Uuvuttava äiti ja mummi

Eipä ole omena kauas puusta pudonnut.
Sinä kertoilet äitisi ja mummusi juttuja meille. Huokaus, tylsää, ei kiinnosta.

Ap. Mistähän sinä puhuisit, mainitsit jotain "Voitaisko puhua joskus älykkäiden aikuisten asioista, jotka saisivat minutkin kiinnostumaan, pohtimaan, oppimaan... Jostakin ajankohtaisesta, tulevaisuudesta, maailmanmenosta, kunkin meidän alaan liittyvistä asioista tai jostain muista kuin uusista lattialistoista tai vartin alustuksella, miten kauan jonkun kalamausteen etsiminen oli kestänyt kaupassa ja miten uuvuttavaa se oli, että kaikille pitää jakaa.

Äitisi ja mummisi kiinnostuksen kohteena näyttää olevan tavallinen arki ja sinua se ei kiinnosta.
No väläytys älykkäistä aikuisten asioista voi myös olla tavallaan jonkin sorttista paremmuuden hakemista ja näinhän sitten käy että ei osaakaan enää keskustella niiden kanssa, joille nuo alykkäät asiat ovat toisaravoisia, kuten uskon etenkin mummillesi ja osin kai äidillesikin.

Heillä kuitenkin saattaisi olla hyvinkin arvokkaita tietoja elämästä, jotka kannattaa kuunnella, mutta elämänsä pyörii muutoin ilmeisesti eri ympyröissä.
Olisi hyvä jos antaisit heillekin arvoa ja kuuntelisit ja jopa kyselisit heiltä, saattaisivat saada jopa virikkeitä olla kiinnostuneita myös näistä älykkäistä asioista ja tuo melskaaminen jäisi vähemmäksi.
Loisit heidän elämään sisältöä, joka ilmeisesti on muutoin aika vähissä ja se täytyy kerätä nyt olevalla tavalla.

Kyllä itsekin pidän keskustelevasta tavasta enemmän, mutta kuunteleminen on kaikkein tärkeintä, silloin oppii hyvin ja paljon ja vanhoilta ihmisiltä saa hyvin arvokkaita oppejakin.

Eivät ne tämän päivän älykkäät aikuiset ole muuta kuin ihmisiä, heidänkin pitää arkensa elää ja luulen heidän tarvitsevan ihan samalla tapaa vanhempiaan ja isovanhempiaan ja heidän neuvojaan elämässään.

Minusta yksi varsin ikävä asia on, että omia vanhempia ja isovanhempia ikään kuin hävetään, se ei ole oikein. Kuitenkin taitaa olla varsin usein, että heidän varansa kiinnostavat hyvinkin kovasti , sillä he ovat luultavasti osanneet elämässään säästää tulevaisuuteen, mutta säästääkö nykyihminen tulevaisuuttaan ja jälkipolviaan varten.

Tässä kesän mittaan olen katsellut, kuinka lomalla mennään tukka putkella ja rahaa palaa, niin että ollaan entistä uupuneempia loman jälkeen ja talous on ihan kuralla, tuskin on varaa ostaa kunnon ruokaa perheelle. Onhan sitä oltu nyt niiden älykkäiden aikuisten kanssa lomaa viettämässä. Mutta oliko älykkyyttä elää itsensä loppuun ja elämä tiukaksi vyön kiristämiseksi .

Olen huomannut kuinka ihaillaan näitä julkisia ihmisiä, esiintyjiä, urheilijoita ja poliitikkoja, mutta tunnetteko heidän arkensa, kuinka älykästä se on.

Kun kuusta kurkottaa, katajaan kapsahtaa. Olisiko sittenkin hyvä hyväksyä erilaisuus ja myös elää niin että, elämä tuntuu tasapainoiselta ja mielekkäältä ja se kantaa myös taloudellisesti.

Tuskin sentään kovin kauaa elät siellä äidin ja isoäidin juttuja kuuntelmassa ja mieti, että heillä alkaa varmasti jo häämöttää se takaraja, sitten tulet huomaamaan, että jotain arvokasta on poissa.

Mun koko suvun kommunikaatiotapa on tuollainen. Se on uuvuttavaa ja hajottavaa jos siinä yrittää pyöriä mukana kuuntelijana ja odottelijana milloin voi puhua omista asioistaan. Itse luovuin tästä odotuksesta jo vuosia sitten.
Sen sijaan olen alkanut "käyttää hyväkseni" heidän löysiä kielenkantojaan. Kyselen lisää heidän esille ottamistaan asioista, suvun tarinoista, yksityiskohdista. Jos aihe vaihtuu lennokkaana sinkoillen sinne tänne, palaan siihen aiheeseen mikä itseä kiinnosti siitä lisää kysyen. Sitten kirjoittelen juttuja muistiin. Joskus vain seuraan lempeän huvittuneena sinkoilevaa keskustelua tai jos itse pitää keskittyä muuhun, en kuuntele vaan annan patojen porista ja papattaa. Jottei tällaiseen seuraan täysin uuvu, on vaan vetäydyttävä välillä. Olemme keskustelukulttuuriltamme hyvin erilaisia. Joidenkin tilannetaju ja jänne on keskusteluissa lyhyt. Siihen voi vaikuttaa oma levottomuus, epävarmuus, huono itsetunto. Se ratkaistaan usein puhumalla överit. Oma hämmennys ei näy ja jatkuvalla puhevirralla pidetään hallinta itsellä. Näissä tilanteissa voi itse omalla sisäisellä rauhallisuudella luoda toisillekin hengähdystauon.

Ei uuvuttavaa sanapötkyä voi kuitata noin vain. Jouduin kerran vierailulle maalaistaloon, jossa isännän pääpuheenaihe oli sadan metrin matka hakemaan lehteä postilaatikosta. Mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ollut tapahtunut, mutta selostus oli todella yksityiskohtainen. Emäntä taas käytti aikansa iloisesti selittämällä, miten lahnassa, joka oli ruokana, on paljon "vihneruotoja". Kertoi asian useisiin kertoihin ja myös erittäin yksityiskohtaisesti.

Ei ole helppo olla kiinnostuvinaan tälläisestä, ei edes yrittää vaihtaa puheenaihetta, sillä ei pääse paljon puheen väliin. Eikä ole pienintäkään mahdollisuutta poistua paikalta. Ja tämä yhtenä päivänä. Voi vain ymmärtää, mitä henkisempiä aiheita tarvinnut on tuntenut sisällään, kun hän on jauhautunut tällaisessa myllyssä monta vuotta.

Tuli mieleeni toinen tapaus, jonka kertoi muuan tyttö, joka nyt on tekniikan kandidaatti ja jatkamassa diplomi-insinööriksi.

Hän oli käynyt rippikoulun ja kummi pyysi hänet parin päivän visiitille toiseen kaupunkiin. Kummitädillä oli liki samanikäinen tyttö. He olivat koko visiitin ajan heittäneet läppää aivan merkityksettömistä asioista. Oli ollut tosi kuluttava vierailu.

Kun luen aloittajan tekstiä, hänelläkin tulee puhetta solkenaan siitä miten muut sitä ja tätä. Ei poikkea mitenkään hänen äitinsä tai mummonsa jutuista, ap syyllistyy täysin samaan kuin äitinsä ja mummonsa, puhuu muista ihmisistä mutta vanhemmistaan poiketen negatiiviseen sävyyn.

Jos aloittaja haluaa keskustella itseään kiinnostavista asioista "älykkäiden" ihmisten kanssa, miksi hän ei tee aloituksia politiikka, tiede, yhteiskunta sun muille palstoille, liity erilaisiin kerhoihin ja vietä aikaansa näiden fiksumpien ihmisten kanssa?

Äiti ja mummo ovat mitä ovat, eivät he täällä siitä miksikään muutu, eikä ne keskustelunaiheet vaihdu vaikka kuinka heidän käytöstään arvostelisi keskustelupalstoilla.

Tuossa yksi sanoo, että paljon puhuvilla on joku hätä. Ei niillä mitään hätää ole. Heidän elinpiirinsä on pieni, siellä ei tapahdu mitään. Näin sivustakatsoen samalta näyttää aloittajan elämä. Hänelläkään ei ole mitään muuta kiinnostavampaa puheenaihetta kuin äidin ja mummon rajoittuneisuus.
Perustelen tämän viimeisen: jos sinua ap kiinnostaisivat kirjat, kasvit, eläimet, sinä tekisit aloitukset niistä. Nyt keskityt palstatolkulla lillukanvarsiin ja ärsyynnyt täysin syyttä suotta mitättömästä asiasta.

Minusta on ihanaa kuunnella keskeytymätöntä puheensorinaa vanhempieni taholta. Ihan sama kenen kyläläisen elämää he siinä ruotivat kulloinkin, hmmm, vai niin, joo, mitä sitten tapahtui heittoja vaan väliin ja puhe jatkuu. Kuunteleminen tuo minulle täydellisen vapauden, voi olla vain hiljaa, ei tarvitse kertoilla heille omista tekemisistäni mitään, ja ennen kaikkea ei tarvitse ottaa kantaa mihinkään isää tai äitiä koskevaan asiaan.

Jaa-a. Kumpi on pelottavampaa. Tyhmyys vai tylsyys! Kumpi itse olet?

Mitähän jos kuuntelisitte yhdessä jotain on-line kurssia taiteesta, musiikista, tieteestä
Kurssia joka on suunattu tavallisille pulliaisille. Expertit kertovat tiedon helmiä joista jokainen saa paljon irti, oppien uutta aivan huomamattaan!
Kanasalaisopistat yms kertovat niistä.
Yrittvkvä ainakin, ellei ne kiinnosta perhettäsi, saat itsellesi ilmaista loistavaa seuraa!

Ehkä niiden kyläilyjen ei tarvitse olla niin pitkiä, että pitää väkisin keksiä niille sisältöä. Voi uuvuttaa kutsujaakin, jos kokee niin. Jos lyhentäisi käyntiaikaa puolella?

Pata kattilaa soimaa taas tässäkin tarinassa