ihan tälleen mielenkiinnosta kyselen tietääkö kukaan koiranlihan kilohintaa?
Koiranlihan kilohinta?
Koiransyöjä
1
709
Vastaukset
- Uskotko
Jos kaikki elävä pitää syödä, ollaan tultu siihen vaiheeseen, jolloin ihmisen syöminen toisen ihmisen ruoaksi tulee kyseeseen. Silloin sinustakin voi tehdä vaikkapa purkkiruokaa. Tiedätkö, että toisen elämän vieminen omaksi huviksi ja hyödyksi on jumalan edessä ollut synti ennen kuin ihminen teurasti ensimmäisen eläimen. Näin uskon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1882260Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32089Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3161836- 931597
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821468Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251111
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73996