Suomen kesäsää ei petä

Täysin.nurinkurista

Taas säätyypit toistaa itseään. Ne ei petä. Toukokuussa riittää viikkotolkulla hellettä, joka kaiken järjen mukaan kuuluu kesään ja kesäkuukausille, eikä kevääseen.
Nurinkurista, säähulluutta. Alkukevät on helteistä, mutta kun mennään kesäkuun puolelle ja odotellaan juhannusta, keskikesän juhlaa. Heti säätila muuttuu, kuin jonkun taktisesti säätämänä. Alkaa se hampaitakalistava koleus ja aurinko pysyttelee visusti piilossa.

Vuodenaika ei sään puolesta tunnu lainkaan enää kesältä. Kelikameroita seuraten voi nähdä, miten lohduttoman kolea kesäsää nytkin on esim.pohjoisessa, yöpakkasiltakaan ei vältytä.
Vain viiteen lämpöasteeseen päästy. Joulukuussa kyllä sitten mitataan tätä korkeampia lämpöasteita. Siis silloin, kun olettaisimme olevan lunta ja pakkasta.
Eihän tälläinen normaalia voi olla.

Lämmön on luvattu palaavan juhannusta kohti mentäessä. Mutta toukokuun hellelukemiin ei enää päästä. Moni meistä toivoo, että tämän kolmen kesäkuukauden aikana olisi edes muutama päivä kesäisen lämmintä. Mutta palaako alkukevään lämpö ja helteet taas vasta syksyä kohti mentäessä, koska säätyypithän ei enää lainkaan vastaa vuodenaikoja.
Voisi melkein sanoa, kesä ja talvisäiden vaihtaneen paikkoja.
Odotamme kai nykyään enemmän talvea, että sää vihdoin lämpiäisi. Talven tullen vasta loppuu tämä kesäinen paleleminen ja yöpakkaset. Kesää emme siis enää odota, kuten ennen, koska näemme vuodesta toiseen, silloin säiden vain kylmenevän.

14

879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KesäEtelänLämmössä

      Nääh. Nää lämpölupaukset voi ohittaa olankohautuksella. Nytkin povattiin viikon alkupuolella 24 lämpöastetta tänne Etelä-Suomeen viikonlopuksi, vaan missä oli luvattu lämpö? Lauantaille luvataan vain rupista 16 astetta.

      Seuraavalla viikolla kärkkyvät taas 20 lämpötilat, mutta aivan varmasti siellä on taas luvassa vesisadetta ja kylmää. Se on kumma, että toteutunut lämpötila on aina alaspäin, ja ennusteet lupaavat aina liian lämmintä säätä kuin päinvastoin.

      Onneksi tuli ostettua tällekin kesälomalle etelänmatka. Suomen kesäsäät eivät koskaan petä, nimittäin kylmää ja sateista säätä luvassa.

    • tuulet.tuo.lämmön

      Suomen säät ovat tätänykyä pitkälti tuulien varassa. Jos tuulee etelästä, on lämmintä. Jos tuulee pohjoisesta, on kylmää. Eiköhän näillä pohjoisilla ilmavirtauksilla päästä taas kokemaan se ihme, että juhannuksena sataa räntää. Joulukuussa nautitaan sitten taas siitä lauhasta, läntisestä ilmavirtauksesta.

      Ihmetyttää lähinnä tuo aurinko. Sanovat, että auringon säteilyenergia on se, mikä tuo kesän, kun maapallon pohjoisosa kääntyy lähemmäksi kohti aurinkoa. Höpönhöpöä se on. Jos näin olisi, pohjoiskalotin ilma ei pääsisi laisinkaan kylmentämään Suomea tässä mittakaavassa.

      Nyt tarvitaan vain yksi puhallus pohjoisesta ja kesä on peruutettu, ihan keskikesälläkin. Miten sitä kylmää 0 asteista ilmaa riittääkin vielä kesä-heinäkuussa, vaikka tuo pohjoiskalotin alue on vain 10% koko maapallon pinta-alasta? Sitten vielä väittävät, että siellä on kuulemma ennätyslämmintä... hohhoijaa.

    • Josootsolmussa

      Samaa mietin itsekin. Toukokuu, kuten lähivuosina on usein ollutkin, lämpö ja helteet tulee rytinällä Suomeen. Aurinko paistaa ja tunnelma on kuin keskikesällä. Sitten tulee kesäkuu ja kuin taikaiskusta heti lämpötilat tippuu alle 20 asteen. Tämä on melkein jo hauskaa. Odotan juhannusta innolla sillä tasan silloin se kylmä ja satainen aika alkaa.

      • Ilkeä.säänhaltija

        Oikeassa olit. Juhannusaatoksi on luvassa sateita ja lämpötilatkin maksimissaan huikeat 14 astetta, jos sitäkään. Tätä ennen kyllä helteessä on kärvistelty.
        Mutta annapa olla, kun kansa lähtisi viettämään keskikesänjuhlaa, yötöntä yötä luonnonhelmaan ja rannoille. Säänhaltia pyllistää ja päästää pilkkanaurun.
        Se osoittaa pilkallisesti, joitakin suomalaisia, jotka yrittävät viettää perinteistä juhannustaan, toppatakeissa ja sadevaatteissa värjötellen ja hengitys koleassa illassa höyryten. Monet pysyvät kyllä juhannuksen mielummin kodin, tai mökin lämmössä ja viittaavat kintaalla koko juhannukselle.
        Ei huvita edes ikkunasta katsella sateenlotinaa ja hämärää juhannusiltaa.
        Ei näy meillä juhannusyön aurinkoa paksun pilviverhon takaa.
        Eihän tälläinen sää saa aikaan minkäänlaista juhannusfiilistä.


      • entykkääperinteistä
        Ilkeä.säänhaltija kirjoitti:

        Oikeassa olit. Juhannusaatoksi on luvassa sateita ja lämpötilatkin maksimissaan huikeat 14 astetta, jos sitäkään. Tätä ennen kyllä helteessä on kärvistelty.
        Mutta annapa olla, kun kansa lähtisi viettämään keskikesänjuhlaa, yötöntä yötä luonnonhelmaan ja rannoille. Säänhaltia pyllistää ja päästää pilkkanaurun.
        Se osoittaa pilkallisesti, joitakin suomalaisia, jotka yrittävät viettää perinteistä juhannustaan, toppatakeissa ja sadevaatteissa värjötellen ja hengitys koleassa illassa höyryten. Monet pysyvät kyllä juhannuksen mielummin kodin, tai mökin lämmössä ja viittaavat kintaalla koko juhannukselle.
        Ei huvita edes ikkunasta katsella sateenlotinaa ja hämärää juhannusiltaa.
        Ei näy meillä juhannusyön aurinkoa paksun pilviverhon takaa.
        Eihän tälläinen sää saa aikaan minkäänlaista juhannusfiilistä.

        Miksi sitä juhannusta on pakko viettää tiettynä päivänä? Jos viikkoa ennen sitä on hellettä niin sitten nauttii silloin. Kalenterin mukaan ei kannata elää vaan säiden.


      • Josootsolmussa
        Ilkeä.säänhaltija kirjoitti:

        Oikeassa olit. Juhannusaatoksi on luvassa sateita ja lämpötilatkin maksimissaan huikeat 14 astetta, jos sitäkään. Tätä ennen kyllä helteessä on kärvistelty.
        Mutta annapa olla, kun kansa lähtisi viettämään keskikesänjuhlaa, yötöntä yötä luonnonhelmaan ja rannoille. Säänhaltia pyllistää ja päästää pilkkanaurun.
        Se osoittaa pilkallisesti, joitakin suomalaisia, jotka yrittävät viettää perinteistä juhannustaan, toppatakeissa ja sadevaatteissa värjötellen ja hengitys koleassa illassa höyryten. Monet pysyvät kyllä juhannuksen mielummin kodin, tai mökin lämmössä ja viittaavat kintaalla koko juhannukselle.
        Ei huvita edes ikkunasta katsella sateenlotinaa ja hämärää juhannusiltaa.
        Ei näy meillä juhannusyön aurinkoa paksun pilviverhon takaa.
        Eihän tälläinen sää saa aikaan minkäänlaista juhannusfiilistä.

        Joo, ei voi kun nauraa kuinka juhannus ei ikinä petä säiden suhteen. Ja vedin paremmat ennusteet juhannukseksi kesäkuun alussa kuin ammattilaiset jotka vielä viime viikolla povas hyvää lämmintä keliä. Ehkä pitää vaihtaa ammattia.


      • Säädeltyä.säätä
        Josootsolmussa kirjoitti:

        Joo, ei voi kun nauraa kuinka juhannus ei ikinä petä säiden suhteen. Ja vedin paremmat ennusteet juhannukseksi kesäkuun alussa kuin ammattilaiset jotka vielä viime viikolla povas hyvää lämmintä keliä. Ehkä pitää vaihtaa ammattia.

        Ei voi todellakaan kuin nauraa. Kun katsoo sääennusteita.
        Helteet päättyy tasan, muutamaa päivää ennen juhannusta. Sää vaihtuu, epäkesäsäikesi, vettä vihmoo ja tuulee kovaa ja on todella koleaa. Kuin synkintä syksyä.
        Ai mikä tässä naurattaa? No se, että heti tiistaina juhannuksen jälkeen, etelä-suomeen
        luvattu 23 asteen helteitä ja aurikoa. Helteet palaa siis heti, kun alkaa arkinen aherrus.
        Hiki lentää taas, kun ei ole aikaa mennä rannoille ja mökeille.
        Ei tähän tarvittaisi, kuin joku kesäinen juhlapyhä. Kyllä helteet sais kyytiä ja
        aurinko pakenisi vauhdilla paksuun pilviverhoon. Joka ei auringon edestä väisty,
        ennen kuin pyhät on kunnolla ohitettu ohi.

        Joku, mutta kuka? Nämä säät muokkaa ja säätelee ihan tahallaan näin.
        Eihän tälläinen, näin tarkkaan ajastettu ajastettu säidenmuutos muuten voi olla mitenkään mahdollista.
        Joku oli tällä palstalla oikeassa. Todetessaan, ettei juhannustakaan kannata enää viettää
        kalenteriin katsoen, vaan säätilaa katsoen.
        Koska säätilat ei vastaa enää minään vuonna vuodenaikojen normaaleja säitä.
        Jos haluaa juhannukseksi perinteisemmän, kesäisen sään.
        Kannattaa viettää sitä, jo toukokuussa, koska silloin alkaa hellejakso.
        Joka päättyy tasan tarkkaan säännöllisesti juhannuksena. Jos haluaa viettää joulua ja uudenvuodenattoa lumen ja pakkasen keskellä. Se ei enää onnistu joulukuussa.
        Joulukuun säät vastaa nykyään tyypillistä syyskuun säätä.
        Talvisia maisemia, lunta ja pakkas-säitä pitää odottaa tammi-helmikuulle.


    • hullusti_säät

      Miksi Suomessa ei ole korkeita vuoristoja jotka estäisivät tätä tuulen tuloa.

      Tilatkaa aina lomamatka kesälomaksi muualle. Suomen sää on ihan arpapeliä. Helteet ovat huhtikuussa, jouluna sataa vettä 15 astetta ja juhannuksena 10. HULLUUTTA!!

      • ilmaston.muokkaus

        Ei vuoret estä, mutta vesistö estäisi. Tallinnassa kevät ja kesä ovat peräti 2 viikkoa Helsinkiä aikaisemmassa. Syy on se 30 kilometriä leveä Suomenlahti, joka "imaisee" pahimmat hallanhyökäykset pohjoisista ilmavirtauksista.

        Tietenkin myös päinvastoin; kun Etelä-Venäjältä tulee kuumaa, helteistä ilmaa, niin Suomenlahti imaisee siitä myös isoimmat lämmöt pois. Suomi on siis "väärällä" puolella Suomenlahtea. Ikuisen kylmän maa.

        Suomeen tällaisen vesistön voisi luoda keinotekoisesti patoamalla Pohjois-Suomen jokien virtaamisen Kainuusta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Syntyisi vielä Lokan tekojärveä suurempi järvi. Tarpeeksi isona se tekisi juuri saman kuin Suomenlahti.

        Karjalankannaksella vallitsee leuto ilmasto juuri Laatokasta johtuen. Laatokan ja Saimaan välisellä kannaksella ilmasto on niin hyvä, että se kuuluu lehtovyöhykkeeseen ja niinpä Venäjän aatelisto, taiteilijat ja rikkaat ostivatkin sieltä joukolla huviloita. Miksi siis kärsiä hallanpanemista perunapelloista, kun ilmastoa voisi muokata? Onhan Suomessa kuivatettu soita maanviljelykseen jopa kymmenisen prosenttia maapinta-alasta.


    • sadajo

      Ihanaa jos juhannuksena sataa ja on 14 lämmintä nää saatanan paska helteet saa jumalauta loppuja jo. Luonto ja viljelykset huutaa vettä ja helvetin paljo.

    • afsafsafsasfasfasf

      YELLOWKNIFE, NT KANADA... säät poutaa ja poutaa 25, yölämpötilat 15..18.

      Yellowknife samoilla leveysasteilla kuin Suomi. Kyllä mannermainen kesä vain olisi parempi.

      • niiii999

        Nyt on oikeen hyvät kelit.


    • InnoEri

      Suomessa tuijotetaan liikaa lämpömittaria. Ei se paljoa miellytä, vaikka on 22 astetta, jos taivas on harmaana pilvistä. Mieluummin vaikka se perus 19 astetta, ja pilvetön taivas, sekin paljon mukavampaa, kunhan ei vain tuule navakasti.

      Lapin helteitä verrataan johonkin Kreikan lämpötiloihin. Joopajoo. Suomessa tuijotetaan liikaa lämpömittariin varjossa. Kyllä se Kreikassa on aika paljon tukalampaa, jos ollaan ihan auringonpaisteessa. Ei sitä kannata varjolämpötiloja tuijottaa.

      Jos jossain Rovaniemellä on varjossa 28 astetta, ja oleskelet auringonpaisteessa. Niin pystyt siinä silti oleskella aivan hyvin. Mutta jos Kreikassa on varjossa 28 astetta, ja oleskelet auringonpaisteessa, niin et pysty siinä kovinkaan kauaa olla. Siinä on ISO ero. Se auringon teho on aivan eri luokkaa, nääs.

    • luottaako

      e mikähän kala/muurahaisennustaja se ennusti juhannuksesta lähtien viileämpää ja tais olla oikeassa päinvastoin kun valtakunnan ykkösennustajat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      121
      7295
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      92
      7210
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7139
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      64
      6285
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5628
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      5574
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5434
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      65
      5275
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      43
      5158
    10. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4656
    Aihe