Siniset ajautui Lapissa repiviin sisäisiin erimielisyyksiin – "Toiminta hajoamassa"
Haloo Kangas, Sipovaara ja puolalainen!
sininen-pieru
26501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sutkit saatiin pois persuista, nyt kahisevat keskenään, aiemmin jarruina persuissa.
Oli arvattavissa oleva asia, että jos sinisten ainoa sanoma oli / on persujen mollaaminen
niin sillä ei kannatusta paljoakaan nosteta. Missä muuten ovat ne Torvisen vuosi sitten
kehumat sadat kannattajat lapista ?
Loikkareilla ei ole koskaan tulevaisuutta sen kertoo jo historia,
VuokonKirpis työllisti matun ennemmin kuin kemijärviläisen!
Matu tarkoittaa maahantunkeutuja.
Nyt olis hälytettävä Torvinen nakkimakkaroineen kappakeskuksen parkkipaikalle
että saatais kannatus ees vähän nollan yläpuolelle.
Torvinen on ainoa järkimies siinä sakissa. Nää muut höpöttelevät omiaan. Mihis liikkeeseen Kangas nyt aikoo ? Hän on kierrelly jo monta. No mitä saanu aikaan ?
Torvinen käsittelee totuutta löysästi.
Torvinen on:JURISTI! Tietääkö kukaan,ei ole paljon "mainostanut" itseään?!
minä olen juristi minäolenjuristiminäolenjuristi
Narsisti-juristi.
Sinisillä on selvästikin uusia loikkauksia suunnitteilla.
Ei taija kukaan huolia heh heee
Suomimedia
Uutisia+Suomesta+josta+valtamedia+vaikenee.+
https://suomimedia.wordpress.com/2015/08/09/totuus-mamut-saavat-moninkertaisesti-enemman-tukia-kuin-kantasuomalaiset/
Nyt+on+saatu+virallinen+vahvistus+OECD:n+raportti+paljastaa+totuuden.+OECD+raportti+kuvan+ja+linkin+kera+ylempänä.+Mitä+kaikki+maahanmuuttoa+kannattavat+ovat+salanneet+ja+valehdelleet,+että+tuet+olisivat+samat+kaikille.+Kysymys+ei+kuulu+enään+saavatko+mamut+enemmän+vai+ei.+Mamut+saavat+moninkertaisesti+enemmän+tukia+ja+sen+todistaa+todeksi+OECD:n+raportti.+Miksi+pakolaisista,+turvapaikanhakijoista+ja+maahanmuuttajista+90-99%+on+afrikasta+tai+Irakista+18-50+vuotiaita+miehiä.+Naisia,+lapsia+ja+vanhuksia+on+1-10%?+Miksi+100%+kaikista+pakolaisista+ja+turvapaikanhakijoista+on+elintasopakolaisia?+Numeroina+suomalainen+saa+toimeentulotukea+keskimäärin+486€+/kk+Kun+mamu+saa+keskimäärin+4,4+kertaa+enemmän+eli+2136€/kk.+Suomalainen+saa+keskimäärin+asumistukea+480+euroa+/kk,+kun+mamu+keskimäärin+2,4+kertaa+enemmän+eli+1152€+/kk.+Ulkomaalaisille,+jotka+elävät+sosiaalietuuksilla+menee+yli+11+miljardia+euroa+vuodessa+veronmaksajien+rahoja.
Virallista+tietoa!
Kansaedustajat Perussuomalaiset ova _monesti_ (MERI Tuomari) pyytäneet maahanmuutonkustanuksien selitystä aina on luvattu koskaan sitä ei ole tullut.
Paavo Väyrynen on myös loikkari.
24 on taas robotti-vesipää, vitut-taa leikkiä -en ole robotti-peliä. Eikö ne keksi järkevämpää leikkiä.
Nyt Torvisen pitäisi lyödä nyrkkiä pöytään ja pistää heikko aines ulos puolueesta! Erottaisi vaikka kokonaisen kunnallisjärjestön ja näyttäisi kuka on pomo.
Persuille kävi tuuri ,ketkut pois puolueesta.
Sitä virhettä Torvinen ei tietenkään tee, jos erottaisi nämä kolme loikkari pelleä,
niin silloinhan "lapin siniset" lakkaisi olemasta .
Mitä mieltä Kemijärven Siniset ovat Suomun kehittämisestä? Uskaltavatko vastata asiaan? Kuka heistä on eduskuntavaalien ehdokas entä maakuntavaalien entä EU-vaalien ? Kuka on kuka? Mikä on mikä?
Erimielisyydet johtunevat siitäkin että on jo nähtävissä Torvisen hillotolpan räytyminen
ja varma putous Eduskunnasta.
Tulkaapa+kuninkuusraveihin!+Siellä+siniset++tarjoilevat+makkaraa.+Mukana+Soini+ja+Torvinen.+Kysytäänpä,onko+Soini+mukana+tulevissa+vaaleissa.+Torvinen+siirtyy+kirjoille+Uudellemaalle,jotta+pääsisi+Soinin+siivellä+eduskuntaan.+Tällaiset+suunnitelmat(+arvaus).+Katsotaanpa+seuraavia+galluppeja,joko+suosio+laski+alle+1%.+Ei+se+noilla+kommunistipuolueillakaan+ole+korkeampi,mutta+he+ovat+aatteen+ihmisiä.+Nämä+siniset,+ei+aatetta,ei+moraalia,+valtakunnan+pellet!
Lapin läänin äänillä, ei jatkoon.
Kuninkuusraveissa kaikki kehumaan Soinia! Siinä on vasta kova jätkä. Kansanmies henkeen ja vereen, eikä petä!!!
Ei tule Soini kuninkuusraveihin. Jos tulee,ei tule ainakaan sinisten makkarateltalle. On Soini muitten yläpuolella, ei pidä facebooksivuja. Ei ole tarvetta kuunnella kansalaisten kommentteja. Ite sanoo,miten asiat ovat ja se riittää. Soini on sitä mieltä,jos tyhmää kansaa aletaan kuuntelemaan ja niiltä ohjeita vastaanottamaan niin peli on menetetty. En osaa sanoa,minka virheen siniset tekivät,kun menettivät pelin. Oliko syy loikkaus ja demokratian häpäisy. Oliko syy tavallisten suomalaisten halveksunta. Oliko syy rasistikortin heilutus. Kaikki tämä ja moni muu asia. Vaikkapa se,että perussuomalaisten voitto puheenjohtajavaaleissa oli Venäjän ansiota Simon Elo mielestä. Tukka nousee pystyyn joka kerta kun nämä siniset jotakin sanovat. Tulisipa vaalit ja päästäisiin näistä eroon.
Joko Torvinen on erottanut Kemijärven sinisten valtuustoryhmän sinisestä puolueesta? Torvinen päättää,kuka saa olla sinisissä. Siellä ei tarvita muita kuin Torvinen joka on kepun listoilla ehdokkaana vaaliliitossa. Kepu tosin ilmoittanut,että vaaliliittoja ei tehdä. Mutta jospa Uudellamaalla? ja Soini siellä ehdokkaaksi vaikka ei halua.