Säilöin netin ohjeen mukaan vihreitä tomaatteja. Niitä piti keittää niin kauan, että tulevat läpikuultaviksi. Keitin kolme varttia, ei tulleet läpikuultaviksi. Säilöin.
Mikähän olisi oikea keittoaika?
Seuraavaksi kokeilen muutaman kypsän tai lähes kypsän tomaatin säilöntää. En ainakaan yli puolen tunnin keitolla.
Tein joskus kuusenkerkkäsiirappia netin ohjeen mukaan. Piti keittää kunnes alkaa muuttua siirappimaiseksi. Ei alkanut muuttua; sokerikin hajaantui kaiketi kaasuksi koska keittämisen lopetettuani satsia oli reilusti vähemmän kuin sokeria yksinään.
Mikähän olisi ollut oikea keitoaika tai -tapa?
Onko kaikki netin ohjeet samalla lailla surkean vääriä kuin nämä kaksi? Elämäntyöni tein prosessi- ja voimalaitosaloilla ja kyllä meidän piti käyttöohjeet saada selviksi ja toimiviksi. Saatiin myös! Ja ne testattiin ennen käyttöönottoa. Miksi keittiön ohjeet ovat sutta ja sekundaa?
Tomaatit purkkiin
Kemikaali-Ali.keittiössä
0
283
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561