Metsien avohakkuut nielee hiilidioksidin.

Nykyiset puun suuret käyttökohteet säilyvät korkeintaan kymmeniä vuosia mutta tyypillisemmin vuosia tai jopa alle. Suuri osa puusta menee paperin ja pahvin tuotantoon ja sitä kautta CO2 päätyy pian takaisin taivaalle. Hakkuujäte lahoaa ja tuottaa CO2 päästöjä.

Minulla on osa metsästä 120 vuotta vanhaa. Näillä vanhan metsän kuvioilla metsän kasvu on vuodessa 5 kiintokuutiometriä/hehtaari, mutta saman verran lahoaa puuta, joten puuvaranto ei ole vanhoilla lohkoilla kasvanut ollenkaan. Neljänkymmen vuoden ikäisellä istutuskuusikolla nettokasvu on noin 10 kiintokuutiota hehtaaria kohden vuodessa. Annan ammattilaisen mitata puuvarannon 15 vuoden välein.

Meillä on jo tullut raja vastaan. ""Näitä prosentteja voidaan heitellä" – Ministeri Tiilikaisen mukaan Suomella ei ole lähiaikoina mahdollisuutta päästövähennysten kiristämiseen" yle.fi/uutiset/3-10445433

Päästöjen vähentäminen aiheuttaa tämänhetkisen elintason laskua ja tulevien sukupolvien elintason nousua. Arvaat varmaan miten me valitsemme siinä tilanteessa... maksakoot joku muu laskut sitten joskus myöhemmin.

Samaan aikaan ääliöt ehdottavat pääkaupunkiseudun energiantuotannon muuttamista puunpoltolla toimivaksi. Ei hyvää päivää...

Näinhän se on, jos poistettua puustoa ei päästetä lahoamaan takaisin ilmakehään. Avohakkuiden sijaan kannattaisi pyrkiä suosimaan jatkuvaa metsänkasvatusta, ainakin valtion metsissä, joista ei ole pakko repiä maksimituottoja.

Hakkuiden vaikutus ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen riippuu tietysti siitä, mihin puu käytetään. Yleensähän jokainen hiiliatomi, jonka kasvit ovat imeneet ilmakehästä, palaa sinne ennemmin tai myöhemmin takaisin. Kysymys on vain siitä, kuinka pitkän ajan kuluttua. Niinpä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja niin ollen myös sen kasvihuonevaikutus) riippuu lähinnä siitä, kuinka suuren osan ajastaan (keskimäärin) hiiliatomit ovat ilmakehässä hiilidioksidina ja kuinka suuren osan ajastaan sieltä poissa.

Tästä on tosin se poikkeus, että jonkin verran kasvien, puidenkin sitomaa hiiltä joutuu koko ajan myös syrjään kiertokulusta, nimittäin soille turpeeksi. Mutta kun ihminen käyttää sitäkin polttoaineena, sekin palautuu ilmakehään. Sekin hiili, joka on fossiilisissa polttoaineissa, on kasvien muinoin ilmakehästä sitomaa. Itse asiassahan turve on välivaihe kasvien jäännösten muuttumisessa uudeksi kivihiileksi. Mutta nykyisinhän yhä suurempi osa fossiilisten polttoaineidenkin hiilestä palaa (sanan kummassakin merkityksessä!) ihmisen toiminnan vaikutuksesta ilmakehään. Ja siitähän ilmastonmuutoskeskustelussa ennen kaikkea on kysymys. Metsänhakkuiden ja puun käytön vaikutus siihen on epäilemättä paljon vähäisempi, mutta voidaanhan siitäkin tehdä päätelmiä.

Kuinka pitkän ajan kuluttua hakkuussa kaadetun puun sisältämä hiili palaa ilmakehään, riippuu hyvinkin paljon siitä, mihin se käytetään. Useimmiten se tapahtuu nopeammin kuin jos puu olisi jäänyt metsään ja lopulta kuollut, kaatunut ja maatunut. Mutta joskus asian laita on myös päinvastoin.

Jos se käytetään polttopuuksi, asia on selvä: siinä oleva hiili palaa (jälleen sanan kummassakin merkityksessä!) nopeasti ilmakehään.
Toinen äärimmäistapaus on, jos se käytetään rakennuspuuksi ja puu lahosuojataan. Siinä tapauksessa se pysyy hyvinkin kauan poissa ilmakehästä. Niinpä ilmakehän hiilidioksidipitoisuus sitä vastaavan osuuden verran pienemmäksi. Samoin on yleensä laita myös, jos se käytetään esimerkiksi huonekalujen valmistamiseen.

Jossakin sillä välillä on se varsin suuri osa hakatusta puusta, joka käytetään paperin valmistamiseen. Mutta siinäkin on suuria eroja, koska paperia käytetään niin moniin eri tarkoituksiin. Sen mukaisesti on myös suuria eroja sillä, kuinka pitkän ajan kuluttua paperissa oleva hiili palaa ilmakehään. Jos siitä tehdään esimerkiksi kirjoja tai pitkäksi ajaksi arkistoitavia asiakirjoja, niissä oleva hiili pysyy hyvinkin pitkät ajat poissa ilmasta. Toisena ääripäänä ovat sanomalehdet sekä postiluukusta jaettavat mainokset, varsinkin jos ne jo muutaman päivän kuluttua käytetään takkapuiden sytykkeiksi (mikä ei ole lainkaan harvinaista). Niiden osalta asian laita on jo koko lailla toisin.