Milankovin jaksot

Milankovićin jaksot tai Milankovićin syklit ovat Maapallon kiertoradassa, akselikallistumassa sekä akselin suunnassa tapahtuvia jaksollisia muutoksia, jotka vaikuttavat planeetan ilmastoon. Niiden taustalla on muiden planeettojen vetovoiman aiheuttamat, alati muuttuvat vaikutukset. Milankovićin jaksoja pidetään yksinä jääkausien syistä, sillä ne muuttavat eri leveysasteille tiettyinä aikoina tulevaa auringonsäteilyä[1]. Säteilyjakauma puolestaan vaikuttaa planeetan lämpötiloihin ja kosteuteen monimutkaisten kytkentöjen kautta, johon osallistuvat Maan ilmakehä, vesistöt, lumi, jää, mantereiden sijainti sekä biosfääri[2].

Milankovićin jaksojen kokonaisvaikutus on tehokkainta pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa mantereisia alueita on paljon, ja jäätiköillä on parhaat edellytykset muodostua ja tuhoutua. Jaksot vaikuttavat kuitenkin myös sademääriin ja haihduntaan, missä valtamerillä on iso rooli.

Teorian mukaan ilmastoon vaikuttavat seuraavat astronomiset tekijät:[1]

Maan kiertoradan eksentrisyyden vaihtelu, jonka jakso on 98 000 vuotta (vaihtelee välillä 0,00046–0,0607, nykyäään 0,0167)
Maan akselin kaltevuuskulman vaihtelu, jonka jakso 41 000 vuotta (vaihtelee välillä 20–25°, nykyään 23,4°)
Maan akselin hyrräliike eli prekessio, jonka jakso on 25 725 vuotta[3]
Maan radan perihelikiertymä, jonka kokonaisjakso on noin 19 000–23 000 vuotta.

Nämä vaihtelut eivät juurikaan muuta Auringon säteilyenergian kokonaismäärää, vaan ainoastaan sen jakautumista eri leveyspiirien ja vuodenaikojen kesken. Silti jaksojen ilmastovaikutukset voivat olla hyvinkin suuria, varsinkin kaukana päiväntasaajasta olevilla alueilla. Teorian mukaan esimerkiksi pieni akselikallistuma tuottaa Pohjois-Euroopan leveysasteilla jääkauden edellyttämän kylmän kesän. Näihin laskelmiin näyttää osuvan melko hyvin se, että noin 18 000–20 000 vuotta sitten oli hyvin kylmä viime jääkauden huippukohta[4] ja noin 11 000 vuotta sitten jääkauden loputtua hyvin lämmintä[5][6][7][8][9].

Milankovićin teoria ei ota kantaa siihen, miten pienet muutokset Auringon säteilytehossa vaikuttavat ilmastoon[10]. Milankovićin perusteoria ei myöskään selitä suoraan 100 000 vuoden välein toistuvia jääkausia[11] eikä useimpia jääkauden aikaisia lämpötilan vaihteluja. Myös eräät luonnon arkistoihin tallentuneet tiedot eli "proksitiedot" ovat ainakin osin ristiriidassa Bergerin esittämien, 65. leveysasteen auringonsäteilyyn pohjautuvien Milankovićin jaksojen kanssa[12].

Ilmiö on nimetty serbialaisen maantieteilijän ja astronomin Milutin Milankovićin mukaan. Hän esitteli teorian 1920-luvulla.

Milankovićin jaksojen tyyppisiä vaihteluja esiintyy myös muilla aurinkokuntamme kappaleilla, esimerkiksi Marsilla, Titanilla ja Tritonilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Milankovićin_jaksot