Huomasin että perunat olivat nahistuneet.
Voiko niitä kuitenkin syödä, ovatko myrkyllisiä?
Voiko käyttää siemenperunoina?
Onko mitään käyttöä nahistuneella perunalla?
5
1671
Vastaukset 5
- voikäyttää
Tuskin ne kevääseen asti kestää että niistä siemenperunat saa.
Eivätkä ole myrkyllisiä. Solaniinia on virheissä- ns päivän nähneissä perunoissa, Solaniini on myrkyllinen, mutta sen kyllä näkee päälleppäin, jos peruna on selkeästi vihreä.
Keitä kuorineen ja tee vaikka muussia ja sillehän on monta eri käyttöä.
Esimerkiksi cnoccit googleta ohje.
Kasvispihvien pohjaksi
Perunasose- jauhelih a/ tai nakkilaaatikko
perunasalaatti
Mummo aikoinaan opetti käyttämään keitetyn perunan lihapullataikinaan ja vot että on hyvää.
400 g nauta sikaa
3 keitettyä perunaa, muussaa ne haarukalla
1 sipuli raasteena, huom raaste !
1 tl suolaa
½ tl maustepipppuria - ei musta
1 kananmuna
Paistele voissa pannulla tai uuissa
Google on täynnä ohjeita keitetylle perunalle, ei muuta kun etsimään- Nahistuneistaimellettyä
Nahistuneista keitetyistä perunoista voi tehdä imellettyä perunalaatikkoa.
Tarvitaan 2kg suolattomassa vedessä juuri keitettyjä perunoita. Jätetään perunoihin keittovettä ja perunat soseutetaan. Lisätään tarvittaessa keittovettä niin että saadaan puuromainen sose.
Sose jäähdytetään noin 75 asteiseksi ja soseeseen lisätään vehnäjauhoa 2 reilua ruokalusikallista ja sekoitetaan hyvin.
Sose laitetaan imeltymään 70 asteiseen uuniin ja annetaan imeltyä 3-5 tuntia.
Soseeseen lisätään 1-2 teelusikallista suolaa ja 50-100g voita, sekä maitoa niin että saadaan sakea velli.
Sose laitetaan voideltuun vuokaan ja pinnalle ripotellaan voinokareita ja haluttaessa korppujauhoa.
Paistetaan 150-170 asteisessa uunissa noin 2 tuntia.
- Ateriksi
Tee niistä perunaviintä! Ohje Googlella.
- uusoo_käyttö
Sota-aiklaan nahistui, pantiin yöksi kylmään verteen ja a vot
- Mämmiin
Nahistuneista perunoista voi tehdä perunamämmiä.
Jos lanttut ja nauriit nahistuu, niin niistäkin voi tehdä naurismämmiä ja lanttumämmiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666