Onko ulkonäköni se kaikkein suurin kompastuskivi?

En tiedä, että olenko juuri tässä kuvassa kaikkein eniten edukseni, mutta eiköhän tuostakin tule ihan hyvin esiin kaikki hyvät ja huonot puolet. Hiustyyli nyt on mitä on, koska ennen kuvan ottamista olin tehnyt pyörälenkin, jonka aikana hiukset menivät vähän sekaisin tuulessa, enkä ole myöskään käynyt parturilla yli kahteen kuukauteen:

https://aijaa.com/yGSemC

Omalla kohdallani oikeastaan ainoat käytössä olleet pariutumiskanavat koko täysikäisyyteni aikana ovat olleet yökerhot ja pari kertaa olen kokeillut myöskin Tinderiä. Vaikka olen käynyt baareissa jo useamman vuoden ajan sellaiset 20-30 kertaa vuodessa, niin tulokset ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi.

En tiedä, että kuinka hyvällä menestyksellä ihan keskivertomies pokaa naisia itselleen yöelämässä, mutta tekeehän se kuitenkin pahaa netissäkin lukea, miten monet miehet kehuskelevat saavansa aloitteita naisilta suurin piirtein joka kerta, kun käyvät yöelämässä, miten he saavat aina seksiä halutessaan jne.

Valitettavasti oma tyypillinen baari-iltani on sitä, että olen kokoajan naisille pelkkää ilmaa, että en koko illan aikana edes päädy puhumaan kellekään sanaakaan jne. Naiset eivät siis osoita minkäänlaista kiinnostusta, eivät kohdista minkäänlaista katsekontaktia, eivät milläänlailla näytä vihreää valoa, että saa tulla juttelemaan jne. No eipähän ole tarvinnut tässä vuosien varrella juurikaan sietää pakkeja naisten suunnalta, kun kaikenlainen lähestyminen on jo lähtökohtaisesti ollut täysin turhaa.

Olen useasti ollut aikeissa lopettaa baareissakäymisen ja luovuttaa muutenkin naisten suhteen, mutta jotenkin aina ennenpitkää joku sisäinen tarve vaan pakottaa vuodesta toiseen kerta toisensa jälkeen yrittämään edes jotain. Oikeastaan ainoa voimavara, joka luo edes jonkinlaista heikkoa toivoa ja saa käymään edelleen baareissa ovat ne harvat naisten tekemät aloitteet ja seksitarjoukset, jotka olen tässä vuosien varrella saanut.

Jonkinlainen poikkeuksellinen ajanjakso tässä suhteessa sijoittuu muutaman vuoden taakse, jolloin useampikin nainen kiinnostui minusta ihan muutaman kuukauden sisällä. Jopa jotkut kauniit 18-vuotiaat naiset tulivat silloin minulle ihan oma-aloitteisesti juttelemaan, mikä tämän hetkisessä tilanteessani tuntuu kyllä jotenkin täysin käsittämättömältä ja vaikeasti toistettavalta skenaariolta. Ei tuossakaan jonkun peruskomean miehen näkökulmasta varmaan kyse mistään ihmeellisestä olisi, ellei peräti tavallista kuivemmasta kaudesta.

Viime aikoina en ole kuitenkaan onnistunut saamaan yhtään aloitetta naisilta tai muutenkaan onnistunut herättämään heissä minkäänlaista kiinnostusta. Viimeisen vuoden sisällä olen käynyt hieman alle parikymmentä kertaa baarissa ja ainoat naisilta saamani aloitteentapaiset ovat olleet suunnilleen tätä tasoa: 1) Joku minua muutaman vuoden nuorempi nainen, jonka kanssa en ollut puhunut sanaakaan, tuli ja suuteli täysin yllättäen, 2) 30v aviomiehensä kanssa liikkeellä ollut nainen tuli juttelemaan ja tarjosi peräti juomatkin. Tiedä sitten, että tapahtuiko tuo pelkästään säälistä, 3) Kadulla joku n. 20v blondi ja kaunis humalassa oleva nainen pysäytti minut ja olisi halunnut, että olisin lähtenyt bussilla hänen kanssaan samaan suuntaan. Jäi kyllä epäselväksi, että mitä kyseinen nainen halusi, mutta hän ei sitä selventänyt sen tarkemmin, joten lähdin sitten taksilla ihan eri suuntaan. Muuten on ollut täysin hiljaista.
23680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Nainen kun tulee juttelee niin se ei ole kiinnostuksen osoitus. Sitä voi vaan jutella muuten vaan. Tarjoo naisille juotavaa ja kysele heiltä kaikkee ja ole kiinnostunut niiden jutuista, pyydä naisen numeroa jos se juttelee sulle yli 10 minuuttia. Pitää olla röyhkeyttä ja esitä pelimiestä.

1Äänestä

Kuva oli poistettu, joten vaikea sanoa. Aloitteentekijöitä olet ainakin kohdannut mieheksi aika paljon.

Äänestä

En kerennyt kuvaa näkeen🙁

Äänestä
  • No tuossa on kuva:

    https://aijaa.com/QYo5Mr

    Ei ehkä paras mahdollinen otos, kunhan nopeasti toisella kädellä räpsäisin.

    Äänestä

  • epähaluttava_mies kirjoitti:

    No tuossa on kuva:

    https://aijaa.com/QYo5Mr

    Ei ehkä paras mahdollinen otos, kunhan nopeasti toisella kädellä räpsäisin.

    Et ole epähaluttava noi huulet on ihanat etten ihmettele pusu hetkeä ja kun taas vaatteet osuisi kohdille ja hiukset pistäisit kammalla sekä vaaditaan myös itseltäsi rohkeutta lähestyä.

    Äänestä

  • epähaluttava_mies kirjoitti:

    No tuossa on kuva:

    https://aijaa.com/QYo5Mr

    Ei ehkä paras mahdollinen otos, kunhan nopeasti toisella kädellä räpsäisin.

    Kyllä tuolla naamalla naisia saisi isketyksi jos haluaisi.

    Ongelmasi taitaakin olla se, että odotat naisten tulevan tarjoamaan itseään sinulle, mutta itse et uskalla tehdä minkäänlaisia mooveja naisiin päin. Sepustuksestasi päätellen monikin nainen on lähestynyt sinua, mutta sinä ilmeisesti lähdet joka kerta karkuun. Et sitten näemmä uskalla niistä tarjotuista hetkistä tarttua kiinni, kun lähdet taksilla eri suuntaan mihin nainen sinua yrittää houkutella.

    1Äänestä

  • Moottorisahamurhaajan näköinen.

    Äänestä

  • Analyysini kirjoitti:

    Moottorisahamurhaajan näköinen.

    Taidat olla vain kateellinen......

    Äänestä

Vika on nyt kyllä ihan muualla, kuin ulkonäössäsi. Tosin parturi ja vaatekauppa olisi ihan hyvä, naiset kun näitä asioita puntaroi, miehestä ensivaikutelmaa luodessaan. Mutta ihan kivalta näytät, harjoittelet vaan sosiaalisuutta, ja huom! ihan kaikkien ihmisten kanssa! Opit kommunikoimaan rennommin, sekä lukemaan toista ihmistä.

Äänestä

Et ole epähaluttava! Ok ulkonäkö.

Äänestä
  • Tulee muuten mieleen nuori Mick Jagger..
    Ehkä persoonallisuutta voisi olla enemmän??

    1Äänestä

Ulkonäössä nyt ei ainakaan ole mitään vikaa. Uskoisin, että olemus on jotenkin vaikeesti lähestyttävän oloinen? Jos sulla on itselläsi olo jo, että emmä kuitenkaan tai semmoinen luovuttanut olo, niin se kyllä näkyy eleissä ja olemuksessa.

Vaikka olis kuinka komea mies tahansa, niin se olemus on se mikä kutsuu ihmisiä tykö tai karkoittaa. Ihmiset arvioi piiloviestinnän kautta eli kehonkielenä enemmän, kun moni tulee ajatelleeksikaan.

Ota pirtee asenne ja ilme, ryhdikäs meininki ja uskosin, että tulee itellekin olo, että tässä ollaan ihmisiin positiivisesti suhtautuvia ja nekin sen huomaa.

2Äänestä

Ulkonäössä on aina vika miehen kohdalla. Mitä vittua valehtelette.

Äänestä
  • Tykkäät vaan komeista eli top 10 miehistä.

    1Äänestä

  • Kokolailla huonoa tuuria tai suppeet kuviot, jos ihan jokaisesta on ulkonäössä vikaa, eikä missään muussa.

    Ihmisiä nyt on kuitenkin aika helvatisti, niin epätodennäköistä että jokaisen silmiin näyttää ihan paskalle...sori nyt korostus. Mutta mietis nyt itekin...

    Äänestä

Ulkonäkö on kohdillaan, ihan olet mallin näköinen, raamikas mies :) Mutta ilmeesi kuvassa on (ja ehkä olet muutenkin, ravintolassa ?) vähän vihainen ja sulkeutunut, et ole helposti lähestyttävän oloinen. Se vaikuttaa tosi paljon siihen, että nainen uskaltaa lähestyä. Kun seuraavaksi menet parturiin, voisit niskasta leikkauttaa ihan lyhyeksi, mutta päältä voisi jättää pidemmäksi, kampaaja varmaan osaa ehdottaa. Vaatteista musta ja valkoinen ovat aina tehokkaita, kaikille sopivia, valkoiset t-paidat, kauluspaidat, mustat tai tummansiniset farkut. Farkkuliikkeissä osataan neuvoa, mkä malli sopii sulle, kokokin selviää paremmin siellä. Nämä nyt yleisinä vinkkeinä, jos ulkomuotoa jotenkin haluat muuttaa. Mutta tosiaan hymy ja leppoisa olemus, sillä pääsee pitkälle. Etenkin tuolla ulkonäöllä. Itsekin voit yrittää lähestyä, etkä odotella pelkästään naisia lähestymään.

2Äänestä
  • Samaa mieltä tän kommentin kanssa.
    Ei ikinä deittipalveluihin tuollaisia kuvia missä olet myrtsinä.
    Tarvitset jonkun kuvan sosiaalisesta tapahtumasta missä hymyilet.

    1Äänestä

Hyvännäköinen raamikas mies, mitä fyysiseen puoleen tulee. Hyvännäköiset huulet varsinkin! :D Voisit olla malli noilla!

Sitten taas tyyli ja olemus: tossa oot väsyneen näköinen. Ei hyvä deittikuva. Hiukset on myös hoitamattoman näköiset, parturiin ja joku sulle sopiva leikkaus.

Sit vaatteet. Tyyliä vois ehkä viilata. Riippuu millainen elämäntyyli sulla on, mistä tykkäät. Anna myyjän auttaa.

Eli pohja kunnossa, ihan pantava olet, mutta pistä se tyyli- jne puolikin kuntoon, niin naiset ottaa vakavammin. Varsinkin nuoremmat.

1Äänestä
  • Missä se kuva muka on?

    Äänestä

Ei ole ulkonäkö suurin syy. Ota mainitut korjausehdotukset vastaan. Siistimpi lookki, iloisempi ilme jne. Baariin ei miehen kannata yksin lähteä metsästämään naisia, jotenkin pitäis välittyä, että oot vain hauskaa pitämässä, etkä ketään epätoivoisesti etsimässä, niin olet kiinnostavampi.

Luota itseesi! Naiset melkein hyppineet syliin eli kiinnostusta on ollut. Miehen pitää vaan yleensä tehdä työt ja osoittaa kiinnostus

Äänestä
  • Ei tuo uskalla.
    Eihän se koskaan ole itse naisia yrittänytkään iskeä, ja karkuun on lähtenyt, jos nainen on jotain kiinnostusta osoittanut.

    Äänestä

Naiset on todella nirsoja nykyään. Ei tavis miehet pääse edes treffeille tinderissä tia muuten.Yrittäkääpä iskeä joku tavis pullukka niin saatte pakit sekunnissa. Kyse on täysin siitä että miehet on liian rumia

Äänestä
  • Ehkäpä te vain liian selvästi näytätte sen, että haette pelkkää spermaviemäriä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


epähaluttava_mies kirjoitti:

En tiedä, että olenko juuri tässä kuvassa kaikkein eniten edukseni, mutta eiköhän tuostakin tule ihan hyvin esiin kaikki hyvät ja huonot puolet. Hiustyyli nyt on mitä on, koska ennen kuvan ottamista olin tehnyt pyörälenkin, jonka aikana hiukset menivät vähän sekaisin tuulessa, enkä ole myöskään käynyt parturilla yli kahteen kuukauteen:

https://aijaa.com/yGSemC

Omalla kohdallani oikeastaan ainoat käytössä olleet pariutumiskanavat koko täysikäisyyteni aikana ovat olleet yökerhot ja pari kertaa olen kokeillut myöskin Tinderiä. Vaikka olen käynyt baareissa jo useamman vuoden ajan sellaiset 20-30 kertaa vuodessa, niin tulokset ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi.

En tiedä, että kuinka hyvällä menestyksellä ihan keskivertomies pokaa naisia itselleen yöelämässä, mutta tekeehän se kuitenkin pahaa netissäkin lukea, miten monet miehet kehuskelevat saavansa aloitteita naisilta suurin piirtein joka kerta, kun käyvät yöelämässä, miten he saavat aina seksiä halutessaan jne.

Valitettavasti oma tyypillinen baari-iltani on sitä, että olen kokoajan naisille pelkkää ilmaa, että en koko illan aikana edes päädy puhumaan kellekään sanaakaan jne. Naiset eivät siis osoita minkäänlaista kiinnostusta, eivät kohdista minkäänlaista katsekontaktia, eivät milläänlailla näytä vihreää valoa, että saa tulla juttelemaan jne. No eipähän ole tarvinnut tässä vuosien varrella juurikaan sietää pakkeja naisten suunnalta, kun kaikenlainen lähestyminen on jo lähtökohtaisesti ollut täysin turhaa.

Olen useasti ollut aikeissa lopettaa baareissakäymisen ja luovuttaa muutenkin naisten suhteen, mutta jotenkin aina ennenpitkää joku sisäinen tarve vaan pakottaa vuodesta toiseen kerta toisensa jälkeen yrittämään edes jotain. Oikeastaan ainoa voimavara, joka luo edes jonkinlaista heikkoa toivoa ja saa käymään edelleen baareissa ovat ne harvat naisten tekemät aloitteet ja seksitarjoukset, jotka olen tässä vuosien varrella saanut.

Jonkinlainen poikkeuksellinen ajanjakso tässä suhteessa sijoittuu muutaman vuoden taakse, jolloin useampikin nainen kiinnostui minusta ihan muutaman kuukauden sisällä. Jopa jotkut kauniit 18-vuotiaat naiset tulivat silloin minulle ihan oma-aloitteisesti juttelemaan, mikä tämän hetkisessä tilanteessani tuntuu kyllä jotenkin täysin käsittämättömältä ja vaikeasti toistettavalta skenaariolta. Ei tuossakaan jonkun peruskomean miehen näkökulmasta varmaan kyse mistään ihmeellisestä olisi, ellei peräti tavallista kuivemmasta kaudesta.

Viime aikoina en ole kuitenkaan onnistunut saamaan yhtään aloitetta naisilta tai muutenkaan onnistunut herättämään heissä minkäänlaista kiinnostusta. Viimeisen vuoden sisällä olen käynyt hieman alle parikymmentä kertaa baarissa ja ainoat naisilta saamani aloitteentapaiset ovat olleet suunnilleen tätä tasoa: 1) Joku minua muutaman vuoden nuorempi nainen, jonka kanssa en ollut puhunut sanaakaan, tuli ja suuteli täysin yllättäen, 2) 30v aviomiehensä kanssa liikkeellä ollut nainen tuli juttelemaan ja tarjosi peräti juomatkin. Tiedä sitten, että tapahtuiko tuo pelkästään säälistä, 3) Kadulla joku n. 20v blondi ja kaunis humalassa oleva nainen pysäytti minut ja olisi halunnut, että olisin lähtenyt bussilla hänen kanssaan samaan suuntaan. Jäi kyllä epäselväksi, että mitä kyseinen nainen halusi, mutta hän ei sitä selventänyt sen tarkemmin, joten lähdin sitten taksilla ihan eri suuntaan. Muuten on ollut täysin hiljaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu