Lämmetä piti, erityisesti talvella, kertoi Taalas kymmenen vuotta sitten. Nyt Yle taas kertoo, että kevät on kuukauden myöhässä, taas. Miten tässä näin kävi kun lämmetä piti? Eikä tämä vuosi nyt mitenkään poikkeava ole, taitaa olla kolmas tai neljäs samanlainen kylmä kevät tulossa.
"Siitepölykauden alku on noin kuukauden myöhässä keskivertovuoteen nähden, kertoo Turun yliopiston aerobiologian yksikkö. Edellisen kerran vastaava siitepölykevät koettiin vuonna 2013.
Vähäisiä määriä lepän siitepölyä on kulkeutunut ulkomailta Suomen etelä- ja keskiosiin, ja uudet kulkeumat ovat mahdollisia lähipäivien aikana. Lepän siitepölylle herkistyneet voivat saada allergisia oireita.
Pähkinäpensaan kukinnan odotetaan alkavan lähipäivien aikana lämpimimmillä kasvupaikoilla maan eteläosissa. Lepän kukinta Suomessa ei ole vielä alkamassa.
Koivun odotetaan tänä vuonna kukkivan tavallista voimakkaammin, kolmen heikohkon kukintavuoden jälkeen. Tänä vuonna myös koivun kukinta on jonkin verran myöhässä, ellei huhtikuussa saada maahan lämpöaaltoa."
Ilmastosäikähtänyt adminin avustuksella tämänkin avauksen tietenkin poistattaa. Mutta millä perusteella? Palstan alustuksessahan kysytään ja kehoitetaan näin:"Miten ilmastonmuutos näkyy jo? Keskustele ilmastonmuutoksen vaikutuksista."
Palstan aihe on siis ilmastonmuutos ja miten se näkyy jo. Palstan aiheeksi ei ole määritelty ilmaston lämpeneminen, vaan muutos. Eikös kyse nimenomaan ole muutoksesta, jos kirjoittaa yhä yleisemmäksi käyneestä muutoksesta kevään alkamisessa, eli kevään myöhästymisestä? Vielä jos referoi ylen uutiseen, niin missä menee pieleen kun aloitus pitää poistaa? Itselläni ei todellakaan tule mieleen muuta kuin se, että ilmaston lämpenemistä odottava henkilö on poissa tolaltaan, koska ilmaston lämpenemisestä ei viime vuosilta ole mitään merkkejä vaan päinvastoin. Näin tämä tolaltaan oleva henkilö sitten itse adminin ominaisuudessa tai avustuksella poistaa uskonsa vastaiset aloitukset kuvitellen, että siten saa peitettyä ja piilotettua totuuden. Eikös se ole vastuutonta toimintaa? Ainakin tieteenvastaista sellainen toiminta on.
Aihe, siis kevään myöhästyminen, on tärkeä aihe. Suomen maatalouden kannalta kevään myöhästyminen on erittäin haitallista. Kun kevät myöhästyy, myöhästyy toukotöiden aloitus, kylvöt ja sato. Näin onkin käynyt jo useampana vuotena peräkkäin jopa niin voimakkaasti, että huoltovarmuusvarastoja on jouduttu purkamaan. Kyse on siis ollut katovuosista jotka vielä sata vuotta sitten johtivat Suomessa nälänhätään ja jopa nälkäkuolemiin. Katso suuret nälkävuodet ja sitä aiempi suuret kuolonvuodet.
Suomessa eletään maanviljelyksen osalta veitsenterällä. Jos ilmasto tästä vielä kylmenee saadaan maanviljelystä Suomessa luopua. 2014 sato oli niin heikko, että huoltovarmuuskeskus sai 2015 EU:n hyväksynnän itävyydeltään 10 % heikompilaatuisen siemenviljan käytölle kauran, ohran ja vehnän osalta ja varmuusvarastojen purkua harkittiin. 2016 sato olikin sitten niin heikko, että varastoja jouduttiin purkamaan. Samoin kävi 2017. Vilja ei siis Suomessa riitä ja näin on nimenomaan kylmien ja kylmenevien keväiden ja kesien johdosta.
No niin, ilmastonmuutossäikähtänyt, hopi hopi poistonäppylää nysväämään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo kevät venyi pitkälle, mutta onneksi kesä tuli sitten äkkiä. Kylvöt on tehty lähes koko maassa, mutta nyt on vaarana, että on liian kuivaa! Pitikö sen ilmastonlämpenemisen tuoda lisää sateita vai miten se olikaan?
Taalaksen lasten lasten ei pitänyt nähdä lunta ja silti viime talvena oli yksi pisimmistä hiihtokausista ja lumilingot loppuivat välillä kaupoista. No saahan sitä ennustella ja tehdä malleja, mutta nyt on jo yli 20 vuotta odoteltu, että ne mallit edes vähän pitäisivät paikkaansa. Kun profeetta Gore lupasi jäättömän arktiksen, niin sekin ennuste jäi toteutumatta.
Toivottavasti kesä ei vielä mennyt. Kylmeni niin, että piti laittaa uudestaan patterit päälle...?
Kun rupeaa näyttämään, ettei se sateisuus luvatusti lisäännykään, niin johan se takki kääntyy kevyesti kuivuusennustukseksi. Selitys nimittäin on, että ennustemallit ja menetelmät "kehittyvät". Mutta luuleeko kukaan tosissaan, ettei se tapahdu uskottavuuden kustannuksella?
Jahas, kun ei olekaan enää kuukauden myöhässä vaan pari viikkoa etuajassa, niin pääsipä Pierreltä näköjään hätäkakki.
Sääntöjen vastaisesti, viesti on poistettu.
Aloittajalta juuri oikea todistus Petterin ennusteen puolesta. Lämmennyt on, talvet. Niistä 10 viimeisestä vain 3 on ollut keskimääräistä vilakampia, 2010,2011 ja 2013. Näin siis Helsingissä. Nyt onkin jo 5 lämmintä talvea ollut putkeen. Miten tässä näin kävi....
Talvet eivät ole lämmenneet.
Katsotaan lämpötilan muutosta vähän pitemmältä, vaikka 80 vuoden takaa ja sodankylästä, missä kaupunkilämmöt ym. eivät niin paljoa vaikuta. Eli otetaan viimeiset 20 vuotta (1999-2018) ja (1919-1938), niin onhan se lämmennyt peräti 0,1 astetta!!! Eli tuollainen ero häviää tilastoinnin epätarkkuuteen, joten ei voida puhua merkityksellisestä tuloksesta.
No se oli viimeisen 80 vuoden muutos. Vuoteen 2100 on ennustettu jopa 4-5 asteen lämpenemistä ja suomen talvien piti lämmetä kolme kertaa tätäkin enemmän. Eli nyt seuraavan 80 vuoden aikana pitäisi talvien lämmetä sen 12-15 astetta, kun edellisen 80 vuoden aikana lämpeni 0,1 astetta. Kiirettä pitää, että Petterin ennusteet alkaisi edes hitusen pitämään paikkaansa!!!
Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen että voitko katsoa paljon on lämmennyt jos otetaan sadanvuoden takainen tilasto. Eli vertaapas 1899-1918 ja 1999-2018.
Täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on sellainen 70-80 vuoden ilmastollinen sykli, joten on viisainta verrata tuollaisella aikavälillä, niin ollaan suurinpiirtein samassa syklin vaiheessa.
Toki voisin verrata 1919-1938 aikaväliä vuosiin 1969-1988???
Arvaat varmasti, miten siinä vertailussa käy? Juuri niin. Eli ihmiskunnan kiihtyvästä tupruttelusta huolimatta, tuolla aikavälillä sodankylän talvet kylmenivät noin 1,5 astetta!!! Siinä sulle sitä poimintaa, mitä haluat harrastaa...
Nyt kun kesäkuun ensimmäisellä viikolla ollaan kasvukaudessa monta viikkoa edellä toukokuun hellejakson jälkeen on meillä kiusanamme helteiden seuraukset eli kuivuus. Muistutetaan vielä kerran: Kukaan ei luvannut, että ilmastonmuutos tekisi meidän elämästämme aiempaa helpompaa vaan pikemminkin päinvastoin. Kun olosuhteet muuttuvat niin emme ole niihin ennalta varautuneet. Helsingin Kaisaniemessä on koko mittaushistorian ajan pisin kuivuuskausi menossa eikä loppua näy.
Taidanpa tästä laittaa huoltofirmalle pyynnön tuoda kasteluletkut talon pihalle. Jos näistä pilalle palaneista ja kuivuneista nurmikoista vielä saisi jotakin aikaan...
Juurikin näin. Kaikki ääreistyy! Menee ennusteiden mukaan. Ja pohjoisessa ääreistyy eniten!