Tässä taas nähdään, että vain komea voi olla paras naiselle.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005623997.html
"Annukka kiinnitti oitis huomionsa komeaan mieheen, mutta tämän lipevä flirttailu ei tehnyt vaikutusta. Aurinkoisessa säässä Niko jopa heitti paitansa pois ja sai Annukan luulemaan itseään varsinaiseksi pelimieheksi."
"– Tuli puhetta siitä pesukoneesta, että Annukka ei osannut asentaa sitä. Mä tarjouduin sitten mennä asentamaan sitä pesukonetta, Niko kertoo Unelmahäät-sarjassa.
Ovelalla Annukalla oli vastaus heti valmiina. Hän totesi, ettei ollut ehtinyt asentaa konetta vielä ja myöntyi Nikon kutsuun. Unelmahäät-jaksossa nainen myöntää, että totuus oli kuitenkin hieman toinen.
– Keskustelu jäi siihen ja saman tien näppärän tyttönä menen irrottamaan pesukoneen seinästä. Eli olin laittanut sen kyllä kiinni jo ihan omin voimin. Ajattelin kuitenkin, että tulkoon laittamaan sen pesukoneen, kun hän halusi olla avulias, Annukka virnistää.
– Kuka nyt ei halua komeaa miestä sinkkunaisena asuntoonsa?"
Huomatkaa erityisesti viimeinen lause. Vaikka ruma mies olisi kantanut pesukoneen sisään, niin tuskin olisi Annukka irroittanut sitä seinästä, että ruma tulisi sen taas asentamaan.
Vain komeat miehet kelpaavat eli MAT!
"Komea Niko ilmestyi Annukan muuttoavuksi"
110
2722
Vastaukset
Siinä nyt taas naisen subjektiivinen kokemus komeasta. Ihan tavallisen näköinen mies miesten joukossa. Ja jollekin aina komea.
- 123ö
Aivan samaa mieltä, mitään ihmeellistä en kyllä tuossa ulkomuodossa huomannut ihan sisäsiistin näköinen kaveri mutta kauneus onkin katsojan silmässä.
- h567jh67
Vain naisen mielestä tuo mies on "ihan tavallisen näköinen". Useimmat meistä suomalaismiehistä voivat vain unelmissaan olla noin hyvän näköisiä.
h567jh67 kirjoitti:
Vain naisen mielestä tuo mies on "ihan tavallisen näköinen". Useimmat meistä suomalaismiehistä voivat vain unelmissaan olla noin hyvän näköisiä.
Ei ihmisen tarvi olla mitenkään erityisen hyvännäköinen löytääkseen kumppanin, joten muut positiiviset avut käyttöön jotka kompensoivat sitä mitä sulta mielestäsi puuttuu.
Ehkäpä itse arvotat itsesi ulkoisesti liian alas, kun vertailet itseäsi muihin. Aina jollain on jotakin mitä sulla ei ole. Mutta idea onkin päästä eteenpäin niillä mitä sulla on.
Samahan se kaikilla on. Yhellä on kauheesti järkeä ja tietoa, toisella vaikkapa tietoa, yks on kaunis kuin ruusunnuppu, joku on onnekas ja hyvät asiat tapahtuu järjestään hälle, jollakin aina jotakin. Turhaa kilpailla paremmuudestaan, vaan löytää ne joille sä olet hyvä tommosena.- h567jh67
Nicitönnä kirjoitti:
Ei ihmisen tarvi olla mitenkään erityisen hyvännäköinen löytääkseen kumppanin, joten muut positiiviset avut käyttöön jotka kompensoivat sitä mitä sulta mielestäsi puuttuu.
Ehkäpä itse arvotat itsesi ulkoisesti liian alas, kun vertailet itseäsi muihin. Aina jollain on jotakin mitä sulla ei ole. Mutta idea onkin päästä eteenpäin niillä mitä sulla on.
Samahan se kaikilla on. Yhellä on kauheesti järkeä ja tietoa, toisella vaikkapa tietoa, yks on kaunis kuin ruusunnuppu, joku on onnekas ja hyvät asiat tapahtuu järjestään hälle, jollakin aina jotakin. Turhaa kilpailla paremmuudestaan, vaan löytää ne joille sä olet hyvä tommosena.Älä vaihda aihetta. Kyse oli siitä onko tuo mies komea ja onhan hän.
h567jh67 kirjoitti:
Älä vaihda aihetta. Kyse oli siitä onko tuo mies komea ja onhan hän.
No kuten sanoin subjektiivinen näkemys. Minusta ihan tavallisen näköinen mies.
- h567jh67
Nicitönnä kirjoitti:
No kuten sanoin subjektiivinen näkemys. Minusta ihan tavallisen näköinen mies.
Sitähän minä sanoin: selvästi tavallista komeampi mies on useimpien naisten mielestä siitä huolimatta "ihan tavallisen näköinen", ja oikeasti tavallisen näköinen mies on useimpien naisten mielestä sitten tavallista rumemman näköinen.

No minusta tuon näköisiä miehiä tallaa vastaan joka toinen melkeinpä kadulla. Ehkäpä mä vaan tykkään enemmän niistä ns. poikkeavista piirteistä, kun tasapäisen saman näköisistä. Oon huomannut, että enemmän kiinnostaa vähän massasta poikkeavat piirteet, kun tusinataikina.

Joku vino nenä, epätasaiset hampaat, toinen silmä isompi kun toinen tai joku nk. virhe kasvoissa on mielenkiintoinen. Tuossa miehessä ei ole mitään vikaa, en minä sillä mutta hän vain ei erotu kadulla muista mitenkään.
- h567jh67
Nicitönnä kirjoitti:
No minusta tuon näköisiä miehiä tallaa vastaan joka toinen melkeinpä kadulla. Ehkäpä mä vaan tykkään enemmän niistä ns. poikkeavista piirteistä, kun tasapäisen saman näköisistä. Oon huomannut, että enemmän kiinnostaa vähän massasta poikkeavat piirteet, kun tusinataikina.
Vaan entäs jos ei ole massasta pätkääkään poikkeava eikä komea?
h567jh67 kirjoitti:
Vaan entäs jos ei ole massasta pätkääkään poikkeava eikä komea?
Mjaa, luultavasti sitten on mielenkiintoinen ainakin ulkoisesti. Mietippä tusina saman näköisiä blondeja riviin, joilla kaikilla on blondattu pitkä tekotukka, pitkät ripset ja kaikki mahdolliset pushupit ja tällingit. Ne on ihan samasta tuutista puristettu joka nainen ja ei ne ole enää mielenkiintoisia. Ne on toistensa klooneja.
sama pätte miehiin, jotka on kuin yhdestä tuubiosta puriostettuja, voivat olla ihan siistejä ja huoliteltuja, mutta ihan kun kaikki olis yhtä samaa miestä ekasta viimeiseen. Turtuu kattelemaan ns. tasalaatuisia naamoja.
Voi kuulostaa tylylle, mutta mä ainakin haen ihmisessä piirteitä mitkä erottaa sen tusinasta niin sanotusti.Nicitönnä kirjoitti:
Mjaa, luultavasti sitten on mielenkiintoinen ainakin ulkoisesti. Mietippä tusina saman näköisiä blondeja riviin, joilla kaikilla on blondattu pitkä tekotukka, pitkät ripset ja kaikki mahdolliset pushupit ja tällingit. Ne on ihan samasta tuutista puristettu joka nainen ja ei ne ole enää mielenkiintoisia. Ne on toistensa klooneja.
sama pätte miehiin, jotka on kuin yhdestä tuubiosta puriostettuja, voivat olla ihan siistejä ja huoliteltuja, mutta ihan kun kaikki olis yhtä samaa miestä ekasta viimeiseen. Turtuu kattelemaan ns. tasalaatuisia naamoja.
Voi kuulostaa tylylle, mutta mä ainakin haen ihmisessä piirteitä mitkä erottaa sen tusinasta niin sanotusti.Nuorta Simo Silmua olen joskus kehunut hyvännäköiseksi mieheksi, mutta arvaappa vaan onko sille naureskeltu. Hän ns. tavallisen näköinen, mutta tavallisen hyvännäköinen. :D
Miehet varsinkin naureskelee, että äääh eikä oo minkään näkönen. Mutta kun minusta oli nuorena hyvännäköinen. Nyt on tietty häppä maistunut sen verran, ettei voi enää sanoa samaa, sori vaan Simppa. Mutta nuorena...Nicitönnä kirjoitti:
Nuorta Simo Silmua olen joskus kehunut hyvännäköiseksi mieheksi, mutta arvaappa vaan onko sille naureskeltu. Hän ns. tavallisen näköinen, mutta tavallisen hyvännäköinen. :D
Miehet varsinkin naureskelee, että äääh eikä oo minkään näkönen. Mutta kun minusta oli nuorena hyvännäköinen. Nyt on tietty häppä maistunut sen verran, ettei voi enää sanoa samaa, sori vaan Simppa. Mutta nuorena...Onhan sillä ohut runko ja korvissa kokoa, kuten toiset on mullekin ilkkuneet mutta minusta se on ihana. Ei sillä vaan mitään mahda, kun joku säväyttää se säväyttää. :)
https://www.youtube.com/watch?v=MjCeS8KSsHc
Semmosta se on...- h567jh67
Nicitönnä kirjoitti:
Mjaa, luultavasti sitten on mielenkiintoinen ainakin ulkoisesti. Mietippä tusina saman näköisiä blondeja riviin, joilla kaikilla on blondattu pitkä tekotukka, pitkät ripset ja kaikki mahdolliset pushupit ja tällingit. Ne on ihan samasta tuutista puristettu joka nainen ja ei ne ole enää mielenkiintoisia. Ne on toistensa klooneja.
sama pätte miehiin, jotka on kuin yhdestä tuubiosta puriostettuja, voivat olla ihan siistejä ja huoliteltuja, mutta ihan kun kaikki olis yhtä samaa miestä ekasta viimeiseen. Turtuu kattelemaan ns. tasalaatuisia naamoja.
Voi kuulostaa tylylle, mutta mä ainakin haen ihmisessä piirteitä mitkä erottaa sen tusinasta niin sanotusti.Siis epäkomeita mutta epäoriginelleja (samankokoiset silmät, suora nenä ja hampaat ojennuksessa) tavismiehiähän on kaikista eniten, heitä ei lasketa tusinoittain vaan krosseittain.
Esimerkki: jotkut naiset tykkäävät blondimiehistä, jotkut tummatukkaisista, marginaaliin tehoaa kalju, mutta kukaan ei ole koskaan sanonut että hän on aivan hulluna suomalaisittain yleisimpään asvaltinharmaaseen hiusväriin. h567jh67 kirjoitti:
Siis epäkomeita mutta epäoriginelleja (samankokoiset silmät, suora nenä ja hampaat ojennuksessa) tavismiehiähän on kaikista eniten, heitä ei lasketa tusinoittain vaan krosseittain.
Esimerkki: jotkut naiset tykkäävät blondimiehistä, jotkut tummatukkaisista, marginaaliin tehoaa kalju, mutta kukaan ei ole koskaan sanonut että hän on aivan hulluna suomalaisittain yleisimpään asvaltinharmaaseen hiusväriin.Selvä. Luin ensin crocseittain.
Jotkut naiset tykkää myös punatukkaisista noiden blondin, ristiverisen ja tumman lisäksi.
Mistä iso osa naisista ilmoittaa pitävänsä, niin en itse taas hirveesti tykkää on ruskeat silmät, en sille mitään mahda. En vaan ole koskaan tuntenut mitään vetoa niihin. Ne ei näytä napille eikä suklaalle, vain hankalasti tulkittaville mustuaisineen. Tai mihin ei myöskään ole ollut ikinä vetoa, etnisesti tummiin miehiin. Mutta eipä sitä kellekkään päin naamaa kehtaa sanoa. Tuntuu niin pikkumaiselle. Mikä kiehtoo yhtä ei kiehdo aina toista.
Jos miehiä silleen lajiteltais, kuka haluu ruskee silmäset ja etnisesti tummat, niin ne saisi kaikki laittaa jollekin joka ne haluaa. Mut vois jättää ilman. Enkä mä tätäkään kehtaisi koskaan kellekkään sanoa face to faca, vaikka täällä kehtaankin.
Joku tukka taas on sitte yhdentekevä asia, vaikka valehtelematta vahva hius on hyvännäköinen, niin rehellinen kalju taas ilman piilokampauksia on yhtä hyvä.
Maantieharmaa tukka on ihan hyvä, mullakin taitaa nykyään olla hius suht koht tummunut vaalesta semmoiseksi. Ei se enää ihan puhdas eloveena blondikaan ole...
Hiuksia voi värjätä, jos joku sävy ahdistaa. :)
- Eipelkkäähuutelua
Naiset osaa ja uskaltaa 👌
Nikille KomeatAsentelee
<<Vain komeat miehet kelpaavat eli MAT!>>
Ei pidä paikkaansa. Komeista miehistä voi valita, jos saa vastakkaista kiinostusta, mutta jos valitsijatytön mielestä komeita ei ole tarjolla, hän alentaa tasovaatimustaan ja ottaa vähemmän komean.
Parinvalinnan oleellinen osa on tasovaatimuksen laskeminen. Se tapahtuu tiedostamatta, alitajuisesti. Rakastuminen komeaan on aito, mutta jos sellaista ei ole saatavilla, rakastuminen vähemmän komeaan on myös aito. Lopputulema on se, mikä sosiologisissa havaintotutkimuksissakin on havaittu, että melkein kaikki saavat parikseen liki omantasoisensa. Hajonta on pieni.
Olisi luonnonvastaista, jos rakastuisi alempitasoiseen, kuin saa.Ja ns.vähemmän komea voi olla tunteiden myötä kaikista komein. Siis se joka rivissä ei ensinäkemältä ollut vielä se kaikista komein.
Yhteisillä arvoilla, yhteisillä asioilla ja ihmistä kohtaan muodostuneilla tunteilla on valtava merkitys siinäkin miltä ihminen meidän silmiimme näyttää.
Oma rakas on ihmisjoukossa se jota silmineen aina haeskelee, jos erillään pyöritään vaikkapa kaupassa tai sovitaan tapaaminen jossakin. Se pomppaa sieltä muiden joukosta kirkkaimpana ja sulle niin arvokkaana esiin. Vain hänet näkee sydämelläänkin ja sen kautta se oma rakas on se upein ihminen koko siinä laumassa.
Muut on kuoria rinnalla.
Jos taas kävelee katsellen muuten vaan ihmisiä ja ulkonäköjä, huomaa pitävänsä erilaisista ominaisuuksista. Jotkut asiat korostuu enemmän, toiset vähemmän mutta taaskin ihmisen käytös ja mielikuva vaikuttaa siihen miten näet kokonaisuuden. Ja miten pian sivuutat koko tyypin, ihan sama minkä näköinen hän on.Nicitönnä kirjoitti:
Ja ns.vähemmän komea voi olla tunteiden myötä kaikista komein. Siis se joka rivissä ei ensinäkemältä ollut vielä se kaikista komein.
Yhteisillä arvoilla, yhteisillä asioilla ja ihmistä kohtaan muodostuneilla tunteilla on valtava merkitys siinäkin miltä ihminen meidän silmiimme näyttää.
Oma rakas on ihmisjoukossa se jota silmineen aina haeskelee, jos erillään pyöritään vaikkapa kaupassa tai sovitaan tapaaminen jossakin. Se pomppaa sieltä muiden joukosta kirkkaimpana ja sulle niin arvokkaana esiin. Vain hänet näkee sydämelläänkin ja sen kautta se oma rakas on se upein ihminen koko siinä laumassa.
Muut on kuoria rinnalla.
Jos taas kävelee katsellen muuten vaan ihmisiä ja ulkonäköjä, huomaa pitävänsä erilaisista ominaisuuksista. Jotkut asiat korostuu enemmän, toiset vähemmän mutta taaskin ihmisen käytös ja mielikuva vaikuttaa siihen miten näet kokonaisuuden. Ja miten pian sivuutat koko tyypin, ihan sama minkä näköinen hän on.Eli kyllähän varattunakin katselee hiukan erilailla ihmisiä ja myös ihmissuhdekokemusten myötä kiinnittää erilaisiin asioihin huomiota, kun kokemattomana. Semmonen mutu.
Kokemattomana tuntuu näkevän aika pintaan, kun kokemusten myötä osaa katsoa syvemmälle ihmistä.- Totuuss
Osut oikeaan siinämielessä, että nainen ottaa. Mies on vain tarjolla. Jokainen nainen ottaa sen komean niistä komeista vaihtoehdoista ja rumat jäävät automaattisesti rannalle. Jos komeita ei ole, vaan pelkkiä rumia silloin nainen elää joko sinkkuna, mutta jos välttämättä haluaa miehen, ottaa hän rumista sen jolla on tasokkain/hyvätuloisin ammatti tai on muuten vaan statuksekkain. Nainen rakastuu vain komeuteen ja sen jälkeen mammonaan.
Rumaan mieheen tyydytään ja on varmaa, jos joku komea mies vapautuu naisen tyydyttyä rumaan vaihtaa nainen sata varmasti ruman silloin komeaan. Siksihän on yleistä kuulla naisten suusta kun nainen muka yhtäkkiä lähti suhteesta ja päätyi heti uuteen suhteeseen, että "hän oli todennäköisesti miettinyt jo pitkään eroa" Totta. Nainen alkoi miettimään eroa heti pariuduttuaan rumemman miehen kanssa, kun ei komeita saanut. - Nainennnnnn
Totuuss kirjoitti:
Osut oikeaan siinämielessä, että nainen ottaa. Mies on vain tarjolla. Jokainen nainen ottaa sen komean niistä komeista vaihtoehdoista ja rumat jäävät automaattisesti rannalle. Jos komeita ei ole, vaan pelkkiä rumia silloin nainen elää joko sinkkuna, mutta jos välttämättä haluaa miehen, ottaa hän rumista sen jolla on tasokkain/hyvätuloisin ammatti tai on muuten vaan statuksekkain. Nainen rakastuu vain komeuteen ja sen jälkeen mammonaan.
Rumaan mieheen tyydytään ja on varmaa, jos joku komea mies vapautuu naisen tyydyttyä rumaan vaihtaa nainen sata varmasti ruman silloin komeaan. Siksihän on yleistä kuulla naisten suusta kun nainen muka yhtäkkiä lähti suhteesta ja päätyi heti uuteen suhteeseen, että "hän oli todennäköisesti miettinyt jo pitkään eroa" Totta. Nainen alkoi miettimään eroa heti pariuduttuaan rumemman miehen kanssa, kun ei komeita saanut.Miehelle komea on usein eri kun naiselle. On komeita ja komeita.
Sulle komea on ihan varmasti eri näköinen kun mulle. - Ätmelsson
Nainennnnnn kirjoitti:
Miehelle komea on usein eri kun naiselle. On komeita ja komeita.
Sulle komea on ihan varmasti eri näköinen kun mulle.Ei se ihan noin mene. Esim Mikko Leppilampi, Teemu Selänne....aivan varmasti komeita myös sulle. Kyllä niillä komeilla on aika samat pääpiirteet kasvoissa ja kropassa
Ätmelsson kirjoitti:
Ei se ihan noin mene. Esim Mikko Leppilampi, Teemu Selänne....aivan varmasti komeita myös sulle. Kyllä niillä komeilla on aika samat pääpiirteet kasvoissa ja kropassa
Ei todellakaan mies pysty arvioimaan toista miestä naisen silmin. Kyllä meillä on niin selvästi eriävät arviointiperustat, mutta kyllä positiivista korrelaatiotakin on.
Muuten, että Selänne ja Leppilampi ovat naisten mieleen, on minulle tuttua vain lukemani perusteella. En olisi muusta osannut arvioida.- Ätmelsson
rennostiM kirjoitti:
Ei todellakaan mies pysty arvioimaan toista miestä naisen silmin. Kyllä meillä on niin selvästi eriävät arviointiperustat, mutta kyllä positiivista korrelaatiotakin on.
Muuten, että Selänne ja Leppilampi ovat naisten mieleen, on minulle tuttua vain lukemani perusteella. En olisi muusta osannut arvioida.Heillä on isot urheilulliset kropat. Heillä on päässään jykevät leuat ja tuuheat hiukset. Suussa suora ja valkea hammasrivistö sekä korkeat poskipäät. Seuraavaksi kun näet tuon kuvailun kaltaisen miehen niin käyppä kysyy: koska herra on viimeksi pillua saanut?
Ei se varmaan sano et kaks ja puol vuotta sitten - Nainennnnnn
Ätmelsson kirjoitti:
Ei se ihan noin mene. Esim Mikko Leppilampi, Teemu Selänne....aivan varmasti komeita myös sulle. Kyllä niillä komeilla on aika samat pääpiirteet kasvoissa ja kropassa
Leppilampi/Selänne on kaukana komeudesta, sellaisesta joka on minun mieleen.
Nainennnnnn kirjoitti:
Leppilampi/Selänne on kaukana komeudesta, sellaisesta joka on minun mieleen.
Ei ole mikään uusia asia ja yllätys että juuri yksikään mies ei ole komea palstan naisten mielestä.
- RumaMiesToteaa
Totuuss kirjoitti:
Osut oikeaan siinämielessä, että nainen ottaa. Mies on vain tarjolla. Jokainen nainen ottaa sen komean niistä komeista vaihtoehdoista ja rumat jäävät automaattisesti rannalle. Jos komeita ei ole, vaan pelkkiä rumia silloin nainen elää joko sinkkuna, mutta jos välttämättä haluaa miehen, ottaa hän rumista sen jolla on tasokkain/hyvätuloisin ammatti tai on muuten vaan statuksekkain. Nainen rakastuu vain komeuteen ja sen jälkeen mammonaan.
Rumaan mieheen tyydytään ja on varmaa, jos joku komea mies vapautuu naisen tyydyttyä rumaan vaihtaa nainen sata varmasti ruman silloin komeaan. Siksihän on yleistä kuulla naisten suusta kun nainen muka yhtäkkiä lähti suhteesta ja päätyi heti uuteen suhteeseen, että "hän oli todennäköisesti miettinyt jo pitkään eroa" Totta. Nainen alkoi miettimään eroa heti pariuduttuaan rumemman miehen kanssa, kun ei komeita saanut.Ruma mies on naiselle vähän, kuin auton vararengas, jolla ajetaan sen verran, kunnes saadaan uusi rengas tilalle.
Eli nainen jättää ruman miehen aina, kun komeampi mies ilmaantuu paikalle.
Nainen ei jää myöskään rumaa miestä ikävöimään. - vähänniinkuinnoin
RumaMiesToteaa kirjoitti:
Ruma mies on naiselle vähän, kuin auton vararengas, jolla ajetaan sen verran, kunnes saadaan uusi rengas tilalle.
Eli nainen jättää ruman miehen aina, kun komeampi mies ilmaantuu paikalle.
Nainen ei jää myöskään rumaa miestä ikävöimään.Paitsi nykyautoissa vararengaskin on jätetty pois ja tilalla on paikkauskompressori. Eli se on vähän kuin ailahtelevainen komea mies. Ensin rengas (mies) rikkoutuu (tekee laittomuuksia, väkivaltaa jne) jonka jälkeen hän viedään hetkeksi paikattavaksi tai linnaan sovittamaan tekonsa ja tulee taas paikattuna saman naisen elämään pyörimään. Nainen haluaa huolehtia koska komea. Rumamies on sama kuin se puhjennut rengas. Otetaan irti ja heitetään ojaan ja haetaan sitten uusi tilalle vaikka takakontissa olisikin se paikkauskompressori jolla pääsisi nilkuttaen rengasfirmaan.
Jotkut kuvittelevat, että henkilön markkina-arvo määräytyisi yhden tekijän, tässä esimerkiksi KOMEUDEN perusteella. Väärin. Markkina-arvo määräytyy kaikkien ominaisuuksien summana. Komeus on vain yksi tekijä. Esimerkiksi oleva tai oletettu tuleva yhteiskunnallinen asema, varakkuus ja älykkyys painavat erittäin paljon, jopa siina määrin, että tyttö haluaa miehen, joka ei ole komea.
- Joopati.joo
Tämä on vain teidän naisettomien palstapoikien juttuja. Kannattaisi yrittää tutustua naisiin.
- RumaMiesToteaa
Joopati.joo kirjoitti:
Tämä on vain teidän naisettomien palstapoikien juttuja. Kannattaisi yrittää tutustua naisiin.
Sähän sen sanoit, kun kommentoit edellistä viestiä, jossa mainittiin, että tyttö haluaa miehen, joka ei ole komea ja kommentoit, että kananttaisi tutustua naisiin.
Siis naisille kelpaa vain komeat ja varakkaat miehet PISTE!!!! Joopati.joo kirjoitti:
Tämä on vain teidän naisettomien palstapoikien juttuja. Kannattaisi yrittää tutustua naisiin.
Olen kahdeksannella vuosikymmenellä, tieteisiin perehtynyt, maisteri kahdessa eri tiedekunnassa. Käsitykseni parinvalinnasta on yliopistobiologian ja -sosiologian mukainen ja siellä opittu. Olen ollut maailman suloisimman tytön kanssa naimisissa jo 50 vuotta.
Käytät minusta halveksivaa nimitystä "palstapoika".- uskonjoo
RumaMiesToteaa kirjoitti:
Sähän sen sanoit, kun kommentoit edellistä viestiä, jossa mainittiin, että tyttö haluaa miehen, joka ei ole komea ja kommentoit, että kananttaisi tutustua naisiin.
Siis naisille kelpaa vain komeat ja varakkaat miehet PISTE!!!!Sukusi varatut miehet on kaikki komeita ja varakkaita.
- TotuusSattuuQC
rennostiM kirjoitti:
Olen kahdeksannella vuosikymmenellä, tieteisiin perehtynyt, maisteri kahdessa eri tiedekunnassa. Käsitykseni parinvalinnasta on yliopistobiologian ja -sosiologian mukainen ja siellä opittu. Olen ollut maailman suloisimman tytön kanssa naimisissa jo 50 vuotta.
Käytät minusta halveksivaa nimitystä "palstapoika"."Olen kahdeksannella vuosikymmenellä, tieteisiin perehtynyt, maisteri kahdessa eri tiedekunnassa. Käsitykseni parinvalinnasta on yliopistobiologian ja -sosiologian mukainen ja siellä opittu"
Valitettavasti kun on lukenut muita juttujasi niin se tieto on varsin pintapuolinen ja jonnekin vuosikymmenien takaiseen jämähtänyt. Yhtään lähdekirjaa käsityksiäsi tukemaan et enää löydä etkä muutenkaan mitään muuta perustelua kuin että kyllä sinä nämä asiat tiedät. - mklbgflrt
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Olen kahdeksannella vuosikymmenellä, tieteisiin perehtynyt, maisteri kahdessa eri tiedekunnassa. Käsitykseni parinvalinnasta on yliopistobiologian ja -sosiologian mukainen ja siellä opittu"
Valitettavasti kun on lukenut muita juttujasi niin se tieto on varsin pintapuolinen ja jonnekin vuosikymmenien takaiseen jämähtänyt. Yhtään lähdekirjaa käsityksiäsi tukemaan et enää löydä etkä muutenkaan mitään muuta perustelua kuin että kyllä sinä nämä asiat tiedät.Sinullahan ei mitään lähteitä ole koskaan ollutkaan, eikä aiheeseen liittyvää koulutustakaan, pelkää omahyväistä kaikentietävyyttä, läpeensä narsistista paskaa siis.
- RumaMiesToteaa
IS otsikko valehtelee, ei nainen miestä narrannut, eikä tehnyt aloitetta, vaan tämä komea mieshän soitti ja tarjoutui tulemaan asentamaan pesukoneen, johon nainen suostui.
Jos mies ei olisi soittanut naiselle verukkeena pesukoneen asennus, niin ei nainen olisi ottanut yhteyttä, koska naisen mielestä aloiteen teko kuuluu yksin miehelle.
Koska kyseessä oli komea mies, niin nainen päästi miehen oitis asuntoonsa, vaikka oli yksin ja ensimmäisellä kerralla mies oli riisunut jopa paitansa pois.
Jos vastaavassa tilanteessa olisi ollut ruma mies/ätmi, joka olisi tarjoutunut tulemaan asentamaan pesukoneen, niin nainen olisi kieltäytynyt tai lyönyt luurin korvaan.
Nainen ei koskaan päästä asuntoonsa rumaa miestä/ätmiä, varsinkaan, jos nainen asuu yksin.
Nainen olettaa, että Ruma mies/ätmi raiskaa naisen tai vähintään pahoinpitelee.
Naisten mielestä komean miehen voi päästää turvallisesti asuntoon, koska komea mieshän ei koskaa tekisi naiselle pahaa tai raiskaisi naista, kuten naiset olettavat ruman miehen/ätmin tekevän.
Jos komea mies alkaa koskettelemaan naista, niin se on naisen mielestä, että komea mies arvostaa naisen kaunista kehoa ja nainen ei vastustele.
Jos ruma mies/ätmi vaikka vahingossa hipaisisi naisen kämmentä, niin nainen reagoisi, että mitä vittua sä meinaat, älä kuule tuu mua kosketteleen, painu nyt vittuun täältä ja vähän äkkiä.- RumaMiesToteaa
Lisäksi tuo mies on hyväpalkkaisessa duunissa....
Kyllä mun asunnossa on käynyt aika "rumiakin" miehiä tai epäviehättäviä ja kiltisti ovat olleet. Käytös varmaan taas vaikuttaa siihenkin uskaltaako jonkun laskea ovesta sisään.
Nicitönnä kirjoitti:
Kyllä mun asunnossa on käynyt aika "rumiakin" miehiä tai epäviehättäviä ja kiltisti ovat olleet. Käytös varmaan taas vaikuttaa siihenkin uskaltaako jonkun laskea ovesta sisään.
Eri henkilöiden antama arvio, eroaa suuresti, mutta suuren arvioijaryhmän arvioitten keskiarvo asettaa arviotavat kuitenkin järjestykseen, josta näkyy arvioitavan taso. Niin kummalta, kuin se aluksi tuntuukin, yksittäisten parikkien taso, siis arvio toisistaan, ja mahdollisuus saada toisensa, asettuu lähekkäin. Selitys on se, että rakastuu lopulta sellaiseen, joka on samaa tasoa, vaikka aluksi on rakastunutkin yleensä tasoaan korkeampaan. Ja rakastuminen on aito, eikä mitään laskelmointia.
x x x
Kun aikoinaan näin tulevan puolisoni ensimmäisen kerran seurakunnan kerhossa, kerroin heti opiskelijakämppäkaverilleni, että olipa kerhossa kaunis tyttö. Kun aloimme seurustelemaan, sain havaita, että hän oli myös poikkeuksellisen miellyttävä luonne. Kaikki oli perin mutkatonta. Heti kohta sain hyväillä hänen sukupuolielimään. Hän ei pelkästään antanut tehdä niin, vaan myös neuvoi, mikä on herkin kohta. Hän myös hyväili herttaisesti kyrpääni.
Siihen aikaan tytöt eivät mitään pelänneet niin kuin sukupuoliyhteyttä, koska tuloksena saattoi olla huono maine tai peräti vahinkoraskaus. Tosin tytöt, myös tuttavat ilman romanssia, lähes poikkeuksetta nauttivat, kun piti sormeaan heidän emättimessään, mutta kaukana siitä, että olisivat jotakin neuvoneet. Kun ihastelin, miten erään tytön vittu oli kostea, hän sanoi, että se on "inhottavaa". Ei antanut katsoa vittuaan, mutta salli sormen työntämisen emättimeen.
Kun sitten aloin seurustella tulevan vaimoni kanssa, kysyin voinko myös katsoa hänen vittuaan. Herttainen vastaus oli: "Totta kai."
Varmaan nykyihmisille nämä ovat toisin, mutta elimme 60-lukua, jolloin ei mistään ollut saatavissa kuvaa naisen sukupuolielimistä. Seksuaalinen kiihottavuuden lisäksi oli kysymys myös selkeästä tiedonhalusta, miltä vittu näyttää.
Tutustumisemme sitten pani arviot hiukan toiseen järjestykseen, tärkeimmäksi tuli hellä luonne, sitten satumainen kauneus ja aivan suloinen vittu, jos näitä nyt voi maailman ihanimmalla tytöllä asettaa tärkeysjärjestykseen.
Kaikkein suloisimmin hänen hyväntahtoinen luonteensa on näkynyt, kun hän on avannut vittuaan myös toisille miehille, ilostuttaakseen heitä, ilman palkkaa.
Hän on todella suloinen!rennostiM kirjoitti:

Hän on todella suloinen!Mulle tuo tasoa korkeempi ja tasoa matalempi on hankala. Kun puhutaan jostakin ulkonäöstä. Ymmärrän tulotasot, elintasot ja semmoset erot.
Mutta en tuota ulkonäköjen tasoa. Minusta kun ne on vaan makuasioita.
Niin simppelisti, että on ihastunut kehen on ja sitten on joko saanut vastakaikua taikka ei. Sen enempää ei ole tasoja mietitty ulkomuodon suhteen. :D
Jos oon kelvannut, niin ok jos en niin katotaan joku muu.Nicitönnä kirjoitti:
Mulle tuo tasoa korkeempi ja tasoa matalempi on hankala. Kun puhutaan jostakin ulkonäöstä. Ymmärrän tulotasot, elintasot ja semmoset erot.
Mutta en tuota ulkonäköjen tasoa. Minusta kun ne on vaan makuasioita.
Niin simppelisti, että on ihastunut kehen on ja sitten on joko saanut vastakaikua taikka ei. Sen enempää ei ole tasoja mietitty ulkomuodon suhteen. :D
Jos oon kelvannut, niin ok jos en niin katotaan joku muu.Kyllä ulkonäkö korreloi moneen asiaan, erityisesti terveyteen, mutta moneen muuhunkin. Hyvän ulkonäön omaavat ovat keskimäärin selvästi terveempiä. Ulkonäön arvioinnissa on yksilöllisiä eroja, mutta jos arvioijia on useita, parhaat tulevat esille ja vastaavat enemmistön makua. Esimerkiksi missikisojen yleisöäänestys kasautuu voimakkaasti.
Parinvalinnassa suosittuja ovat kauniit/komeat, koska heidän terveytensa on parempi ja heidän kykynsä tuottaa lisääntymiskykyisia jälkeläisiä on siten suuri. Samaan suuntaan vaikuttavat myös älykkyys, oppineisuus, varakkuus sekä taidot. Ne ovat pohjimmiltaan osin geeniperäisiä ja siten valintaan vaikuttavia. Valinta ja rakastumisen syyt ovat tiedostamattomia, mutta tieteelinen tutkimus löytää syyt, ei tosin yksilökohtaisesti, mutta suurissa joukoissa olevina todennäköisyyksinä.
x x x
Muuten. Jotkut ovat sitä mieltä ettei toisen ulkonäköa saisi ollenkaan kommentoida. Astun nyt tietoisesti aidan yli. Luulen nikkikuvasi perusteella, että kelpaisit ulkonäkösi puolesta monelle muullekin. :-)rennostiM kirjoitti:
Kyllä ulkonäkö korreloi moneen asiaan, erityisesti terveyteen, mutta moneen muuhunkin. Hyvän ulkonäön omaavat ovat keskimäärin selvästi terveempiä. Ulkonäön arvioinnissa on yksilöllisiä eroja, mutta jos arvioijia on useita, parhaat tulevat esille ja vastaavat enemmistön makua. Esimerkiksi missikisojen yleisöäänestys kasautuu voimakkaasti.
Parinvalinnassa suosittuja ovat kauniit/komeat, koska heidän terveytensa on parempi ja heidän kykynsä tuottaa lisääntymiskykyisia jälkeläisiä on siten suuri. Samaan suuntaan vaikuttavat myös älykkyys, oppineisuus, varakkuus sekä taidot. Ne ovat pohjimmiltaan osin geeniperäisiä ja siten valintaan vaikuttavia. Valinta ja rakastumisen syyt ovat tiedostamattomia, mutta tieteelinen tutkimus löytää syyt, ei tosin yksilökohtaisesti, mutta suurissa joukoissa olevina todennäköisyyksinä.
x x x
Muuten. Jotkut ovat sitä mieltä ettei toisen ulkonäköa saisi ollenkaan kommentoida. Astun nyt tietoisesti aidan yli. Luulen nikkikuvasi perusteella, että kelpaisit ulkonäkösi puolesta monelle muullekin. :-)Heh, mulla ei ole koskaan ollut hyvää terveyttä. Hyvä peruskunto, mutta paljon erilaisia kroonisia sairauksia ja vaivoja. Siis lapsesta saakka.
Yleensä sairaskertomusten lukeminen hämmentää sairaanhoitajat ja lääkäritkin, että kuinka sä olet vielä siinä tällä historialla ja sairaskokemuksilla. Mulle se taas on selvää, että periksi antaminen olisi mun loppuni.
Elämää on eessäpäin, eikä periksi voi antaa jos meinaa elää. Vähän nauttiakin siitä elämästä ja mitä se antaa.☺️
Ehkäpä tuo terveys versus sairaus on se yksi iso syy miksi mun ympärillä ei tosiaan ole miehet pyörineet kilpaa ja pyörijätkin aika pian kyllästyneet. Sairastelevan ihmisen kanssa elämä on haastavaa ja epäspontaania. Ihan ymmärrettävää, että terveet saattaa kokea ahdistusta ja tulla aatoksiin, että ei tämmöstä jaksakaan.
Ei edes 5 kertaa kuukaudessa.☺️
Vaikka urhoollisesti olen koittanut aina olla valittamatta, ettei ihmiset kaikkoa. Ja mennä sisutellen huonotkin päivät, etten vaan olis ihmisistä heikoin lenkki jonka voi potkia pellolle...mutta lopputulos on, että on ollut helpompaa vetäytyy yksinäisyyteen, kun esittää tekotervettä ja reipasta.
Nykyään jo kaikki menee täydestä, kukaan huomaa mitään vikaa jos en ääneen kerro. 😉
Saa kai sitä kommentoida, jos kerran haluaa näytillä olla. Kiitos, mutta en kyllä nää omaa naamaani erityisen viehättävänä. Ei kai sitä itse kattele muutenkaan, niin kun muut. ☺️
Musta on ihan kiva, että olen siipalleni kelvannut, oishan hän voinut jonkun toisenkin tahtoa.Nicitönnä kirjoitti:
Heh, mulla ei ole koskaan ollut hyvää terveyttä. Hyvä peruskunto, mutta paljon erilaisia kroonisia sairauksia ja vaivoja. Siis lapsesta saakka.
Yleensä sairaskertomusten lukeminen hämmentää sairaanhoitajat ja lääkäritkin, että kuinka sä olet vielä siinä tällä historialla ja sairaskokemuksilla. Mulle se taas on selvää, että periksi antaminen olisi mun loppuni.
Elämää on eessäpäin, eikä periksi voi antaa jos meinaa elää. Vähän nauttiakin siitä elämästä ja mitä se antaa.☺️
Ehkäpä tuo terveys versus sairaus on se yksi iso syy miksi mun ympärillä ei tosiaan ole miehet pyörineet kilpaa ja pyörijätkin aika pian kyllästyneet. Sairastelevan ihmisen kanssa elämä on haastavaa ja epäspontaania. Ihan ymmärrettävää, että terveet saattaa kokea ahdistusta ja tulla aatoksiin, että ei tämmöstä jaksakaan.
Ei edes 5 kertaa kuukaudessa.☺️
Vaikka urhoollisesti olen koittanut aina olla valittamatta, ettei ihmiset kaikkoa. Ja mennä sisutellen huonotkin päivät, etten vaan olis ihmisistä heikoin lenkki jonka voi potkia pellolle...mutta lopputulos on, että on ollut helpompaa vetäytyy yksinäisyyteen, kun esittää tekotervettä ja reipasta.
Nykyään jo kaikki menee täydestä, kukaan huomaa mitään vikaa jos en ääneen kerro. 😉
Saa kai sitä kommentoida, jos kerran haluaa näytillä olla. Kiitos, mutta en kyllä nää omaa naamaani erityisen viehättävänä. Ei kai sitä itse kattele muutenkaan, niin kun muut. ☺️
Musta on ihan kiva, että olen siipalleni kelvannut, oishan hän voinut jonkun toisenkin tahtoa.Eipä ulkonäkö paljastakaan yksilön terveyttä aukottomasti, mutta valinta perustuukin todennäköisyyteen.
<<Sairastelevan ihmisen kanssa elämä on haastavaa ja epäspontaania.>>
Sinulla voi olla kauniin ulkonäön lisäksi muita seikkoja, jotka paljastavat taipumuksen sairastella.rennostiM kirjoitti:
Eipä ulkonäkö paljastakaan yksilön terveyttä aukottomasti, mutta valinta perustuukin todennäköisyyteen.
<<Sairastelevan ihmisen kanssa elämä on haastavaa ja epäspontaania.>>
Sinulla voi olla kauniin ulkonäön lisäksi muita seikkoja, jotka paljastavat taipumuksen sairastella.Nuorena ainakin olin todella hoikka tai voi sanoa laihaksi. Ja hyvin kalpea, joka on paitsi iholleni tyypillinen sävy myös sairastelun seurausta. Luultavasti olen ollut myös uupuneen näköinen ja poissaoleva.
Pahassa olossa siis vetäytyvä ja introvertti. Hissukka olen ollut ja ujo.
Nyt ei ikinä uskoisi edellä sanottua todeksi. Ujoutta, hissukkaa...
Ehkäpä miehet on haistaneet minusta sairauden? No en kyllä koskaan ollutkaan mitenkään aktiivinen hilluja, että kodin seinätkin on estäneet näkyvyyttä tulla miesten tietoisuuteen.☺️
Mutta mitä on tyttöporukalla kuljettu, niin mä olen ollut aina se jonka ympärillä ei pyöri ketään. 🤣
En ole onneksi katkera, kun asia on kuitenkin saatu kääntymään sikäli hyväksi, että vähän miesseikkailuja ja muutama ihan hyvä pidempi parisuhdekin
koettu...ja juuri sitä viimeisintä tässä läpi elän.
Ettei ihan olla täysin huomiotta jääty ja rakkautta vaille. Uskon, että se olisi kolkkoa jos ei ketään tai mitään koskaan olisi löytynyt minustakin tykkäämään.Nicitönnä kirjoitti:
Nuorena ainakin olin todella hoikka tai voi sanoa laihaksi. Ja hyvin kalpea, joka on paitsi iholleni tyypillinen sävy myös sairastelun seurausta. Luultavasti olen ollut myös uupuneen näköinen ja poissaoleva.
Pahassa olossa siis vetäytyvä ja introvertti. Hissukka olen ollut ja ujo.
Nyt ei ikinä uskoisi edellä sanottua todeksi. Ujoutta, hissukkaa...
Ehkäpä miehet on haistaneet minusta sairauden? No en kyllä koskaan ollutkaan mitenkään aktiivinen hilluja, että kodin seinätkin on estäneet näkyvyyttä tulla miesten tietoisuuteen.☺️
Mutta mitä on tyttöporukalla kuljettu, niin mä olen ollut aina se jonka ympärillä ei pyöri ketään. 🤣
En ole onneksi katkera, kun asia on kuitenkin saatu kääntymään sikäli hyväksi, että vähän miesseikkailuja ja muutama ihan hyvä pidempi parisuhdekin
koettu...ja juuri sitä viimeisintä tässä läpi elän.
Ettei ihan olla täysin huomiotta jääty ja rakkautta vaille. Uskon, että se olisi kolkkoa jos ei ketään tai mitään koskaan olisi löytynyt minustakin tykkäämään.Näkyy kuitenkin, että kyllä sinulla on ollut enemmän kysyntää kuin minulla. Oli muutama tyttöystävä ja muutama muukin tyttö, jonka emättimessä pidin sormeani jutellessamme, löysin suloisen vaimoni ja muutama herttainen tyttö on näyttänyt minulle kaunista vittuaan, mutta itse asiassa minulla on ollut vähän suhteita, joita voisi sanoa romansseiksi. Tosin en ole tarvinnutkaan, sillä vaimoni on niin kultainen.
Ujo minäkin olin nuorena, sietämättömän ujo, mutta uusi aika sai minut jo 60-luvulta lähtien kokonaan hylkäämään entisen ajattelun. Nyt uskallan puhua jo rohkeammin kuin moni muu, koska tiedän, mitä ihmisten päässä pyörii.rennostiM kirjoitti:
Näkyy kuitenkin, että kyllä sinulla on ollut enemmän kysyntää kuin minulla. Oli muutama tyttöystävä ja muutama muukin tyttö, jonka emättimessä pidin sormeani jutellessamme, löysin suloisen vaimoni ja muutama herttainen tyttö on näyttänyt minulle kaunista vittuaan, mutta itse asiassa minulla on ollut vähän suhteita, joita voisi sanoa romansseiksi. Tosin en ole tarvinnutkaan, sillä vaimoni on niin kultainen.
Ujo minäkin olin nuorena, sietämättömän ujo, mutta uusi aika sai minut jo 60-luvulta lähtien kokonaan hylkäämään entisen ajattelun. Nyt uskallan puhua jo rohkeammin kuin moni muu, koska tiedän, mitä ihmisten päässä pyörii.Taitaa niitä kiinnostuneita olla joku kymmenkunta, kuka sitten oikeesti ja kuka enemmän leikisti kiinnostunut. Lasken kiinnostuneiksi ne, jotka ovat asiansa ilmaisseet...salaa ihastuneita en tietenkään voi tietää. Onko sellaisia vai ei...
Miesseikkailut on vähäisiksi jääneet ja tiedä sitten voiko niitä seikkailuksi sanoa, korkeintaan lyhyeksi seurusteluksi. Ehkäpä niitä ei voi alle vuoden mittaisia laskea oikeen seurusteluksikaan?
En tiedä. 7 intiimiä suhdetta on tähän ikään ehtinyt tulla ja minusta siinä on aivan tarpeeksi pian 42 ikäiselle.
Mukavintahan se olis, jos olisi löytänyt laakista sen jonka kanssa vanhentua. Ei kiinnosta vaihdella miehiä vaihtamisen ilosta. Mutta ei ole osannut valkata ja varttua, niinpä on tehty ja nähty mikä on tehty ja nähty.
Ujous karisee, kun joutuu alttiiksi ihmisille ja tilanteille missä pitää rohjeta toimia ihmisten kanssa yhteistyössä. Ettei voi olla hiljaa ja vaiti, vaan on pakko saada sanat suustaan ulos ja puhua.- RumaMiesToteaa
Nicitönnä kirjoitti:
Kyllä mun asunnossa on käynyt aika "rumiakin" miehiä tai epäviehättäviä ja kiltisti ovat olleet. Käytös varmaan taas vaikuttaa siihenkin uskaltaako jonkun laskea ovesta sisään.
Yli puoli vuotta olen erään naisen kanssa kuulumisia vaihtanut, kun ollaan nähty, mutta se on varma asia, että hänen luokseen minulla ei ole mitään asiaa, vaikka hän sinkku onkin, mutta olen senverran ruma mies, ettei hän minua tule koskaan kotiinsa kutsumaan.
Vaikka olen luonteeltani hyvin kiltti ihminen, enkä edes uskaltaisi koskea naiseen.
Joten en edes viitsi ehdottaa edes kahville menoa kahvilaan, koska tuskin hän edes lähtisi kahville.
Jos juttelee kanssani, niin sehän ei vielä merkitse yhtään mitään. Ihmisethän voi jutella toisilleen ilman mitään sen kummempaa tarkoitusta.
Enkä viitsi ängetä hänen elämäänsä, kun tällainen rumilus olen, ettei hänen elämänsä menen pilalle, kun häntä varten on jossain komeampiakin miehiä odottamassa vaan sopivaa hetkeä ja aikaa kohdata toisensa. Nicitönnä kirjoitti:
Taitaa niitä kiinnostuneita olla joku kymmenkunta, kuka sitten oikeesti ja kuka enemmän leikisti kiinnostunut. Lasken kiinnostuneiksi ne, jotka ovat asiansa ilmaisseet...salaa ihastuneita en tietenkään voi tietää. Onko sellaisia vai ei...
Miesseikkailut on vähäisiksi jääneet ja tiedä sitten voiko niitä seikkailuksi sanoa, korkeintaan lyhyeksi seurusteluksi. Ehkäpä niitä ei voi alle vuoden mittaisia laskea oikeen seurusteluksikaan?
En tiedä. 7 intiimiä suhdetta on tähän ikään ehtinyt tulla ja minusta siinä on aivan tarpeeksi pian 42 ikäiselle.
Mukavintahan se olis, jos olisi löytänyt laakista sen jonka kanssa vanhentua. Ei kiinnosta vaihdella miehiä vaihtamisen ilosta. Mutta ei ole osannut valkata ja varttua, niinpä on tehty ja nähty mikä on tehty ja nähty.
Ujous karisee, kun joutuu alttiiksi ihmisille ja tilanteille missä pitää rohjeta toimia ihmisten kanssa yhteistyössä. Ettei voi olla hiljaa ja vaiti, vaan on pakko saada sanat suustaan ulos ja puhua.<<En tiedä. 7 intiimiä suhdetta on tähän ikään ehtinyt tulla ja minusta siinä on aivan tarpeeksi pian 42 ikäiselle.>>
Olemme vahvasti eriaikaisia, joten vertaaminen on aika vaikeaa. Omassa nuoruudessani ei ollut saatavana e-pillereitä, joiden olemassaolo rajähdysmäisesti lisäsi nuorten yhdyntöjen määrää. Tavallisinta oli, että nuoret hyväilivät toistensa sukupuolielimiä orgasmiin asti. Nimitettiin pettingiksi. Nykyisin vastaavassa tilanteessa yhdyntä on etusijalla, eikä pettingistä puhuta enää juuri mitään.
Kyselytutkimusten mukaan ihmiset kertovat yhdyntäpartnereita olleen keskimäärin noin 15.rennostiM kirjoitti:
<<En tiedä. 7 intiimiä suhdetta on tähän ikään ehtinyt tulla ja minusta siinä on aivan tarpeeksi pian 42 ikäiselle.>>
Olemme vahvasti eriaikaisia, joten vertaaminen on aika vaikeaa. Omassa nuoruudessani ei ollut saatavana e-pillereitä, joiden olemassaolo rajähdysmäisesti lisäsi nuorten yhdyntöjen määrää. Tavallisinta oli, että nuoret hyväilivät toistensa sukupuolielimiä orgasmiin asti. Nimitettiin pettingiksi. Nykyisin vastaavassa tilanteessa yhdyntä on etusijalla, eikä pettingistä puhuta enää juuri mitään.
Kyselytutkimusten mukaan ihmiset kertovat yhdyntäpartnereita olleen keskimäärin noin 15.Juu tosiaan olemme eri ikäluokkaa ja ajat on vuosikymmenien saatossa muuttuneet monelta osin. Minusta tuo 15 kuulostaa aika määrältä, jos ne kaikki miettii tuohon riviin tai jonoon. Mä en ole kovin avoin ns. seksisuhteille edes ajatuksen tasolla. Vaikuttaa varmasti kasvatus, mutta myös oma luonne joka kaipaa seksuaaliseen kiinnostumiseen muutakin, kun vastakkaiset sukuelimet ja tilaisuuden.
Pitäisi olla siis ainakin hyvin voimakkasti ihastunut ja mieltynyt toiseen. Ja se ei tapahdu ihan hetkessä ja ensi näkemältä. Vielä vähemmän, mitä enemmän on astunut ihmisten kanssa harhaan. Sitä tarkemmaksi oikeestaan on vaan käynyt olla hosumatta.
Vaatii aikaa, että ehtii tutustua toisen ajatuksiin ja käytännössäkin tapaamaan. Nuorena kyllä tuli muutaman kerran toimittua nopeasti, vain toisen takia. Mutta itselle siitä jäi tosi huono fiilis.
Tuntui, että toimi itseään vastaan ja niin kun ei ollut itselleen reilu ja ooteellut niin kauan, kun itsestä oikeasti hyvälle olisi tuntunut. Mutta silloin joskus sitä ajatteli ulkoa tulevia paineita enemmän, kun itseään. Ja sitten jäi kaivelemaan jälkikäteen.
Toiset ei oikeestaan osaa katua mitään, eikä halua katua mitään. Mieskin sanoo usein, ettei ole taipumuksia katua mitään tehtyä. Mun korvaan se kuulosta aika kauheelle. Heh.
Mulla taas joskus tuntuu olevan liiankin voimkas tuo katumisen taito tai ominaisuus. Ihan kun se kauheesti mitään jälkeenpäin auttaisi. Jotkut asiat vaan jää kaivelemaan. Ettei ne mennyt niin kun olisi tuntunut hyvälle mennä. :)
Välillä miettii, että liiallinen oikeustaju tai miksikä sitä sanotaan haittaa vaan omaa elämistä. :DNicitönnä kirjoitti:
Juu tosiaan olemme eri ikäluokkaa ja ajat on vuosikymmenien saatossa muuttuneet monelta osin. Minusta tuo 15 kuulostaa aika määrältä, jos ne kaikki miettii tuohon riviin tai jonoon. Mä en ole kovin avoin ns. seksisuhteille edes ajatuksen tasolla. Vaikuttaa varmasti kasvatus, mutta myös oma luonne joka kaipaa seksuaaliseen kiinnostumiseen muutakin, kun vastakkaiset sukuelimet ja tilaisuuden.
Pitäisi olla siis ainakin hyvin voimakkasti ihastunut ja mieltynyt toiseen. Ja se ei tapahdu ihan hetkessä ja ensi näkemältä. Vielä vähemmän, mitä enemmän on astunut ihmisten kanssa harhaan. Sitä tarkemmaksi oikeestaan on vaan käynyt olla hosumatta.
Vaatii aikaa, että ehtii tutustua toisen ajatuksiin ja käytännössäkin tapaamaan. Nuorena kyllä tuli muutaman kerran toimittua nopeasti, vain toisen takia. Mutta itselle siitä jäi tosi huono fiilis.
Tuntui, että toimi itseään vastaan ja niin kun ei ollut itselleen reilu ja ooteellut niin kauan, kun itsestä oikeasti hyvälle olisi tuntunut. Mutta silloin joskus sitä ajatteli ulkoa tulevia paineita enemmän, kun itseään. Ja sitten jäi kaivelemaan jälkikäteen.
Toiset ei oikeestaan osaa katua mitään, eikä halua katua mitään. Mieskin sanoo usein, ettei ole taipumuksia katua mitään tehtyä. Mun korvaan se kuulosta aika kauheelle. Heh.
Mulla taas joskus tuntuu olevan liiankin voimkas tuo katumisen taito tai ominaisuus. Ihan kun se kauheesti mitään jälkeenpäin auttaisi. Jotkut asiat vaan jää kaivelemaan. Ettei ne mennyt niin kun olisi tuntunut hyvälle mennä. :)
Välillä miettii, että liiallinen oikeustaju tai miksikä sitä sanotaan haittaa vaan omaa elämistä. :DMinullekin katuminen on käsitteellisesti sikäli vierasta, että en usko, että tapahtumat olisivat voineet mennä toisin. Vaikka osa tapahtumista on satunnaisia, mitä mieltä oli sanoa, että ne olisivat voineet käydä toisin, kun kuitenkin kävivät sen ainoan kerran juuri näin. En usko johonkin yliminään tai tahdonvapauteen.
Mutta ei siitä pääse mihinkään, että meillä on aivoissa sellainen toiminto, joka aiheuttaa ahdistusta, kun oman toiminnan tuloksena asiat eivät ole menneet "niinkuin pitäisi". Ns. katumus onkin minulla enemmän ahdistuksen luonteista, joskus kalvavan ahdistuksen. Jopa aivan pienenä väärin tekemäni asiat nousevat ahdistavina mieleeni. Niitä voisi keventää alkoholilla, mutta koska olen kuivilla oleva alkoholisti, se ei käy. Alkoholi on erityisen tehokas ahdistuksen poistaja. On esitetty, että alkoholismi olisi eräänlaista itselääkintää.
Myös järjestää itselleen runsasta tekemistä on keino vähentää ahdistusta, ettei joutaisi niin paljon miettimään ahdistavia asioita. Sitähän on osittain tämä kirjoittelunikin. Eläkkeellä olevana ja väsyneenä, aivoverenvuodon jälkitilasta kärsivänä, toimintani on hyvin rajoitettua, mutta aika ajoin kevennän oloani kirjoittamalla tänne ja saan uutta ajateltavaa.
<<Välillä miettii, että liiallinen oikeustaju tai miksikä sitä sanotaan haittaa vaan omaa elämistä.>>>
Kyllä se haittaa minuakin. Useimmin olen joutunut hankaluuksiin jonkun sadistin kanssa, kun olen puolustanut hänen kiusaamaansa ihmistä. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka ovat hiljaa säilyttääkseen oman nahkansa. Minulle se vain ei onnistu. Ja paljon haittaa tuottaa myös liian kovien moraalisten tavoitteiden asettaminen itselle. Minun tavoitteeni on ollut rakkaus, jota en ole pystynyt täyttämään. Sen sijaan seksuaalinen kireys ei ole tavoitteeni ollenkaan. Pyrin vapauttamaan myös muita ihmisiä, jotka kantavat seksiasioissa kehnoudentuntoa. : -)rennostiM kirjoitti:
Minullekin katuminen on käsitteellisesti sikäli vierasta, että en usko, että tapahtumat olisivat voineet mennä toisin. Vaikka osa tapahtumista on satunnaisia, mitä mieltä oli sanoa, että ne olisivat voineet käydä toisin, kun kuitenkin kävivät sen ainoan kerran juuri näin. En usko johonkin yliminään tai tahdonvapauteen.
Mutta ei siitä pääse mihinkään, että meillä on aivoissa sellainen toiminto, joka aiheuttaa ahdistusta, kun oman toiminnan tuloksena asiat eivät ole menneet "niinkuin pitäisi". Ns. katumus onkin minulla enemmän ahdistuksen luonteista, joskus kalvavan ahdistuksen. Jopa aivan pienenä väärin tekemäni asiat nousevat ahdistavina mieleeni. Niitä voisi keventää alkoholilla, mutta koska olen kuivilla oleva alkoholisti, se ei käy. Alkoholi on erityisen tehokas ahdistuksen poistaja. On esitetty, että alkoholismi olisi eräänlaista itselääkintää.
Myös järjestää itselleen runsasta tekemistä on keino vähentää ahdistusta, ettei joutaisi niin paljon miettimään ahdistavia asioita. Sitähän on osittain tämä kirjoittelunikin. Eläkkeellä olevana ja väsyneenä, aivoverenvuodon jälkitilasta kärsivänä, toimintani on hyvin rajoitettua, mutta aika ajoin kevennän oloani kirjoittamalla tänne ja saan uutta ajateltavaa.
<<Välillä miettii, että liiallinen oikeustaju tai miksikä sitä sanotaan haittaa vaan omaa elämistä.>>>
Kyllä se haittaa minuakin. Useimmin olen joutunut hankaluuksiin jonkun sadistin kanssa, kun olen puolustanut hänen kiusaamaansa ihmistä. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka ovat hiljaa säilyttääkseen oman nahkansa. Minulle se vain ei onnistu. Ja paljon haittaa tuottaa myös liian kovien moraalisten tavoitteiden asettaminen itselle. Minun tavoitteeni on ollut rakkaus, jota en ole pystynyt täyttämään. Sen sijaan seksuaalinen kireys ei ole tavoitteeni ollenkaan. Pyrin vapauttamaan myös muita ihmisiä, jotka kantavat seksiasioissa kehnoudentuntoa. : -)Tuollaisesta ahdistuksesta voisi varmaan itsekin puhua. Keljuttaa joku mehtähän mennyt asia, johon oman mielen mukaan olisi tarvinut kyetä enemmän vaikuttamaan. Jotakin sellaista.
Juu, viisasta olla ilman alkoholia, jos se kerran otta pian ylivallan ja sinullakin terveydentila vaakalaudalla sen suhteen helposti olisi. Tännehän on hyvä purkaa ja vastaanottaa uusia näkemyksiäkin muilta eläjiltä.
Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa. Mun pahin mörkö taitaa olla stressi ja suorituspaineiden ottaminen ihan älyttömistäkin asioista. Ulkoisesti voin olla tyyny, mutta sisällä keittää. Ja on paine päällä. Mullekin tämä kirjoittelu on jonkunlaista terapiaa ja tuntuu hyvälle kohdata ajatusten tasolla muitakin ihmisiä. Ettei vain omissa tomuissaan piehtaroi.
Olen kuitenkin kauhean laiska keskustelupalstan ulkopuolisten kaverisuhteiden yms. ylläpitämisessä. ja tuntuu, joskus että täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.
Tuolla irl ihmisillä on aina joku touhotus päällä ja puhutaan vaan niin pinnallisia asioista yleensä, ettei niistä jutteluista paljon mitään ravintoa saa ajatusmaailmalleen. :)
Sun on hankalaa vierestä katsella, jos jotakin kohdellaan väärin? Taidan tietää tunteen, joskus on vaikee hillitä itsensä tilanteissa, kun suututtaa toisen kohtelu. Mutta joskus ajattelee, että pahennan koko soppaa sekaantumalla...ehkä on parempi jos pidän vaan turpani kiinni ja katson, että homma ei pääse pahemmaksi.
Välillä kyllä huomaa asettuneensa sen puolelle, jota kokee poljettavan päähän. Ennen kun ehti edes miettiä kaivattiinko sitä edes...
Juu, seksuaalinen kireys. Mä olen lähinnä kiree vaan omia tekemisiäni kohtaan, mun puolesta muut saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei mun silmille roisku liikaa. :)
Itellä on omat arvot ja ne on vähän vanhakantaisia nykyajan avoimempaan tyyliin rinnastettuna, mutta mulle ne toimii ja koen hyväksi. Niin ne semmosena pysyä jatkossakin. :)Nicitönnä kirjoitti:
Tuollaisesta ahdistuksesta voisi varmaan itsekin puhua. Keljuttaa joku mehtähän mennyt asia, johon oman mielen mukaan olisi tarvinut kyetä enemmän vaikuttamaan. Jotakin sellaista.
Juu, viisasta olla ilman alkoholia, jos se kerran otta pian ylivallan ja sinullakin terveydentila vaakalaudalla sen suhteen helposti olisi. Tännehän on hyvä purkaa ja vastaanottaa uusia näkemyksiäkin muilta eläjiltä.
Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa. Mun pahin mörkö taitaa olla stressi ja suorituspaineiden ottaminen ihan älyttömistäkin asioista. Ulkoisesti voin olla tyyny, mutta sisällä keittää. Ja on paine päällä. Mullekin tämä kirjoittelu on jonkunlaista terapiaa ja tuntuu hyvälle kohdata ajatusten tasolla muitakin ihmisiä. Ettei vain omissa tomuissaan piehtaroi.
Olen kuitenkin kauhean laiska keskustelupalstan ulkopuolisten kaverisuhteiden yms. ylläpitämisessä. ja tuntuu, joskus että täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.
Tuolla irl ihmisillä on aina joku touhotus päällä ja puhutaan vaan niin pinnallisia asioista yleensä, ettei niistä jutteluista paljon mitään ravintoa saa ajatusmaailmalleen. :)
Sun on hankalaa vierestä katsella, jos jotakin kohdellaan väärin? Taidan tietää tunteen, joskus on vaikee hillitä itsensä tilanteissa, kun suututtaa toisen kohtelu. Mutta joskus ajattelee, että pahennan koko soppaa sekaantumalla...ehkä on parempi jos pidän vaan turpani kiinni ja katson, että homma ei pääse pahemmaksi.
Välillä kyllä huomaa asettuneensa sen puolelle, jota kokee poljettavan päähän. Ennen kun ehti edes miettiä kaivattiinko sitä edes...
Juu, seksuaalinen kireys. Mä olen lähinnä kiree vaan omia tekemisiäni kohtaan, mun puolesta muut saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei mun silmille roisku liikaa. :)
Itellä on omat arvot ja ne on vähän vanhakantaisia nykyajan avoimempaan tyyliin rinnastettuna, mutta mulle ne toimii ja koen hyväksi. Niin ne semmosena pysyä jatkossakin. :)Tai sanotaan, että voin olla free hippy ja kukkahattu hörröpörrö monessa asiassa, mutta seksuaalisuuden suhteen oon kyllä aika jäykkä. :)
Musta sitä ei vaan kuulu harrastella auliisti sinnen ja tänne, ristiin ja rastiin...mut hei en ala moralisoimaan enempää. :)
Muistetaan se salliminen muille, vaikkei itelle sallikaan.Nicitönnä kirjoitti:
Tuollaisesta ahdistuksesta voisi varmaan itsekin puhua. Keljuttaa joku mehtähän mennyt asia, johon oman mielen mukaan olisi tarvinut kyetä enemmän vaikuttamaan. Jotakin sellaista.
Juu, viisasta olla ilman alkoholia, jos se kerran otta pian ylivallan ja sinullakin terveydentila vaakalaudalla sen suhteen helposti olisi. Tännehän on hyvä purkaa ja vastaanottaa uusia näkemyksiäkin muilta eläjiltä.
Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa. Mun pahin mörkö taitaa olla stressi ja suorituspaineiden ottaminen ihan älyttömistäkin asioista. Ulkoisesti voin olla tyyny, mutta sisällä keittää. Ja on paine päällä. Mullekin tämä kirjoittelu on jonkunlaista terapiaa ja tuntuu hyvälle kohdata ajatusten tasolla muitakin ihmisiä. Ettei vain omissa tomuissaan piehtaroi.
Olen kuitenkin kauhean laiska keskustelupalstan ulkopuolisten kaverisuhteiden yms. ylläpitämisessä. ja tuntuu, joskus että täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.
Tuolla irl ihmisillä on aina joku touhotus päällä ja puhutaan vaan niin pinnallisia asioista yleensä, ettei niistä jutteluista paljon mitään ravintoa saa ajatusmaailmalleen. :)
Sun on hankalaa vierestä katsella, jos jotakin kohdellaan väärin? Taidan tietää tunteen, joskus on vaikee hillitä itsensä tilanteissa, kun suututtaa toisen kohtelu. Mutta joskus ajattelee, että pahennan koko soppaa sekaantumalla...ehkä on parempi jos pidän vaan turpani kiinni ja katson, että homma ei pääse pahemmaksi.
Välillä kyllä huomaa asettuneensa sen puolelle, jota kokee poljettavan päähän. Ennen kun ehti edes miettiä kaivattiinko sitä edes...
Juu, seksuaalinen kireys. Mä olen lähinnä kiree vaan omia tekemisiäni kohtaan, mun puolesta muut saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei mun silmille roisku liikaa. :)
Itellä on omat arvot ja ne on vähän vanhakantaisia nykyajan avoimempaan tyyliin rinnastettuna, mutta mulle ne toimii ja koen hyväksi. Niin ne semmosena pysyä jatkossakin. :)Heh, tyynyksi muuttui tyyni. Lapsien kanssa sohlaan samalla, ei meinaa onnistua kahden asian yhdistäminen.
Nicitönnä kirjoitti:
Tuollaisesta ahdistuksesta voisi varmaan itsekin puhua. Keljuttaa joku mehtähän mennyt asia, johon oman mielen mukaan olisi tarvinut kyetä enemmän vaikuttamaan. Jotakin sellaista.
Juu, viisasta olla ilman alkoholia, jos se kerran otta pian ylivallan ja sinullakin terveydentila vaakalaudalla sen suhteen helposti olisi. Tännehän on hyvä purkaa ja vastaanottaa uusia näkemyksiäkin muilta eläjiltä.
Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa. Mun pahin mörkö taitaa olla stressi ja suorituspaineiden ottaminen ihan älyttömistäkin asioista. Ulkoisesti voin olla tyyny, mutta sisällä keittää. Ja on paine päällä. Mullekin tämä kirjoittelu on jonkunlaista terapiaa ja tuntuu hyvälle kohdata ajatusten tasolla muitakin ihmisiä. Ettei vain omissa tomuissaan piehtaroi.
Olen kuitenkin kauhean laiska keskustelupalstan ulkopuolisten kaverisuhteiden yms. ylläpitämisessä. ja tuntuu, joskus että täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.
Tuolla irl ihmisillä on aina joku touhotus päällä ja puhutaan vaan niin pinnallisia asioista yleensä, ettei niistä jutteluista paljon mitään ravintoa saa ajatusmaailmalleen. :)
Sun on hankalaa vierestä katsella, jos jotakin kohdellaan väärin? Taidan tietää tunteen, joskus on vaikee hillitä itsensä tilanteissa, kun suututtaa toisen kohtelu. Mutta joskus ajattelee, että pahennan koko soppaa sekaantumalla...ehkä on parempi jos pidän vaan turpani kiinni ja katson, että homma ei pääse pahemmaksi.
Välillä kyllä huomaa asettuneensa sen puolelle, jota kokee poljettavan päähän. Ennen kun ehti edes miettiä kaivattiinko sitä edes...
Juu, seksuaalinen kireys. Mä olen lähinnä kiree vaan omia tekemisiäni kohtaan, mun puolesta muut saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei mun silmille roisku liikaa. :)
Itellä on omat arvot ja ne on vähän vanhakantaisia nykyajan avoimempaan tyyliin rinnastettuna, mutta mulle ne toimii ja koen hyväksi. Niin ne semmosena pysyä jatkossakin. :)"Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa."
Meit ei kukaan omista eli mei olla kenenkään. Eikä me asuta kolois eikä kurkita. Ihan reilusti kattotaan ja käylään työssä Tokmalin Kahedorgil päivil. Asuttiin ennen Kyöpelinvuores, mut sit alko noitavainot ja ne pakeni sinne bannuttens ja kissojen kans ja piti hirveesti mekkalaa. Sielloli ihan kamala eltaantuneilen kahvipurujen ja kissanpissan haju. Siit on viitisensataa vuotta. Ensteks asutettiin autiotalot ja linnantornit, mut nyt mollaan siirrytty osin myös parkkiluoliin. On sillee niiku väljempää. Soon nykyajan mukavuutta.
Vietettiin äsken juhliikin, mut noilat meinas senkin pilata viilettämällä sikin sokin, ja sit ne kehtas parkkerata haisevat luutansa just parkkihalleihin. Yökötti. Nyt niiston taas päässy vuoleks rauhaan.Nicitönnä kirjoitti:
Tuollaisesta ahdistuksesta voisi varmaan itsekin puhua. Keljuttaa joku mehtähän mennyt asia, johon oman mielen mukaan olisi tarvinut kyetä enemmän vaikuttamaan. Jotakin sellaista.
Juu, viisasta olla ilman alkoholia, jos se kerran otta pian ylivallan ja sinullakin terveydentila vaakalaudalla sen suhteen helposti olisi. Tännehän on hyvä purkaa ja vastaanottaa uusia näkemyksiäkin muilta eläjiltä.
Eiköhän meillä kaikilla ole omat "mörkönsä", jotka joskus kurkkii koloistaan ja mietityttää arjessa. Mun pahin mörkö taitaa olla stressi ja suorituspaineiden ottaminen ihan älyttömistäkin asioista. Ulkoisesti voin olla tyyny, mutta sisällä keittää. Ja on paine päällä. Mullekin tämä kirjoittelu on jonkunlaista terapiaa ja tuntuu hyvälle kohdata ajatusten tasolla muitakin ihmisiä. Ettei vain omissa tomuissaan piehtaroi.
Olen kuitenkin kauhean laiska keskustelupalstan ulkopuolisten kaverisuhteiden yms. ylläpitämisessä. ja tuntuu, joskus että täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.
Tuolla irl ihmisillä on aina joku touhotus päällä ja puhutaan vaan niin pinnallisia asioista yleensä, ettei niistä jutteluista paljon mitään ravintoa saa ajatusmaailmalleen. :)
Sun on hankalaa vierestä katsella, jos jotakin kohdellaan väärin? Taidan tietää tunteen, joskus on vaikee hillitä itsensä tilanteissa, kun suututtaa toisen kohtelu. Mutta joskus ajattelee, että pahennan koko soppaa sekaantumalla...ehkä on parempi jos pidän vaan turpani kiinni ja katson, että homma ei pääse pahemmaksi.
Välillä kyllä huomaa asettuneensa sen puolelle, jota kokee poljettavan päähän. Ennen kun ehti edes miettiä kaivattiinko sitä edes...
Juu, seksuaalinen kireys. Mä olen lähinnä kiree vaan omia tekemisiäni kohtaan, mun puolesta muut saa tehdä mitä haluaa, kunhan se ei mun silmille roisku liikaa. :)
Itellä on omat arvot ja ne on vähän vanhakantaisia nykyajan avoimempaan tyyliin rinnastettuna, mutta mulle ne toimii ja koen hyväksi. Niin ne semmosena pysyä jatkossakin. :)<<...täällä on enemmän tilaa erilaisille ajatuksille ja helpompaakin se toisten ajatusten kuuleminen ja omienkin tajuaminen.>>
Täällä on enemmän tilaa. Siksi olenkin esiintynyt vain täällä. Vaikka täällä liikkuvat myös kaikenlaiset pilaajat, puujalkavitsailijat, trollit ja luulotautiset tietäjät, voi myös olla vakavassa ja asiallisessa keskustelussa toisin ajattelevan ihmisen kanssa. Ei ole tabuja, niin kuin niitä yhteiskunnassamme on. Kun erehtyy puhumaan jotakin henkilökohtaista jollekin, jonka reaktiota ei etukäteen arvaa, tutun suuttuminen on aivan eri luokan asia kuin tuntemattoman nimimerkin.
- RumaMiesToteaa
On muuten yksi tosiasia. koskien naisia, jotka etsivät sitä komeita miestä.
Eihän tuollainen nainen voi koskaan vakiintua mieheen, kun on olemassa varmaan vielä komeampi siellä jossain.
Naiseltahan kuluukin koko elämä sen maapallon komeimman miehen etsintään.
No siinäpä elämänsä kuluttaa sitä komeinta etsiessä, kun ei kelpaa vähemmän komea, eikä varsinkaan ruma ensinnäkään.
Rumalla miehellä faktat on selvät, ei tarvitse kuluttaa aikaa, rahaa, eikä energiaa naiseen, koska nainen tuskin rumaa miestä haluaa, että kaikki se työ ja vaiva, minkä käyttää naiseen on täysin turhaa ja hukkaan heitettyä aikaa, koska et naiselle kuitenkaan kelpaa, teit mitä tahansa, mutta kun pärstäkerroin on alakantissa, niin ei ole mahdollisuuksia naisten suhteen PISTE.Naisilla on geeniperäinen taipumus hankkia mies perheenisäksi ja paritella mahdollisimman laadukkaan miehen kanssa, siis pyrkimys saada perheen isästä elättäjä, ns. aisankannattaja, ja parittelukumppanista hyvien geenien luovuttaja. Tämä johtuu siitä, että nainen voi saada vain hyvin rajallisen määrän lapsia. Siksi hän satsaa eniten laatuun. Lukkaasti liikkuva mies satsaa eniten määrään, koska hän voi olla moninkertaisen lapsimäärän isä.
Tunnetut ääripäät ovat Sveitsin yläluokassa ja Britannian alaluokassa. Sveitsin yläluokkalaisilla lapsilla on eri isä kuin väestokirjaan merkitty noin 2 %:lla, brittien alaluokalla noin 30 %.
Selitys on siinä, että Sveitsin yläluokan naiset eivät tunne vetoa muihin miehiin siinä määrin, sillä he ovat jo löytäneet latumiehen. Brittien alaluokan naiset taas tuntevat yläluokkaisiin miehiin suurta vetoa, ja vapaaehtoisia siittäjiä on pilvin pimein.
Suomen väestökirjoissa arvioidaan olevan muun miehen siittämiä lapsia noin 5 %.rennostiM kirjoitti:
Naisilla on geeniperäinen taipumus hankkia mies perheenisäksi ja paritella mahdollisimman laadukkaan miehen kanssa, siis pyrkimys saada perheen isästä elättäjä, ns. aisankannattaja, ja parittelukumppanista hyvien geenien luovuttaja. Tämä johtuu siitä, että nainen voi saada vain hyvin rajallisen määrän lapsia. Siksi hän satsaa eniten laatuun. Lukkaasti liikkuva mies satsaa eniten määrään, koska hän voi olla moninkertaisen lapsimäärän isä.
Tunnetut ääripäät ovat Sveitsin yläluokassa ja Britannian alaluokassa. Sveitsin yläluokkalaisilla lapsilla on eri isä kuin väestokirjaan merkitty noin 2 %:lla, brittien alaluokalla noin 30 %.
Selitys on siinä, että Sveitsin yläluokan naiset eivät tunne vetoa muihin miehiin siinä määrin, sillä he ovat jo löytäneet latumiehen. Brittien alaluokan naiset taas tuntevat yläluokkaisiin miehiin suurta vetoa, ja vapaaehtoisia siittäjiä on pilvin pimein.
Suomen väestökirjoissa arvioidaan olevan muun miehen siittämiä lapsia noin 5 %.Riippumatta olkoon todellinen määrä sitten 5% tai jotain muuta, niin näitä tarinoita ei koskaan kuulla omakohtaisina kertomuksina. Tällekin palstalle mahtuu aina vaikka miten paljon hyvin erityisiä tapauksia, harvinaisesta sairaudesta kärsiviä, poikkeuksellista lahjakkuutta tms. Mutta silti ei koskaan naista, jolla olisi lapsi muun kuin "virallisen" isän kanssa. Se on jännää.
Jos ei voi tietää kuka valehtelee, niin pitää olettaa että kuka tahansa voi valehdella.scrg kirjoitti:
Riippumatta olkoon todellinen määrä sitten 5% tai jotain muuta, niin näitä tarinoita ei koskaan kuulla omakohtaisina kertomuksina. Tällekin palstalle mahtuu aina vaikka miten paljon hyvin erityisiä tapauksia, harvinaisesta sairaudesta kärsiviä, poikkeuksellista lahjakkuutta tms. Mutta silti ei koskaan naista, jolla olisi lapsi muun kuin "virallisen" isän kanssa. Se on jännää.
Jos ei voi tietää kuka valehtelee, niin pitää olettaa että kuka tahansa voi valehdella.<<Jos ei voi tietää kuka valehtelee, niin pitää olettaa että kuka tahansa voi valehdella.>>
Aivan, kuka tahansa, mutta keskimäärin valehtelijoita on vain määrä, joka tutkijan on arvioitava. Erityisen virheelliä ovat kyselytutkimukset. 60-luvulla kyselytutkimuksella, joka selvitti juomatapoja, saatiin selville puolet maassa myydystä ja turistien tuomasta alkoholista, nykyisin neljäsosa.
Seksitutkimuksissa on kaikkialla maailmassa naiset kertoneet seksipartnerien ja yhdyntäkertojen määrän noin puoleksi siitä mitä miehet, vaikka matemaattinen välttämättömyys vaatii, että luvut ovat samat. Nykyisin Suomessa naisten ja miesten ilmoittamat luvut alkavat jo olla samat, mutta ennen ei ollut näin.
Tutkimuksella ei koskaan saadakaan selville yksilön, vaan joukon keskimääräinen käyttäytyminen.- hyppyheikit
scrg kirjoitti:
Riippumatta olkoon todellinen määrä sitten 5% tai jotain muuta, niin näitä tarinoita ei koskaan kuulla omakohtaisina kertomuksina. Tällekin palstalle mahtuu aina vaikka miten paljon hyvin erityisiä tapauksia, harvinaisesta sairaudesta kärsiviä, poikkeuksellista lahjakkuutta tms. Mutta silti ei koskaan naista, jolla olisi lapsi muun kuin "virallisen" isän kanssa. Se on jännää.
Jos ei voi tietää kuka valehtelee, niin pitää olettaa että kuka tahansa voi valehdella.Ei niitä isiä jotka on niitä oikeita löydy niitäkään palstalla. Vai löytyykö? Miten paljon onkaan kilttejä perheen isiä joilla on lapsi toisessa perheessä. Vaimo ei tiedä mitään pikku sivuhyppelyistä ja niistä seuranneista lapsista.
On se jännää. - miehett
Koskee muuten miehiä tuo valkkaaminen. Ei uskalleta luvata mitään koska täytyy varautua jos löytyy vielä parempi ja kauniimpi nainen.
Monet seurustelee jopa olevinaan mutta haku on kuitenkin päällä koko ajan. Näistä on kokemusta. - RumaMiesToteaa
miehett kirjoitti:
Koskee muuten miehiä tuo valkkaaminen. Ei uskalleta luvata mitään koska täytyy varautua jos löytyy vielä parempi ja kauniimpi nainen.
Monet seurustelee jopa olevinaan mutta haku on kuitenkin päällä koko ajan. Näistä on kokemusta.Koskee komeita miehiä tuolainen, koska komea mies saa helposti uuden naisen.
Rumalla miehellä on aivan eri tilanne. Jos rumalla miehellä on niin paljon onnea, että joku nainen hänet hyväksyy ja nainen on vielä sellainen, että se on ruman miehen silmissä kaunis, niin ruma mieshän ei halua menettää naistaan, eikä rumalla miehellä ole haku päällä.
Koska sellainenhan on aivan turhaa ruman miehen kohdalla, koska tämä nainen voi olla ainoa nainen koko maapallolla, joka ruman miehen on huolinut ja siksi ruma mies haluaa pitää naisensa hinnalla millä hyvänsä. hyppyheikit kirjoitti:
Ei niitä isiä jotka on niitä oikeita löydy niitäkään palstalla. Vai löytyykö? Miten paljon onkaan kilttejä perheen isiä joilla on lapsi toisessa perheessä. Vaimo ei tiedä mitään pikku sivuhyppelyistä ja niistä seuranneista lapsista.
On se jännää.Totta. Siellä ne Prismassa kulkevat muiden joukossa.
Mielenkiintoista sekin, miten sivuhyppelyt saavat alkunsa. Ne vain kai tapahtuvat ilman että kumpikaan osapuoli edesauttaa näitä tapahtumisia. Ja sitten toisaalta joillekin ei tapahdu.- TotuusSattuuQC
rennostiM kirjoitti:
<<Jos ei voi tietää kuka valehtelee, niin pitää olettaa että kuka tahansa voi valehdella.>>
Aivan, kuka tahansa, mutta keskimäärin valehtelijoita on vain määrä, joka tutkijan on arvioitava. Erityisen virheelliä ovat kyselytutkimukset. 60-luvulla kyselytutkimuksella, joka selvitti juomatapoja, saatiin selville puolet maassa myydystä ja turistien tuomasta alkoholista, nykyisin neljäsosa.
Seksitutkimuksissa on kaikkialla maailmassa naiset kertoneet seksipartnerien ja yhdyntäkertojen määrän noin puoleksi siitä mitä miehet, vaikka matemaattinen välttämättömyys vaatii, että luvut ovat samat. Nykyisin Suomessa naisten ja miesten ilmoittamat luvut alkavat jo olla samat, mutta ennen ei ollut näin.
Tutkimuksella ei koskaan saadakaan selville yksilön, vaan joukon keskimääräinen käyttäytyminen."Seksitutkimuksissa on kaikkialla maailmassa naiset kertoneet seksipartnerien ja yhdyntäkertojen määrän noin puoleksi siitä mitä miehet, vaikka matemaattinen välttämättömyys vaatii, että luvut ovat samat."
Ei tietenkään vaadi. Jos meillä on esim. 50 miestä ja 50 naista ja jokainen miehistä käy rakastelemassa yhtä samaa naista mutta ei ketään muista naisista, miesten keskimääräinen seksikumppanien määrä on 1 ja naisten 0.02. TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Seksitutkimuksissa on kaikkialla maailmassa naiset kertoneet seksipartnerien ja yhdyntäkertojen määrän noin puoleksi siitä mitä miehet, vaikka matemaattinen välttämättömyys vaatii, että luvut ovat samat."
Ei tietenkään vaadi. Jos meillä on esim. 50 miestä ja 50 naista ja jokainen miehistä käy rakastelemassa yhtä samaa naista mutta ei ketään muista naisista, miesten keskimääräinen seksikumppanien määrä on 1 ja naisten 0.02.(49*0 1*50) / (49 1) > 0,02
- miehett
RumaMiesToteaa kirjoitti:
Koskee komeita miehiä tuolainen, koska komea mies saa helposti uuden naisen.
Rumalla miehellä on aivan eri tilanne. Jos rumalla miehellä on niin paljon onnea, että joku nainen hänet hyväksyy ja nainen on vielä sellainen, että se on ruman miehen silmissä kaunis, niin ruma mieshän ei halua menettää naistaan, eikä rumalla miehellä ole haku päällä.
Koska sellainenhan on aivan turhaa ruman miehen kohdalla, koska tämä nainen voi olla ainoa nainen koko maapallolla, joka ruman miehen on huolinut ja siksi ruma mies haluaa pitää naisensa hinnalla millä hyvänsä.En tiedä koskeeko komeita mutta taviksia koskee joka tapauksessa. Mulla on kokemusta vain taviksista ja heidän kanssaan olosta. En ole seurustellut koskaan ns. komean miehen kanssa.
Haku päällä on monesti miehellä kun miehellä vaikka seurustelusta olisi sovittu.
Siinähän se oli naisen vaikea elämä pahkinäkuoressa. Eroaa entisestä miehestä, menee suunnilleen 15min. ja komea mies ilmestyy tarjoamaan apuaan. Nainen joutui valehtelmaan ja rehkimään pesukoneen letkun irti, jos ei olisi sitä tehnyt olisi kenties mies jäänyt löytymättä. En kyllä Nikona luottaisi tuohon naiseen, kun se kerran valehtelee tuollaisissa jutuissa valehtelee se muissakin, aina sen mukaan mikä on itselle eduksi.
- tavisihminen
Mies valehtelee olevansa kunnollinen. Paljastuu että kunnollisuus on kaukana. En luota yhteenkään mieheen.
Komeudesta vielä, mielestäni tuo mies ei ole komea. tavisihminen kirjoitti:
Mies valehtelee olevansa kunnollinen. Paljastuu että kunnollisuus on kaukana. En luota yhteenkään mieheen.
Komeudesta vielä, mielestäni tuo mies ei ole komea.Ehkäpä tuossa tapauksessa "komea" on vähän niin kuin tehokeino lisätä uutisen kiinnostavuutta ja onhan Annukan silmissä komea ainakin Nikon "Myymäläpäällikkö" -titteli, raha on kemia.
- Kurppa-nainen
Miehelle tärkeintä että saa panna kaunista naista. Hällä väliä valehteleeko nainen.
Mites sitten, kun exä tulee ja kantaa pesukoneen ex naisensa uuteen kämppään, asentaa sen paikoilleen. Mitä siitä pitäs päätellä? Hyvä kun läksi? :)
Nicitönnä kirjoitti:
Mites sitten, kun exä tulee ja kantaa pesukoneen ex naisensa uuteen kämppään, asentaa sen paikoilleen. Mitä siitä pitäs päätellä? Hyvä kun läksi? :)
Sen kanssa nainen varmaan harrastaa kiihkeää sovintoseksiä ja samaan aikaan treffailee muita miehiä, niinhän ne naiset aina tekee.
Harmaaritari kirjoitti:
Sen kanssa nainen varmaan harrastaa kiihkeää sovintoseksiä ja samaan aikaan treffailee muita miehiä, niinhän ne naiset aina tekee.
Ei, emmä ainaka. Aattelin vaan, että oisko se avulias ele ollut jopa merkki, että ero hyväksytty ja ehkäpä helpotuskin miehelle? Aloita oma elämäs ja vielä auttaa muutossakin.
Ajattelin miehen logiikkaa tässä ikään kuin tiedustella.Nicitönnä kirjoitti:
Ei, emmä ainaka. Aattelin vaan, että oisko se avulias ele ollut jopa merkki, että ero hyväksytty ja ehkäpä helpotuskin miehelle? Aloita oma elämäs ja vielä auttaa muutossakin.
Ajattelin miehen logiikkaa tässä ikään kuin tiedustella.Todernnänköisesti varmaan jo valmiiksi henkisesti pahoinpidelty miesraukka tulee asentamaan pesukoneen elätellen salaa toiveita yhteenpaluusta ja siksi haluaa miellyttää, kun työ on tehty ja hiljaisten viikkojen jälkeen naiselta ei tule enää yhteydenottoja mies luultavasti sopeutuu tilanteeseen jos ei mene hirteen. Toisin on tietenkin jännämiehen tapauksessa, se panee kiitollista exää siinä missä muitakin hoitojaan ja unohtaa koko tapauksen muutamassa päivässä.
Harmaaritari kirjoitti:
Todernnänköisesti varmaan jo valmiiksi henkisesti pahoinpidelty miesraukka tulee asentamaan pesukoneen elätellen salaa toiveita yhteenpaluusta ja siksi haluaa miellyttää, kun työ on tehty ja hiljaisten viikkojen jälkeen naiselta ei tule enää yhteydenottoja mies luultavasti sopeutuu tilanteeseen jos ei mene hirteen. Toisin on tietenkin jännämiehen tapauksessa, se panee kiitollista exää siinä missä muitakin hoitojaan ja unohtaa koko tapauksen muutamassa päivässä.
Hmm, saatat olla oikeassa sen suhteen, että mies on elätellyt toiveita yhteydenpidosta ehkä etäisyyden tuovan taas läheiseksi. Ja tapansa mukaan on auttanut pieni toivonkipinä rinnassaan, että hyvyys huomioidaan tässäkin.
Hirsipuun sijaan suljettu osasto mielenterveyden järkkyessä on joidenkin osoite. Eroaminen voi olla kamala järkytys ja shokki, vaikka sitä olisi itse ollut eteenpäin viemässä.Nicitönnä kirjoitti:
Mites sitten, kun exä tulee ja kantaa pesukoneen ex naisensa uuteen kämppään, asentaa sen paikoilleen. Mitä siitä pitäs päätellä? Hyvä kun läksi? :)
Aika lailla tällainen olo oli itsellä kun exällä muuttoapuna olin. Kun siinä sai kytkettyä pesu-ja tiskikoneen paikalleen niin hän keitti siinä asennuskahvit. Siinä kahvitellessa sitten käytiin läpi vielä käytännön asioita kuten mitä lasten kamppeita kannattaa säilyttää missäkin, ositusten tekeminen jne. Eli tavallaan nopeutti eron käytännön asioita sekä konkretisoitui se ero sitten ihan siihen realiaikaisesti.
Siinä kun suljin oven lähtiessä niin olo oli ihan helpottunut kun huomasi että toinen on saanu hyvän kämpän jossa voi lasten kanssa olla. Hissillä alas tullessa ajattelin vain itsekseni että siitä on hyvä sitten seuraavan miehen jatkaa.M184 kirjoitti:
Aika lailla tällainen olo oli itsellä kun exällä muuttoapuna olin. Kun siinä sai kytkettyä pesu-ja tiskikoneen paikalleen niin hän keitti siinä asennuskahvit. Siinä kahvitellessa sitten käytiin läpi vielä käytännön asioita kuten mitä lasten kamppeita kannattaa säilyttää missäkin, ositusten tekeminen jne. Eli tavallaan nopeutti eron käytännön asioita sekä konkretisoitui se ero sitten ihan siihen realiaikaisesti.
Siinä kun suljin oven lähtiessä niin olo oli ihan helpottunut kun huomasi että toinen on saanu hyvän kämpän jossa voi lasten kanssa olla. Hissillä alas tullessa ajattelin vain itsekseni että siitä on hyvä sitten seuraavan miehen jatkaa.Toisaalta hyvä asenne, että sallii elämän jatkua mutta samalla aika surullistakin. Yhteinen elämä joka joskus oli lämmin ja rakastava jakautuu noin eri osoitteisiin. Toinen jää uuden oven taa, toinen lähtee ja kaikki ennen tärkeä jää selän taa...
Mulle ainakin tuli tippa slmään tuota lukiessa. Meni mun tunteisiin.
Kaikenkaikkiaan erot on ikäviä asioita, ois paljon kivempi jos kaikki rakkaudet säilyisi ja sydämet ei särkyisi...ihmiset pystyisi setvimään ongelmansa ilman eroamista...
Sä olit ihan sinut eron kanssa tuossa vaiheessa? Tuliko mitään jälkikriisiä?
Mulle tuli jonkinmoinen kriisi, sitten kun olin jo uudessa suhteessa. Ehkä en täysin ollut niin käsitellyt eroa, kun olin ajatellut...vielä tänäkin päivänä se joskus sattuu, vaikka mulla on kaikki hyvin.
Ei se silti kivaa ollut erota ja onko sillä toisella kaikki hyvin, toivon ja oletan. Silti joskus mietin, että toivottavasti en satuttanut häntä liikaa..ja toivottavasti löytää jonkun naisen jolle olisi kultakimpale.Nicitönnä kirjoitti:
Toisaalta hyvä asenne, että sallii elämän jatkua mutta samalla aika surullistakin. Yhteinen elämä joka joskus oli lämmin ja rakastava jakautuu noin eri osoitteisiin. Toinen jää uuden oven taa, toinen lähtee ja kaikki ennen tärkeä jää selän taa...
Mulle ainakin tuli tippa slmään tuota lukiessa. Meni mun tunteisiin.
Kaikenkaikkiaan erot on ikäviä asioita, ois paljon kivempi jos kaikki rakkaudet säilyisi ja sydämet ei särkyisi...ihmiset pystyisi setvimään ongelmansa ilman eroamista...
Sä olit ihan sinut eron kanssa tuossa vaiheessa? Tuliko mitään jälkikriisiä?
Mulle tuli jonkinmoinen kriisi, sitten kun olin jo uudessa suhteessa. Ehkä en täysin ollut niin käsitellyt eroa, kun olin ajatellut...vielä tänäkin päivänä se joskus sattuu, vaikka mulla on kaikki hyvin.
Ei se silti kivaa ollut erota ja onko sillä toisella kaikki hyvin, toivon ja oletan. Silti joskus mietin, että toivottavasti en satuttanut häntä liikaa..ja toivottavasti löytää jonkun naisen jolle olisi kultakimpale.Aika sellainen klassinen ero jossa ero on miehelle yllätys ja nainen on siihen valmistautunut. Täytyy kyllä olla exälle siitä kiitollinen että osasi asian esittää niin että tällainen putkiaivoinenkin ymmärsi että tässä ei kumpikaan kasvojaan menetä vaan pitkässä juoksussa molemmat voittaa vaikka nyt ei tuntuisi siltä. Lisäksi kun käytiin läpi kuinka paljon sentään on yritetty ja keskusteltu joten siitä ei homma jäänyt kiinni.
Tämän jälkeen oli sitten helpompi miettiä käytännön asioita ja yksi oleellinen asia meillä oli kärjessä: lapset. Niiden eron tuoma ahdistus pyrittiin minimoimaan ja se tarkoitti käytännössä sitä että me tulemme toimeen keskenään ja asiat pitää sopia aikuismaisesti. Alkuvaiheessa mentiin vähän yya-hengessä eli välillä jeesasin noissa teknisissä hommissa ja välillä hän soitti ja sanoi että tytöt olivat juorunneet että isillä on usein roskaa silmässä tai sitten se on itkenyt. Kyseli sitten vointia ja vaihdettiin kuulumiset.
Nyt kun aikaa on kulunut ja tytöt kasvaneet niin ei olla enää oltu yhteyksissä muuta kuin näiden perhejuhlien tiimoilta. Olen minä hänen uuden miehensäkin tavannut ja ihan asiallinen kaveri. Itsellä meni kyllä jonkun aikaa ennekuin erosta toivuin mutta ei mitään jälkikriisä ole tullut. Varmaan auttoi sekin että en sortunut alkoholiin ja laastarisuhteisiin vaan ihan aloin itsekkäästi pitämään itsestäni huolta. Sitä kun oli itse hyvässä kunnossa niin jaksoi helposti sitten huolehtia noista lapsistakin.M184 kirjoitti:
Aika sellainen klassinen ero jossa ero on miehelle yllätys ja nainen on siihen valmistautunut. Täytyy kyllä olla exälle siitä kiitollinen että osasi asian esittää niin että tällainen putkiaivoinenkin ymmärsi että tässä ei kumpikaan kasvojaan menetä vaan pitkässä juoksussa molemmat voittaa vaikka nyt ei tuntuisi siltä. Lisäksi kun käytiin läpi kuinka paljon sentään on yritetty ja keskusteltu joten siitä ei homma jäänyt kiinni.
Tämän jälkeen oli sitten helpompi miettiä käytännön asioita ja yksi oleellinen asia meillä oli kärjessä: lapset. Niiden eron tuoma ahdistus pyrittiin minimoimaan ja se tarkoitti käytännössä sitä että me tulemme toimeen keskenään ja asiat pitää sopia aikuismaisesti. Alkuvaiheessa mentiin vähän yya-hengessä eli välillä jeesasin noissa teknisissä hommissa ja välillä hän soitti ja sanoi että tytöt olivat juorunneet että isillä on usein roskaa silmässä tai sitten se on itkenyt. Kyseli sitten vointia ja vaihdettiin kuulumiset.
Nyt kun aikaa on kulunut ja tytöt kasvaneet niin ei olla enää oltu yhteyksissä muuta kuin näiden perhejuhlien tiimoilta. Olen minä hänen uuden miehensäkin tavannut ja ihan asiallinen kaveri. Itsellä meni kyllä jonkun aikaa ennekuin erosta toivuin mutta ei mitään jälkikriisä ole tullut. Varmaan auttoi sekin että en sortunut alkoholiin ja laastarisuhteisiin vaan ihan aloin itsekkäästi pitämään itsestäni huolta. Sitä kun oli itse hyvässä kunnossa niin jaksoi helposti sitten huolehtia noista lapsistakin.Hyvä, että pystyitte ja halusitte puhua asioista. Ja olette kyenneet vastuullisesti ja aikuismaisesti laittamaan asioita tiettyyn tärkeysjärjestykseen.
Noinkin suuren asian äärellä, kun ero ja eri osoitteet se ei aina ole noin aikuismaista. Hyvä myös, että olet huomioinut itsesi ja vaikutat muutenkin varsin jörkevälle, ajattelevalle ja tunteellisellekin ihmiselle. Ois kiva, jos joskus voisit laskea suojaukset ja löytäisit ihmisen joka rakastaa ja arvostaa sua semmosena, kun olet.
Luulen, että olet varsin hyvä mies.Nicitönnä kirjoitti:
Hyvä, että pystyitte ja halusitte puhua asioista. Ja olette kyenneet vastuullisesti ja aikuismaisesti laittamaan asioita tiettyyn tärkeysjärjestykseen.
Noinkin suuren asian äärellä, kun ero ja eri osoitteet se ei aina ole noin aikuismaista. Hyvä myös, että olet huomioinut itsesi ja vaikutat muutenkin varsin jörkevälle, ajattelevalle ja tunteellisellekin ihmiselle. Ois kiva, jos joskus voisit laskea suojaukset ja löytäisit ihmisen joka rakastaa ja arvostaa sua semmosena, kun olet.
Luulen, että olet varsin hyvä mies.Eihän erot helppoja ole, mutta kasvattavia kyllä.
Kiitokse sinulle kauniista sanoista. Löytyy se kumppani jos on löytyäkseen, muuten mennään näillä ja nautitaan.
- mattämäkin
"Vaikka ruma mies olisi kantanut pesukoneen sisään, niin tuskin olisi Annukka irroittanut sitä seinästä, että ruma tulisi sen taas asentamaan."
Miksi ihmeessä hän olisi niin tehnyt, kun kone oli käyttökunnossa, eikä haluaisi mulkkua rumalta ukolta? Joltain on tainut jäädä välistä ala-asteen kukka ja mehiläinen -jutut. En oikein edes ymmärrä mikä on koko viestisi pointti ja tarkoitus.
Olethan jo itse käynyt pyytämässä treffeille sitä naapurisi mulperonaamaista puliakkaa?- Naisasialooser11
Siksi että ei olisi ollut pinnallinen nainen ja että olisi yrittänyt todistaa ettei MAT pidä paikkaansa. Viestin pointti ja tarkoitus on hyvin yksinkertainen kuten sinäkin olet.
- Naisasialooser11
P.S. Nainen ei itsekkään ole kaunis.
- TotuusSelvä
"Olethan jo itse käynyt pyytämässä treffeille sitä naapurisi mulperonaamaista puliakkaa? "
Tuossahan se tulikin esille, ettei kukaan halua treffeille rumien kanssa.
Naistenkaan on turha selitellä, ettei ulkonäöllä ole vaikutusta, kyllä sillä on suurin vaikutus sekä miehen ja naisen päätökseen elämänkumppanin valinnassa.
Koska mies ei halua kumppanikseen rumaa naista, niin ei voi olettaa naisenkaan haluavan kumppanikseen rumaa miestä.
Vain kauniit ja komeat menestyvät ja ovat haluttuja elämänkumppaneita, turhaa kaikki selitykset, ettei ulkonäöllä ole vaikutusta, kyllä sillä on suurin merkitys.
- Totuus-
Noin se menee että vain komea mies voi olla hyvä kumppani. Ruma mies on huono kumppani myös rumille naisille.
- RumaMiesToteaa
Nainen kelpuuttaa komean miehen, koska komealla miehellä on hyvä itsetunto ja yleensä myös hyväpalkkainen ja arvostettu työ.
Komean miehen itsetunto on korkea, koska komea mies saa helposti naisia ja komea mies palkataan helposti hyväpalkkaiseen työhön jo ulkonäkönsä perusteella.
Ruma mies on huono kumppani, koska ruman miehen itsetunto on nollassa, johtuen siitä, että ruma mies tietää, ettei hänellä ole mitään saumoja naisten suhteen, kuka on niin hullu nainen, että ruman miehen huolisi, ei kukaan.
Lisäksi ruman miehen on vaikea saada töitäkään, ainakaan mitään edustus työtä, korkeintaan jotain hanttihommia, jossa ruma mies työskentelee jossain omassa suljetussa kopissa, etteivät muut työntekijät joudu rumaa miestä katsomaan.
Siinähän menee muiden työpäivä pilalle, jos joutuvat rumaa miestä työpäivän aikana katsomaan.
Rumalle miehelle sopii hyvin työ, jossain hitsaus hommissa, jossa ollaan koko päivä omassa kopissa hitsausmaski päällä, ettei ruma pärstäkään ole työpäivän aikana näkyvissä.
Kukaan ei palkkaa rumaa miestä kauppaan tai asiakas palveluun, koska sen jälkeen firma/yritys menisi konkurssiin, kun ei kukaan halua tulla sellaiseen paikkaan, jossa asiakasta palvelee ruma mies, sehän karkoittaa asiakkaat pois.
Komea mies sensijaan vetää magneetin lailla asiakkaita yritykseen/kauppaan. - tavisnainenn

Komea mies sensijaan vetää magneetin lailla asiakkaita yritykseen/kauppaan.Ai onko niillä hyväpalkkainen ja arvostettu työ? Yleensähän ne on rikollisia jännämiehiä. Skaala voi olla siis laajempikin?
Tiedän monta komeaa duunaria myös. Aika rumia miehiä näkyy asiakaspalvelussa myöskin.
Jos on vaihtoehtona komea ja tavis niin menen taviksen puheille. Komeat on perseestä ja luulevat olevansa jotain parempaa. - RumaMiesToteaa
tavisnainenn kirjoitti:
Ai onko niillä hyväpalkkainen ja arvostettu työ? Yleensähän ne on rikollisia jännämiehiä. Skaala voi olla siis laajempikin?
Tiedän monta komeaa duunaria myös. Aika rumia miehiä näkyy asiakaspalvelussa myöskin.
Jos on vaihtoehtona komea ja tavis niin menen taviksen puheille. Komeat on perseestä ja luulevat olevansa jotain parempaa.Ah hah haaa, tolle nyt nauraa naurismaan lampaatkin, että menet ennemmin tavis miehen kanssa jutteleen, vaikka komeampi mies on tarjolla.
Tota mä en usko sit ikinä.
On meikäläinen senverran aivopesty, et naiselle kelpaa vaan komeat miehet ja mun pinttynyttä maailmankuvaa ei saa käännettyä yhtään kukaan. - vwwvwv
tavisnainenn kirjoitti:
Ai onko niillä hyväpalkkainen ja arvostettu työ? Yleensähän ne on rikollisia jännämiehiä. Skaala voi olla siis laajempikin?
Tiedän monta komeaa duunaria myös. Aika rumia miehiä näkyy asiakaspalvelussa myöskin.
Jos on vaihtoehtona komea ja tavis niin menen taviksen puheille. Komeat on perseestä ja luulevat olevansa jotain parempaa."Ai onko niillä hyväpalkkainen ja arvostettu työ? Yleensähän ne on rikollisia jännämiehiä."
Jännämiehet saa pillua. Komeat miehet saa naisia (ja pillua), koska heillä on hyväpalkkaiset ja arvostetut työt ja siis hyvät tulot.
Taso muodostuu monesta eri osatekijästä. Rohkeus, röyhkeys, talous, komeus, sosiaalinen viisaus ja nokkeluus jne. - tavisnainenn
RumaMiesToteaa kirjoitti:
Ah hah haaa, tolle nyt nauraa naurismaan lampaatkin, että menet ennemmin tavis miehen kanssa jutteleen, vaikka komeampi mies on tarjolla.
Tota mä en usko sit ikinä.
On meikäläinen senverran aivopesty, et naiselle kelpaa vaan komeat miehet ja mun pinttynyttä maailmankuvaa ei saa käännettyä yhtään kukaan.Tavis olen itsekin ja tavismies on mieleeni. Asiassa on vaan se mutta että en halua minkäänlaista miestä koska miesten asenteet näkee tuosta kommentistasikin. Jää joku tavismies ilman naista ihan miesten asenteiden takia.
Sinkkuudessa ei ole mitään vikaa. Elämä on helpointa ilman miestä. (siis ilman stressiä)
Saat pitää mielipiteesi ja asenteesi. Hyvän mielen niistä saat.
- Totuus-
Jos niko pettäisi vaimoaan niin vaimoa ei haittaisi koska niko on komea mies.
- koskaMat
Niinpä. Vähemmän komea mies saisi heti lähtöpassit, mutta jos komea mies pettää antaa nainen poikkeuksetta aina anteeksi, koska mies on yhtäkuin myös näyttelyesine. Vähän sama kun sinulla olisi omistuksessa ferrari, mutta asuisit Inarin peräsyrjällä, niin moniko siitä luopuisi vaikka sillä ei pysty siellä ajamaankaan? Koska se on status symboli ihan kuten se komea mieskin. "Pettävällä miehellä ja ferrarilla maastossa en tee mitään mutta......."
- PilpaEinari
Mulla rupee seisoon.
- vaikkasamapatuo
Aika toivoton tilanne näin miehen näkökulmasta. Jos sattuisin olemaan jonkun naisen mielestä komea, voisin päästä tutustumaan häneen. Muussa tapauksessa joudun olemaan yksin. Vaihtoehdot ovat siis joko parisuhde pinnallisen naisen kanssa tai yksinäisyys.
- Kaisanoasaa
Komea mies ei koskaan petä ja siksi nainen voi luottavaisin mielin kelpuuttaa komea mies.
- Niiiiiin
Minun tavismies petti. Voi olla että joku komea mies ei petä.
- 4gtrh56yjghgb
Niiiiiin kirjoitti:
Minun tavismies petti. Voi olla että joku komea mies ei petä.
Olis sunkin siis kannattanut ottaa komea mies eikä tavismiestä.
- Niiiiiin
4gtrh56yjghgb kirjoitti:
Olis sunkin siis kannattanut ottaa komea mies eikä tavismiestä.
Sepä siinä. Jokainen mies on potentiaalinen pettäjä.
- ci329cs
Niiiiiin kirjoitti:
Sepä siinä. Jokainen mies on potentiaalinen pettäjä.
Ei komeat miehet petä.
Ai mutta tämähän oli itäisestä Suomesta!
Ka' vastuu on täälläpäin
-asentajalla.
AINA.
Katsoin ohjelman, ja joo, noloa , mutta vetistelin häätanssin kohdalla.. :')
Lopulta kaikki oli hyvin, ihanaa.
Pesukone seinässä ja sormus sormessa.- rfhrherhararrherh
No minkä ihmeen takia naisen pitäisi haluta ruma mies konetta asentamaan turhaan? Ja jonkun ätmin jos pyytää sellaista tekemään, jos tuo nyt edes osaa, niin todennäköisesti saa jonkun riipan peräänsä ja nillitystä kuullakseen.
- rasistinenkoolet
Tarkoittaako rumuus ja ätmiys sinulle yhtäkuin että hän on osaamaton ja ammattitaidoton kaikissa asioissa? Kyllä melkoisen vääristynyt maailmankuva sinulla.
Tuo onkin hyvä muistaa jos syys sateella jossain pimeän metsätaipaleen välillä autostasi puhkeaa rengas ja ätmi ajaa ohi ja tarjoaisi apua. Lokiikallasi ajat ätmin pois koska a. hän ei kuitenkaan mitään osaisi ja b. hänestä jäisi vain riippa elämään. Muista tämä sitten sanoa sille rumalle ja se että haluat apua mieluiten komealta mieheltä jos sellainen sattuu koko yönä ajamaan siitä ohi.
Ai ätmin apu kelpaisi tuollaisessa tilanteessa? Sitten asenteessasi ja arvomaailmassasi on todella pimeät ongelmat ja olet ammattiavun tarpeessa. - Naisasialooser11
Siksi, että nainen ei olisi pinnallinen ja että olisi tehnyt kaikkensa todistaakseen, ettei MAT pidä paikkaansa. Ja tietysti myös siksi, että nainen on ruma itsekin.
- kaikkienhyvää
Miksi siis sitoutua kehenkään ? Voihan vieläkin varakkaampi tulla hississä vastaan ?
- Rumasinkkumies-
Niin se on nykyään työn haussakin. Nainen haastattelee ja toteaa ettei ruma mies osaa mitään joten töitä ei saa vaikka olis ihan työtodistuksia siitä että osaa.
- Rumatkinosaa
Töissä ja naisissa on se ero sentään, että töihin kelpaa rumempikin mies. Itselleni on ammatillisissa piireissä kovakin kysyntä ja useampikin työnantaja on soitellut ja tarjonnut parempaa liksaa kuin nykyinen, jos vaan suostun vaihtamaan firmaa. Olen tyytyväinen nykyiseen kotipaikkakuntani työnantajaan ja palkkaan, joten en ole harkinnut vaihtoa, mut hyvä tietää jos joskus tulee muuttoa tai vastaavaa eteen, että työpanos kelpaa.
Samaa ei voi sanoa naisista. Ruma ei kelpaa ja rumuus tarkoittaa ilmeisesti automaattisesti osaamattomuutta ja elämänhallinnan puutetta. Mielenkiintoista sinällään, että oma elämä on mitä paremmassa kunnossa ja aika monitaituriksi sitä on itsensä vuosien saatossa kehittänyt, kun on ollut kiinnostusta vähän joka suuntaan ottaa oppia.
- Atm-poikuustallella
Oletn tarjoutunut muuttoavuksi mutta en kelvannut.
- Sellaisiamiehiä
Olisit halunnut tietenkin pillua maksuksi.
- sellaisetnaiset
Sellaisiamiehiä kirjoitti:
Olisit halunnut tietenkin pillua maksuksi.
Entä sitten? Komeille miehille pillupalkka on normi. Rumalle miehelle kahvin tarjoaminenkin avusta nähdään peikkona.
- Sinkkumies42-
Muuttohommat on hyväpalkkaisia. Joskus kauan sitten olin niissä hommisssa ja tienasin 4000 egee käteen kuukaudessa. Tyttöystävän isällä oli muuttofirma ja olin sen hommissa. Vietiin tavaraa ruotsiin ja kerran norjaankin mutta pääasiassa suomessa oli työt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273343- 402197
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352148Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71887Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta421518- 381329
- 1251222
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591200Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451145- 131099