Ihmiseen on sisäänrakennettuna mekanismi joka saa meidät kaipaamaan muiden hyväksyntää ja rakkautta, se on oikeastaan ihmissuvun hengissä pysymisen ehto. Kaipuu lajitoveriensa yhteyteen mahdollistaa sen, että ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan ja liittyvät "laumoihin" jotka pystyvät pitämään huolta jäsenistään.
Lajitovereihinsa leimautumisen lisäksi ihmisillä on joitakin viettejä jotka ohjaavat käyttäytymistämme, lisääntymisvietti on näistä yksi voimakkaimpia ja se on jossain määrin vietti joka vaikuttaa myös ihmisten arkiseen päätöksentekoon. Tämä näkyy esim. päätöksenä hakeutua ihmisten yhteyteen pitämään hauskaa ja etsimään itselleen soveliasta kumppania.
On aina ollut ihmisiä joilla ei ole mainittavampaa pyrkyä suhteisiin tai muutenkaan vastakkaisen sukupuolen yhteyteen, mutta yleensä tällaiset ihmiset on nähty vajavaisina ja selitetty ilmiötä matalalla seksuaalisella halukkuudella, heikolla sosiaalisella statuksella, heikolla itsetunnolla jne jne. Pääsääntöisesti tällaiset ihmiset nähdään poikkeavina.
Tällä palstalla on lukuisia kommentoijia jotka alleviivaavat tarvettaan elää ilman seksiä ja parisuhteita, se on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Kiinnostaisi tietää miten ihmiset kypsyvät ja tottuvat ajatukseen yksinäisyydestä; onko se täysin vapaaehtoinen päätös, tuntuuko että tällaisen päätöksen tehnyt elää täysinäistä elämää, vai katkeroittaako asiantila ihmisiä?
Lajitovereihinsa leimautumisen lisäksi ihmisillä on joitakin viettejä jotka ohjaavat käyttäytymistämme, lisääntymisvietti on näistä yksi voimakkaimpia ja se on jossain määrin vietti joka vaikuttaa myös ihmisten arkiseen päätöksentekoon. Tämä näkyy esim. päätöksenä hakeutua ihmisten yhteyteen pitämään hauskaa ja etsimään itselleen soveliasta kumppania.
On aina ollut ihmisiä joilla ei ole mainittavampaa pyrkyä suhteisiin tai muutenkaan vastakkaisen sukupuolen yhteyteen, mutta yleensä tällaiset ihmiset on nähty vajavaisina ja selitetty ilmiötä matalalla seksuaalisella halukkuudella, heikolla sosiaalisella statuksella, heikolla itsetunnolla jne jne. Pääsääntöisesti tällaiset ihmiset nähdään poikkeavina.
Tällä palstalla on lukuisia kommentoijia jotka alleviivaavat tarvettaan elää ilman seksiä ja parisuhteita, se on sinänsä hyvin mielenkiintoinen ilmiö. Kiinnostaisi tietää miten ihmiset kypsyvät ja tottuvat ajatukseen yksinäisyydestä; onko se täysin vapaaehtoinen päätös, tuntuuko että tällaisen päätöksen tehnyt elää täysinäistä elämää, vai katkeroittaako asiantila ihmisiä?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tulin töistä kotiin..
Tosi mukavaa kun tietää ettei tarvi lähteä avovaimoa käyttämään missään... Kun sellaista ei ole. :D
Kai nyt avovaimo osaa itte käyttää ittensä jossain, jos tarvii ettei sitä tarvi käyttää missään. Ellei kipee ole kroonisesti..😲?
Niinhän sitä luulis.. :D
Naista pitää ulkoiluttaa välillä.
Ja pitää kuunnellakki..
Kuunnella joo, mutta ulkoiluttaa? Fleksi kaulaan ja lenkille?😝
Minusta kuulostaa vaan kummalle, jos naista tarvii kuletella alvariinsa johonkin eikä itte pääde ilman miehen kyytejä. Ja kai tuokin on sovittavissa, tarviiko lähteä kulettamaan. Jos mies on töistä vaik väsynyt tai ei vaan huvita lähteä mihkään, niin kaippa se nainen ittekseenkin pääsee.
Nii vai meinasitko, että tarttisi kiltisti aina lähteä vaikkei huvittaiskaan?🤔
Sitä vartenhan naisille pistetään lukolliset pannat kaulaan..
Pystyy pannasta kattomaan omistajan ja voi pitää hihnassa ettei kaupassa säntäile ihan miten sattuu.
Nainen aattelee ettei siitä välitetä jos ei käytä ulkona ja kuuntele onkelmia. :D
Joo..
"sie aina sanot kaikkeen EI" on kuultuu lukemattomia kertoja. :D
Ongelmia tartteekin kuunnella, muttei ongelmaksi tartte heittäytyä.
Täh?! EN sano. 😋
Mä joskus ihmettelen, että miksi koiria sanotaan tytöiksi ja pojiksi, kun esim kysytään sukupuolta. Tää meiän poika on jo 7 vuotta, joten kyllähän se koiranvuosissa ihan aikamies jo on..Eli lähden kohta miestä ulkoiluttamaan, kunhan sade lakkais.. ehkä toi toinen mies tulee mukaan..
Sanoppas..
Älä yhtään yritä.. :D
Koska tytöksi tai pojaksi kutsuminen on alentavaa lässyttämistä.
Kyllähän sun pitäs vanhana feministinä tietää.. :D
Koirille lässytetään.
No ne ongelmat on yleensä sitä luokkaa että menee korvasta sisään ja toisesta ulos. :D
Äläs ny lapin poika taas hypi nenälle...
Tui tui..
Etelänvaris! :D
Voe voe, sitten ihmetellään mikä sitä akkaa nyt nii korpeaa aamusta iltaan.... 😡😛...päivät pääksytysten...
Eeeenkä sano, en sano..
En, empäs, no EMPÄS!!!😲
Heh, ottaa isännän lenkille mukaan kunhan se on syönyt ensin papanat kupistaan...☺️
Koira nimeltä isäntä.
Kyllä mäkin olen tainnut useimmiten koiria ja kissoja tytöiks sanoa ..😋
Ajat muuttuvat ja myöskin me, nykyään alkaa olla jo ongelma ettei ihmisillä ole tuota lisääntymisviettiä vaan halutaan pelata mieluummin pelejä yms.. Japanissakin myydään enemmän aikuisten vaippoja kuin lasten.
"Japanissakin myydään enemmän aikuisten vaippoja kuin lasten."
Ei liene sattumaa että yksinäisyyteen ajautuneista ihmisistä ajatellaan että he ovat vajavaisia...
Siten että katsot peiliin ja ajattelet ettei näköisesi mies saa koskaan naista.
Ilman parisuhdetta eläminen ei automaattisesti tarkoita että on yksinäinen.
Tuo on totta, mutta ilman parisuhdetta elävät ovat useammin yksinäisiä kuin parisuhteessa elävät.
Osa ei oikeasti pidä toisista ihmisistä tai seurasta niin paljon. Osa taas pitää nimenomaan laumaihmisyydestä, mutta on myös kaipuu siihen yksinoloon tai rajatumpaan sosiaalisuuteen. Esim. niin että töissä on työkaverit ja se on tärkeä porukka ja harrastuksissa harrastuskaverit jotka on kans tärkeitä ja sitten on läheiset ystävät jotka antaa henkistä läheisyyttä. Ja on tärkeä saada olla kotona yksin myös. Fyysistä läheisyyttä jakaa ystävien ja lemmikkien kanssa ja seksuaalisuuteen voi riittää masturbointi ja porno.
Sit ollaan sinkkuina sillai "jos sopiva sattuis kohdalle".
Voithan sinä uskotella sitä itsellesi mutta naiseton mies ei kelpaa edes miehille kaveriksi.
Kyllä se tarkoittaa. Jotkut ei vaan kehtaa myöntää että ovat yksinäisiä ja kaipaavat kumppania vierelleen. Yksinäisyys on häpeä kaikin tavoin.
Elin parisuhteessa 30 vuotta. Sinä aikana kasvatettiin lapset ja kasvettiin itsekin aikuisuuteen. Erosta jo vuosia. Mitä pitempään on ollut sinkkuna sitä paremmalle se tuntuu. Ei jaksa toisen läsnäoloa vaan haluaa elää ja päättää asioista itse.
Tilanne on toinen niillä joilla ei ole vielä kokemusta perheestä ja lapset saamatta.
Niin en tiedä tottuuko tähän yksinäisyyteen koskaan mutta tuskinpa sitä enää osais missään parisuhteessa ollakkaan kun on koko ikänsä yksin ollut.
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta minun sisko kuuluu näihin, jotka eivät ole saaneet parisuhteesta sitä tarvittavaa "kiksiä" tms. Hän nykysellään kokee, että parisuhdetta ei saisi rakennettua niin, että hänen elämänsä siihen sopisi. Siispä hän on luultavasti ikisinkku.
Setäni taas on ollut sinkku koko elämänsä ja on yli 70 vuotias. Ja ihan loistavasti hän tullut toimeen ilman puolisoa/kumppania.
Eikä kummatkaan minusta ole yksinäisiä. Osaavat olla muitten ihmisten kanssakin, eivätkä mitään erikoisemman erakkoja ole, mutta eivät vaan kumppania kaipaa. Eikä se minusta ole yhtään outoa. Onhan vaan hyvä, ettei tarvitse elämää jakaa vasten omaa tahtoaan. Helkutin hienoa oikeastaan, että osaa olla tasapainoinen sinkku. Oikein hienoa...
Jääpuikko pois sydämestä ja persiiseen!
Seuraavan kerran kun olet lähdössä baariin katso peilin ja kysy itseltäsi, miksi kukaan nainen haluaisi juuri minut?
-juuri niin, jäät kottii vetää nupin turvoksiin