Älykästä suunnittelijaa ei ole olemassa

atomikimppu

Silloin tällöin Linnunrata galaksissakin syntyy uusia tähtiä kaasu ja tomupilvien tiivistyttyä. Näin syntyi aurinkokin monien aikaisempien tähtien jämistä.
Kun uusi tähti planeettoineen syntyy, menee paljon aikaa että uusilla planeetoilla voisi esiintyä minkäänlaista elämää.
Aurinkomme oli tyypiltään sellainen, että sen planeetoille saattoi kehittyä synteettistä elämää yli miljardi vuotta päätähtemme syntymisen jälkeen.

Yleisen kaavan mukaan elämää voi syntyä, jos lämpötila ja kemialliset rektiot sen mahdollistavat. Auringon G2-luokan tähdille se on mahdollista. Ehkä Marsissakin oli aluksi jonkunlaista elämää.

Samojen kosmisten lakien mukaan maapallon elämäkin on tilapäistä. Uusia tähtiä syntyy, vanhoja kuolee kun ne ovat menettäneet käyttöenergiavaransa.
Ei siinä mitään älykästä suunnittelija tarvita.

Kreationistiseen maailmankuvaan näyttää iskostuneen ajatus että maapallon elämä evoluuttiisen kehityksen myötä olisi universumissa ainutlaatuinen ilmiö.
Näin ei ole. Se pöly ja kaasu, joista aurinkomme syntyi, on alkujaan jo Big Bamissa syntynyttä.

49

801

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lxcnvkhjhcx

      Kuka sytytti tulilangan?
      Ei synny edes tietokoneohjelmaa, ellei joku anna algoritmejä.

      • ljlkjlkjkl

        Väärin. Maailmankaikkeudessa tapahtuu kaikenlaista ilman, että "Joku" vaikuttaa siihen.


      • Uskovaisten_logiikka

        Kuka synnytti sen tulilangan sytyttäjän? Ja kuka synnytti tulilangan sytyttäjän synnyttäjän jne...


      • j.n.e
        Uskovaisten_logiikka kirjoitti:

        Kuka synnytti sen tulilangan sytyttäjän? Ja kuka synnytti tulilangan sytyttäjän synnyttäjän jne...

        Aivan. Lopulta rallatetaan: mun mammani muni mun mammani....


      • kosmistenlakien.alaisuus

        Kuka sytytti tulilangan?
        Universumissa on kohteita elämänvyöhykkeillä lukematon määrä. Uskonnolla päähän hakatut ovat yhä maakeskeisiä.
        Maapallon elämän loppumisella on hyvin tavanomainen kaava; emotähti kuluttaa energiansa loppuun. Se on planeettojen elämän tuho.
        Tämä toistuu universumin lukemattomissa kohteissa viileiden ja vakaiden tähtien, kuten aurinkomme osalta.


      • tor-logistiikka

        Uskovaisten logiikka. Onko sitä kun on pakko uskoa ennemmin leiritulilla kerrottuja tarinoita kuin uskoa lukemattomilla testeillä ja kokeilla saatuihin tieteellisiin tuloksiin.


    • Iiiiiiiiii

      Joo totta kai tyhjästä syntyy ja itsestään.
      Elottomasta materiasta elollista ja kalan evästä ihmisen käsi jne.
      Mutta se että joku sanoo sitä tieteeksi nii se tekee itsensä pelleksi ja olkihatuksi.
      Evoluution syntymekanismi on jo 1800 luvulla haudattu ja löytyvät todisteet
      vahvistaa ihan muuta kuin kehitysopin kaltaista lajien syntyä.
      Se että joku väittää että ei nää suunnittelua luonnossa tai ihmisessä valehtelee tai on sokea.
      Kaikki kemialliset prosessit on matemaattisesti laskettavia ,luonnon kiertokulku itsessään on suunniteltua,avaruus ,tämä planeetta on tarkoin suunniteltu ihmiskelpoiseksi .
      Sattumalla ja darwinismilla ei ole vastauksia ihmiselämään ,vaikka viisaat voisivat selittää mistä on tullut ihmisen tajunta?

      • kirijoitustadottomalle

        Vaikutat fiksulta kaverilta... NOT!


      • aivot.narikassa

        Iiiiiiiiii
        Kreationistista aivotonta apulantaa, väärin sekin; kreationistista onkelmajätettä paremminkin.


    • LakiV

      Sinä itse olet maan tomua. Ja mikä pisti sinut tiivistymään täysin erilaiseksi, kuin se tomuinen maapallo? Moni muukin asia on maan tomua, mikä asia pisti ne muodostumaan täysin erimuotoihin, ja eri toimintoihin, kuin aurinko, planeetta, kuu, asteroidit, meteorit ja oliko tämä SATELLIITTI sitten älyttömän keskijän tuote? EIkö kuitenkin niin, että joistakin asioista tehtiin raaka-ainevarastoja, ÄLYLLISIÄ suunnitelijoita varten, jollainen IHMINENKIN OLI, kuin kaikki Aadamit ja Eevat jotakin kilettyä silti tekivät, ja olivat sen takia Jumalan Kirkkautta vailla, mutta emme ME ole Ihmisen kirkkautta vaille, ja hyvästä syystä voimme sanoa, että Jumalat ovat vailla Ihmisen Kirkkautta, meidän järkyttävän järjettömiä järjenpäätelmiämme, ja mitä omituisimmista syistä kuolemisiamme kohtaan: Jumalat eivät kuole, Ihminen on kuolevainen, mutta meilta sielti kuolee etupäässä vain tämä luotuomainaisuutemme, tomumajamme ja ruumis. Itse saatan herättyä, tai jokin tuleva ihminen, melkolailla minun kaltaiseksikin, vain sen tähden, että lukee mm. tämän tekstin ja alkaa muodostaa ajatelmia samalla periaatteella kuin minä, mikä tosin johtuu hyvin paljon ristimänimestänikin. Olen Akilles, joka on nykyään nysänimenä Aki. Tarinan troijan hevostesta toteutui siinä, että lahjahevoseni suuhun katsottiin, menetin muutamia hampaitakin sen vuoksi, ja kantapääni ei ole erityisemmin rikki, mutta POLVENI hieman on, ei kannata yrittääkään enää juosta. SHakissa käytän monessakin avauksessa nk. Troikan hevos-strategiaa, millä olen voittanut valehtelamatta chess.commissa ainakin parisataa peliä. Sinä olet materialisti, luulet kaiken olevan materiaa, niinkö? Mutta on taivaskin, tilavuus, joka ei ole silti tyhjä, vaan läpäisee jatkuvasti tuntemattomia määriä säteilyjään.... Pimeyttäkin on, ja Jumalille Ihmisen KUOLEMAT ovat valo, sinunkin, siunausta sinulle omituisessa julistustehvässäsi, olet ismiltäsi ja uskonnollastasi materialisti ja Ateisti, muuta kuitenki vain SE AINOA Jumala itse saa olla ateisti, vaikka väitetään, että Hänellä olisi ainakin yksi poika....No, Jumalattariakin jos on, niin onhan Jumalallaa poikia useitakin, mutta siksihän heitä kutsutaan enkeleiksikin, että he ovat nuorempia, ja JOISSAKIN asioissa edes Isäänsä pienempiä, varmaan Jumalakin valehtelisi, jos väittäisi, että ovat ikuisesti KAIKESSA PIENEMPIÄ? Vaikka ihminen älykkäästi suunniteli tietokoneen esim. ei tämä HP- ainakaan ole kaikessa minua pienempi. Ihmisen Poika?!

    • Maukino

      Puhut kosmisista laeista, mutta KUKA sääti ne lait? No, taas hihhulit ilahtuvat, Jumala. Moosekselle Jumala kertoi Moraaliset Lait, monelle matemaatikolle ja algebran tutkijalle Jumala paljasti alkeisvoimia, kuten matikan lait, fyysikolle, jollainen sinäkin yritit hiukan äsken olla, Jumala paljasti just äsken että tämä nykyinen unverisumi on vasta triljardiskahdeskymmenestriljoonasdseisemäsbiljardiskuudessadasbiljoonasyhdeksäsviidesmiljaardiskuudesmiljoonaskahdestuhannesviideskyymenskolmas henkien koulutuslaitos... Kaikki etsivät enimmäkseen vain jotakin elämän tarkoitusta tai vaihtoehtoisesti kuoleman tarkoitusta. Molempia etsiessään ihminen on aika keskinkertainen...

      1 020 007 600 095 006 002 053, oli tuo numero ja pahoitteli heti perään, että minun kykyni kuulla Jumalan matemaattisia viisauksia voi olla vielä hieman epätarkkakin... Välissä oli tuttua epäuskon ja epäilyksen taustakohinaa, ja silkkaa pilantekoa vakavilla asioilla...

    • Hihukki

      Jumala oli alussa täysin yksin, oli mahdotonta edes sanoa, että oliko se edes hyvää taikka pahaa, kukaan ei tiedä, aloittiko Jumala yksinpuhelunsa puhumalla pahaa vai hyvää, mutta jossain vaiheessa hän kyllästyi puhumaan silti pelkkää hyvää, ja alkoi peloitella itseään, että entäs jo saisinkin olla pahakin? No, tottakai sai, olihan Hän Jumala itsekin. Kuitenkin Hän muisti olevansa ALUNPERIN, jotakin muutakin, ja tämän vuoksi Hän teki TUON PAHOLAISLÄSSYTYKSEN omaksi superylienkelikseen, jolle on lukettemattomia erilaisia nimiäkin keksitty, pahoitetut olkoon heidän nimensä. Jumala kyllästyi hiukan silti skitsofreniaankin, eli että joutui sekoilemaan jatuvasti sattumaa ja järjellisiä puheita sikinsokin, siksi hän päätti, teen aluksi pienen ala-hahmotelman, jossa pistän erikohtaan puhumaan hyvän olennon ja pahan olennon, en viitsi nyt muistaa kumpi itse olen, mutta ehkä se joskus selviää... Näitä pieniä pinta-alapelejä pelattiin, ja Jumala puhui vuoroin pahiksissa vuoroin hyviksissä, ja vuoroin Hän hulluuteli olemalla edelleenkin molempia sikinsokin, mutta tuo periaate teki monista uusista olioista hieman hullumpia - ja osia niistä muista päivittämistään äänioleenoista hän teki silti hieman viisaammiksikin, ominaisuuksia oli silti lukuisia, ja tämän tekstin puitteissa ei ole mahdollista kertoa, mistä syystä, eräät olennot tyytyivät tyytyväisinä käyttämään vain muutamia äänisanoja. Tämä oli lapsille soveltuva tarina, mutta materiat siis syntyivät siitä siitä tarpeesta tehdä PUHTATA yksilöitä, jotka osasivat tuottaa omanalaistaan jargonia hyvin kauan, samoin, yksinkin.... Se, että tarvitseeko heitä välttämättä pistää massallisiiin yksilöihin, niin siitä minulla ei ole kuun aavemainen aavistus. Aamu taas saapui.....

      • ne.on.aikaveijareita

        Jumalat kyllä pärjäävät; olosuhde kuin olosuhde, sano.


    • Iiiiiiiiii

      Jos ei tiedä niin sitten ei tiedä,mutta ei tarina tai teoria tee siitä totta.
      Minkä takana ei ole suunnittelua,auto,tietokone?
      Mitä monimutkaisempi toimiva rakennelma sen älykkäämpi suunnittelija?
      En ymmärrä logiikkaa joka jossain kohti alkaa
      Keksimään omiaan kun voisi olla objektiinen ja sanoa että etsitään,mutta ei vastaus löydy yhden tai kahden kosmologin juttuja kuuntelmalla.
      Mutta rehellisyyden nimissä evoluutio teorian puolustajat ja maailman synnyn materiasta syntyneet eivät väittelyissä pärjää tieteen kentällä,vaan usein sortuvat puhumaan ,kuten eräs että"eihän Jumala tälläistä olis voinut tehdä"
      Vaikka antaa kuvan ettei edes usko Jumalaan.
      Miksi Jumalasta täytyy puhua jos tiedekin etsii parasta mahdollista Jumalatonta teoriaa?

      • hkhkhkkhk

        "Mitä monimutkaisempi toimiva rakennelma sen älykkäämpi suunnittelija?"

        Köppästä logiikkaa. Suuret molekyylit voivat olla erittäin monimutkaisia, mutta niiden kasaamiseen tarvitaan vain yksinkertainen sääntö: "Hakeudu alimpaan energiatilaan"

        Evoluutioteoreetikot ja kosmologit edustavat kovaa tiedettä. Mikä on se tieteen kenttä, missä he eivät muka pärjää?

        Opettelisit ensin kirjoittamaan ja sitten perusasiat aiheesta, johon otat kantaa, niin olisit vähän uskottavampi. Nyt juttusi on sekavaa kuin humalaisen uni.


      • asiaa.ajatellut

        On hyvä ottaa huomioon maapallon kunnioitettava ikä. Se on 4.6 mrd vuotta. Ennenkuin kädelliset olennot pystyivät hahmottamaan yliluonnollisen tekijän Jumalan.
        siihen kului aikaa yli 4 miljardia vuotta. Siltikin se on vain maapallon ikioma Jumala. Niitä on ilmaantunut jo lukuisa määrä ihmisten lisääntyessä.
        Universumissa saattaa olla lukematon määrä planeettoja, joilla on jonkinasteista elämää. Kehittyneemmissä sivilisaatioissa tietysti omat jumalansa. Olisi törkeätä väittää että maapallon Jumala olisi koko universumin Jumala. Jo pelkästään Linnunrata galaksilla voisi olla miljoonia jumalia.

        Kun ja jos ja elämää muuallakin universumissa on, sen on ilmeisimmin oltava samojen universaalien lakien ja myös evolutiivisen ilmiön kehittämää.


      • kivoja_satuja
        asiaa.ajatellut kirjoitti:

        On hyvä ottaa huomioon maapallon kunnioitettava ikä. Se on 4.6 mrd vuotta. Ennenkuin kädelliset olennot pystyivät hahmottamaan yliluonnollisen tekijän Jumalan.
        siihen kului aikaa yli 4 miljardia vuotta. Siltikin se on vain maapallon ikioma Jumala. Niitä on ilmaantunut jo lukuisa määrä ihmisten lisääntyessä.
        Universumissa saattaa olla lukematon määrä planeettoja, joilla on jonkinasteista elämää. Kehittyneemmissä sivilisaatioissa tietysti omat jumalansa. Olisi törkeätä väittää että maapallon Jumala olisi koko universumin Jumala. Jo pelkästään Linnunrata galaksilla voisi olla miljoonia jumalia.

        Kun ja jos ja elämää muuallakin universumissa on, sen on ilmeisimmin oltava samojen universaalien lakien ja myös evolutiivisen ilmiön kehittämää.

        Ja kun jumalat sotivat keskenään, lyö taivas tulta (eli salamoi).


      • suosittelen.terapiaa
        kivoja_satuja kirjoitti:

        Ja kun jumalat sotivat keskenään, lyö taivas tulta (eli salamoi).

        Kuuluuko mielikuvaolentojen mielikuvasotiminen jotenkin evoluutiopalstalle?
        Ai niin se palstan sotkemisvision toteutus.


      • Erotuomariko.puuttuu
        hkhkhkkhk kirjoitti:

        "Mitä monimutkaisempi toimiva rakennelma sen älykkäämpi suunnittelija?"

        Köppästä logiikkaa. Suuret molekyylit voivat olla erittäin monimutkaisia, mutta niiden kasaamiseen tarvitaan vain yksinkertainen sääntö: "Hakeudu alimpaan energiatilaan"

        Evoluutioteoreetikot ja kosmologit edustavat kovaa tiedettä. Mikä on se tieteen kenttä, missä he eivät muka pärjää?

        Opettelisit ensin kirjoittamaan ja sitten perusasiat aiheesta, johon otat kantaa, niin olisit vähän uskottavampi. Nyt juttusi on sekavaa kuin humalaisen uni.

        "Hakeudu alimpaan energiatilaan"

        EIhän tuota sääntöä tarvitse noudattaa. Muutenhan kaikki materia olisi jo yhdessä ja samassa energiatilassa eli absoluuttisesti 0:ssa.


      • Uskovaisilla_oma_fyssa

      • hkjhkjhk
        Erotuomariko.puuttuu kirjoitti:

        "Hakeudu alimpaan energiatilaan"

        EIhän tuota sääntöä tarvitse noudattaa. Muutenhan kaikki materia olisi jo yhdessä ja samassa energiatilassa eli absoluuttisesti 0:ssa.

        Lukutaito vai luetun ymmärtäminen hukassa? Kyse oli molekyylien kasaantumisesta, ei aineesta yleensä.


    • ujo.toimijako

      Jos älykäs suunnittelija olisi olemassa. Hän olisi ehtinyt antaa merkkejä itsestään tuhansia vuosia.

    • Iiiiiiiiii

      Joo ,älykäs olento on ilmoittanut itsensä !!
      Raamatuun on kirjoitettu se.
      Alykäs olento lähetti poikansa maan päälle kärsimään ihmisten pahat teot sovittaakseen ne.
      Luomiseen ihmiskunta uskoi aina 1700luvulle jokseenkin yksimielisesti ja kaikki merkittävimmät tiedemiehet ovat uskoneet luomiseen(en puhu mistään valtaojista ja engvisteistä).
      Tapahtumia historiasta voidaan tutkia parin tuhannen vuoden päähän huomattavasti luotettavammin kuin puheet miljoonista vuosista ,jotka ovat vain keksitty sitä varten kun mitään kehitystä lajien synnystä nähdä (tiedän että joku väittää muuta,mutta kukka on kukka ja kala on ei eri laji).
      Raamattua kritisoivat tuntuu olevan aika ulkona sen sisällöstä .
      Raamatun useat tekstit tapahtumista voidaan lukea muistakin historian teksteistä.
      En ole koskaan tavannut ihmistä joka sanoisi että raamattu on satukirja ja samalla väittää tietävänsä tieteestä tai historiasta.
      Tieteellisesti raamattuun voi suhtautua vain niin että todisteet useille raamatun tapahtumille löytyy muistakin lähteistä ja lisäksi geologiset löydöt tukevat kirjoituksia ja kai jokainen tajuaa että niitä kaivauksia ei tee mikään kirkkokunta.
      Väitteet raamatun esim. henkilöistä ,jopa tiede julkaisuissa väitteenä esim. kuningas daavidista ettei sellaista ole koskaan ole ollut kuninkaana osoittautui perättömäksi kun geologit löytivät todisteet ja niinhän näissä aina käy ,kuten evoluutio todisteissa ,surkastumissa jne.
      Korjaukset vaan ei saa palstatilaa.
      Voidaankin kysyä mitä tiedettä se on joka perustuu täysin uskolle ja olettamuksille
      Evoluutio on huono yritys sulkea Jumala pois ja nykytiede etsii parasta mahdollista selitystä ilman Jumalaa .

    • ilman.suunnittelijaa

      Älykkään suunnittelijan teoriassa kiusaa että sen kehittelyssä ei tiedetty universumin valtavuutta. Kun elämä alkoi maapallolla merestä, ei se muuallakaan ole voinut kuivalla maalla alkaa.
      Permikaudella lähes kaikki elämä maapallolla tuhoutui suurissa luonnonmullistuksissa. https://www.google.com/search?q=permikauden joukkotuho&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b-ab
      Jonnekin jäi elämää. Siitä se alkoi uudelleen leviämään. Niin luonto toimii, yllättäen, suunnittelematta. Näitä joukkotuhoja oli useampiakin.

    • Silloin tällöin Linnunrata galaksissakin syntyy uusia tähtiä kaasu ja tomupilvien tiivistyttyä. Näin syntyi aurinkokin monien aikaisempien tähtien jämistä.
      Kun uusi tähti planeettoineen syntyy, menee paljon aikaa että uusilla planeetoilla voisi esiintyä minkäänlaista elämää.
      Aurinkomme oli tyypiltään sellainen, että sen planeetoille saattoi kehittyä synteettistä elämää yli miljardi vuotta päätähtemme syntymisen jälkeen.

      Ellei olisi älykästä suunnittelijaa, Jumalaa, joka on luonut koko maailmankaikkeuden, ei olisi mitään tähtiä eikä niiden jäänteitä, ei aurinkoa eikä planeettoja. Ne eivät voi itse luoda itseään tyhjyydestä ja olemattomuudesta, Mitään synteettistä elämää ei ole olemassakaan, vaan kaikki on todellista elämää, joka on peräisin Jumalalta. Ainoastaan Hänellä on kyky synnyttää elämää.

    • "Yleisen kaavan mukaan elämää voi syntyä, jos lämpötila ja kemialliset rektiot sen mahdollistavat. Auringon G2-luokan tähdille se on mahdollista. Ehkä Marsissakin oli aluksi jonkunlaista elämää."

      Yleinen kaava valehtelee! Elämä syntyy vain elämästä, ei mistään lämpötilasta tai kemiallisista reaktiosista. Yhtään todistetta ei ole olemassa, että elämä olisi syntynyt muusta kuin elämästä.
      Ateisteilla on vain kova hinku keksiä kaikkia mahdollisia selityksiä elämän synnylle, jotta ei tarvitsisi tunnustaa Jumalan olemassaoloa ja olla Hänelle vastuussa elämästään ja teoistaan.

    • "Samojen kosmisten lakien mukaan maapallon elämäkin on tilapäistä. Uusia tähtiä syntyy, vanhoja kuolee kun ne ovat menettäneet käyttöenergiavaransa.
      Ei siinä mitään älykästä suunnittelija tarvita."

      Mitään kosmisia tai muita luonnonlakeja ei olisi olemassakaan, ellei Jumala olisi olemassa ja luonut niitä, joten älykästä suunnittelijaa tarvitaan.

      Kaikilla on suunnittelija ja tekijä. Leipä ei synny ilman leipuria, kuvapatsas ei synny ilman kuvanveistäjää, taidemaalaus ei synny ilman taiteilijaa, kirja ei synny ilman kirjailijaa, lapset eivät synny ilman vanhempiaan, maailmankaikkeus ei synny ilman sen luojaa, Jumalaa.

      • kjhkhkh

        Olet oikeassa. Suuri Manitou on luonut kaikki täydellisenä. Sen, mikä maailmassa on epätäydellistä (kuten kristillinen kreationismi), on kojootti saanut aikaan temppuilullaan.


    • "Kreationistiseen maailmankuvaan näyttää iskostuneen ajatus että maapallon elämä evoluuttiisen kehityksen myötä olisi universumissa ainutlaatuinen ilmiö.
      Näin ei ole. Se pöly ja kaasu, joista aurinkomme syntyi, on alkujaan jo Big Bamissa syntynyttä."

      Ei ole minkäänlaista perustetta uskoa, että elämää olisi muualla kuin meidän maapallollamme.
      Ateistit etsivät elämää maapallon ulkopuolelta vain siitä syystä, että saisivat tekosyyn osoittaa Raamatun olevan väärässä, eikä tarvitsisi uskoa Jumalaan eikä olla Hänelle vastuussa teoistaan. Tämä on se asia, mistä kenkä puristaa jumalattomien tiedemiesten jalkaa.

      • Kelju.K.Kojootti

        On hyvät perusteet uskoa, että elämää on muuallakin.

        Kuten Weinberg sanoi, useimmille luonnontieteilijöille väite Jumalasta on niin merkityksetön, ettei heitä voi pitää edes ateisteina.


      • Moraalin_huippu

        Onneksi hihhuleilla on usko Jumalaan... muuten he (omien sanojensa mukaan) tappaisivat, raiskaisivat ja käyttäytyisivät moraalittomasti. Uskonto on ainoa asia, joka estää heitä tekemästä niin.


      • mikä_lie_ero
        Moraalin_huippu kirjoitti:

        Onneksi hihhuleilla on usko Jumalaan... muuten he (omien sanojensa mukaan) tappaisivat, raiskaisivat ja käyttäytyisivät moraalittomasti. Uskonto on ainoa asia, joka estää heitä tekemästä niin.

        Ei usko Jumalaan aina estä tappamasta. Vrt. sunni ja shiiamuslimit. Vain oman suunnan Jumala on oikea.


      • Moraalin_huippu
        mikä_lie_ero kirjoitti:

        Ei usko Jumalaan aina estä tappamasta. Vrt. sunni ja shiiamuslimit. Vain oman suunnan Jumala on oikea.

        Totta, mutta tarkoitin lähinnä niitä hihhuleita, jotka tänne kirjoittavat (esim. Mark 5v.).


      • mm.jyrin.tapaus
        Moraalin_huippu kirjoitti:

        Totta, mutta tarkoitin lähinnä niitä hihhuleita, jotka tänne kirjoittavat (esim. Mark 5v.).

        Mark ja Jyri ovat niin aivopestyjä, etteivät he luopua kreatinistisesta hapatuksestaan. Pelkona taivaanilojen menettäminen.


    • Skeptikko

      https://www.youtube.com/watch?v=h8MqPEWJ0DQ

      Tässä videossa kumotaan viisi yleisintä evoluutioteoriaa vastaan esitettyä väitettä. Suosittelen katsomaan, varsinkin niille jotka haluavat oppia keinoja kumota kreationistien yleisimmät väitteet.

      • "Tässä videossa kumotaan viisi yleisintä evoluutioteoriaa vastaan esitettyä väitettä. Suosittelen katsomaan, varsinkin niille jotka haluavat oppia keinoja kumota kreationistien yleisimmät väitteet."

        Mitään videota ei voitaisi edes tehdä ellei olisi Jumalaa, joka on luonut kaikki luonnonlait ja antanut ihmiselle elämän. Jumala on edellytys koko maailmankaikkeudelle ja kaikelle olemassaololle.


      • Niinpä_
        Mark5 kirjoitti:

        "Tässä videossa kumotaan viisi yleisintä evoluutioteoriaa vastaan esitettyä väitettä. Suosittelen katsomaan, varsinkin niille jotka haluavat oppia keinoja kumota kreationistien yleisimmät väitteet."

        Mitään videota ei voitaisi edes tehdä ellei olisi Jumalaa, joka on luonut kaikki luonnonlait ja antanut ihmiselle elämän. Jumala on edellytys koko maailmankaikkeudelle ja kaikelle olemassaololle.

        ...sanoo 5-vuotias lahkolainen.


    • viulisti

      Älykkään suunnittelijan teorian vasta-argumenteissa on usein virhe. Virhe on se että väitetään, että suunnittelijalla on oltava aina itseään monimutkaisempi suunnittelija. Näin ei ole, vaan jokainen suunnuttelija voi olla hieman edeltäjäänsä monimutkaisempi. Tämän ihmisanalogia tunnetaan nimellä teknologinen singulariteetti - idea on se että jossain vaiheessa teknologia alkaa kehittää itseään jatkuvasti monimutkaistuen. Sama voi (teoriassa) päteä myös elämän suunnittelijoihin. (Melkein) tyhjästä voi nyhjäistä.

      • ent.suutari

        Kosmiset lait ovat mahdollistaneet synteettisillä reaktioillaan kaiken materia, jota universumissa on. Niin elävän kuin elottomankin.
        Uutta elämää syntyy entisen tuhoutuessa mm. supernovien jälkeen.


      • Jo Occamin periaate tekee älykkään suunnittelijan tarpeettomaksi. Luonnontieteet eivät tunne ainuttakaan havaintoa, joka edellyttäisi selitykseksi yliluonnollista entiteettiä. Miksi siin kuvitella sellaisia, jotka itse asiassa vain siirtäisivät ongelmaa eteenpäin ja tekisivät siitä entistä kompleksisemman.


      • näin.olen.lukenut
        agnoskepo kirjoitti:

        Jo Occamin periaate tekee älykkään suunnittelijan tarpeettomaksi. Luonnontieteet eivät tunne ainuttakaan havaintoa, joka edellyttäisi selitykseksi yliluonnollista entiteettiä. Miksi siin kuvitella sellaisia, jotka itse asiassa vain siirtäisivät ongelmaa eteenpäin ja tekisivät siitä entistä kompleksisemman.

        Aivan. Jotkut ihmiset tarvitsevat älykkään suunnittelija, kosmiset lait eivät tarvitse ne tekevät elämää synteettisesti.


      • ent.suutari kirjoitti:

        Kosmiset lait ovat mahdollistaneet synteettisillä reaktioillaan kaiken materia, jota universumissa on. Niin elävän kuin elottomankin.
        Uutta elämää syntyy entisen tuhoutuessa mm. supernovien jälkeen.

        "Kosmiset lait ovat mahdollistaneet synteettisillä reaktioillaan kaiken materia, jota universumissa on. Niin elävän kuin elottomankin."

        Kuinka kosmiset lait loivat itse itsensä tyhjästä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa? Se sinun tulee ensin selvittää.

        "Uutta elämää syntyy entisen tuhoutuessa mm. supernovien jälkeen."

        Elämä syntyy vain elämästä eikä mistään muusta. Näin on aina ollut eikä yhtään poikkeusta tästä säännöstä ole koskaan tapahtunut. Supernovilla ei ole mitään tekemistä elämän synnyn kanssa.


    • jotainrakentavaa

      mikään ei oo hassuuu

    • USKONevoluutioon

      Aivan niin, ihminen ei ole osannut valmistaa elottomasta elämää, mutta kun sitä nyt kuitenkin on ja aika paljon erimuotoista, niin tietenkin sen on valmistanut ihmistä miljoonia kertoja typerämpi sokea sattuma, hehehe!

      • MuistaJyriLääkkeet

        Ei tietenkään pelkkä sattuma. Evoluutio on muutakin, mutta sen selittäminen kaltaisellesi pellelle lienee hukkaan heitettyä aikaa.


      • Ajattelueiolekiellettyä
        MuistaJyriLääkkeet kirjoitti:

        Ei tietenkään pelkkä sattuma. Evoluutio on muutakin, mutta sen selittäminen kaltaisellesi pellelle lienee hukkaan heitettyä aikaa.

        Toki evolutionisteilla on montakin "parasta selitystä" sile että miten elottomasta syntyi elämää, heheh, mutta miksi he salaavat tätä faktatietoa?

        Eikös olekin aika hassua että aina kun joku kysyy jotain alkusynnystä tai evouution todistetuista mekanismeista niin vastaus on se että kysyjä on niin tyhmä ettei hänelle kannata vastata, hehehe!

        Älä nyt pahastu mutta ex-evokkina neuvoisin sinua perehtymään siihen että mitä sinä todella tiedät siitä mitä tiede sanoo abiogeneesistä ja mutaatioista ja luonnonvalinnasta jne.

        Autan vähän: Luonnonvalinnan makroevoluutiotapauksista muodostamat lajiutumiset ovat havaitsematon uskomus. Niin vain uskotaan tapahtuneen .Ai miten niin vain uskotaan?
        No katsos kun tiedemiehet sanovat että makroevoluutiokasauman koostuminen on niin hidas tapahtumasarja että siitä ei voidakaan saada havaintoaja ihmisen aikaskaalalla, eli uskonasiaksi se meni.
        Toisaalta eläintarhoissa tapahtuneet eri lajeiksi uskottujen risteytyminen osoittaa kiistatta ja havainnoidusti kehäljistojen sisäisen muuntelun olevan valtaisaa ihan ilman evoluutiota. Mm. Afrikan ja Amerikoiden kissaeläimet on luokiteltu aiemmin eri lajeiksi jotka evoluutio oli muka muokannut, mutta sitten ne saivatkin yhteisiä jälkeläisiä kun ne pantiin samaan häkkiin eläintarhassa.

        Mitäs tähän sanot?


      • "Aivan niin, ihminen ei ole osannut valmistaa elottomasta elämää, mutta kun sitä nyt kuitenkin on ja aika paljon erimuotoista, niin tietenkin sen on valmistanut ihmistä miljoonia kertoja typerämpi sokea sattuma, hehehe!"

        Evolutionistien mukaan elämä on syntynyt ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta olevista elottomista aineista. Toisin sanoen äly on syntynyt älyttömyydestä. Tarkoittaa sitä, että älyä vailla oleva eloton aine olisi älykkäämpi kuin älyllä varustettu ihminen.
        Tällaiseen oppiin tarvitaan kyllä kova usko. Vaikka olen uskovainen, niin minun uskoni ei kyllä riitä alkuunkaan siihen, joten siksi tyydyn olemaan kreationismi.


    • varma.tieto

      Onpas! Isojen kaupunkien, kuten Helsingin, Espoon tai Tampereen suunnitteluvirastoissa se pääsuunnittelija on myös kuulemma hyvin älykäs kussakin kaupungissa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4853
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4613
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      621
      4220
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3197
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2721
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2223
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      223
      2196
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1807
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe