piiri rahastaa niillä. Olisi kiv tietää kuka sille sipilälle takasi ne lainat.

    Äänestä

Huolestuttavinta on Isisin vierastaistelijat jotka palaavat kotimaihinsa. Suomestakin on lähtenyt kansalaisuuden saneet ,ja Suomen passi taskussa Syyriaan tappelemaan Isisin joukkoihin.

Nyt kun he ovat joutuneet antautumaan haluttaa tulla häntä koipienvälissä haavoja paikkauttamaan Suomeen, onhan meillä mailman paras terveydenhoito. Osa taistelijoista voi olla pahastikkin vammautuneita.

Kun saamme heidät paikattua sitten me saammekin pelätä jo terroriiskuja. Nyt tarvisi olla hallituksella kanttia ja ei pitäisi ottaa takaisin.. Britannia on ottanut passit pois eikä ota heitä takaisin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/takaisin-britanniaan-haikaileva-isis-morsian-toivoo-ihmisilta-sympatiaa-heilla-ei-ole-mitaan-todisteita-siita-etta-olisin-levittanyt-propagandaa/7288494#gs.UZkn0aRU

Äänestä

Persuista kun päästään niin on isoin ongelma ratkaistu. Ja geenit paranee.

Äänestä
  • Valitettavasti Persut tulevat jälleen saamaan vaalivoiton toivottavasti ei kuitenkaan JYTKYÄ. Suuret valtapuolueet saavat katsoa peiliin, ja miettiä onko viisasta alkaa syleilemään koko maailmaa.,
    Tavallinen rahvas ajattelee yksinkertaisesti eikä se hyväksy ilmastonmuutoksen takia tehtäviä kiristyksiä, tähän myös perustuu Trumpin politiikka, ajatellaan vain huomista päivää.

    Samoten maahanmuuttopolitiikassa Persut markkinoi kansalle asioita joita Suomella ei ole mahdollisuus toteuttaa EU:n yhteisten sopimisten takia.

    Persut markkioi asioita mikä olisi kansan mieleen joita ei käytännössä pysty toteuttamaan. kuitenkin niillä saa ääniä. Persut voivat ensivaaleissa kukistaa jopa Keskustapuolueen.

    Äänestä

  • Hah! Kyllä ei tule jytkyä persuparoille. Kannatushan on puolet siitä mitä edellisissä eduskuntavaaleissa.

    Sipilä ja Pernesti ei kepua tee eikä hajota. Ja Isokylä rulettaa!

    Äänestä

  • Isoinkylä kirjoitti:

    Hah! Kyllä ei tule jytkyä persuparoille. Kannatushan on puolet siitä mitä edellisissä eduskuntavaaleissa.

    Sipilä ja Pernesti ei kepua tee eikä hajota. Ja Isokylä rulettaa!

    Isokylä on perähikiä jossa asuu vain peräkamarin poikia.

    T: stadin kundi..

    Äänestä

Kepulaiset ovat nykyään täysiä sirkuspellejä. Katteettomia lupauksia, tilastojen vääristelyä, kunnian ottamista asioista jotka eivät ole heidän ansiotaan, takinkääntöä, jääräpäisyyttä, pikkumaisuutta ja lapsellista uhoamista.

Nykyaikana näyttäisi olevan harvinaisen paljon huonoja johtajia (Sipilä,Trump..).

Äänestä
  • Viis kierosta takinkääntäjien ja tukijussien Kepusta, mutta Sipilän johdolla on mädätetty Suomi ja ennen melkoisen turvallinen yhteiskuntamme saatettu ulkomaalaisten sosiaaliturvaturistien paratiisiksi, meidän laskuumme.

    On siinä tietysti kokkareidenkin osuutta, ovat vedättäneet Orpon &kumppanien avulla kepulaisia mennen tullen.

    Vain Perussuomalaisten vaalivoitto tulevissa vaaleissa pysäyttää kurjan ja kestämättömän kehityksen, eli Suomi kuuluu ensisijaisesti meille suomalaisille ja muut kansallisuudet saavat taipua olemaan "maassa maan tavalla", niiltä osin kuin tarpeelliseksi katsotaan.

    Ei tässä ole ollut vuosikausiin mitään järkeä ja Sipilän hallinnon aikana vielä vähempi, kaikkine lupauksineen talostansa ja sen mukanaan tuoman matuinvaasion 2015 ja jälkeenkin.

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Viis kierosta takinkääntäjien ja tukijussien Kepusta, mutta Sipilän johdolla on mädätetty Suomi ja ennen melkoisen turvallinen yhteiskuntamme saatettu ulkomaalaisten sosiaaliturvaturistien paratiisiksi, meidän laskuumme.

    On siinä tietysti kokkareidenkin osuutta, ovat vedättäneet Orpon &kumppanien avulla kepulaisia mennen tullen.

    Vain Perussuomalaisten vaalivoitto tulevissa vaaleissa pysäyttää kurjan ja kestämättömän kehityksen, eli Suomi kuuluu ensisijaisesti meille suomalaisille ja muut kansallisuudet saavat taipua olemaan "maassa maan tavalla", niiltä osin kuin tarpeelliseksi katsotaan.

    Ei tässä ole ollut vuosikausiin mitään järkeä ja Sipilän hallinnon aikana vielä vähempi, kaikkine lupauksineen talostansa ja sen mukanaan tuoman matuinvaasion 2015 ja jälkeenkin.

    Puheesi on kuin hurmahenkisen uskovaisen höpinää. Lopeta jo. Häpeäisin olla sinä. Sellu-uskokaan ei oli niin älytöntä kuin persu-usko.

    Äänestä

Poikkeuksellinen määrä ulkomaalaisia tutkintavankeja - näin Oulun seksuaalirikosvyyhti alkaa purkautua: 14-vuotiaan tytön epäilty raiskaaja on ensimmäinen syytetty.
Oulun käräjäoikeuden päätöksellä on tällä hetkellä vangittuna nelisenkymmentä ihmistä. Määrä on vuosikymmenen suurin ja jopa kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Poikkeuksellisen monta ulkomailta Suomeen tullutta miestä istuu tutkintavankeudessa seksuaalirikoksista epäiltyinä.

Kastuiko "suvakilla" housut?

Äänestä

Kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen on sitä mieltä, että ne Isisin riveissä taistelleet, joilla on Suomen kansalaisuus, voivat palata tänne takaisin.

Mykkäsen mukaan Isis-taistelijoiden paluu Suomeen järjestyy luontevasti: "Lähtökohta on tietysti, että jos on Suomen kansalaisuus ja matkustusasiakirjat kunnossa, suomalaisuus on olemassa."

Tämä on täysin käsittämätöntä, vastuutonta ja järjetöntä politiikkaa kokoomukselta. Hävetkää! Isisin riveissä taistelleita tai taistelijoiden "morsiamiksi" lähteneitä ei pidä enää ikinä päästää Suomeen.

Äänestä
  • Jaa, luulisi tyhmillekin olevan selvää pässinlihaa, että Suomen kansalaisia ei voi kieltää maahan tulemasta, rikoksia tehneet tosin päätyvät käräjille, mutta maahan pääsyä ei pysty minkään puolueen sisäministeri tai muukaan ministeri kieltämään.

    Ruotsissa Löfven joutui perumaan sen suuntaisia puheitaan. Hän sitten tarkensi, että Ruotsin konsulaatit ei auta paluuta maahan, mutta ei Ruotsi voi kieltää kansalaisiaan palaamasta, koska se olisi kansanvälisen lain vastaista, totesi Löfven, joka oli ensin väittänyt että Ruotsi ei ota takaisin ISISissä taistelleita.

    Oikeusvaltiossa kun eletään, niin sen mukaan on myös päättäjien toimittava, vaikka turakaiset ei kykene sitä ymmärtämään.
    Kukaan ei varmasti haluaisi ISIS-miehiä takaisin, mutta jos ovat Suomen kansalaisia, niin sen mukaisesti on mentävä. Mikään maa ei voi omia kansalaisiaan estää palaamasta.

    Äänestä

  • Lainmukaisestieletään kirjoitti:

    Jaa, luulisi tyhmillekin olevan selvää pässinlihaa, että Suomen kansalaisia ei voi kieltää maahan tulemasta, rikoksia tehneet tosin päätyvät käräjille, mutta maahan pääsyä ei pysty minkään puolueen sisäministeri tai muukaan ministeri kieltämään.

    Ruotsissa Löfven joutui perumaan sen suuntaisia puheitaan. Hän sitten tarkensi, että Ruotsin konsulaatit ei auta paluuta maahan, mutta ei Ruotsi voi kieltää kansalaisiaan palaamasta, koska se olisi kansanvälisen lain vastaista, totesi Löfven, joka oli ensin väittänyt että Ruotsi ei ota takaisin ISISissä taistelleita.

    Oikeusvaltiossa kun eletään, niin sen mukaan on myös päättäjien toimittava, vaikka turakaiset ei kykene sitä ymmärtämään.
    Kukaan ei varmasti haluaisi ISIS-miehiä takaisin, mutta jos ovat Suomen kansalaisia, niin sen mukaisesti on mentävä. Mikään maa ei voi omia kansalaisiaan estää palaamasta.

    Käytännössä näin on, mikä on Suomen kannalta vakava turvallisuus uhka. Näiden tuomitseminen oikeudessa on erittäin vaikeaa, ei me tiedetä mitä siellä on tapahtunut.

    Ei nämä sotilaat tule kertomaan, eikä todistajia löydy. Tuomita kun ei voi ilman todisteita palaavat nämä taistelijat kansamme keskuuteen.

    Suomi olisi voinut ottaa Suomen passit pois vierastaistelijoilta oikeusvaltion ei pitäisi tarkoittaa turvallisuus uhkaa omille kansalaisille.

    Äänestä

  • 84756 kirjoitti:

    Ja millähän perusteella passit olisi otettu pois, ja missä tilanteessa ?
    Passin takavarikoiminen ei myöskään poista ihmiseltä kanalaisuutta, joten mikä idea tuossa olisi ?

    Äänestä

  • Säätämällä laki jolla voi peruuttaa kansalaisuuden, Englanti soveltaa jo vastaavaa
    lakia jopa dash/isis morsiamiinkin, (sulhasista puhumattakaan) !

    Äänestä

Pitää muistaa pyykkikoneen pesuohje:Valkopyykki pestään erikseen ja kirjopyykki erikseen!
Pitäis "tyhmemmänkin tajuta,mitä se tarkoittaa käytännössä!
Pata ei ole koskaan;valttia!
Suomalaiseksi ei voi tulla,Suomalaisia ollaan!
Kansalaisuus ja oleskelulupa (loisiminen),ovat aivan eri asioita,kuin Suomalainen!

Äänestä
  • Sekin on totuus Suomessa annetaan kansalaisuus liian heppoisin perustein. Näillä tulijoillahan on kiire saada kansalaisuus kuitenkin Suomi saa päättää milloin kansalaisuus annetaan.

    Kyllä tässä on omatkin virkamiehet töpänneet sekin pitäisi olla tyhmemmillekkin selvää pässinlihaa.

    Ei Trumppikaan tyrkytä ensimmäisenä kansalaisuuttaan. Perustuslaki on vanhentunut eikä sitä aikoinaan tiedetty EU:n hölmöilyistä eikä maahanmuutosta. Nyt pitäisi olla politikoilla rohkeutta rukata perustuslakia.

    Äänestä

  • Mitä sillä on tässä merkitystä ? Ainoa mikä merkitsee lakia tulkitessa on se, minkä maan kansalainen on. Kun on Suomen kansalainen, niin sen mukaisesti joudutaan asiaa käsittelemään.
    Suomen kansalaisilta ei voi kieltää maahan tuloa, se tässä jutussa on pointti, eikä onko suku asunut täällä kivikaudesta vai ei.
    Useat sinne jihadisteiksi lähteneet on Suomessa syntyneitä heillä on Suomen kansalaisuus jo syntymästä asti. Ei kyetä sellaisia estämään palaamasta tänne, siihen ei lääkettä löydy oikeusoppineilta tai muiltakaan. Kaikella on puolensa, myös oikeusvaltion kolikossa on kaksi puolta, sille ei mitään mahda.

    Äänestä

Ottakaa Trumpista mallia!
Siinä on mies,joka nostaa oman maan nousuun
Luuserit ei kuse "kintuille"!
Seuraavan kaudenkin presidentti ameriikassa!

Äänestä
  • Trumpp on viimeinen josta mallia pitäisi ottaa, elää kuin mailma loppuisi hänen kauteensa. Ei välitä ilmastonmuutoksista on varastanut, on valehdellet tuoko on esimerkillinen johtaja.

    Trumpilla on helppo kukkoilla onhan hän mahtimaan johtaja kuitenkaan häneen ei luota edes omatkaan onkuin suu pikkulapsen pylly ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee.

    Äänestä

  • Trumpetti on kuin kepu. Hekään eivät välitä muista ja ovat rahanahneita puolityhjätaskuja.

    Äänestä

  • ", Oman maan nousuun" Heh heh, konstit on monet, Trumpilla kovin kyseenalaiset, velkarahalla elvytys noususuhdanteessa. Voidaan sanoa lyhyestä virsi kaunis, siinä ei ole maan etua mietitty, ainoastaan Trumpin etua, että kerkiäisi vielä seuraavalle kaudelle, ennen pudotusta.

    Ei siinä maan etua mietitty, kun veroja alennetaan ja keskushallinnolta viedään sillä tavalla rahoitus. Nyt velkaa otettava hallinnon pyörittämiseen.

    Jätkä on täysi roisto, narsistinen pelle, ei järkevä ihminen tuollaisia toivo yhteiskunnalliseksi päättäjäksi.

    Äänestä

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006015642.html

Sipilän tavoitteena on saada Suomeen orjatyömarkkinat ja saada ammattiyhdistysliike hampaattomaksi.
Maahanmuuton suosiminen on yksi konsti saada halpatyövoimaa mistä Sipilän kohdalla onkin selvää näyttöä. Jotta halpatyövoimalla päästäisiin esteittä rikastumaan pitäisi AY-liike saada pois joka on kantona kaskessa.

Tuossa linkissä kerrotaan pyhäntäläis yrityksen konstista saada ay- liike syrjäytettyä onhan tehtaan johdossa Sipilän kaveri joka toteuttaa hanketta.
Pyhäntä on myös vahvaa lestadiolais aluetta joten Sipilän sana uppoaa.

Äänestä

Politiikan suolla on omaa vetelyyttään.

Äänestä

"Lapsen otsalla iso reikä jota pipo peitti" ja "työntekijä ei puhunut suomea" ­– IL: Touhula-päiväkodista uusia valituksia

Äänestä
  • Ruotsissa onkin Demari pääministeri ja Suomessa pääministeri on Keskustalainen Sipilä joka haluausi suomeen halpatyövoimaa siksi rajat ovat auki.

    Äänestä

Kyllä tämä kaksikko näyttää tuhonneen Keskustan . Näin alhaalla imago on ollut 2011 jolloin puolue ryvettyi vaaliraha sotkuissa.
Väyrynen kuitenkin nosti puolueen asettumalla resitenttiehdokkaaksi, nyt Sipilä on ajanut sen monttuun.
Berneri lähti vaalityötä tekevät Kepun ehdokkaat saavat selvitellä naisen sotkuja. Ehti sotkea taksin toimivuuden. Kyytien hinnat laski ensin nyt ovat nousseet korkeammalle tasolle kuin koskaan.
Taksien tarvitse pitää taksamittareita joten veroja maksaa kuka haluaa. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajat ovat rynnineet taksiyrittäjiksi moni ihmettelee mistä löytyvät rahat autojen ostoon.
Vanhat taksiyrittäjät näkevät punaista jos mainitsee Bernerin nimen.

Äänestä

Väyrynen on jo niin kaukana todellisuudesta ja kepun alkiolaisuudesta, että hänestä ei enää pelastajaksi. Pitää taas odotella seuraavat 4 vuotta, niin kepulla hyvät mahdollisuudet piikkipaikkaan, jos on pysytellyt opposition penkillä huutelemassa hävyttömyyksiä ltekemisistä.
Näin se aina politiikassa menee, vaikka aina joku tietämätön on lukemassa viimeisiä madonlukuja puolueelle.

Äänestä
  • Kokoomushan on myös hallitusvastuussa eikä siellä ole kannatus laskenut on mahdollinen pääministeripuolue. Kyllä juuri tuo kuuluisa kaksikko on ollut keskustapuolueen surma onhan he käytännössä itsekkin Kokoomuslaisia.

    Onhan tämä puolueen repeminen nähty jo vuosia sitten Sipilän käytöksestä. Ylimielisesti hän otti pesäeroa Keskustan kantaviin voimiin ja alkoi hännystelemään oman sisäpiirinsä kanssa.

    Keskustan kulisseissa on ollut käymistila pitkään jossa alkiolaiset on lytätty markkinavoimien tieltä. Ihmettelen suuresti jos Sipilä on politiikassa vielä vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • seinäänmeni kirjoitti:

    Kokoomushan on myös hallitusvastuussa eikä siellä ole kannatus laskenut on mahdollinen pääministeripuolue. Kyllä juuri tuo kuuluisa kaksikko on ollut keskustapuolueen surma onhan he käytännössä itsekkin Kokoomuslaisia.

    Onhan tämä puolueen repeminen nähty jo vuosia sitten Sipilän käytöksestä. Ylimielisesti hän otti pesäeroa Keskustan kantaviin voimiin ja alkoi hännystelemään oman sisäpiirinsä kanssa.

    Keskustan kulisseissa on ollut käymistila pitkään jossa alkiolaiset on lytätty markkinavoimien tieltä. Ihmettelen suuresti jos Sipilä on politiikassa vielä vuoden kuluttua.

    Aina puhutaan noista alkiolaisista , mutta mitä sillä käytännössä tarkoitetaan ?
    Puhutaanko jostain 100 vuotta vanhasta aatteesta, ei kai semmoisella ole nykyajassa mitään käyttöä. Vai onko kyseistä aatetta päivitetty nykyaikaan ?

    Jos keskusta hakee kannatusta vain maaseudulta jollakin vanhakantaisella aatteella, niin sehän on sama kuin saattohoitoa odotellessa.
    Nykyisin ihmiset muuttaa kasvukeskuksiin ei siellä mikään jyväjemmari-aate oikein vedä.
    Jotain muuta pitäis tehdä, kun turvautua alkiolaisuuteen.

    Äänestä

  • mitäsetarkoittaa kirjoitti:

    Maaseutuhan on Kepun vahvaa aluetta ollut , silläpä Kepun loppu läheneekin kun maaseudulta väki vähenee.
    Kepu kuitenkin on vanhassa roolissaan ja vielä vanhanajan vastakkain asettelussa suhteessa palkansaajiin. Kepun roolina on aina ollut ja on nyt olla palkansaajaan ruoskimassa jopa pahemmin kuin Kokoomus.
    Nyt Sipilä on vienyt puoluetta oikeammelle, on enemmän oikealla kuin Kokoomus.
    Siinäpä tuleekin se kaatuminen.. Suomi ei tarvitse kahta Kokoomusta . Kokoomus on läksynsä lukenut ja pitää kannatuksensa Kepulla tulee automaattisesti kuihtuminen.

    Äänestä

Tiesin tämän jo vuosia sitten, kuten aikaisemmista jutuista näkee. Ei Keskustan kenttäväki ole vielä valmis hyväksymään kokoomuslaista politiikkaa. Nyt maksettiin oppirahat mistä moni oikea keskustalainen on katkera.
Moni teki kalliin vaalityön ottamalla velkaakin, ja työkin meni. Sipilällä ja Bernerillä ei ole hätää he kyllä pärjäävät ja tekivät työtä hallitustyötä oma etu edllä joten heidän edut ovat on turvattu.

Ennustin Bernerin ja Sipilän jättävän politiikan Bernerihän jo lähti joten nyt vuorossa on Sipilä.

KATSOTAAN ?

Äänestä

Kepulaiset kuitenkin äänestitte Kärnää. Ojasta allikkoon.

Äänestä
  • Niin kävi moista pelleä nauravat tuolla missä on sivistyneitä ihnisiä. Eduskunnassakin pitäisi yksi nurkkaus johon nämä eristettäisiin eripuolueista jossa he keskenään saisivat päteä.

    Äänestä

Jos Sipilällä putoaa äänimäärä yli 14000 äänellä onhan siinä peiliinkatsomisen paikka. Ilmeisesti kaikki eivät tykänneet hänen politiikastaan, vaikka Kemijärvellä tykättiinkin.

Äänestä

Mitä sanoo:Soini?
Munaa lopullisesti itsensä,jos lähtee ehdolle EU-vaaleihin!
Kannattaa ottaa yhteys Arhinmäkeen,jos pääsis työkaveriksi.
Helsinkiin "puistotyöntekijäksi"!

Äänestä
  • Kyllä näitä Arhimmåkijä löytyy eduskunnasta moniakin. Hatva siellä oikeaa työtä on tehnyt, paitsi Teuvo Hakkarainen joka vieläkin pystyisi elättämään työllä itsensä vaikka tippuisi eduskunnasta.

    Äänestä

Annika Saarikkohan olisi pätevä puoluejohtaja taitaa ollla raskaana joka tietää pitkää lomaa.
Puumalainenkin putosi joten se siitä. Antti Kaikkonen voisi olla mahdollinen kuitenkin jäänyt päälle sama levy jossa kerrotaan mitenpaljon työpaikkoja on tullut. Kun tuosta levystä pääsee irti voisi Anttiakin ajatella.

Äänestä

Kyllä räksy-Tiilikainen olisi hyvä uusi nokkamies, mutta putosi eduskunnasta, onko sillä kuitenkaan merkitystä, kun puolueen johtajasta puhutaan ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

politiikko kirjoitti:

Olen vuosia täällä ennustellut mitenkä Sipilä ja Berner kokoomuslaisella politiikallaan tulevat tuhoamaan perinteisen Keskustapuolueen.
Sipilä jo lähtökuopissa valmistautu Kokoomukset apupuolueeksi ostihan hän Bernerin pois Kokoomuksen riveistä lupaamalla hänelle minisrerinpaikan. Hälytyskellot eivät Sipilä huumassa soineet, vaikka moni kokenut keskustalainen syrjäytettiin hallitusta muodostettaessa.

Keskustan äänestäjät pissi pahasti omaan nilkkaansa, seuraavassa hallituksessa tulee olemaan Kokoomus-Demarit-Vihreät, ja RKP silloin syrjäseutujen annetaan kuihtua, ja painopiste tulee olemaan kasvukeskuksiin.

Suomeen halutaan nousua ja työllisyyttä sitä ei tule jos unohdetaan kasvukeskukset siinä mielessä Vapaavuoren politiikka on oikeata. On kallista ylläpitää alueita jossa ei ole työtä ehkä pidemmällä tähtäimellä on hyväkin kun perinteinen keskustalainen politiikka on tullut tiensä päähän. Maaseudun ihmisten on vain muutettava kasvukeskuksiin etenkin nuoret rohkeasti kohti etelää siellä on tulevaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu