1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen
Jos et usko ensimmäistä jaetta, miksi sinulle kuitenkin kelpaisi viimeisen jakeen Jeesuksen armo?
Raamatun ensimmäinen ja viimeine jae
94
1099
Vastaukset
Eli kaksi valetta?
Ongelma liittynee siihen, että Luomiskertomus ei ole sellaisenaan totta.
Myöskään Jeesus ei palannut.Vaikka en olekaan liberaali, vastaan, että,tämä on kysymys mitä nimenomaan liberaalien pitäisi miettiä 🤔
- oletkin.saatanan.oma
torre12 kirjoitti:
Miettiä? Minusta 2000 vuotta ei ole "pian". Ja se aika vaan venyy.
2.Piet 3
3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. 4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti." 5 Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. 6 Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. 7 Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. 9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. oletkin.saatanan.oma kirjoitti:
2.Piet 3
3 Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. 4 He sanovat pilkaten: "Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti." 5 Tieten tahtoen he unohtavat, että jo aikojen alussa olivat olemassa taivaat ja maa, jotka Jumalan sana vedestä ja vedellä loi ja jotka se piti koossa. 6 Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. 7 Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
8 Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. 9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.Me emme ole Herran ajoissa. Tuskin Jeesus tarkoitti epämääräisen pitkiä aikoja ja että ne eivät ole mitenkään meille käsitettäviä . Hän sanoi, että palaa "tämän sukupolven aikana" -siis varsin "pian".
Joo: eikö Herra muka ole yhtään "vitkastellut"?- olet.saatanan.oma
torre12 kirjoitti:
Me emme ole Herran ajoissa. Tuskin Jeesus tarkoitti epämääräisen pitkiä aikoja ja että ne eivät ole mitenkään meille käsitettäviä . Hän sanoi, että palaa "tämän sukupolven aikana" -siis varsin "pian".
Joo: eikö Herra muka ole yhtään "vitkastellut"?Mikä sinä saatanan oma olet sanomaan mitä Jeesus tarkoitti ja mitä ei?
- dikduk
olet.saatanan.oma kirjoitti:
Mikä sinä saatanan oma olet sanomaan mitä Jeesus tarkoitti ja mitä ei?
EiköJeesus siis tarkoittanut mitä sanoi?
- tekojutkulle
dikduk kirjoitti:
EiköJeesus siis tarkoittanut mitä sanoi?
Mikä sinä tekojutku olet sanomaan mitä Jeesus tarkoitti ja mitä ei?
olet.saatanan.oma kirjoitti:
Mikä sinä saatanan oma olet sanomaan mitä Jeesus tarkoitti ja mitä ei?
Olen mikä olen, mutta Jeesus puhuu Raamatussa mitä puhuu. Mitä sitten "tarkoittaa"?
- olet.saatanan.oma
torre12 kirjoitti:
Olen mikä olen, mutta Jeesus puhuu Raamatussa mitä puhuu. Mitä sitten "tarkoittaa"?
Mitä tarkoittaa, sitä te saatana omat ette koskaan tule tietämään.
olet.saatanan.oma kirjoitti:
Mitä tarkoittaa, sitä te saatana omat ette koskaan tule tietämään.
Mikäli sinä olet uskova, niin mieti vähän, mitä ja miten kirjoitat.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mikäli sinä olet uskova, niin mieti vähän, mitä ja miten kirjoitat.
Onko torre mielestäsi Jeesuksen vai saatanan oma🤓❓
Ihminen on jompaa kumpaa.usko.vainen kirjoitti:
Onko torre mielestäsi Jeesuksen vai saatanan oma🤓❓
Ihminen on jompaa kumpaa.Se ei ole minun mielipiteestäni kiinni.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Se ei ole minun mielipiteestäni kiinni.
Ei toki mutta kerro käsityksesi asiasta. Kai sentään jotain Raamatusta tiedät ja siitä mitä torre täällä kirjoittaa 🤓
olet.saatanan.oma kirjoitti:
Mitä tarkoittaa, sitä te saatana omat ette koskaan tule tietämään.
Et sinä tiedä minkä oma olen. En ainakaan saatanan. En tunne koko tyyppiä.
usko.vainen kirjoitti:
Ei toki mutta kerro käsityksesi asiasta. Kai sentään jotain Raamatusta tiedät ja siitä mitä torre täällä kirjoittaa 🤓
Minun käsitykseni asiasta on toisarvoinen.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minun käsitykseni asiasta on toisarvoinen.
Miksi, väitäthän sinä Eerikakin uskovaiseksi😳❓ Missä nyt tökkii❓
usko.vainen kirjoitti:
Miksi, väitäthän sinä Eerikakin uskovaiseksi😳❓ Missä nyt tökkii❓
Minun käsitykseni on silti toisarvoinen, myös Eerikan kohdalla.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minun käsitykseni on silti toisarvoinen, myös Eerikan kohdalla.
Älä sitten esittele niitä toisarvoisuuksiasi täällä niin pontevasti😏
usko.vainen kirjoitti:
Miksi, väitäthän sinä Eerikakin uskovaiseksi😳❓ Missä nyt tökkii❓
On vain kaksi vaihtoehtoa. Olla kuten minä; ateisti, tai uskoa Jumalaan. Eerikatässämoi ei varmuudella ole ainakaan ateisti, joten hän on uskova. Niitähän maailmassa riittää.
usko.vainen kirjoitti:
Älä sitten esittele niitä toisarvoisuuksiasi täällä niin pontevasti😏
Minäpä esittelen niitä ihan niin paljon kuin katson aiheelliseksi.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minäpä esittelen niitä ihan niin paljon kuin katson aiheelliseksi.
Esitteleppä sitten vaan toisarvoisuuksiasi 😂
usko.vainen kirjoitti:
Tee vielä enemmän‼️
Jospa annat minun päättää, kuinka paljon sitä teen.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Jospa annat minun päättää, kuinka paljon sitä teen.
Tuskin osaat sitäkään päättää koska se on sinulle toisarvoista 😂
usko.vainen kirjoitti:
Tee vielä enemmän‼️
On se niin hienoa, kun täällä on tuollainen tyhjän jankkaaja ilman sanomaa, ilman asiaa.
usko.vainen kirjoitti:
Tuskin osaat sitäkään päättää koska se on sinulle toisarvoista 😂
Missä sanoin, että se on minulle toisarvoista?
usko.vainen kirjoitti:
Mietippä sitä 😏
En mielestäni ole tuollaista sanonut, joten sinä ystävällisesti osoittanet sen kohdan, jossa olet niin lukenut. Tai tietenkin, jos et pysty, niin ei sitten.
Kuusenjuuret kirjoitti:
En mielestäni ole tuollaista sanonut, joten sinä ystävällisesti osoittanet sen kohdan, jossa olet niin lukenut. Tai tietenkin, jos et pysty, niin ei sitten.
Jank-jank-länk-länk😉
usko.vainen kirjoitti:
Mutta jankutus on hyödyllistä😳❓
Onko se? Mitä jankutus sinulle tarkoittaa?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Onko se? Mitä jankutus sinulle tarkoittaa?
Sitä mitä saat tehdä nyt ihan kesken.sk 😂
- dikduk
tekojutkulle kirjoitti:
Mikä sinä tekojutku olet sanomaan mitä Jeesus tarkoitti ja mitä ei?
Rasistikieltäsi käyttäen Jeesuskin oli pelkkä jutku .
- dikduk
Arvasinkin että sinä olit tuon kirjoittanut . Olen juutalainen mutta sinä et taida olla kristitty? Se nyt ainakin tuli selväksi mitä todella juutalaisista ajattelet eihän kukaan muuten käytä sanaa jutku, kaikkein vähiten sellainen joka uskoo usko että oma jumalakin on elänyt maan päällä ja ollut silloin juutalainen. Ei siis varmaan "jutku" Davidin suvusta...

Arvasit väärin 😂
Minä sanoi mielipiteeni sinusta.- dikduk
usko.vainen kirjoitti:
Arvasit väärin 😂
Minä sanoi mielipiteeni sinusta.Joka käyttää sana jutku sanoo mielipiteensä kaikista juutalaisista, elävistä ja kuolleista.
dikduk kirjoitti:
Joka käyttää sana jutku sanoo mielipiteensä kaikista juutalaisista, elävistä ja kuolleista.
Minä sitä käytin ja käytin sitä vain sinuun 😂
Juutalaista kansaa rakastan 🇮🇱🇮🇱🇮🇱usko.vainen kirjoitti:
Minä sitä käytin ja käytin sitä vain sinuun 😂
Juutalaista kansaa rakastan 🇮🇱🇮🇱🇮🇱Mutta jätät rakastamasta joitakin juutalaisesta kansasta. Säälittävää.
- ketuttaako
torre12 kirjoitti:
Mutta jätät rakastamasta joitakin juutalaisesta kansasta. Säälittävää.
Säälittävä olet sinä, joka jahtaat usko.vaisen huomiota kuin herhiläinen kymmenillä viesteilläsi joka päivä. Et kuitenkaan saa koskaan yhtään vastausta, eikö ketuta?
Miten luomiskertomukseen uskominen ja Jeesuksen henkilökohtainen tunteminen liittyvät toisiinsa?
- homottajalle
Siinä liberaalille onkin miettimistä.
homottajalle kirjoitti:
Siinä liberaalille onkin miettimistä.
Vain kreationistiko on oikea uskova? SINULLA se ongelma silloin on. Kreationisteja on varsin vähäinen osa kristityistä.
homottajalle kirjoitti:
Siinä liberaalille onkin miettimistä.
homottajalle.....et halunnut vastata kysymykseen? Vai eikö sinulla ole vastausta?
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
homottajalle.....et halunnut vastata kysymykseen? Vai eikö sinulla ole vastausta?
Mikä sinä olet tivaamaan kun et itse vastaa mihinkään?!
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei? homottajalle kirjoitti:
Mikä sinä olet tivaamaan kun et itse vastaa mihinkään?!
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?homottajalle....sinä annat väärän todistuksen lähimmäisestäsi.
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
homottajalle....sinä annat väärän todistuksen lähimmäisestäsi.
Onko se vai eikö ole?
homottajalle kirjoitti:
Onko se vai eikö ole?
homottajalle...... on se väärä todistus lähimmäisestä.
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
homottajalle...... on se väärä todistus lähimmäisestä.
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
homottajalle kirjoitti:
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
homottajalle......koska asia sinun noin kovasti pohdituttaa, neuvon kysymään Jumalalta.Minä en ole Jumala
homottajalle kirjoitti:
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
Onko homoseksiä. jos kaksi miestä tai naista harrastaa seksiä keskenään, vaikka eivät ole homoja tai lesboja?
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
homottajalle......koska asia sinun noin kovasti pohdituttaa, neuvon kysymään Jumalalta.Minä en ole Jumala
Minä kysyn sinulta homottaja, onko sinusta homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
homottajalle kirjoitti:
Minä kysyn sinulta homottaja, onko sinusta homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
Tätä tuskin muut tietää sanoa kuin Jumala. Raamatun mukaan Jumala ei sano ainkaan kahden naisen seksistä mitään, joten se on hänelle ihan OK.
- vajakille
torre12 kirjoitti:
Tätä tuskin muut tietää sanoa kuin Jumala. Raamatun mukaan Jumala ei sano ainkaan kahden naisen seksistä mitään, joten se on hänelle ihan OK.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. homottajalle kirjoitti:
Minä kysyn sinulta homottaja, onko sinusta homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista vai ei?
homottajalle....minun mielipiteelläni ei ole merkitystä. Minun mielipiteeni on yhtä hyvä tai huono kuin sinunkin, eikä Jumala toimi meidän mielipiteidemme mukaan.
vajakille kirjoitti:
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.Oho, Eihän tuota Jumala ole sanonut.
Paavali kirjoittaa niistä, jotka ovat olleet luonnollisessa yhteydessä. Ei siis puhu homoista eikä lesboista. Vai onko sinusta homot luonnollisessa yhteydessä?
" Että kaikki kääntyisivät " ?
Kääntyisivät mihin, antisemitismiinko ?
Kysymyshän on juuri juutalaisten pelastumisesta.- Jobinpostia
Siis ennen alkua, loi Jumala itsensä. Sananl.8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Joh.10:30 Minä ja Isä olemme yhtä. Toinen esikoinen Job.40:14
- dikduk
Jeesus on sitten tyttö, luvussa 8 kuvattu viisaus on feminiini .
- Kirjakääröt
Matt.13:34 Mark.4:34 "hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen." Mark.4:34 Biblia (1776) "vaan selitti kaikki opetuslapsillensa erinänsä." Mitähän mahtoi selittää?
- Kirjakääröt
1Joh.5:8 Biblia (1776) Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
- eiarmoa
Sanot aloitusviestissä, että jos et usko ensimmäistä jaetta, miksi sinulle kuitenkin kelpaisi viimeisen jakeen Jeesuksen armo?
Ei Jeesus armoa siellä lupaa, vaan sanoo näin:
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
Joku on lisännyt ne viimeiset lauseet.- vaintekojenmukaan
Ja tämä tietysti tulee jo siitä, kun Jeesus sanoo Matt. 7 mukaan:
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. - tekojenmukaan
Täällä ei ole tähän mennessä ollut yhtäkään uskovaista, joka olisi osannut edes vastata siihen, että mistä tietää, että mikä on sen Taivaallisen isän tahto.
Mutta joka tapauksessa - ei armoa. - Isäntahto
tekojenmukaan kirjoitti:
Täällä ei ole tähän mennessä ollut yhtäkään uskovaista, joka olisi osannut edes vastata siihen, että mistä tietää, että mikä on sen Taivaallisen isän tahto.
Mutta joka tapauksessa - ei armoa.Taivaallisen Isän tahto on Raamatun mukaan se, että kaikki ihmiset kaikkialla tulisivat pelastumaan!!!! Ja tekisivät parannuksen. SIINÄ SE ARMO ON!!!
Ap 17
"30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista." Isäntahto kirjoitti:
Taivaallisen Isän tahto on Raamatun mukaan se, että kaikki ihmiset kaikkialla tulisivat pelastumaan!!!! Ja tekisivät parannuksen. SIINÄ SE ARMO ON!!!
Ap 17
"30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."Aha, Toteuttaa siis tahdon, kun vaan tekee parannuksen?
Jeesus kuitenkin edellytti muutakin: tehdä se tahto. Pelkkä uskovien hokema ei riitä.tekojenmukaan kirjoitti:
Täällä ei ole tähän mennessä ollut yhtäkään uskovaista, joka olisi osannut edes vastata siihen, että mistä tietää, että mikä on sen Taivaallisen isän tahto.
Mutta joka tapauksessa - ei armoa.Taivaallisen Isän tahto löytyy Raamatusta. Jos sinä et vaivaudu lukemaan sitä minkä Jumala sinulle haluaa sanassaan ilmoittaa niin mitä sinua Hänen tahtonsa kiinnostaa täällä kyselemällä😳❓
- jaedelleen
Isäntahto kirjoitti:
Taivaallisen Isän tahto on Raamatun mukaan se, että kaikki ihmiset kaikkialla tulisivat pelastumaan!!!! Ja tekisivät parannuksen. SIINÄ SE ARMO ON!!!
Ap 17
"30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."Ja taas siteerataan Paavalia Jumalan sanana. Paavali saa juttuinensa kenkää Ilmestyskirjan mukaan, kun Saatana lentää taivaasta pihalle. Miten tää voi olla niin vaikea tajuta: ei armoa, vaan tekoja.
Ilmestyskirjan viimeinen luku, ja samoin Raamatun viimeinen luku.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
TEKOJEN MUKAAN. - odotanvastausta
usko.vainen kirjoitti:
Taivaallisen Isän tahto löytyy Raamatusta. Jos sinä et vaivaudu lukemaan sitä minkä Jumala sinulle haluaa sanassaan ilmoittaa niin mitä sinua Hänen tahtonsa kiinnostaa täällä kyselemällä😳❓
Onko todella teidän Jumalanne Paavali?
- onkojumalaasialla
Teidän Jumalanne kiittää myös siitä, että voi mielellä palvella Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia - kiitos Herra Jeesus Kristus!
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Teidän Jumalanne myös kiroaa Jeesuksen Kristuksena ristille:
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" - totuusselville
Usko.vainen, ole hyvä ja vastaa. Onkot tämä Jumalan puhetta?
- siis.mitä
odotanvastausta kirjoitti:
Onko todella teidän Jumalanne Paavali?
Kuka Paavalia on väittänyt Jumalaksi?
siis.mitä kirjoitti:
Kuka Paavalia on väittänyt Jumalaksi?
Aika moni. Kun on kysytty mitä Jumala sanoo, niin pantu Paavalin lauseita.
- Kirjakääröt
Ilm.1:7 Biblia (1776) Katso, hän tulee pilvien kanssa, ja jokaisen silmän pitää hänet näkemän ja ne, jotka häntä pistäneet ovat ja kaikki sukukunnat pitää parkuman. Niin, amen. Siis maa on lätty.
- Pelkääjaalistu
Selvästi on väkivaltarules. !!!!
- tekojensamukaan
Ilm. 1:7 Raamattu (1938) Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Kyllä, se oli alunperinkin murha. - dikduk
Todella, vielä UT:n kirjoitusaikaan aikaan jotkut uskoivat että maa on lätty:"Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston".
- niinseainamenee
Ninpä ja tänä päivänä monet uskovat edelleenkin, että materia on totta ja aika on olemassa.
- toteutunutta
Ja näin ollen onkn syytä olettaa, että Jeesus oli teitä, meitä ja Saatanaakin viisaampi sanoessaan tämän päivän tieteen tietämät asiat - joista ei maallikko ymmärrä hölkäsen pöläystä vieläkään - jo 2000 vuotta sitten.
Jeesus neuvoi tieteellisestä tutkimuksesta:
"Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"
Ajasta, materiasta ja sen mahdollisuuksista:
”Onnittelut sille joka tuli olemaan ennen olemaan tulemista. Jos te tulette opetuslapsikseni ja kiinnitätte huomionne puheisiini, nämä kivet palvelevat teitä. Sillä paratiisissa on teitä varten viisi puuta; ne eivät muutu kesällä eivätkä talvella, ja niiden lehdet eivät putoa. Joka ne tuntee ei maista kuolemaa.” - jäipois
Tämä unohtui - ja viisaampi kuin yksikään UT:n kirjoittaja.
- motiivioli
2000 vuotta sitten nähtiin jostakin syystä tarpeellikseksi tappaa ja murhata tämä viisas ihminen ja alistaa hänen nimissään kansat aluksi Rooman valtakunnan ja Rooman kirkon valtaan murhaan osallistuneen juutalaisen Paavalin tekemällä opilla - myöhemmin uskonnon jakautuminen on sitten vain jatkunut ja jatkunut - satoihin, tuhansiin lahkoihin.
- eipelastettavaaenää
Ja minä kutsun tuota aivokaappaukseksi - giljotiinilla ja roviolla opetettiin uskoa materiaaliseen maailmaan, väännettiin väkisin vaikka kelluntakokeella, ettei yliluonollisuutta saa edes olla - maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman - tuohon hetkeen 2000 vuotta sitten loppui ihmisten oikeanlainen ajattelu ja aivojen käyttö - tämän jälkeen uskottiin kun käskettin, ja se on meillä jo geeneissä asti ja loppukin loogisen ajattelun kyvystä on tuhottu.
- viisaita
Jeesuksen ohella maailman viisain ihminen on ollut Albert Einstein - toinen edustaa henkeä ja toinen materiaa. Jos ei ymmärrä, että mitä Einstein on tällä lauseellaan tarkoittanut, ei koskaan voi ymmärtää myöskään Jeesusta eikä Jumalaa.
"Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys."
https://fi.wikiquote.org/wiki/Albert_Einstein
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.713848Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j923234Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1112528Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.171707Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m741495- 991383
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä571341Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1271281- 551093
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561060