Kuinka voi olla professorina ja väittää, että koulumenestyksen lasku johtuu älylaitteiden käytöstä.
Vastaukset 8
- Ei_pelkkä_perimä
Jos ihminen keskittyy johonkin muuhun kuin mitä hänen pitäisi olla tekemässä, niin vaikka hänellä olisi kuinka oiva geneettinen tausta tahansa tuohon laiminlyötävään tehtävään, ei tulos varmaan ole paras mahdollinen. Tietysti hyvällä perimällä voi esimerkiksi peruskoulusta selvitä läpi lähes olemattomalla panostuksella.
- perimämäärää
Jos perimä ohjaa katsomaan opettajan persettä ei oppiminen voi olla tehokasta.
Eniten on viime aikoina muuttunut karsinta.
Lähes jokainen syntynyt jää eloon ja jälkeläisiä tuottavat sellaisetkin, jotka ennen olisivat kuolleet pois. Geenistö heikkenee karsinnan puutteessa, sillä haitalliset mutaatiot ovat reilusti yleisempiä kuin hyödylliset.
Syynä ovat siis lääkinnälliset toimet, rokotus, sairaanhoito ja ehkäisy. Älyllisen tason lasku, jota on alkanut näkyä, on vain yksi muutos.
Onneks meillä kyöpeleillä ei tartte niiku geenii, vaan mollaan muuten superviksui ja tieteellisii.- kehitysmaalainen
Te ette lisäänny tuontitavaran kanssa.
kehitysmaalainen kirjoitti:
Te ette lisäänny tuontitavaran kanssa.
Mietittiin, et mitähän pakanamaalainen tarkottaa, mut ei me keksitty. Miten tää liityy meilän kommenttiin karsinnan liiasta vähyylest?
- sosialisminsyöpä
niiku.kyöpeli kirjoitti:
Mietittiin, et mitähän pakanamaalainen tarkottaa, mut ei me keksitty. Miten tää liityy meilän kommenttiin karsinnan liiasta vähyylest?
Koulumenestymisen lasku johtuu moniosaajista, jotka ovat "raketti-insinöörejä".
Se on totta, että kirkko on vuosisatoja estänyt karsintaa jeesustelemalla.
Suomessa ei kävele terveitä, kauniita ja älykkäitä vastaan vyörynä kadulla.
Kyllä kaikki digidigi joutaisi varsinkin ala-asteilta kokonaan pois. Kynä ja paperi on parhaat oppimateriaalit.
Kännykkäkielto koko päiväksi kouluissa alaikäisille.- kehitysmaalainen
Iphone turistit ei sitten ilmeisesti vaikuta koulutilastoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551