Oliko Sokrates olemassa?

Sokrateen oikeudenkäynti ja kuolema

Sokrates oli piittaamaton sovinnaisista normeista, ja käyttäytyi tahallisen ärsyttävästi pyrkiessään hätkähdyttämään ihmisiä terävyydellään. Platonin Sokrateen puolustuspuheessa Sokrates kuvaa saaneensa viisautensa ansiosta huonon maineen – hänhän kiusasi kysymyksillään kaikkia, joiden katsoi väittävän tietävän jotakin, joten seurauksena monet katsoivat tulleensa loukatuiksi. Lisäksi Sokrates sai kaupungin nuorison jäljittelemään itseään toiminnassaan. Tämän johdosta jotkut näkivät hänet myös nuorison turmelijana. Anytos, Meletos ja kansankiihottaja Lykon haastoivat lopulta Sokrateen oikeuteen. He katsoivat edustavansa käsityöläisiä, runoilijoita ja puhujia, joita Sokrates oli loukannut.

Sokrateen oikeudenkäynnin aikaan Ateena oli tilanteessa, jossa se oli hävinnyt peloponnesolaissodan Spartalle, ja tämän jälkeen palauttanut demokratian lyhytaikaiseksi jääneen ja verisen niin kutsuttujen kolmenkymmenen tyrannin oligarkisen tyrannian (404–403 eaa.) jälkeen. Robin Waterfieldin mukaan ateenalaiset pitivät häviön syynä jumalten tyytymättömyyttä. Tällöin Sokrates, jonka katsottiin opettaneen nuoria epäilemään vanhempiaan ja kyseenalaistamaan ikivanhoja arvoja, oli helppo nähdä yhtenä syyllisenä. Lisäksi Sokrateella oli läheiset yhteydet tyrannian johtoon, ja hänen näkemyksensä siitä, että asiantuntijoiden tulisi johtaa valtiota, nähtiin tukevan oligarkiaa demokratiaa vastaan. Tällöin Sokratesta oli helppo syyttää siitä, että tämä oli ollut kasvattamassa sukupolvea, joka tuli valtaan Ateenaa kohdanneiden poliittisten mullistusten aikana; ja ennen kaikkea Alkibiadesta, joka edusti monille sitä moraalista rappiota, joka oli aiheuttanut tappion sodassa.

Sokrateen saamassa muodollisessa syytekirjelmässä häntä syytettiin muun muassa pahantekijäksi, joka ”turmelee nuorisoa”, sekä jumalanpilkasta, koska hän ei ”kunnioita valtion jumalia, vaan joitakin vieraita daimoneja”. Sokrates ei juuri puolustautunut syytteitä vastaan, vaan jatkoi oikeudessakin ateenalaisten ärsyttämistä tyylilleen uskollisena: hän muun muassa ehdotti omaksi rangaistuksekseen samaa, jolla Olympian kisojen voittajat palkittiin. Hän myös sanoi, ettei aio muuttaa toimintaansa, vaikka hänen olisi kuoltava monta kertaa. Niinpä hän hävisi heliaian eli vapaiden miesten muodostaman kansankokouksen äänestyksessä kolmellakymmenellä äänellä, todennäköisimmin äänin 280–221. Diogenes Laertios kertoo kuitenkin tarinan, jonka mukaan Sokrates olisi hävinnyt vain yhdellä äänellä. Sokrates tuomittiin kuolemaan, ja hänen tuli juoda myrkkykatkomalja.

Syyttäjien alkuperäisenä tarkoituksena saattoi olla ainoastaan Sokrateen varoittaminen ja korkeintaan karkottaminen Ateenasta. Sokrateen huono menestys oikeudenistunnossa on jälkeenpäin pantu heikon puolustuksen nimiin. Jälkikäteen tehtyjen puolustuspuheiden kirjoittaminen oli myöhemmin niin suosittua, että Sokrateen puolustuspuheista tuli oma lajityyppinsä. Myöhemmin tunnetuimmaksi on tullut Platonin kirjoittama puhe, nimeltään yksinkertaisesti Sokrateen puolustuspuhe eli Apologia. Puolustuspuhe sekä Sokrateen viimeisiä aikoja kuvaavat dialogit Kriton ja Faidon ovat filosofisen kirjallisuuden tunnetuimpia teoksia. Niiden perintöä on kuva Sokrateesta vakaumuksensa puolesta kuolleena hahmona.

Sokrateen kuolemantuomion täytäntöönpanoa edelsi vankeusaika, josta Platonin Kriton ja Faidon sekä Ksenofonin teos Muistelmia kertovat. Vankeusaika johtui siitä, että juuri tuolloin pidettiin Deloksen juhlat ja ateenalaisten pyhä laiva lähetystöineen oli vuotuisella matkallaan Deloksessa. Lain mukaan tänä aikana ei kuolemantuomiota saanut panna täytäntöön. Ksenofon kertoo, että Sokrateen elämä jatkui tämän vuoksi vielä kolmekymmentä päivää.

Ksenofonin mukaan Sokrates ei muuttanut vankeusaikana elämäntapojaan eikä menettänyt elämäniloaan. Päivää tai paria ennen Sokrateen kuolemaa, kun Deloksesta saapuvaa laivaa jo odotettiin palaavaksi, Sokrateen lapsuudenystävä Kriton yritti taivutella Sokratesta pakenemaan. Sokrates kieltäytyi, sillä hänestä pahan tekeminen tai pahan teon kostaminen ei ollut sallittua missään olosuhteissa. Hänestä pakeneminen ja lain rikkominen olisivat myös osoittaneet, että oikeus olisi ollut oikeassa syyttäessään häntä nuorison turmelemisesta, sekä saattaneet hänen sukunsa ja ystävänsä häpeään.

Jatkuu

Ehkä paras todiste siitä, että Sokrates on ollut olemassa ovat kuitenkin säilyneet häntä kritisoivat ja suoraan pilkkaavat aikalaiskirjoitukset.

Esimerkiksi Jeesuksesta ei ole säilynyt jälkipolville mitään aikalaiskirjoituksia, ei henkilön opetusten puolesta eikä etenkään vastustavia ääniä.