Tornionlaaksossa ja etenkin Pellossa on paljon poikkeuksellisen kauniita naisia. Tämä johtuu tietenkin alueen geneettisesti rikkaasta historiasta.
Aikojen kuluessa suomalaiset, ruotsalaiset ja saamelaiset geenit ovat sekoittuneet sopivassa suhteessa. Ehkä merkittävin tekijä väestön poikkeukselliseen kauneuteen on kuitenkin se, että Tornionlaakson asuttivat pysyvästi Ruotsin kautta alueelle saapuneet italialaiset ja belgialaiset raudantekijät. He rakensivat jokivarteen "bruukkeja", joihin tarvittiin paljon osaavaa työvoimaa, koska koneita ei ollut käytössä.
Etenkin Isovihan jälkeen 1700-luvulla Ylitornio-Pello-Pajala -alueelle muutti suuri määrä Belgian ranskalaista väestöä edustavia valloneja tekemään rautaa. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi ranskalainen Maupertuisin tutkimusryhmä teki noihin aikoihin alueella mittauksia. Koko Tornionlaakson alue on siis geneettisesti poikkeuksellisen rikasta aluetta.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Olekko+tosissas?+Eiköhän+99%+maailman+paikoista+ole+geneettisesti+vielä+rikhaampia+ko+Pello+tai+Torniolaakso.+Pakolaisiaki+täälä+tosi+vähän.+Ei+Pello+mikhään+New+York+ole.
Totta kirjoitat kauniita naisia kyllä on,en tiedä mikä niissä vikana kun kaikki eronneet,tehneet muutaman mukulan siinä samalla.Ikänaisia on komeita mutta niin hyvin meikanneet ettei edes aviomies tunne kun krapulassa heräävät aamulla vaimo vierellä
Pari tyypillistä negatiivisuuden edustajaa kommentoi edellä.Perustakaa oma negis puolue johon jäsenkirjan saa vain toisia mollaavat ja kaikesta huonoja puolia löytävät tyypit...tulis varmaan suurin puolue täällä...ikävä kyllä mutta näitä riittää
Olen ihan vakuuttunut, että Maupertuisin retkikunta jätti tutkimustuloksensa lisäksi Pellon Korteniemen kestikievariin hyviä ranskalaisia geenejä. Huhujen mukaan siitä lähtien sukuun on syntynyt tummia ja iloisia tyttöjä. Miettiessäni tyttöjä väittäisin, että ranskalaisissa geeneissä tuli myös paljon älykkyyttä ja kauneutta.
Mitä?Missä?Enpä vaan minä ole nähnyt.
Alanko oikein muisteleen. Olihan niitä ainakin kolme kaunista. Mutta, mutta. Kestikevarin keeneillä ei pitäis olla tekoa. Se lepo on vissiin ostetulla maala.
Synnyttäjäksi kelpaavat mutta, kasvatusäidit tekee kunniallista työtä kasvattaessaan lapsesta hyvän ja raittiin aikuisen joka pärjää elämässään paremmin kuin juokaleitten kasvattamat, lopettakaa se juokaleitten hyysääminen raittiit ja työtä tekevät kärsivät juopon asuessa lähellä, juoppo ahdistelee ja haisee ja ärsyttää!!!
Eron tullessa antakaa lapsuudenkoti äidille joka kasvattaa lapset uuden miehensä kanssa, ei suvun omistuksessa olevalle juopolle!
Kyllä vaan näin on! Lapset tarvitsevat hyvän lapsuuskodin ja äidin joka huolehtii puhtaudesta yms, ei ole äidin vika jos hakee muualta lohdutusta kun juoppo juo ja pilaa kaiken juo kaiken omaisuuden jopa muidenkin vetää perässään juoppoläävään? Äiti on paras kasvattaja tai raitis isäkin on hyvä.
Moni näillä seuduilla sota-aikana syntynyt ei ole edes saanut tietää, että on oikeasti saksalaisten sotilaiden jälkeläisiä. Häpeän vuoksi asiasta vaiettiin iäksi.
Venäläisistä sotavangeista tuli isä huomattavasti useammalle. Nyt vaan puhutaan kestikievarin geenivarastosta missä se sitten onkaan.
Heh, tämä totta. Bile-Dani ainakin tietää, että Pellossa "ihan OK näköisiä muijia".
https://www.youtube.com/watch?v=M5x5y5ZasHE