Noudatatko sinä lakia?

Eenokki12

Nykyään on monenlaista opetusta uskosta vanhurskauttamisesta ja miten laki kuuluu siihen? Ei mitenkään, mutta monille huikentelijoille kuten haureellisille naisille ei laki merkitse mitään. He sanovat sen kuuluvan juutalaisille. Nykyään nähdään vääriä joita kutsun perkeleen morsiamiksi tai siveiksi huoriksi jota nimitystä puolestaan käytti Lars Leevi Laestadius. Minä ja Luther käytämme vielä kovempia nimityksiä en nimittele kuitenkaan heitä perseilijöiksi en ainakaan kovin usein enkä huoriksi. Se nimittäminen on minun mielestä tasavertainen verrattuna heidän tekoihinsa. Lain he ovat hyljänneet kulkevat tiukoissa housuissa osa uppoutuneena persvakoon ja osa tuppaa menemään tus…n uumeniin. Naama on maalattu kuin joskus näkemillä vähemmän siveillä huorilla. Korvarenkaat roikkuvat kuin mustalaismuijilla, suuret killuttimet molemmissa korvissa ja tyhmästä päästä on tukka kynitty ollen nk. lesbokampaus. Naama eri väreissä, rinnat vinossa ei edes aseteta niitä järjestykseen. Puolustellaan kuten eräs papin akka sanoi että housuja voi käyttää kun palelee. Mitä sitten tulee uimaranta kulttuuriin syttyy viha aistillisuuden sijaan kun näkee tepastelevia kanoja naru persvaossa rinnat paljaana muslimimiesten katsellessa kuinka nk. kristityt todistavat uskostaan. Luulen että heillä perseilijöillä on pian uimapukumalli pelkkä naru lanteen ympärillä ja kun on tuuhea tussu eihän sen seasta pilkistä mikään, otti ja tuota?Tällaista ei Jumalan laki hyväksy vaan uskovaisen pitää ehdottomasti olla sanalle kuuliainen ja noudattaa niitä käskyjä jotka kuuluvat, mutta koska Pyhä Henki ei ole läsnä, ei ole ollenkaan vaikuttamassa hyviä tekoja niin nämä perkeleen omat ja ne väärät saarnamiehet jotka sallivat moisen menon eivät ole sellaisia joita menisin kuuntelemaan. Jos sitten noudatetaan juutalaisten lakia asettaen sen velvoitteeksi jolla pitää todistaa uskon vanhurskaus onkin kyseessä lain vanhurskaus kuten esim. uudesti kastajilla on upotuskaste joka on viety ensin erilleen ja sitten vaaditaan sen ja muiden lahko oppien noudattamista jota he kutsuvat uskoksi.

25

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjakääröt

      Room.14:23 Biblia (1776) Mutta joka siitä epäilee ja kuitenkin syö, se on kadotettu; sillä ei hän syönyt uskossa, mutta kaikki, mikä ei uskossa ole, se on synti.

      • Eenokki12

        Helluntailaiset eivät noudata juutalaisten lakia, mutta omia helluntailaisia lakeja mitä vaativat ihmisiltä noudatettaviksi sitä he noudattavat ammeesta altaaseen.


      • Eenokin.martti
        Eenokki12 kirjoitti:

        Helluntailaiset eivät noudata juutalaisten lakia, mutta omia helluntailaisia lakeja mitä vaativat ihmisiltä noudatettaviksi sitä he noudattavat ammeesta altaaseen.

        Tuskin he sinun kirkkokäsikirjojakaan noudata, kuten sinä ulkoisesti - muotuskonnossasi teet, sekä ihannoit baabelin virtain äärellä muotouskontosi kauneutta.
        Siinä teossasi samalla arvostelet Vapahtajaa, kun joku kadunvarrelta tullut nainen kyynelillään pesee Jeesuksen jalat ja hiuksillaan ne kuivaa.

        Eenokki ei edes ehtoollisella nöyrry pesemään veljienkään jalkoja, koska on vain aikaa katselle sanojensa mukaan lainaan farisealaisen Eenokin sanoja.
        laina "Lain he ovat hyljänneet kulkevat tiukoissa housuissa osa uppoutuneena persvakoon ja osa tuppaa menemään tus…n uumeniin. Naama on maalattu kuin joskus näkemillä vähemmän siveillä huorilla. "
        laina päättyy.

        Pysähdypä Herran pöytään ja mieti mitä tuossa Jeesus opetti.

        Joh 13:11 Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
        Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
        Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
        Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
        Joh 13:16 Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.

        Luk 7:30 Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.

        Sitten Jeesus rualla fariseuksen luona - varmaan arvosti -itseään jumalalliseksi, olihan komia kirkko vielä pystyssä, missä nimi loisti, ikäänkuin siten, että on elämänkirjan arvoinen. Sama passaa marttilaisillekin, jotka luottavat muotouskonnon välimiehensä puheenparsiin. Olettavat elämänkirjan lähtevän kastepesuvadista ja sen huudevedestä, kun antavat pennuilleen nimen. Omaavat ikäänkuin taivaansa tuohon hetkeen. Siksi tämänpäivän fariseukset, kun sylki lentää, kirousten voimasta, hyvä lukea.

        Luk 7:36 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.
        Luk 7:39 Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
        [tuossa sydänastenteessa näkyy se ihminen, jonka nimi ei ole siellä taivaissa. Porukan henki on luulouskovaisuudessa]


    • onnellisesti.yhdessä

      Vähän käy sääliksi Eenokkia joka ei saa olla naisten kanssa.
      Saarnaajakin sanoi: "Nauti elämästä naisten kanssa!"

      Jos ihmisen itsensä sydän on puhdas, ei naiskauneus herätä muuta kuin kauniita ajatuksia. Paratiisissa ei vaatteita tunnettu, ja Uudessa Jerusalemissa pukuna on liinavaate joka on pyhien vanhurskautus, joten siitäkään ei tiedä onko se vain vertauskuva.

      Joten Eenokki: Ole kohtelias vaimoille ja arvosta heitä heidän virheistään huolimatta.
      Kun minä olen rakkaani kanssa, en häpeä muuta kuin jos joskus ajattelen itseäni enemmän kuin rakkaani onnea ja tyydytystä.
      Siksi ei tarvitse himoita ketään, kun saa muutenkin ihan tarpeekseen!

      • Eenokki12

        Kyllä minä kaataisin vaimosi nopealla kaadolla jos hän kertoisi minkälainen nahjus olet. Kohteliaisuus ei avaa muita paikkoja kuin ravintelin oven, mutta kaltaisille nahjuksille ei ole tarvis enempi puhua. Tanan puhdassydäminen ettet vain ole itse perkele tai savis? Seuraan kyllä omia virheitäni päivittäin, mutta en etsi niitä muista koska ne virheet ja synnit ovat paljon lähempänä ja tunnettavissa.


      • onnellisesti.yhdessä

        Hyvä että sinulle kelpaa edes minun vaimoni. Tosin hänen kaatamisensa voi olla kohtalokasta kun on kumpikin lonkkanivel vaihdettu, ja pitää olla varovainen.
        Sanasi paljastaa sinun ajatusmaailmasi.


      • Eenokki12
        onnellisesti.yhdessä kirjoitti:

        Hyvä että sinulle kelpaa edes minun vaimoni. Tosin hänen kaatamisensa voi olla kohtalokasta kun on kumpikin lonkkanivel vaihdettu, ja pitää olla varovainen.
        Sanasi paljastaa sinun ajatusmaailmasi.

        Ja sinulle pitäisi vaihtaa uusi pää. Terveisiä vaimollesi paranemisia. En minä vaimoasi halunnut loukata.


      • armo.armo
        Eenokki12 kirjoitti:

        Ja sinulle pitäisi vaihtaa uusi pää. Terveisiä vaimollesi paranemisia. En minä vaimoasi halunnut loukata.

        Niin, siinä se vauvavaleltu vaihtaa suupieltään, kun huomaa, että kaadettavalla on ikää.
        Ensin meinaa panna nurin, hekumamielessä ja kun onkin muuta, mitä odottaa, toisella suupielellä,, sory - liian vanha. Sellasiahan ne on luterilaiset - tilastollisestikin, kun perisynti on luvallista ja jopa tavoiteltavaa, että armo suureksi tulisi.


      • Eenokki12
        armo.armo kirjoitti:

        Niin, siinä se vauvavaleltu vaihtaa suupieltään, kun huomaa, että kaadettavalla on ikää.
        Ensin meinaa panna nurin, hekumamielessä ja kun onkin muuta, mitä odottaa, toisella suupielellä,, sory - liian vanha. Sellasiahan ne on luterilaiset - tilastollisestikin, kun perisynti on luvallista ja jopa tavoiteltavaa, että armo suureksi tulisi.

        Luterilainen sarjamurhaajakin tietää enempi synnistä ja myös perisynnistä kuin itsensä ihanuuteen ylentänyt...läskipää. Lahkosi synnit: viina, tupakka ja huumeet. Hyviin tekoihin kuuluu: masturbointi, tirkistely, kondomit ja pornolehdetkin, mutta vain tutustumista varten.


    • Jeesuksentie

      Jeesuksen opetuksen mukaista ei ole saarnata synnistä. Ei Jeesus tuominnut syntisiä, ei naista kaivolla eikä naista, joka öljysi hänen jalkansa. Hän tuomitsi ulkokultaiset lakia noudattavat fariseukset kyykäärmeen sikiöiksi ja valkeaksi kalkituiksi haudoiksi. Ja Jeesustahan me seuraamme, eikä mitään höperöitä kirjoituksia.

      • Eenokki12

        Tanan paskahousu entistä enempi tunnen närkästystä kun idiootti toisensa jälkeen kirjoittelee avauksia. Kommenttisi on syvältä perseestä.


      • tosiaankin

        Avauksen kirjoittaja oli kai Eenokki, joten olet oikeassa!


      • tuoksukynttiläsi
        Eenokki12 kirjoitti:

        Tanan paskahousu entistä enempi tunnen närkästystä kun idiootti toisensa jälkeen kirjoittelee avauksia. Kommenttisi on syvältä perseestä.

        Sun kannattaa eenokki ostaa kaupasta "silmänkirkastuspaperia" ja pyyhkiä oma persuus.
        Se meinaan haisee aika pahalle, ja ei tiedä, kumpi pää se onkaan.


    • Kirjakääröt

      Joh.8:11 Biblia (1776) Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.

      • Eenokki12

        Osaatkohan selittää sen mitä Jeesus vastasi naiselle?


      • ai.selityksiä.vielä
        Eenokki12 kirjoitti:

        Osaatkohan selittää sen mitä Jeesus vastasi naiselle?

        Ai, sinä et löytänyt kirkkokäsikirjasta selitystä ja haet apua.
        Eikö martilla ollut tallennettua välimiestietoa sinulle


      • Eenokki12
        ai.selityksiä.vielä kirjoitti:

        Ai, sinä et löytänyt kirkkokäsikirjasta selitystä ja haet apua.
        Eikö martilla ollut tallennettua välimiestietoa sinulle

        Jeesus ei tuominnut naista vaan hänen synnit varottaen ettei enää syntiä tekisi. Mutta uudesti kastetuille Jeesus tulee sanomaan kovat sanat: En ole koskaan teitä tuntenut.


    • Suomen Laki , Mooseksen Lakia vai Jeesuksen Kristuksen Lakia ?? Mikä näistä lakia tarkoitit ?

      • Eenokki12

        Avauksessa puhuin Mooseksin laista eli Raamatusta jota Jeesus käski tutkimaan huom! tutkimaan. Monet ovat kiikuttaneet Mooseksen lain eli vanhan testamentin ulkovessaan tarpeiden varalta, mutta vanha ihminen tarvitsee lakia se ei saa juoksennella vapaana pers paljaana kuten "kristilliset immet" uimarannoilla uskoansa todistamassa tai uskovien yhteydessä esiintymässä pukeutumalla kuin olisivat huoria. Eivät muuten tee minulle mitään vaikutusta paitsi minussa syttyy lain pyhyys ja Jeesuksen henki joka kehottaa saarnaamaan tai kirjoittamaan kaikille naisille joilla on karvat tallella siellä jossakin?


    • Asian.tuntija

      Roomalaiskirkon luterilainen saksalaislahko on Suomessa tämän ajan pahin eksytysliike. Lestadiolaisuus lapsikasteineen on samaa eksytystä.

      • Eenokki12

        Lutherilainen usko on oikea, lapsikaste pelastaa, ehtoollisessa saa synnit anteeksi, mutta uudesti kastajien lahko vie rahat sekä lopulta sielun helvettiin koska eivät kadu eivätkä palaa kasteen armoon. Lahkot eivät ole Jumalasta.


      • vfccc
        Eenokki12 kirjoitti:

        Lutherilainen usko on oikea, lapsikaste pelastaa, ehtoollisessa saa synnit anteeksi, mutta uudesti kastajien lahko vie rahat sekä lopulta sielun helvettiin koska eivät kadu eivätkä palaa kasteen armoon. Lahkot eivät ole Jumalasta.

        Vauvakaste on Perkeleestä.


      • Eenokki12
        vfccc kirjoitti:

        Vauvakaste on Perkeleestä.

        Ei voi olla koska Raamatun mukaan se uudesti synnyttää, vaikuttaa uskon, antaa Jumalan rauhan ei lahkorauhaa, aina sota heitä vastaan, vakuuttaa syntien anteeksisaamisesta ja antaa ilon ja riemun koska se kaste on armoa jossa on Kristus mukana. ps. Joku kääkkä on kastanut sinut upottamalla, vuotavassa ruuhessa, omissa nimissään. Siihen äijään sinä uskot.


      • vfccc
        Eenokki12 kirjoitti:

        Ei voi olla koska Raamatun mukaan se uudesti synnyttää, vaikuttaa uskon, antaa Jumalan rauhan ei lahkorauhaa, aina sota heitä vastaan, vakuuttaa syntien anteeksisaamisesta ja antaa ilon ja riemun koska se kaste on armoa jossa on Kristus mukana. ps. Joku kääkkä on kastanut sinut upottamalla, vuotavassa ruuhessa, omissa nimissään. Siihen äijään sinä uskot.

        Sinä uskot vauvakasteeseen, et Jumalaan. Pahasti on sinua petetty ja pahasti sinä muita petät.


      • Eenokki12
        vfccc kirjoitti:

        Sinä uskot vauvakasteeseen, et Jumalaan. Pahasti on sinua petetty ja pahasti sinä muita petät.

        Sinulle kaste on suoritus joka täytyy suorittaa. Samoin uimakoulussa oli uimakandinaatin ja uimamaisterin tekoihin perustuva suoritus, muistuttaa helluntailaisuutta. Kandi joutui hyppäämään 3 metristä Maisteri 7 metristä, Helluntailaiset pitivät näitä suorituksia opillisesti katsottuna olevan hyvin lähellä helluntailaisuutta, mutta koska opettajana oli pyhäkoulun luterilainen opettaja, tekoa ei voitu hyväksyä uudesti kasteeksi. Helluntaiseurakuntaan pääsi jos joku olisi hypännyt veteen 20 metristä. Mieti sitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      436
      1264
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      727
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      713
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      657
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    Aihe