Pieni piiri pyörii ja veljet hallitsevat.

kärppäläinen

Jotenkin tuntuu, että valtuutetulla Kelloniemi on vähintäänkin viulu kainalossa (LK ja KL 4.10.2018). Tilaliikelaitoksen perustaminen on myöhäistä. Valtuutetut pesevät ahneita kouriansa ja Rovaniemi näyttää mallia.

Tilaliikelaitoksen perustaminen tarkoittaa sitä, että kaksikolmasosaa teknisen puolen väestä saa kenkää parin vuoden kuluessa. Jarruttamiseen ei vaikuta nykyisen teknisen johtajan valinta johtoon.

Aika näyttää pienen piirin veljet ja siskot.

45

1195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin.käy.katotaanpa

      Elikkä tarkoittaa sitä et politikot eivät pysty eikä uskalla vähentäää teknisen väkeä. Nyt liikelaitoksen tuleva johtaja pannaan tekemään likainen työ. Hän joutuu potkimaan teknisen puolen väestä runsaasti persuuksille. Kun liikelaitoksen tulot ei riitä mm. nykyisiin palkkoihin niin lähtö tulee. Näin valtuutetut neuvoksineen "pesevät kätösensä"

    • ANTI-KEPU

      Kepun korruptio on tuotava julki! Hyvävelijärjestö on korruptiota ja siinä on otettava riittävän järeät keinot esiin jotta oikeudenmukaisuus toteutuu!

      • ANTI-NEGA-17

        Huomautan että entinen nim. merk. ANTI-NEGA-17 ei liity mihinkään anti-kepuun. Kemijärvi on hyvä paikka ja kaupunki olisi onnellinen, jos ei valitettaisi ja negaa suollettaisi. Tästä ei enää kannata keskustella, sillä negaa ei kaivata ja jos joku jauhaa , niin jauhaa. No niin, hyvää talvea, lumi tuli Kemijärvellemmekin. Kiitos!!


      • ANTI-NEGA-17

        Kepun ketkut!


      • ANTI-NEGA-17

        Huh huh! Tuo ei ole oikea ANTI-NEGA-17, koska olen lopettanut kirjoittelun täällä. Ei me kaivata negaa ja ilkeää kirjoitusts. Voi nenä millainen tyyppi esiintyy toisena.


      • TOTUUDENTRUMPETTI

        Kepu on pahuuden tai tyhmyyden ruumiillistuma. Lapsien syöjiä ja orjuuttajia! Ymmärtävätkö he päätöstensä vaikutukset? Tulevat lapset kiroavat heidän nimiään.


    • S.S

      Maakuntavaalit nyt syksyllä olisikin ollut Keskustapuolueen keino keskittää kaikki virkamies-ja polittinen valta itselleen Lapissa. Sanoo J.Kelloniemi.

    • EpäKepu

      Tulevan tilaliikelaitoksen talous on jo nyt miinuksella. Vuokratalojen tappioremontointi ja myynti on osunut yksityisomistajien kukkarolle ystävälliseksi. Vuokratalojen potentiaaliset asukkaat ovat nyt niissä kunnan kalliisti remontoimissa"kakkosasunnoissa". Siksi vuokratatalojen käyttöaste on alhainen. Tuota typeryyttä ei kunnan toimintojen yhdistely ja yhtiöittäminen pelasta. Yhtiön johdolla tulisi olla aitoa kokemusta yrityselämästä. Huono ja hempulilta vaikuttaa, kun nytkin tehtävään todennäköisesti valitaan vain kunnan töistä kokemusta omaava. Siis valitaan henkilö jolla ei ole kokemusta oikeasta työelämästä, saatika aitoa kokemusta projekti/yritys johtajuudesta.
      Lopputilejä voi jakaa näennäisen säästön toivossa. Ulkoistettu työpanoskin maksaa.
      Työnteko omalla henkilöstöllä on aina edullisinta, kunhan töitä johdetaan ja motivoidaan ammattitaidolla. Laiskoja työntekijöitä ei ole, jos johto on tehtäviensä tasalla.

      • kahvitauko

        Työnteko omalla henkilökunnalla on aina edullisinta ? Jaa niinkö ? Yksityisellä 1 hiasessa, omassa kunnan hiasessa 3 ahkeraa ? Samat työt. Kumpi edullisempi ?


    • 984734

      Suuremmissa kaupungeissa on pääsäntöisesti siirrytty yksityisiin palveluihin. Tilannehan on erilainen pienempiin verrattuna. Suuremmissa on tarjontaa yrittäjistä, niin koneissa kuin muissakin palveluissa.
      Asioilla on puolensa,on hyvä jos kaupunki on omavarainen teknisissä ongelmissa koska pienillä paikkakunnilla ei erityisosaamista löydy.
      Suuremmissa kaupungeissa pidetään vain erikoiskalustoa joita yrittäjien ei vähäisen käytön vuoksi kannata laittaa kuten tiehöylät ja erityisajoneuvot.

      • seurattu.on

        Tarviiko kaupunki kuorma-autoja m.koneita ? Täkäläisillä yrittäjillä on paljonkin em.koneita joita voi tilata kun on tarvis. Mikä on kaupunkin koneiden käyttöaste..? Enemmän levossa tai huoltamon pihassa kun työnäärellä ?


    • EpäKepu

      Hiace...matematiikkaa on monenlaista. Ammattitaitoinen työnjohto on ratkaisevassa asemassa toiminnan kannattavuuden kannalta, myös henkilömäärän ja pakettiautojen suhteen. Siis yhtiömuoto ei ole autuaaksi tekevä jos toimintaa johtaa vain kunnan hommissa vuosikymmeniä ollut johtohenkilö, jota vielä paimentaa poliitikot. Kuntakin voi keventää organisaatiotaan, jos toimintojen supistuminen sitä vaatii. Esim. Nytkin on saatu kunnallistekniikan päällikölle täyttölupa, vaika tehtäviä olisi pitänyt jakaa jäljellä oleville virkamiehille. Ei siinä säästöjä synny. Eikä synny yhtiöittämälläkään, jos samat kunnan hempulit sielläkin on keulilla johtamassa. Ei tekemässä tulosta, kun ei osat?
      Sisäinen siirto korkeintaan suorittavalle portaalle ja terävimpien johtotehtävien haku valtakunnan laajuiseksi. Silloin voisi syntyä jopa säästöjä.

      • 730981

        Jos monipuolista konekalustoa on saatavilta yksityisiltä markkinoilta ei oman kaluston pito kannata. Nykyisin koneiden tuntihinnat ovat kilpailtu joten ne ovat edullisia.

        Edullisuus on siinä koska kone otetaan vain tarvittaessa. Jos kaupunkien koneiden käyttöaste on 50% ja kuskien palkkakustannukset ovat 100% oman koneen käytölle tulee hintaa. Urakoitsijat taas pärjää koska koneet ovat muussakin käytössä, kuten maatalous ja taloyhtiöiden ja yritysten työt.
        Suuremmissa kaupungeissa tämä toimii Kemijärvi on pieni paikkakunta joten osin ymmärrän oman kaluston käytön.


    • mrlkemijärvenkunta

      ei millään kunnalla,kaupungilla jolla asukkaita reilu 7000 ole tuollaista konearsenaalia kuin kemijärvellä,,hulluutta pitää maansiirtoliikettä kunnan rahoilla kun yksityistä palvelua sillä alalla on kemijärvellä runsaasti tarjolla..herätkää teknisentoimen päättäjät..
      ei kemijärvi tarvi uusia scanioita ja länkkäreitä,,

    • Atruut

      Juhana puhuu asiaa! IKI-hirsi on historiaa, paljonko kaupunki jäi saamaan, vastatkaa jotka tietävät!

      • mihin.se.johtaakaan

        Paljon tietenkin.Mut nythän taitaa I-hirren johtaja olla ylimpiä neuvonaantajia kaupunkin päätöksenteossa ? On se pieni tuo piiri joka pyörittää...ja tulos näkyy-..


    • Teräväpää

      Kouluverkko on hyvä. Lapset ois pitäny koota turkiskoulun päiväkotiin. Se ois pitäny ostaa kaupunkimme takas niinkö Mooses sano. Sinne olisi ollu hyvä rakentaa pihat ja pelit.

      • tonkivasika

        Turkistarhaan? Mooses? Erittäin kummallinen kommentti.


    • onkosnäin

      Ennen täällä puhuttiin Kaarlosta ja Oilista. Joskus myös Kello Topista (sdp). Onko tämä nykyään joku Persu/ Sininen palsta?

      • menneen.talven-lumia

        Persut ja siniset haukkovat henkeään. Kallupit surkeita ja teot myös.


    • Herätkää

      Ahtisaari saa painua alimpaan helvettiin, kun kommentoi asioita, mistä ei mitään ymmärrä”, Mustajärvi kirjoitti Twitterissä.
      Onko tämä vihapuhetta?
      Jos Halla-Aho kirjoittaisi tällaista,niin häkki heilahtais!
      Mite kävisi Hakkaraisen?

      • 53829

        Olipa asia miten hyvänsä Mustajärvi on täysin oikeassa, hyvin sanottu kannattaa vaikka käydä häkissäkin.


    • Saneeraus

      Tuleva johtaja joutuu tekemään saneerauksen tehottoman organisaation muuttamiseksi nykyaikaiseksi. Saapa nähdä kuka siihen alkaa?

      • Teloitus

        Että kuka on pyöveli sitäkö kyselet?


      • vanhatotuus

        Se on helppo arvata. HALLINTO EI SANEERAA ITSEÄÄN. Se alkaa, joka on innokas saneeraamaan kaikki muut ja pitämään muiden palkat alhaalla. Itselle tietenkin palkankorotus.


    • Huolestunut
    • Kalliiksi_tuli
      • kemppalaista.menoa

        Sehän on kemijärven tapa. Meillä on aina se pieni piiri joiden perässä lampaat kirmaa. Piiriin kuulunee ,yllästys yllätys myös ulkoparlamentaarisia voima ? He ohjaavat lampaita laumaansa. Lampaat oikein kumartavat ja syvään.


    • Hikihirsi

      Tilaliikelaitoksen johtoon on kaavailtu henkilöä, joka syntyperäinen Kemijärveläinen ja jolla kokemusta yrityselämästä. Konkurssikokemusta ja maksamattomia kuluja Kemijärven kaupungille satoja tuhansia euroja. Näillä eväillä johtohenkilölle ei temppukaan virtaviivaistaa perustettavaa liikelaitosta heti alkuvuodesta kunnan kassalle sopivaksi, ihan etätyönä.

      • säästörysät

        Pomojako lisää ? Äly hoi...Mitä hommia teknisen puolen johtajalle jää ? Kyllä hän voi hyvinkin liikelaitoksenkin hoitaa ..Mistä niitä säästöjä syntyy kun aina vaan johtajia lisätään ? Vai onko niin et uusi pomo paiskaa työntekijöitä tekniseltä puolen ulos ja saa näin tilaa isolle palkalleen ?


    • puuhapate77

      Kemijärven kaupunginhallitus ei ole kovin osaava. Sanokaa kuka siellä on talouden dynamo ja aito asiantuntija. Ihan totta. Kuulin että joku on jopa Kauppateknikko, omasta mielestään olisi ollut sopiva Osuuskaupan toimitusjohtajaksi. Yksi on Pelkosenniemen iso pomo. Ei osaa hommaansa etes siellä. Voi hyvää päivää. Pankaa se Kelloniemi hoitaan talous kurasta kuntoon. Se on mies joka ei ole persuuksien nuolija.

      • mitenkehtaat

        aika läpinäkyvää...


      • höihöihöi

        Miksi hän ei tule minä-muodossa esille? Piilossa muka. Mutta korvat näkyy.


    • niin_vain_se_on
    • väärinymmärretty

      Ei kai tässä pomojen määrä lisäänny. Teknisen osaston pomo on ensi vuonna eläkeiässä ja tytäryhtiön johtaja jää vuodenvaihteessa pois. Eli kahden tilalle tulee yksi henkilö. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää.

      • kivaa.säästöjä

        Jaa eikö näiden eläkkeelle jäävien tilalle tuu sit ketään ? Kiva nähdä.


    • Leilalandepaukku

      Mitä te haukutte kaupunginhallitusta. Siellä homma osataan. Bioreffille antoivat ison tukun rahaa ilman turhia paineita ja mutkia. Siellä on osaajia joilla korkea koulutus. Savukoski on ollut vuosia talouden dynamo Pelkosenniemen kunnassa ja muut samaa tasoa. Turha ronkkia. Bioreffille pitää järjestää lisää ilmaista rahaa. Ohi kaiken maailman byrokratiaa.

      • ootellaan.tehasta

        Biorehville rahaa ilman paineita ja vakuuksia ja vieläpä esteellisinä lappoivat ? No tomera emäntä pani asiat tutkintaan...eiköhän asiat sieltä selviä ?


    • hyvin.pettynyt.äänestäjä

      Persut yhtä kieroja kuten kepu. Valeita toisensa perään... Uskottavuus nolla. Eiköhön anneta Pirkalle äänet, jos hän edes alkaa ehdokkaaksi. Ja tätä ei kirjoittanut Pirkka itse!

      • EnÄänestäisiLintumiestä

        Äänestitkö aaltoa jo viimeksi, kun noin pettynyt olet?


    • kevyttä_huumoria
    • K-KxKn

      Perhepiiri.

    • saako_edes_kysyä
    • kysynpä

      sama kaikuko on askelten?

    • luulisin_

      ei taida olla ihan joululaulu tämä pieni piiri pyörii,
      kai se joulupuu on rakennettu on kumminkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      212
      23110
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      101
      16672
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      299
      15497
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      152
      10684
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      118
      9620
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      36
      8227
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      32
      8195
    8. 237
      6742
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      201
      6396
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5973
    Aihe