Tunnekylmä äiti

Eli jatka rakkauden ruikuttamista tunne kylmältä äidiltä, hänhän voi muuttua. Sama se että sinä särjet sydämmesi.

Hei,

Kiitos vastauksesta!

Hänen asenteensa meitä lapsia kohtaan on ollut samanlainen niin kauan kuin muistan. Kun olimme pieniä lapsia hän on ainakin muistoissani ollut lämpimämpi ja kiinnostuneempi asioistani mutta luulen että se johtuu siitä että en vielä ymmärtänyt että sellainen passiivisuus äiti-ihmiseltä ei ole normaalia. Sisarusteni mukaan äiti on muuttunut kylmäksi heitä kohtaan kun he ovat tulleet murrosikään. Molemmat sisarukseni ovat kokeneet ettei äiti ole ikinä ollut emotionaalisesti läsnä meidän elämässä.

Välinpitämätön asenne on vain pahentunut vuosien myötä. Perheessämme on käyty läpi isäni alkoholismi, vanhempieni avioero, isän kuolema ja minun ja veljeni sairaudet. Äidillä on siis ollut todella paljon huolta ja huoli jatkuu edelleen. Enempää en valitettavasti voi paljastaa näinkin julkisella palstalla muuta kuin että äidillä on edelleen vaikeaa ja hän on lievästi masentunut.

On vaikea elää kun tuntuu että olen katkera ja minulla on vahvoja vihan tunteita äitiäni kohtaan. Hän ei edes yritä esittää kuuntelevansa tai olevansa kiinnostunut. Joka ainoan kerran kun puhun, vastaus on vain hymähdys ikään kuin ''ole hiljaa''. Omista asioistaan ja ongelmistaan voisi puhua 24/7 etenkin jos joku osoittaa edes vähäisen määrän kiinnostusta. Minä en ole mikään terapeutti, en jaksa tätä yksipuolista äiti-tytärsuhdetta. Asun ulkomailla ja on hyvä että olen saanut häneen etäisyyttä mutta kun vierailen hänen luonaan, meinaan joskus tulla hulluksi.

Olen yrittänyt sievästi puhua asiasta vaikka se on vaikeaa - en ole ikinä keskustellut mitenkään erityisen syvällisesti asioistani koska hänen empatiakyvyttömyytensä hämmästyttää ja raivostuttaa minua. Aiheesta on tullut aina riita jonka äitini on puolustautuessaan aloittanut. Yleensä seurauksena on huutoa, haistatteluja ja kysymys siitä mitä hän on tehnyt väärin ja millainen hänen pitäisi olla. Kerran hän myönsi suoraan ettei häntä yksinkertaisesti kiinnosta meidän asiamme ja kehotti etsimään jonkun muun jolle puhua asioista. Äiti on kerran selittänyt ettei hänellä ollut omaan äitiinsä oikeastaan minkäänlaista suhdetta ja se on jättänyt jäljen.

Pahoittelen pitkää kertomusta mutta toivon että se valotti asioita äidin persoonan suhteen.

Jekaterina123 kirjoitti:

Hei,

Kiitos vastauksesta!

Hänen asenteensa meitä lapsia kohtaan on ollut samanlainen niin kauan kuin muistan. Kun olimme pieniä lapsia hän on ainakin muistoissani ollut lämpimämpi ja kiinnostuneempi asioistani mutta luulen että se johtuu siitä että en vielä ymmärtänyt että sellainen passiivisuus äiti-ihmiseltä ei ole normaalia. Sisarusteni mukaan äiti on muuttunut kylmäksi heitä kohtaan kun he ovat tulleet murrosikään. Molemmat sisarukseni ovat kokeneet ettei äiti ole ikinä ollut emotionaalisesti läsnä meidän elämässä.

Välinpitämätön asenne on vain pahentunut vuosien myötä. Perheessämme on käyty läpi isäni alkoholismi, vanhempieni avioero, isän kuolema ja minun ja veljeni sairaudet. Äidillä on siis ollut todella paljon huolta ja huoli jatkuu edelleen. Enempää en valitettavasti voi paljastaa näinkin julkisella palstalla muuta kuin että äidillä on edelleen vaikeaa ja hän on lievästi masentunut.

On vaikea elää kun tuntuu että olen katkera ja minulla on vahvoja vihan tunteita äitiäni kohtaan. Hän ei edes yritä esittää kuuntelevansa tai olevansa kiinnostunut. Joka ainoan kerran kun puhun, vastaus on vain hymähdys ikään kuin ''ole hiljaa''. Omista asioistaan ja ongelmistaan voisi puhua 24/7 etenkin jos joku osoittaa edes vähäisen määrän kiinnostusta. Minä en ole mikään terapeutti, en jaksa tätä yksipuolista äiti-tytärsuhdetta. Asun ulkomailla ja on hyvä että olen saanut häneen etäisyyttä mutta kun vierailen hänen luonaan, meinaan joskus tulla hulluksi.

Olen yrittänyt sievästi puhua asiasta vaikka se on vaikeaa - en ole ikinä keskustellut mitenkään erityisen syvällisesti asioistani koska hänen empatiakyvyttömyytensä hämmästyttää ja raivostuttaa minua. Aiheesta on tullut aina riita jonka äitini on puolustautuessaan aloittanut. Yleensä seurauksena on huutoa, haistatteluja ja kysymys siitä mitä hän on tehnyt väärin ja millainen hänen pitäisi olla. Kerran hän myönsi suoraan ettei häntä yksinkertaisesti kiinnosta meidän asiamme ja kehotti etsimään jonkun muun jolle puhua asioista. Äiti on kerran selittänyt ettei hänellä ollut omaan äitiinsä oikeastaan minkäänlaista suhdetta ja se on jättänyt jäljen.

Pahoittelen pitkää kertomusta mutta toivon että se valotti asioita äidin persoonan suhteen.

Lue lisää

Hei vaan.

Kyllä kertomasi valotti tilannetta. Harmillista on, että oman äidin kanssa ei suju. Hänen elämänsä raskaat asiat ovat tietysti aikaansaaneet alakuloon ja masennuksen, jonka tunnistat. Hän ei ehkä ikääntyessään ja mahdollisesti yksinäisenä kykene muuhun, ei ole voimia eikä jaksamista kiinnostua eikä välittää.

Ehkä sinun on vaan yritettävä olla sellaisissa väleissä mikä enää on mahdollista. Jos joskus sinä jaksat tukea, tsempata, rohkaista häntä, sekin voisi olla hyvä. Yritä sinä olla hänelle ystävällinen. Tilanne voi onneksi jossain kohtaa muuttua, jos hän voi paremmin ja saa itselleen levollisen mielen.

Hyvää kesää,
Pirkko-pappi

Ai lupailet muutosta. Ja tästä sinulle maksetaan.

Huh, olipa agressiivinen vastaus (vaikka voi tosin hyvin kuvastaa sitä äidin ajattelutapaa, jossa asiat otetaan hyökkäyksenä). Minusta tuossa on oikeasti lähinnä tuskaa siitä, kun välit ovat jääneet kylmäksi.

Jekaterina tuo äitisi selitys eli ei ole lapsuudestaan oppinut muunlaista äidinmallia ja mahd. muut vastoinkäymiset vaikuttaneet. On häneen kytkeytyviä syitä, kun kohdistuu teihin kaikkiin sisaruksiin. En tiedä saako ja kannattaako selityksiä enempää etsiä äidiltä - tuo on jo todella paljon, että kertoi omasta äitisuhteesta sillä samalla jotenkin tiedostaa omaa kolkkoa suhtautumista, vaikka siitä ei pysty puhumaan.

Vaikka ei varmaan lohduta, niin sinä voit omalta osaltasi katkaista tuon ketjun ja olla erilainen äiti omille lapsillesi. Ja viittasit sisarussuhteisiin, jotka ymmärtääkseni lämpimämmät. Vaali näitä, sillä ovat ihmisen pisimmät sukulaissuhteet.

Ehkä harkitsisin mitä jakaisin äidin kanssa (etenkin asioissa jossa tietää sen reagoimattomuuden satuttavan) ja keskittyisin sen varmistamiseen, että pääset sinuiksi asian kanssa ja ehkä mieltäisi sen vähän kuin sairaudeksi - asiaksi, josta sinäkin läheisenä kärsit mutta ei ollut kuitenkaan äitisi tarkoituksella hankittu tyyli vaan ollut ehkä kyetön muunlaiseksi kehittymään. Lopulta aikuista ihmistä et voi väkisin raahata terapiaan ja syistä olet varmaan saanut niin paljon kuin äiti itsekään osaa sanoa.

Nimimerkkixxw kirjoitti:

Huh, olipa agressiivinen vastaus (vaikka voi tosin hyvin kuvastaa sitä äidin ajattelutapaa, jossa asiat otetaan hyökkäyksenä). Minusta tuossa on oikeasti lähinnä tuskaa siitä, kun välit ovat jääneet kylmäksi.

Jekaterina tuo äitisi selitys eli ei ole lapsuudestaan oppinut muunlaista äidinmallia ja mahd. muut vastoinkäymiset vaikuttaneet. On häneen kytkeytyviä syitä, kun kohdistuu teihin kaikkiin sisaruksiin. En tiedä saako ja kannattaako selityksiä enempää etsiä äidiltä - tuo on jo todella paljon, että kertoi omasta äitisuhteesta sillä samalla jotenkin tiedostaa omaa kolkkoa suhtautumista, vaikka siitä ei pysty puhumaan.

Vaikka ei varmaan lohduta, niin sinä voit omalta osaltasi katkaista tuon ketjun ja olla erilainen äiti omille lapsillesi. Ja viittasit sisarussuhteisiin, jotka ymmärtääkseni lämpimämmät. Vaali näitä, sillä ovat ihmisen pisimmät sukulaissuhteet.

Ehkä harkitsisin mitä jakaisin äidin kanssa (etenkin asioissa jossa tietää sen reagoimattomuuden satuttavan) ja keskittyisin sen varmistamiseen, että pääset sinuiksi asian kanssa ja ehkä mieltäisi sen vähän kuin sairaudeksi - asiaksi, josta sinäkin läheisenä kärsit mutta ei ollut kuitenkaan äitisi tarkoituksella hankittu tyyli vaan ollut ehkä kyetön muunlaiseksi kehittymään. Lopulta aikuista ihmistä et voi väkisin raahata terapiaan ja syistä olet varmaan saanut niin paljon kuin äiti itsekään osaa sanoa.

Lue lisää

no huh, minun vikako se nyt olikin.
Kerrot miten äitisi on elänyt rankan lapsuuden. Miten hänen avioliittonsa isäsi alkoholismin takia oli rankkaa. Sen lisäksi äitisi on joutunut hoitamaan teitä lapsia sairauksien vuoksi paljon ja sanot, että sama tilanne jatkuu yhä. Äitisi on kantanut harteillaan muiden ihmisten huolia ja murheita koko ikänsä. Minusta äitisi ansaitsisi nyt parempaa.

Minä mietin asiaa äitisi kannalta.
Sinä asut ulkomailla ja käyt mitä ilmeisimmin muutaman kerran vuodessa äitisi luona.
Sen harvan kerran kun lapsi tulee kylään -äidin omaan kotiin- mistä silloin keskustellaan.
Lapsi alkaa kertomaan ystävänsä kuolemaan johtavasta syövästä - miettii miten ystävän mies selviää jne. Mitä äiti siihen voi sanoa, kyseiset ihmiset ovat mitä ilmeisimmin äidille täysin tuntemattomia. Ei se äiti voi tietää yhtään miten se mies selviää.
Äitisi on kantanut vuosikymmeniä muiden murheita ja huolia harteillaan, ja nyt sinä syyllistät häntä siitä, ettei äitisi halua ottaa kantaa enää täysin tuntemattomien ihmisten asioihin.

Sitten keskustellaan aloittajan omista kivuista sun muista terveysongelmista. Kun äiti ei jaksa olla enää myötätuntoinen, keskustelu etenee siitä miten äiti ei ole ollut läsnä riittävästi aloittajan ja muiden sisarusten huolissa viime aikoina tai edes koskaan.
Asioista on mitä ilmeisimmin keskusteltu jo monta kertaa aiemminkin. Kun äiti ei reagoi toivotulla tavalla, lapsi alkaa moittimaan äitiään, äiti ei osaa kuunnella, ei osaa lohduttaa, ei osaa olla myötätuntoinen, ei tue riittävästi.
Oma lapsi tulee syyllistämään äitiään äidin omaan kotiin. Onko tuollainen sinusta kivaa?

Aloittaja kertoo äidilleen, että hän lähtee miehensä kanssa ulkomaanreissulle. Äidin naurahdus ja onpa mukavaa kommentti oli aloittajan mielestä teeskentelyä ja kateutta. Hyvänen aika, äiti on elänyt rankan elämän, ehkä äidilläkin on ollut elämässään haaveita siitä miten hän matkustaa jonnekin miehensä kanssa, ehkä hänellä ei ole ollut siihen mahdollisuutta miehen alkoholismin, lasten sairauksien takia. Ehkä äiti olisi halunnut toisenlaisen elämän ja on sen takia katkera, ehkä aloittajan äiti tosiaan on kateellinen.

Mutta oletko koskaan miettinyt sitä, mitä jos sinä aloittaja katkaisisit katkeruuden ja kateuden kehän ja antaisit äidillesi rakkautta. Sitä vaillehan hänkin on elämässään jäänyt.

Ehkä äitisikin tarvitsisi lähelleen ihmisen joka halaa häntä pyyteettömästi vaatimatta vastarakkautta, ihmisen joka puhuu mukavia, ihmisen joka ei syytä, ei syyllistä, ei revi koko ajan vanhoja haavoja auki ja kerro toistuvasti miten vajavainen ja puutteellinen äiti hän on nyt ja on ollut.
Olisi teille molemmille parempi jos muistelisitte lapsuudessasi tapahtuneita hyviä asioita, vaikka vain kuinka pieniä juttuja, mutta sellaisia jotka olivat mukavia molemmille.

Työni on vanhusten parissa ja minusta on hirveää miten etenkin lapset syyllistävät vanhempiaan vuosikymmenien ajan menneistä asioista. Ei samoista asioista tarvitsisi puhua uudelleen ja uudelleen. Minusta moni äiti ja isä tarvitsisi lapsiltaan armoa ja lempeyttä, unohdusta menneisyyden ikävistä tapahtumista.