Ikävä ravintola kokemus Jyväskylässä

Isomäki

Olimme vaimoni kanssa tehneet pöytävarauksen erääseen hienoon Jyväskyläläiseen ravintolaan toissapäivänä. Kyseessä on eräs niinkutsuttu "finedining" ravintola, ja olimme pukeutuneet hyvin ja menimme ravintolaan sisään. Panimme heti merkille että ravintolassa ei juuri ollut muita asiakkaita, ja sisällä haisi todella pahalle, aivan kuin ulosteelle. Luoksemme saapunut tarjoilija oli silminnähden juovuksissa ja käyttäytyi uhkaavasti ja rumasti. Hän huusi meille ja tarttui vaimoani paidan kauluksesta ja sylkäisi takilleni. Uhkaava tilanne kuitenkin rauhoittui ja meidät ohjattiin niskasta retuuttamalla pöytään, jota ei oltu siivottu edellisten ruokailijoiden jäljiltä. Pöydässa ei ollut pöytäliinaa, ja pöydässä oli sinappia, erikoisia karvoja ja jotakin tummaa mönjää joka haisi todella pahalta.
Emme saaneet ruokalistoja, ja noin 40 minuutin odottelun jälkeen tarjoilija ryntäsi luoksemme ja karjui "läskit perkele menkää töihin". Rauhoiteltuamme tarjoiliaa hetken hän suostui vastaanottamaan tilauksemme ja kertoi päivän ruokalistan. Minä tilasin häränfilettä, vaimoni lohiannoksen. Lähtiessään kohti keittiötä tarjoilija vielä pieraisi kovaäänisesti ja sanoi vaimolleni "haiset paskalta huora". Emme olleet tässä vaiheessa tyytyväisiä ravintolaan, mutta toivoimme että edes ruoka olisi hyvän makuista.
Odoteltuamme noin puoli tuntia tarjoilija toi härkäni, ja lähtiessään takaisin keittiöön hän löi vaimoani nyrkillä kasvoihin. Kahdenkymmenen minuutin jälkeen vaimonikin lohi saapui ja pystyimme aloittamaan ruokailun. Tarjoilija kertoi että kaikki viinit ovat valitettavasti loppu, mutta vettä olisi, joten tilasimme ruokajuomaksi veden. Tarjoilija toi pöytään kannun jossa oli kellertävää, pistävänhajuista lämmintä nestettä. Emme tohtineet juoda sitä.
Häränfileeni oli ilmeisti jauhelihaa, mistä annan ison miinuksen. Vaikka jauheliha olisikin fileestä valmistettu tulisi se mielestäni mainita. Lisänä tarjotut keitetyt perunat eivät maistuneet hyvältä. Vaimo sanoi lohen olevan ihan hyvää, mutta se oli niin palanut ettei sitä saanut oikein syödyksi. Ruokailtuamme pari minuuttia tarjoilija juoksi luoksemme ja heitti lautasemme lattialle, huutaen kovaäänisesti että olemme olleet liian kauan ja pöytävarauksemme on umpeutunut, meidän tulisi tehdä tilaa seuraavalle seurueelle. Tarjoilija tarttui minua takin kauluksesta ja retuutti minut ovelle ja löi minua nyrkillä kasvoihin ja polvella jalkoväliin. Otettuaan lompakkoni takustani hän otti siellä olleet setelit ja kertoi että veloittaa hieman ekstraa siitä että "tuhlasimme heidän aikaansa", joka oli mielestäni suorastaan törkeää ja täysin kohtuutonta, annoksille tuli laatuun nähden todella kallis hinta. Tarjoilija työnsi minut ulos ja löi oven kiinni. Odoteltuani puoli tuntia tarjoilija heitti ovesta ulos myös vaimoni jonka vaatteet olivat revenneet ja meikki sotkeutunut. Jäi todella ikävä olo, yleensä olemme olleet tyytyväisiä Jyväskylän ravintolatarjontaan mutta nyt olimme hyvin pettyneitä ravintolan tasoon.

7

510

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikiinnosta

      Olihan se tuokin avaus - vaikkakin huono.

    • justjoota

      Jaa, täällä onkin jokin novellikilpailu menossa - keksi surkein ravintolakokemus....

      • ehehehe

        Sulla onkin sitten tosi laadukasta annettavaa? Pidä turpa kiinni äläkä puutu toisten asioihin


    • repu991

      tiedän mistä ravintolasta on kyse ja olen itse kokenut saman kaltaisen tilanteen

    • Anonyymi

      Samanlainen kokemus itsellä samasta ravintolasta

    • Anonyymi

      Pöllöwaari vai Kissanviikset?

    • Anonyymi

      Ei susta kirjailijaa koskaan tule, ei tolla kuuhun mennä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1491
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1014
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe