Vastaan työntyvä valo kiihdyttää valon vauhtia

Ensinnäkin laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa ja saavat toisensa laajenemaan nopeammin.

Tämä kiihdyttää laajenevan valon vauhtia samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

Todisteet sille että valo laajenee ja vuorovailuttaa muiden laajenevien valojen kanssa.

1. Laajenevan valon yleinen punasiirtymä

2. Valon liikeradan taipuminen tähden tai galaksin ohituksen yhteydessä.

3. Ns. Gravitaatiopunasiirtymä

Ps. Joillekkn aivan liikaa. 😂😂😂

Joillekin tuas ei 😀

😀
4145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osp-avaruutta itseään ei voi tutkia mitenkään. Ei tieteellisesti, eikä muutenkaan!

Vain avaruudessa liikkuvia tiheneviä laajentumia voidaan tutkia tieteellisesti ja se perustuu siihen että ne säteilevät vanhaa valoa joka liikkuu kaareutuvasti vastapalloon avaruudessa.

Osp-avaruus itse ei tihenevästi laajene mitenkään!

Eli ei ole olemassa vanhaa valoa joka olisi peräisin uudesta valosta, vaikka kaikki valo avaruudessa tihenevästi laajentuen liikkuukin.

Kaikki tihenevä laajentuma on peräisin kohteista jotka koostuvat ziljoonista vastapalloon kierrättyvistä tihenevistä laajentumista ja liikkuvat avaruudessa vastapalloon keikkuen.

Toki aine itsekin on tihenevästi laajentuvaa vanhaa valoa.

Avaruus itse ei ole tiheneviä laajentumia, eikä aine koostu mistään fyysisen konkreettisesti olemassa olevasta, vaan tihentyvistä laajentumista.

Laajeneva vanha valo ei liiku missään paikassa, niin kuin avaruudessa liikkuvat kohteet laajentuvasti tihentyvät vastapalloon käänteisesti avaruudessa suhteessa toisiinsa.

Avaruus on ääretöntä vastapalloon kierrättyvää vanhaa valoa ja aina olemassa ollut ziljoonia tiheneviä laajentumia joka itsessään on ei yhtään mitään.

Vanha vastapalloon kierrättyvä valo ei voi säteillä informaatiota, koska se itsessään ei koostu mistään fyysisen konkreettisesti olemassa olevasta josta voi irtaantua säteilyä / informaatiota siten kuin avaruudesta, josta irtaantuu säteilyä / infoa.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Et voi pysähtyä tutkimaan yhtä ja samaa tiettyä osp-tihentymän laajenevaa kohtaa, koska se laajenee ziljoonakertaisella valonnopeudella.

Et mitenkään vaikka seisoisit päälläsi!!!

Liikut Maapallon mukana ylivalon nopeudella turpoovassa avaruudessa.

Aurinkokunnan mukana vastapalloon kiertyen.

Linnunradan mukana kierteisesti tihentyvänä laajentumana.

Oman galaksiryhmämme tihentyvien laajentumien mukana.

Galaksijoukkomme mukana pompotellen kierteisesti.

Koko näkyvän maailmankaikkeuden takana kierrättyen.

Eli olet heti pois siltä avaruuden alueelta jonne juuri siirryit ja et mitenkään ehtisi tutkimaan tiettyä osp-tihentymän laajenevaa kohtaa vaikka se olisikin jotenkin mahdollista.

Mutta eihän se silti olisi mahdollista, koska laajentuvasti tihentyvät laajentumat ei säteile infoa.

Jos sinulla on laajentuvista tihentymistä tyhjä tila jossakin laatikossa täällä Maapallolla, niin sekin on EI YHTÄÄN MITÄÄN.

Eli tutkimalla laatikon sisällä olevaa tihenevästi laajentuvaa tihentymää, et tutki tietyn tihentymän kohtaa, koska se laajenee ziljoonakertaisella valon nopeudella.

Jos saat infoa laatikon sisällä olevasta tihenevästä laajentumasta, niin sekin on aikoja sitten karannut ziljoonakertaisella valon nopeudella joka liikkuu avaruudessa kiertyen vastapalloon myönteisesti, jolloin se ei ole tihenevästi laajentuva tihentymä, vaan vanhaa viime vuosituhannen valoa.

Tihenevästi laajentuvat tihentymät on keisari alasti tai ei ehkä edes sitä!!!

Muutos perustuu aina muuttuvan tihenevästi laajentuvan systeemin ziljoonakertaista valonnopeutta suhteessa toisiinsa ja liikkuva tarvitsee taustalleen ziljoonakertaista ikuista kierrätystä.

Joten laajentuvat tihentymät tarvitsisi taustalleen vielä erilaisen laajentuvan tihentymän jossa se muuttuisi, mutta silloin laajentuva tihentymä olisi samanlaista kuin tihenevä laajentuma avaruudessa.

Joten laajentuva tihentymä on tyhjä hypoteesi.

Turpoovat ja kierrättyvät tihentymät on Täyttä huuhaata!!!


.

Äänestä
  • Ja näinhän se pippeli taas nyt vuan työntyy ahteriini!!!

    Itki feikit nyt sitten mitä tahansa 😂😂😂

    😀

    Äänestä

Eikä kiihdytä, vaan kun ne törmäävät ja tulee valosirpaleita. Syyllisen valon vakuutusyhtiö maksaa viulut.

Äänestä

Ei sillä laajenevalla valolla ole muuta vaihtoehtoa kuin työntyä kiihtyvällä vauhdilla pois päin siitä laajenevasta tähdestä josta on peräisin.

Tämä siksi että sen takana on vastaavaa laajenevan valon laajenevaa energiakenttää aina sinne laajenevaan tähteen asti josta sitä työntyy ulos koko ajan lisää, työntäen edellään laajenevaa valoa pois päin siitä laajenevasta tähdestä josta se laajenevan energian laajeneva valokenttä on peräisin.

Ja mitä enemmän vastaan työntyvä valo vastaan työntyvää valon energiakenttää laajentaa, sitä nopeammaksi sen vauhti kiihtyy.

Ja vauhtihan kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MrPressure08 kirjoitti:

Ensinnäkin laajenevat valot vuorovaikuttavat toistensa kanssa ja saavat toisensa laajenemaan nopeammin.

Tämä kiihdyttää laajenevan valon vauhtia samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat.

Todisteet sille että valo laajenee ja vuorovailuttaa muiden laajenevien valojen kanssa.

1. Laajenevan valon yleinen punasiirtymä

2. Valon liikeradan taipuminen tähden tai galaksin ohituksen yhteydessä.

3. Ns. Gravitaatiopunasiirtymä

Ps. Joillekkn aivan liikaa. 😂😂😂

Joillekin tuas ei 😀

😀

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu