Sutki Liikanen jää eläkkeelle Suomen Pankista

Erkki Liikanen – nokkela savolainen jättää Suomen Pankin

Liikanen saattoi olla liikaa, kun Suomessa meni synkeän huonosti. Erkki Liikanen jätti Suomen vuonna 1990 ja siirtyi häveliäästi Brysseliin, pian talouskatastrofimme jälkeen – Liikanen toimi Suomessa valtiovarainministerinä vuosina 1987-90.

Nyt Erkki jättää päiväntyöt ja siirtyy armoitetuille eläkepäiville – kunniakkaassa 67 vuoden iässä, tälle esimerkille vilpitön hatunnosto – ei tarvittu mitään poliitikkojen sopeutuskorvauksia. Palaako Liikanen politiikkaan – jää nähtäväksi, Paavo Väyrynenkin on iältään kokeneempi ---

Helsingin Sanomat suitsutti [1 kauniin taloustuhkimotarinan miehestä, jonka taustoja olisi kaikkinensa perattava tarkemmin – ei ilkeyksissään, vaan rehtiyttä kannattaen – kansakuntamme näkökulmasta.
Olisi hienoa tietää, mikä oli Liikasen osuus Suomen talouskriisissä 1990 -luvun alussa ja mikä oli mahdollisesti Liikasen merkitys, kun kansakunnaltamme vietiin markka ja siirryttiin yhteisvaluutta euroon [2.

[1 ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005747069.html -
Ote linkin alta:
”Erkki Liikanen oli Euroopan keskuspankin ytimessä, kun euroa ravisteli ennennäkemätön kriisi – nyt hän kertoo, mitä siitä oppi [otsikko]… Syyskuussa 2008 investointipankki Lehman Brothers meni vararikkoon. Pian sen jälkeen alkoi euroalueen pahin kriisi [lyhytingressi] … ”

Allekirjoittaneen kommentti lähetettynä Helsingin Sanomiin: Melkoista suitsutusta häveliäästi ikäviä muistoja vältellen 1980-luvun poliitikolle, joka teki osin "esi-kataiset" ja poistui (pakeni) Brysseliin mandaattipaikalle, kun Suomessa meni surkeasti. Olisi ollut kehujen osalta hyvä kertoa myös päätöksistä, mitkä veivät Suomen 1990-luvun alun lamaan, konkursseihin ja pankki- ja velkakriisiin.
Erkki Liikanen toimi demarileiristä valtiovarainministerinä noina epätietoisuuksien aikoina (1987-1990), oli myös eletty edesmenneen kokoomuspääministeri Harri Holkerin hallitun riskinoton [3 aikoja.
Tuohon 1990-luvun aikaan liittyi myös tapaus jazzahtavassa Storyvillessa, helsinkiläisravintolassa, jossa kysyin Liikaselta miltä tuntui paeta suomalaista talouden kauhunäytelmää. Liikanen vastasi.
Paljon myöhemmin pääministerinä toiminut kokoomuslainen Jyrki Katainen myös pakeni [4 Suomesta Brysseliin suurien hallitusvaikeuksien alta, myös mandaattipaikalle - vieläpä kesken kansan antaman valtakirjan.
Toisaalta pääjohtaja Erkki Liikasen Suomen Pankki varoitti [5 valtiovarainministeri Kataista vuonna 2007 tulevasta rahamaailman suurongelmasta, muun muassa amerikkalaisesta sub-primekriisistä [6, mutta Jyrki ei tiettävästi noteerannut päätöksissään Liikasen julkisia varoituksia, tunnetuin seurauksin.
Lopuksi kysyisin euroviisailta, mistä tuo EKP lainasi ja lainaa "vuoren kokoisia" jättimääriä euroja eri valtioille ja millaisin vakuuksin? Eihän vaan olisi kyse setelikoneen kammesta tai tyhjästä luoduista katteettomista bittieurovirroista? [7.


Entä nyt, kun mikkeliläinen korvautui toisella komissaarilla – tämäkin Mikkelistä?

Kuuluuko Mikkeli maantiedealueeseen, jossa ”vastuu on kuulijalla” -lainaus tunnetusta savolaisvänkäleukailusta. Niin tai näin, tohtori Olli Rehn hyppäsi kansanedustajasta ja ministeri-audista nyt Liikasen seuraajaksi. Olli on jalkapalloilija, ja jalkapallossa ratkaisee joukkuepeli.


Saksa on jalkapallon suurvalta – vaikka tippuikin 2018 MM-taisteluista

Mitä joukkuepeliä Suomi voi Suomen Pankkina käydä Euroopan Keskuspankissa, kun edustamme muutaman prosentin osuutta euroalueen taloudenpidosta. Olisiko roolimme kompata sopulina Saksaa, joka on taas euroalueen ja koko EU:n jykevä talousveturi [8 ja kohta ehkä ulko- ja turvallisuuspolitiikan mahtitekijä [9, kun Englanti poistuu EU-kuvioista [0.

...
[* Erkki Liikanen siirtyi Suomen suurlähettilääksi Euroopan yhteisöön 1990, ollen tehtävässä aina komissaariksi nimeämiseensä saakka. Komissaaripesti kesti 1995-2004.



Jatkuu

6

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luojan.Luoma

      Aborttia ehkäisykeinona käyttävä rattijuoppo kansalaiskirjoittaja on ollut ”eläkkeellä” yhteiskunnan elättinä yli 20 vuotta.
      Siksi kateus paistaa joka kirjoituksessa : muilla kun on töitä.

      • Bratwursti

        Pitäähän jonkun kuulua tyhmimpään kymmeneen prosenttiin. Kai Luomalle joku jobi kävisi, siivoamaan tai kaupan kassalle.


      • IiIiIiI

        Ukkeli on yli 60v, heikosti koulutettu, kielitaidoton ja tehnyt palkkatyötä viimeksi viime vuosituhannen puolella.
        Ei se mihinkään pääse


    • [2

      Viitteet:

      [2 Markasta euroon – petettiinkö kansalaisiamme? ~http://jontikka.blogspot.fi/2014/12/markasta-euroon-petos-raskauttavien.html - … ja fiktio ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/01/euro-ja-us-dollari-muodostanevat.html -

      [3 "Hallittu riskinotto", kuuluisa Harri Holkerin lausuma, kun talouttamme vapautettiin voimakkaasti 1980-luvun lopulla. Rahaa tarjottiin kansalaisille kottikärrymainoksin (mm. eräät uusmaalaisen Säästöpankin, joista tuli myöhemmin ruumiita) - LINK 1 ja LINK 2 …

      [4 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134487-houkuttaako-korkea-virka-jattavatko-rotat-uppoavan-laivan#comment-2478111 -

      [5 Suomen Pankki varoitti julkisesti tulevasta – ja osui ennusteissaan häkellyttävän lähelle myöhemmin toteutunutta kansantalouden jyrkkää alamäkeä. Miksi Katainen ei näitä varoituksia kuunnellut – oliko Suomen Pankin demaripääjohtaja Erkki Liikanen liikaa Kataisen ylpeydelle – mene ja tiedä? ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/01/yhtalo-jolla-suomi-vietiin-eu.html -

      [6 Jouluna 2007 Suomen Pankki antoi vakavan julkisen varoituksen maailmantaloudesta, velan kasvusta ja amerikkalaisperäisestä sub-prime kriisistä. Katainen ei huomannut tai noteerannut tätä, vaan ilmaisi julkisesti televisiossa, että sub-prime kriisi vyöryy ohitsemme - ei vyörynyt, vaan iski täydellä voimalla. Emme olleet varautuneet alkavaan kriisiin, olihan Katainen juuri vienyt valtiolta eväitä veronalennuksina, joilla oltaisiin operoitu työllistämisohjelma (vaikka velan otolla! - tämä on sitä jälkiviisautta) – vaikka julkishallinnon piiriin. Näin ei tehty ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/10/aaan-tarina-pyrkyryyden-syltyt.html -

      [7 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92553-ekp-painaa-tyhjasta-rahaa - [2011]

      [8 US_P/IL ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257963-erkki-liikanen-nokkela-savolainen-jattaa-suomen-pankin#comment-3901239 -

      [9 US_P/IL

      [0 US_P/IL ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257963-erkki-liikanen-nokkela-savolainen-jattaa-suomen-pankin#comment-3901232 -


      EKSTRA – Suomen Pankki, suomalaisten luottamuspankki
      ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2007/10/suomen-pankki-kansalaisen.html - , kirjoitus vuodelta 2007

      The END

      • selfiesuihinottoa

        Turjake taitaa olla tekstimasturbaattori kun trollaa omaa älämölöä omilla älämölöillään


    • W.Leiriniekka

      Muutama seikka palautuu mieleen tuolta muutaman vuosikymmenen takaa. Valtiovarainministerinä toimiessaan Erkki Liikanen lausahti televisiossa, jotta tämä on vain pieni notkahdus, kun häneltä kysyttiin Suomen talouden tilanteen luonnehdintaa eli oliskohan ollut joskus v.1990 tai jotain niitä tuokioita. Joka tapauksessa tuo Liikasen lausahdus on jäänyt kuin kiveen hakttuna mieleeni.

      Omakohtaisesti muistan, kun Italian kesäreissullani v.1990 heinäkuun alkupäivinä tavallisena suomalaisena seuramatkalaisena osuin erään suomalaispariskunnan kanssa samaan ruokapöytään. Siinä tuli sitten puheeksi ilmojen ohella myös jotain muuta. Minäkin tuumasin, jotta nyt kannattaa meidän suomalaisten käydä ukomailla, kun kohta tulee Suomen markan devalvaatio. Pöytäkumppaneina ollut pariskunta sai siitä suoranaisen sätkyn ja sain kommentin, jotta eihän devalvaatiota voi tulla. Vaihdoin puheenaiheen takaisin ilmojen pitämiseen. Suomen talous oli joka tapauksessa kuralla jo silloin ja talouden taseet pahan kerran vaillinkipunaisella.

      Suomen vallanpitäjät tekivät jo 1980-luvulla virheen ainakin siinä, kun Suomen markkaa ei pantu kellumaan rahamarkkinoitten vapauttamisen yhteydessä. Kelluttaminen oli meillä Suomessa ennenkokematonta eivätkä meidän johtavat poliitikkomme tainneet semmoisesta paljoakaan edes tietää. Lieneekö presidentti Mauno Koivistokaan ollut aiheen asiantuntija? Toki Suomen Pankissa oli tosiaankin eksperttejä, jotka olivat kelluttamista suositelleet, mutta heitähän ei otettu vakavasti. Toki 1990-luvun alun ongelmiin oli muitakin seikkoja vaikuttamassa kuten CCCP-mahtikonklaavin romahdus, mutta kyllä valuuttakellutus oli silti yksi olennainen tekijä. Esim. ulkomaitten valuuttalainojen hamstraaminen olisi varmasti jäänyt paljon vähäisemmäksi, jos meidän markkamme oliis kellunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe