Rohkeasti vaan tunnustamaan kaikki omat pahuudet ja ilkeydet. Mikä pahuus, vääryys, epäreilu käytöksenne, jne. on jäänyt vaivaamaan mieltänne? Tunnustakaa.
Tunnusta pois! Mitä pahaa olet tehnyt?
mielensäpahoittaja
30535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Nuorena miehenä kusin naapurin kiukaalle.
En tosin kadu sitä eikä se ole vaivannut mieltäni.
Lauteilta vai tikkailta🤔
En ole koskaan tehnyt mitään mitä epäoikeudenmukaista kenellekään.
ku en ole koskaan tunnustanut, ei ole edes rikosrekistriäkään
vasikat tunnustavat ja kavaltavat muutkin lusimaan
Olen paha palstatrolli, kiusaan palstalaisia.
Aiwan niin Gnukjoodik
Ryöstin kaupan kassalippaan veljeni kanssa. Saalis oli noin 24000 euroa. Kiinni emme jääneet.
Tähän saa kirjoittaa vain 5000 merkkiä, joten kaikki ei mahdu tähän. Käväisen ripittäytymässä ja aloitan sitten hiukan pienemmällä listalla.
Voit aloittaa vaikka novellikokoelman. Sullahan näitä riittää. Mitään synninpäästöä on turha odottaa.
Palstatrollailua ei lasketa, se on sairaus.
Niin onkin Gempsu
Olet tosi sairas kirjittelemalla feikkinikeillä
Työnsin etusormeni syvälle perseen reikääni viime viikolla paskantamisen jälkeen.. enkä tiedä miksi.. tuntui vaan hyvältä ajatukselta hetkessä. Haju jäi (tosin lähtenyt jo) vaikka miten pesi, mutta ei sitä tainnut kukaan muu haistaa, kun muijakin vielä imutteli ja näykki sormiani samana iltana..
Sanoin äidilleni aikoinaan, jottä äiti on kakkapää.
.. Vaiks mitä.. Ihan omastakin mielestä.. Ja Juuh.. Löytyy OmaTunto.. Vieläpä Vahva sellainen.. ;P
Ei OmATunto KoLkuta SitiMarKEtisSA kU PöLlin NuUsKaa
https://www.youtube.com/watch?v=240LoY184Tk
.. Tuo kyllä puuttuu kokonaan SyntiListaltani.. ;(
9. Käsky
Älä anna väärää todistusta simppelipalstalla
.. Noh, En edes antanut.. Ja jos sanoisin, että tuo kuuluu SyntiListaani, niin sitten Just antaisin Väärän Todistuksen.. Eikä Mun Omatunto sellaista kestäisi.. Varsinkaan PyhälläPalstalla.. ;P
Kävin juuri pitkästä aikaa erään henkilön naamakirjasivuilla. Siellä oli julkaistu sellainen erittäin merkittävä tieto, jota siellä ei ollut vielä reilu kk sitten kun viimeeksi kävin.
Jos hän tota oikeasti haluaa enemmän kuin mitään muuta niin totta kai mä sen hänelle suon. En tiedä kuinka kauan toipuminen kestää mutta eiköhän tämä tästä. Olisi vaan ollut reilua ilmoittaa tuosta skenaariosta jo paljon aikaisemmin. Vai onko tuo kaikki tapahtunut vasta aivan viime viikkoina? Kun koko siitä hänen aikaisemmasta profiilistaan siellä sai sellaisen vaikutelman kuin hän toivoisi, etten luovuttaisi vielä(kään) ja että osaisin etsiä hänet käsiini - niinkuin teinkin. Ja se hänen reaktionsa meidän jälleennäkemisen hetkellä ei myöskään antanut mitään aihetta epäillä toisin... mutta nyt sitten ikään kuin ohimennen ilmoitetaan tämä uusin tieto, ikään kuin sillä ei olisi mitään merkitystä. Toivottavasti hän on nyt sitten onnellinen. Toinen kerta toden sanoo(?)
Mulla on aina hyvä syy..
Vitut on. Olet itsekäs mulkku ja paska!
Olen tehnyt rikoksia nuorena. Varastin tavaraa ja myin niitä että sain rahaa. Olin suosittu tyttöjen kanssa ja sain seksiäkin sen takia koska varastin koruja naisille.
- kiusannut koulussa (jotta ei itseäni kiusattaisi, mutta väärin se on silti)
- valehdellut äidille
- näpistellyt kaupasta teininä
- äänestänyt kokoomusta (kun olin nuori ja tyhmä)
- trollannut nettipalstalla
Olen varmaankin useaan otteeseen osoittanut olevani melkoinen kusipää vaikka kaikkeni olen tehnyt ettei näin olisi. Jatkossa yritän olla toistamatta samoja virheitä, ottaa opikseni.
Toi on erittäin kehittävää
Kostin valheella ex poikkikselle silloin 16v, että haluan olla vielä kun halusi yrittää,enkä edes saapunut paikalle. Olin niin paha ja kadun että valehtelin.
Siten se valhe vaivaa vuosien jälkeenkin.
Olen trollannut vuosia tätä palstaa typerillä liljalaakso-jutuillani :(
En ole jaksanut koko liljalaakso juttua liian teatterimainen, joten en ole perehtynyt.
Rohkeneeko kukaan tunnustaa yhteisövainoon osallistumista omilla kylillä ja niiden ulkopuolellakin? Se tosin ei ole rohkeiden harraste...