Olen seurannut huolestuneena rasismin nousua tällä palstalla. Ulkomaisuusvastaisuus ei kuulu sivistykseen ja sivistyneeseen kulttuuriin. Olen kasvattanut itsestäni sivistyneen ja suvaitsevaisen. Erilaisuus on rikkaus, ei uhka. Joskus se voi osoittaa huonoa makua kuten esimerkiksi arabien pitkät parrat, mutta antakaamme heidän pitää ne!
Pienet suvaitsevat teot ja eri kulttuurien päivittäiset kohtaamiset rikastuttavat elämää. Tänääkin pysähdyin kauppakeskuksen parkkihallissa (olin ostamassa uutta kevät takkia ja varmistin nimenomaan että vaate on tehty aasiassa missä työstä saatu tulo on enemmänkin tarpeen) juttelemaan ja antamaan rahaa neekerille, joka keräsi rahaa köyhään kotimaahansa. Vannotinkin häntä että ostavat rahoilla ennemmin lapioita kuin porakaivon sillä lapiollahan näissä jälkeenjääneissä maissa työllistää jo itsensä.
Monikulttuuristen pakolaisten asiaa voi edistää monella tavalla. Kotinurkille takatöölöön oli tulossa vastaanottokeskus. Vältimme onneksi vaaratilanteen sillä eihän vaarallinen pölyinen ja kaasuinen kaupunki ilma sovi ihmisille jotka tulevat puhtailta savanneilta. Kerroin tästä tietysti kaupungille ja tutuille valtuutetuille. He olivat hämmästyneitä ja eivät olleet ajatelleet tältä kantilta. Siten keskus perustettiin muualle ja totesimme yhteen ääneen että näin saimme suomeen tervetullutta kulttuurista diversiteettiä. Olimme myös ylpeitä että kyllä heidän nyt kelpaa upinniemen raittiissa ilmassa.
Seuraavan kerran kun syöt turkkilaisten tekemää pitsaa, unohda ennakkoluulosi, kiitä kauniisti ja pidäthän omana tietona että se ei muistuta aitoa pitsaa ja on tehty huonnoimmista raaka-aineista veroja maksamatta. Näin toimii sivistynyt ihminen.
Rasistit valtaavat palstan
Sivistys
2
783
Vastaukset 2
- Ajatusonteko
Olet löyhkäävä kokopaska rasisti! N sanaa ei saa käyttää! Missä kulttuurinen ymmärrys, sivistys ja itsehillintä. Sinulla ei moisen moukkamaisuuden jälkeen ole mitään oikeuksia.
- Kgjjjk
Aivan järkyttävää! Miten ihminen voi pettää itseään noin! Sehän on täysi rasisti! Komppaan edellistä. Sinulla ei ole enää ihmisoikeuksia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561