Museovirasto, mitä ihmettä te hääräätte?

Piperointia

6

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hähähähähähähäääh

      Museovirasto on aina ollut ruotsalaisten hallinnoima mutta suomalaisten rahoittama.
      Verraton paradoksi.

    • ikuyttgj

      Tuskin ruotsalaiset sen pahempia imperialisteja on kuin venäläiset tai muutkaan muita kansoja alistaneet maat.

      Toisen kansan alistamisessa tärkeintä on hävittää kansan muisti historiastaan . Kun kansa saadaan uskomaan etteivät he olleet saaneet aikaan mitään niin heitä on helppo alistaa.

    • Hghj

      Museovirasto on katastrofi muinaistutkimuksen kannalta ja sen virka-arkeoligit jopa vaaraksi muinaisjäännökset. Tätä ei uskoisi jos ei tietäisi. Nämä vastikään lukemaan oppineet pönöttäjät joilla tai joiden kalmukkisamojedi mitälie- esi-isillä ei ollut minkäänlaista kehittyneempää kulttuuria, selittävät kaikki aryansuomalaisten kuten jäämien ja goottien monumentit jääkauden aikaansaannoksia. Sama alkeellinen kääpämäisyys on vallalla niin politiikassa kuin muuallakin.

    • Kontra

      Moitteisiin on epäilemättä aihetta.
      Haluan kuitenkin tässä mainita kirjasta, joka antaa perspektiiviä erityisesti Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan asutusvaiheisiin noin 1800 eKr alkaen.
      Maja Hagerman: Försvunnen värld - Om den största arkeologiska utgräningen någonsin i sverige (Norstedts, 2011, 442s.)

      Tämä hyvin kirjoitettu ja hienosti taitettu kirja kuvaa hyvin laajoja hätäkaivauksia, jotka tehtiin noin 15 vuotta sitten E4-moottoritietyömaan alta 80 km matkalta Upsalasta pohjoiseen. Kaivausten ajoitusta auttoi alueen voimakas maannousema jääkauden jälkeen. 5000 eKr oli kaikki veden alla.

      Kaivausten moninaiset tulokset mullistivat käsityksen vedestänousua seuranneista vuosituhansista - itse asiassa mitään käsitystä ei aiemmin ollutkaan.

      Ensimmäisenä merestä nousseille luodoille ilmaantui veneitse ilmeisesti etelästä pieni määrä hylkeenpyytäjiä ja kalastajia. Näistä ei juuri muuta jäänyt todisteeksi kuin jälkiä saaliiden käsittelystä. Ei tiedetä mitä tämä väki oli ja mitä kieltä/kieliä se puhui. Ei ole perusteita muuhun, kuin että aivan samaa väestöä kääntyi vähän idempäänkin, eli Lounais-Suomeen ja Ahvenanmaalle ja laajemminkin pohjois-Eurooppaan.
      Pyytäjäväestö poistui (ainakin pääosin) maanousun jatkuessa ja muuttaessa alueen yhä tiheämmäksi saaristoksi. Alue tuli lähes autioksi.

      Noin 1800 eKr alueelle ilmaantui vesitse ilmeisesti etelästä runsas viljely-, karjankasvatus- ja kauppaväestö noin 1800 eKr. Tämä valtasi itselleen jokien varsilla olleet hyvät viljelyalat. Väestö kehitti varsin hyvinvoivaa rauhanomaista kulttuuriaan noin 2000 vuotta. Polttohautaukset olivat tunnusmerkkinä.

      Tästä väestöstä ei Ruotsissa aiemmin tiedetty oikeastaan mitään. Ei tiedetä vieläkään alkuperää eikä kieltä/kieliä. Runsaana väestönä se on epäilemättä kuitenkin jättänyt geenijälkensä nykyväestöön. Tuskin on perusteita muuhun, kuin että aivan samaa väestöä kääntyi vähän idempäänkin, eli Lounais-Suomeen ja Ahvenanmaalle

      Mälarin alueella tämä väestö joutui kuitenkin löytötulosten perusteella pienehkön aggressiivisen tulijajoukon alistamaksi, sen asutus paljolti tuhottiin ja haudat ryöstettiin.
      Tämä tapahtui löydösten perusteella noin vuoden 250 jälkeen.
      Tulijajoukko oli Odeniin uskovaa ja skandigermaanista ja käytti ruumishautausta.
      Sen arvellaan olleen Rooman legioonissa aikaisemmin palvelleita palkkasotureita, joiden esi-isät olivat ehkä lähteneet etelä-Skandinaviasta. Rooman legioonat tekivät viimeisen onnistuneen sotaretken Germaniaan noin vuonna 235 (Harzhornin taistelu Hannoverin vaiheilla). Suuret ryöstösaaliit kerännyt monikansallinen palkkasoturijoukko purettiin muutamia vuosia myöhemmin.
      Muuttiko vasta tämä joukkio alueen kielen skandigermaaniseksi ei ole tiedossa.
      Nykyiseen etelä-Ruotsiin skandigermaaninen kieli levisi tanskalaisten, gööttien ja goottien kautta.

      Lounais-Suomi säästyi kuvatun alistajajoukon aiheuttamalta onnettomuudelta rauhanomaiselle väestölle. Oliko se hetki joka erotti keski-Ruotsin ja lounais-Suomen väestön toisistaan poikkeaville poluille?

      Kirja sivuaa myös löytöjä mm. Gamla Uppsalan alueella ja toteaa että sen hautakummut, joiden piti kuulua Svean "muinaiskuninkaille" ovat 100% historian väärennystä.
      Palturi syötettiin vuosisatoja myöhemmin islantilaiselle Sturlussonille, joka kertoi sen saagassaan.

      Kaikille suosittelen mainitun kirjan lukemista ja toivon Museovirastolta suurempaa määrätietoisuutta maamme muinaishistorian valottamiseksi.

    • wefgtwe

      Varmastikin lukemisen arvoinen kirja. Haluan kuitenkin mainita, että tuo n. 1800eaa. tai Euroopan pronssikauden alun tulijoiden kieli, identiteetti ja jopa lähtopaikka on hyvin tiedossa ja todistettavissa. Kyse oli Kemistä eli muinais-Egyptistä muuttaneiden perustamista kuningaskunnista. Varsinais-Suomeen muodostettiin etymologiasta jne. päätellen Nummen kuningaskunta. Aivan samoihin heimoihin kuuluneet ihmiset perustivat kuningaskuntia myös nykyisen Ruotsin alueelle ja Itä-Eurooppaan. Nykyinen samojedien ja muiden mk- taustaisten ns. tutkimus ei vain osaa tai ns. tutkijat eivät kykene hahmottamaan omista mk-taustoistaan johtuen kokonaisuutta. Näiden alkeellisten "akateemisten" tutkimus on vain pinnan raapaisua todellisuuteen nähden. Se turhauttaa ja jopa raivostuttaa, koska lukemattomia muinaispaikkoja on tuhoutunut tai tuhoutumassa näiden muinaistutkimuksen kääpien alkeellisuuden vuoksi. Yksi esimerkki yästä on Tavastian kuningaskuntaan kuulunut laaja alue, joka oli jo 1800- luvulla eaa. edellämainitun Nummen kuningaskunnan pohjoisin reuna-alue, tai oletettavasti pohjoisin, ainakin ns. sata-paikka. Pepi II poika oli mukana perustamassa tätä Hämeen ns .satapaikkaa ja jopa hänen hautansa on kyseisellä alueella. Museoviraston vajaamielisten samojedi- mk- kääpien mukaan kaikki tuo "jääkauden aikaansaannosta". Kuitenkin siellä on jopa hieroglyfejä.

      Videolla on esitetty jotain tästä Tavastian paikasta, ei kuitenkaan juuri sitä Pepi II:n pojan hautaa. Alue on kuitenkin arkeologisesti suunnattoman arvokas, mutta se videolla esitetty hiekkakuopankin alue tuhottu suurimmaksi osaksi. Mutta reuna-alueelta voi hahmottaa paljonkin, vieläkin, kuten videolla ilmenee.
      https://youtu.be/oRj4lWOcarI

      Ongelma on, että mk- taustaiset yrittävät selittää historian ja kehittyneempien kulttuurien muinaisjäännökset omasta alkeellisesta taustastaan käsin, mikä tietysti ei riitä mihinkään ja on jopa vahingollista muinaisjäänteiden säilyvyyden kannalta.

    • rgrghtr

      Toisekseen, näiden "skandi-germaanisten" kieli oli muinaissuiomi. He olivat finnoarjalaisia, vaikka mk-taustaiset luokittelevat heidän kielensä "protogermaaniseksi" tai "indoarjalaiseksi" tms. Yksi esimerkki tästä on keskiaikainen saksiylimyksen arvomiekka, missä on suomenkielistä tekstiä. Mk-taustaiset "tutkijat" ovat arvuutelleet "mysteeritekstiä" 200 vuotta, saamatta mitään tolkkua. Nykysuomalaiset kalmukkiloiset eivät hekään saa tolkkua muinaissuomen arjalaisten kielestä...

      Finnish Text in the Medieval Saxon Sword
      https://youtu.be/k0PDUZ2HIOI

      Näille loisille pitäisi maksaa selkä vääränä sopeutumisrahoja niiden "aktivoidessa" muita. Stana mitä pohjasakkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe