Haluan olla ensimmäisten joukossa jotka lähtevät pysyvää siirtokuntaa Marsiin perustamaan. Syy: kyseinen projekti on väistämättä ehdottoman tieteellinen ja rationaalinen, siitä on riisuttu kaikki politiikka, uskonto ja moralisointi jotka tekevät elämästä täällä maapallolla välillä täysin sietämätöntä.
Haluan Marsiin
KeksimonsterinSilmät
20351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sorry, mutta Savoriselle on jo varattu yhden hengen menolippu sinne. Muut lähetetään sinne heti, 60 vuoden päästä, perään.
Elämä Marsissa on niin sietämätöntä, ettei sitä siellä olekaan.
Mistä ne ajoittaiset metaanituprahdukset sitten tulevat? Maassakin suurin osa elämästä on maan alla.
Dyyni-elokuvassa oli sellaisia hiekan alla möyriviä isoja toukkia. Marsin metaanipurkaukset voisivat mahdollisesti olla vastaavien olentojen röyhtäisyjä.
Mäne poekkeen! Siellä se Thuvia jo oottelee.
Siihen menee kuules aikaa. Kuulemma studion rakentaminen on vasta suunnitteluasteella. Nyt on jo esitetty, että tarvitaanko fyysistä studiota lainkaan. Virtuaaliteknologia kehittyy huimaa vauhtia ja saattaa olla, että koko projekti voidaan toteuttaa virtuaalisesti.
Tapoja tehdä itsemurha, kuin lähteä Marsiin.
Saahan sinne nytkin jo mennä aivan kuka tahtoo ja pystyy.
Mutta veikkaan että melko tylsää siellä tulee olemaan.
Ei ole nettiä, eikä kenttää muutenkaan!
vaan kuussa näyttäs kuitenkin kohta olevan
https://www.baana.fi/4g-verkko-kuussa/?_ga=2.72157722.82011881.1540664650-1447573037.1538405604
Millaisessa seurassa haluaisit? Parisuhteessa olevia vai avoimessa liitossa olevia?
Kyllä sinnekin aika pian tuo politikointi eksyy. Katselepa vaikka NatGeolla pyörivää Mars-dokufiktiosarjaa.
Tällä juutuupikanavalla pohdiskellaan avaruusmatkailua, en tosin huomannut vielä Mars-aiheista pätkää:
https://www.youtube.com/channel/UCGHZpIpAWJQ-Jy_CeCdXhMA/videos
Aika paljon Marsia kauemmaksi suuntautuvia matkoja näköjään tuolla visioidaan. Myös avaruuden mahdollisista tai ehkä olemattomista muista elollisista (tai älyllisistä) olioista on juttu.
Kiinnostavia pätkiä, englanninkielisen automaattitekstityksen voi laittaa toimintaan, vaikka se tekee pieniä virheitä.
Kun+melko+lyhyessä+ajassa+geeniekspressiosi+on+muuttunut+epigeneettisesti+lähes+10%,+me+täällä+Maan+päällä+nauramme+kun+uus-upinana+gurkoilet+tänne+päin+jotakin+jotakin+TV:n+välityksellä.
Jonkun asiantuntijan mielestä Marsiin muuttamisessa on ikävätkin puolensa. Ylen ohjelmassa aiheesta: https://areena.yle.fi/1-50106557
Yle-radion tiedeohjelmissa on ollut monenmoista avaruusasiaa, niitä on koottu yhdelle sivulle:
https://areena.yle.fi/radio/ohjelmat/30-938
🔉
Marsissa syntyneet siirtolaisten jälkipolvet eivät jaksaisi Maapallolle joskus mahdollisesti päästessään edes kannatella olemattomilla lihaksillaan itseään Maan painovoimassa, eivätkä he olisi ennen koskaan saaneet olla ulkoilmassakaan.
Tällä avaruustietämispalstalla taitaa esiintyä joo tuon kuvauksen mukaisia jankuttajia jotka ovat marsilaistuneet jo Maassa.
Jeff Bezos, kuten moni muukin visionääri, näkee avaruuden asuttamisen luonnollisena suuntana ihmiskunnalle. https://is.gd/bM5PCH
Myös Antti Paalanen kannattaa elämää: https://www.youtube.com/watch?v=-IucBLN7hfc
Elämää koneeseen, ja avaruuteen, mitäpä muuta tässä voi sanoa.
Voisittehan te muuttaa jollekin Maassa olevalle aavikolle, jos aavikkoasuminen kiinnostaa. Saharassakin on yöllä taatusti kylmä, vaikkeikään yhtä kylmä kuin Marsissa. Saharassa saatte sentään hengittää ulkoilmaa. Ja jos tulee Äitiä ikävä, niin voitte soittaa Kairosta kotiin ja ostaa litroittain raikasta lähdevettä ennen hyppäämistä lentokoneeseen.
Marsiin kannattaisi lähettää tietokonepelaajia. Sillä eihän noita kiinnosta mikään muu kuin että voi pelaa pelaa pelaa. Ei häiritsisi ankea ympäristö.
Heidän heikko fyysinen kuntonsa ei kestäisi matkaa avaruusaluksessa maatessaankaan.