Johanna Tulonen-Tapio, Eksote Honkaharjun sairaala

Eskote

Soitin saamani ohjeen mukaan 19.2.2018 Honkaharjun päivystykseen. Puhelimeen vastasi röyhkeästi, provosoivasti ja agressiivisesti käyttäytynyt Arto Pellinen, sairaanhoitajaksi esittäytyi. En saanut asiaani esitettyä, koska Pellinen puhui päälle, teki diagnooseja ja provosoi vaikken ollut edes antanut henkilötietojani. Kun ne lopulta sain annettua, Pellinen uhkasi kirjoittaa perättömiä asioita potilastietoihini. Näin tekikin, sen tarkistin. Varsinaisen asian, yskänlääkereseptin uusinnan tilanteen kertomisen, Pellinen jätti hoitamatta. Myöskään aikaa vastaanotolle Pellinen ei suostunut varaamaan. Yskä yskitään pois, oli Pellisen diagnoosi. Laittoi puhelimen kiinni. Yritin vielä soittaa uudestaan, mutta en saanut asiaani selvitettyä vaan Pellinen katkaisi puhelun.

Toimin täysin aamupäivällä samasta paikasta saamieni ohjeiden mukaisesti. Minua neuvottiin kysymään kello 16 jälkeen, koska lääkäri uusii tuona aikana reseptit. Nämä ohjeet antoi samassa numerossa vastannut toinen sairaanhoitaja.

Myöhemmin selvisi, resepti oli uusittu. Pellisen röyhkeä käytöksen sijaan olisi tarvittu tehtävänsä osaava henkilö ja asia olisi hoitunut saman tien.

Tein oikaisupyynnön keväällä kirjallisesti postissa. Pyysin koko Pellisen kirjoittaman tekstin poistoa, koska siinä ei ole terveydenhoitoon liittyvää asiaa. Koska tietojani ei oikaistus kohtuullisessa ajassa soitin 13.6.2018 koko päivän yrittäen saada kiinni vastaavaa johtajaa. Ainut kenet sain, oli toimitusjohtaja Pentti Itkonen. Hän lupasi laittaa asioita eteenpäin.

Ylilääkäri Johanna Tulonen-Tapio soitti 14.6.2018. Muutos tietoihini ei käy totuuden mukaisesti, vaan hänen lausumallaan tavalla. Silloin sinne ei jää totuuden mukaista tekstiä. Ristiriidassa pyytämäni tekstin poiston kanssa.
Tulonen-Tapio alkaa korottaa ääntään, muuttuu aggressiiviseksi ja jopa uhkailee korostamalla asemaansa virkamiehenä. Tiedän etten ole samanarvoinen lain edessä. Vain diplomi-insinööri. Koen tulleeni uhatuksi, sanon sen hänelle ja pyydän lopettamaan uhkailun.

Voiko tällainen henkilö hoitaa virkaansa?

7

1941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • urpo55

      Pitäiskö dipl insinöörin syödä kiltisti lääkkeensä tai ainakin hakeutua hoitoon?

    • Pera1423

      Ole yhteydessä eksoten potilasasiamieheen, äläkä tirise täällä kokemaasi vääryyttä.

    • oli.rintakipuja

      Kerran honkaharjun puhelimessa mies ääni teki minulle diagnoosin, ei kysynyt edes nimeä, enkä päässyt lääkärille. En muista henkilön nimeä, mutta tapahtui pari vuotta sitten.

    • yksimatralainen

      Eskote, kyllä tämä asia on huolestuttavaa.

      No oli yksi naislääkäri, joka ymärtämättömäyydestä johtuen kirjoitti haukkuma- ja loukkaussanan potilastietoon. Hän ei tiennyt, että se on haukkuma- ja loukkaussana, jota hän aina käyttää potilastietoihin. Lain mukaan se on ihmiskunnian loukkaus. On olemassa sivistyssana, jota hän ei käytä ollenkaan.

      Toivottavasti sinun asiat saisi selvitettyä ja kuulumattomat tekstit poistettua.

    • Mummo100

      Soitit päivystykseen yskänlääke reseptin vuoksi.. No oisko 112 ollut oikea paikka.....

    • jökötys

      Mihin pitää soittaa jos jököttää?

    • mysteerios

      Tämmösistä avautumisista nyt ei ota selkoa, olisi kiinnostavaa kuulla myös toinen puoli tarinasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3017
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2866
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2038
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1755
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1472
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      96
      1223
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1188
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe